Suomen Kommunistinen Puolue

Suomen Kommunistinen Puolue (, lyhenne SKP, aik. Suomalainen Kommunistinen Puolue (1918–1920)Tauno Saarela & Kimmo Rentola: Introduction. Teoksessa Communism. National & international (SHS 1998), s. 10.) oli suomalainen kommunistinen puolue. SKP oli Suomessa kielletty vuoteen 1944 ja monet toimintaan osallistuneista saivat pitkiä vankeustuomioita. Sotien jälkeen puolueesta kasvoi kymmenien tuhansien jäsenten vaikutusvaltainen järjestö, joka osallistui muun muassa moniin hallituksiin. SKP:n poliittinen toiminta lopetettiin 1990-luvun alussa Vasemmistoliiton perustamisen myötä ja vuonna 1992 yhdistys haettiin konkurssiin.

Kommunistien kannatus oli Suomessa suurempaa kuin suurimmassa osassa muuta Länsi-Eurooppaa. Kylmän sodan aikana SKP lukeutui alueen merkittävimpien kommunistipuolueiden joukkoon Italian (PCI) ja Ranskan (PCF) puolueiden ohella.Donald Sassoon: One Hundred Years of Socialism. The West European Left in the Twentieth Century (Fontana Press 1997, paperback edition with line corrections), s. 96–98, 107–109, 189. 1920-luvulla kommunistit osallistuivat parlamentaariseen toimintaan Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen ja sitä seuranneen Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin Vaalijärjestön riveissä. Listat saivat vuosien 1922–1929 eduskuntavaaleissa 10,4–14,8 prosenttia äänistä ja 18–27 kansanedustajaa. Vuodesta 1945 alkaen SKP osallistui vaaleihin Suomen Kansan Demokraattisen Liiton listoilla. SKDL sai vuosien 1945–1987 eduskuntavaaleissa 9,4–23,5 prosenttia äänistä ja 16–50 kansanedustajaa.

SKP:n perustajat olivat lähinnä Suomesta sisällissodan jälkeen paenneita punaisia, jotka Venäjälle siirryttyään omaksuivat bolševikkien aatteet ja ohjelman. Mukana oli myös venäjänsuomalaisia bolševikkeja. SKP kuului Kommunistiseen internationaaliin (1919–1943)Saarela 2002, s. 12; Rentola 2002, s. 82–83. ja puolueella oli erittäin läheiset suhteet Kominternia johtaneeseen Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen (NKP). 1940-luvulle asti SKP toimi samanaikaisesti Suomessa ja Neuvostoliitossa. SKP seurasi etenkin NKP:n ulkopoliittisia linjauksia varsin uskollisesti aina 1980-luvulle asti. SKP teki yhteistyötä myös monien muiden maiden kommunistien kanssa. Prahassa toimitettu Rauhan ja Sosialismin Ongelmia -lehti oli kansainvälisen kommunistisen liikkeen äänenkannattaja, jonka toimituksessa myös SKP:llä oli edustaja.Rentola 2005, s. 234–235. 1950-luvulta alkaen puolue osallistui NKP-johtoisiin työväen ja kommunististen puolueiden neuvottelukokouksiin.

Historia

SKP perustettiin 29. elokuuta 1918 Moskovassa. Perustajat olivat lähinnä Venäjälle Suomen sisällissodan jälkeen paenneita punaisia ja heidän poliittisen hallintonsa kansanvaltuuskunnan jäseniä, joista monet olivat toimineet aiemmin SDP:n johtotehtävissä.Saarela 1996, s. 38, 45–46. SKP pyrki muuttamaan poliittisen järjestelmän perusteita ja oli luonteeltaan vallankumouksellinen ja anti-parlamentaarinen.Rantala 1982, s. 19

SKP oli perustamisestaan lähtien kielletty Suomessa,Saarela 1996, s. 23–24, 161. ja monet sen johtajista oleskelivat suurelta osin Neuvostoliitossa. SKP kuitenkin rakensi 1920-luvun alussa Suomeen maanalaisen verkoston ja puolueella oli vaikutuksensa moniin julkisiin järjestöihin kuten Suomen Sosialistiseen Työväenpuolueeseen.

Kommunistien hallitsemat julkiset järjestöt lakkautettiin eduskunnan päätöksellä vuonna 1930. Työväen ja pienviljelijöiden eduskuntaryhmän kansanedustajat sekä monia muita kommunisteiksi epäiltyjä pidätettiin ja satoja järjestöjä lakkautettiin. Toimet estivät kommunistien julkisen politikoinnin ja SKP:n vaikutus työväenliikkeeseen väheni. Neuvostoliitossa puolueen toimintakyky heikkeni 1930-luvun lopulla vakavasti, kun suurin osa johtajista ja aktiivijäsenistä sai surmansa Stalinin vainoissa. Talvi- ja jatkosodan aikana kommunisteiksi epäillyt suljettiin vankiloihin turvasäilöön ja leireille.Rentola 1994, s. 154, 188–189, 246–250, 291, 333, 349, 361–364, 505. Jatkosodan aikana kommunistit järjestivät vastarintaliikettä, joka jäi merkitykseltään vähäiseksi.Rentola 1994, s. 336, 340–345, 421, 449.

