Gibbs-ilmiö (myös Gibbs–Wilbrahamin ilmiö) on paloittain määritellyn funktion Fourier-sarjaan liittyvä ilmiö, missä sarjan osasumma oskilloi kuvatun funktion hyppyepäjatkuvuuskohdissa. Oskillaatio ei katoa sarjan termien määrän kasvaessa, vaan lähestyy äärellistä raja-arvoa.
Historia Gibbs-ilmiön kuvasi ensimmäisenä englantilainen matemaatikko Henry Wilbraham vuonna 1848 julkaistussa artikkelissaan. Se jäi kuitenkin vähälle huomiolle aina vuoteen 1914 saakka, jolloin Heinrich Burkhardt mainitsi Wilbrahamin työn Kleinin ensyklopediaan kirjoittamassaan matemaattisen analyysin katsauksessa. Ilmiö tuli esiin uudelleen Albert A. Michelsonin Fourier-sarjojen laskentaa varten rakentamassa mekaanisessa tietokoneessa. Michelson ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota vuoden 1898 tiedeartikkelissa eikä myöhemmissä Naturelle kirjoittamissaan kirjeissä. Michelsonin ja A. E. H. Loven Naturessa käymä kirjeenvaihto inspiroi Willard Gibbsiä kirjoittamaan lehteen vuonna 1898 lyhyen huomion saha-aallon ja sitä kuvaavan Fourier-sarjan eroista. (archive.org) Gibbs julkaisi seuraavana vuonna tarkennuksen,Nature: 27. huhtikuuta 1899, s. 606 jossa hän kuvasi myös epäjatkuvuuskohdissa tapahtuvan ylilyönnin. Yhdysvaltalainen matemaatikko Maxime Bôcher teki vuonna 1906 tarkan analyysin näistä ylilyönneistä ja antoi ilmiölle laajaan käyttöön päätyneen nimen ”Gibbs-ilmiö”.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Analyysi