Kommunistit vapautuivat vankiloista jatkosodan jälkeen ja SKP aloitti julkisen toimintansa lokakuussa 1944.Leppänen 1994, s. 11–27. Puolueesta kasvoi parissa vuodessa kymmenien tuhansien ihmisten joukkopuolue. SKP osallistui vaaleihin yhteistyöpuolue Suomen Kansan Demokraattisen Liiton listoilla. SKDL osallistui useisiin hallituksiin 1940-, 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla ja se oli yksi eduskunnan suurimmista puolueista. SKP:llä oli SKDL:ssä hallitseva rooli, vaikka puolueessa oli mukana myös monia sosialisteja.

SKP:n johto uudistettiin vuoden 1966 edustajakokouksessa. Puheenjohtaja Aarne Saarinen pyrki modernisoimaan puoluetta. Vuonna 1990 SKP:n poliittinen toiminta päätettiin yhdistää SKDL:n kanssa uuteen Vasemmistoliittoon. Puolueen johtoelimet kokoontuivat vuoden 1992 konkurssiin asti.

1960-luvun lopussa SKP:hen muodostui enemmistön linjaa vastustanut puolueoppositio, joka 1970-luvulla opittiin tuntemaan taistolaisina. Oppositio erotettiin puolueesta vuosien 1985–1987 aikana ja sen kannattajat perustivat Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyys). Korkein oikeus totesi erottamiset laittomiksi vuonna 1992. SKPy:ssä toimineet piirijärjestöt saivat vuonna 1996 oikeuden ylimääräisen edustajakokouksen koolle kutsumiseen.Poliittinen kalenteri: SKP:n hajotuksesta puolueen uudelleenrekisteröintiin. teoksessa Kolme kirjainta. SKP:n yhdeksän vuosikymmentä Marxilainen foorumi 43 (TA-Tieto 2008), s. 154–164. Kokous muutti yhdistyksen Järjestöyhdistys Tähdeksi ja nimi Suomen Kommunistinen Puolue siirrettiin entiselle urheiluseuralle. Tähti poistettiin yhdistysrekisteristä.Vanha Skp haudataan Helsingin Sanomat 31.1.1998

Ideologia ja ohjelmat

pienoiskuva|Puoluetoimisto vuonna 1945 osoitteessa Säästöpankinranta 2, Helsinki. SKP hyväksyi puolueohjelmat vuosien 1957, 1969 ja 1987 edustajakokouksissa. Ennen vuotta 1957 puolueen periaatteelliset linjaukset tuotiin esiin yksittäisissä asiakirjoissa. Vuosina 1920–1943 SKP oli Kommunistisen internationaalin sääntöjen mukaisesti sitoutunut Kominternin ohjelmiin.

SKP:n ensimmäiset periaatteelliset linjaukset tuotiin julki perustavassa kokouksessa. Uusi puolue kritisoi voimakkaasti SDP:n toimintatapoja, joiden katsottiin johtaneen vallankumouksen tappioon Suomessa ja otti vaikutteensa bolševikeilta, joiden taktiikka oli menestynyt Venäjällä. SKP väheksyi parlamentarismia ja korosti radikaalia vallankumouksellista toimintaa. Perustajat hyväksyivät Jukka Rahjan esittämät teesit, joissa vaadittiin 1. valmistautumista uuteen aseelliseen vallankumoukseen, 2. työväenliikkeessä esiintyneiden virheellisten näkemysten jyrkkää tuomitsemista, 3. rautaista työväen diktatuuria, 4. kaiken maan ja kapitalistisen omaisuuden pakkoluovuttamista työväelle sekä 5. kansainvälisen vallankumouksen edistämistä ja tukea neuvostovallalle Venäjällä.Saarela 1996, s. 39–49. Vuosien 1917–1918 kokemukset olivat keskiössä periaatteita muotoiltaessa, mutta Tauno Saarelan mukaan kyse oli osin myös paluusta SDP:ssä vuosina 1905–1906 noudatettuihin menettelytapoihin.Saarela 1996, s. 50–51.

Vuoden 1947 säännöissä puolueen tarkoitukseksi määriteltiin ”yhdistää maamme työväenluokan ja työtätekevän talonpoikaiston sekä henkisentyöntekijäin asemastaan ja tehtävästään tietoisin osa valtiolliseen toimintaan sorrettujen kansankerrosten taloudellisten ja sivistyksellisten elinolojen parantamiseksi sekä yhteiskunnallisten uudistusten ja muutosten aikaansaamiseksi tieteellisen sosialismin periaatteiden mukaisesti, yhteistoiminnassa muiden maiden kommunististen puolueiden kanssa, päämääränä luokattoman yhteiskunnan saavuttaminen.”SKP:n säännöt 1947, s. 3–4. Vuoden 1954 muotoilun mukaan tarkoituksena oli kyseisten yhteiskuntaryhmien järjestäminen ja johtaminen ”taisteluun kansamme valtiollisten, taloudellisten ja sivistyksellisten olojen demokratisoimiseksi, kapitalismin kukistamiseksi ja kommunismin ensimmäisen vaiheen, sosialistisen yhteiskunnan luomiseksi, jossa riistäjäluokat ja toisen ihmisen harjoittama toisen riisto tulevat hävitetyiksi ja josta kehitys johtaa kommunismin toiseen vaiheeseen, täydelliseen kommunismiin.” Toiminnan kerrottiin perustuvan ”Marxin, Engelsin, Leninin ja Stalinin oppiin.”SKP:n säännöt 1954, s. 1.

SKP:n ensimmäinen varsinainen puolueohjelma hyväksyttiin vuoden 1957 edustajakokouksessa. Ohjelman johdannossa asiakirjan tarvetta perusteltiin sillä, etteivät työväenliikkeen aiemmat ohjelmajulistukset vuosilta 1903 (SDP), 1918 (SKP) ja 1920 (SSTP) enää vastanneet nykyajan vaatimuksia. Ohjelmassa SKP määriteltiin työväenluokan puolueeksi, joka ”yhdistää riveihinsä työläisiä, pienviljelijöitä, henkisen työn tekijöitä ja kaikkia muita työväenluokan katsantokannan omaksuvia työtätekeviä”. Puolueen kerrottiin pitävän ”periaatteellisena toimintaohjeenaan marxilais-leniniläistä tieteellistä sosialismia”. Sosialismiin siirtyminen voitiin ohjelman mukaan toteuttaa ”vain työväenluokan ja sen järjestöjen johdolla, minkävuoksi siirtymäkauden valtio on kapitalistiluokan vähemmistödiktatuurin tilalle voimaansaatettua työväenvaltaa, proletariaatin diktatuuria.”SKP:n puolueohjelma 1957, s. 1, 7-8, 13.

SKP:n 14. edustajakokous päätti vuonna 1966 puolueohjelman uudistamisesta. Lähtökohdaksi asetettiin edellisvuonna hyväksytty asiakirja Marxilaisesta valtioteoriasta ja Suomen tiestä sosialismiin. Ohjelmaa valmisteli työryhmä, jonka kirjoitustyötä ohjasi Erkki Rautee ja luonnoksen kirjoitti Jorma Simpura. Ohjelma hyväksyttiin 15. edustajakokouksessa 1969. Ohjelma uudisti joitakin kommunistisen liikkeen perinteisiä muotoiluja. SKP ilmoitti pyrkivänsä sosialismiin ”rauhanomaista ja kansanvaltaista tietä” kansan ja eduskunnan enemmistön tahdon mukaisesti. Maininta proletariaatin diktatuurista poistettiin.Leppänen 1999, s. 301-305. Ohjelma määritteli SKP:n työväenluokan puolueeksi, ”jonka toiminta perustuu Marxin, Engelsin ja Leninin kehittämään tieteelliseen sosialismiin ja joka puolustaa työväestön, toimihenkilöiden, sivistyneistön ja opiskelevan nuorison sekä viljelijäväestön yhteisiä etuja ja oikeuksia kaikissa olosuhteissa”.SKP:n puolueohjelma 1969 Puolueen destalinisointi aloitettiin vuoden 1957 ohjelmassa ja sitä jatkettiin vuonna 1969. Pääpaino laitettiin yhteiskunnan muuttamiseksi parlamentaarisin keinoin. Vuoden 1969 uudistuksen jälkeen SKP ei ollut enää tyypillinen marxilais-leniniläinen puolue.Rantala 1982, s. 65

SKP:n yhteiskunta-analyysi perustui 1960-luvulta alkaen valtiomonopolistisen kapitalismin (vamokap) teoriaan, jonka mukaan modernit kapitalistiset valtiot ajoivat ennen kaikkea suuryritysten ja vientiteollisuuden etuja. Vamokap syrjäytti aiemmin suosiossa olleet käsitykset työväenluokan absoluuttisesta kurjistumisesta ja ”kahdenkymmenen perheen” vallasta.Heikki Mäki-Kulmala: Vamokap. Työväentutkimus vuosikirja 2006 Vuoden 1970 ylimääräisen edustajakokouksen Poliittisessa asiakirjassa SKP:n päälinjaksi määriteltiin ”demokraattisen rintaman rakentaminen taistelussa monopoleja ja poliittista taantumusta vastaan työtätekevien demokraattisten oikeuksien laajentamiseksi, rauhan lujittamiseksi ja sosialismin edellytysten luomiseksi.”Poliittinen asiakirja. teoksessa Suomen kommunistinen puolue 16. edustajakokous 31.3.-2.4.1972 Yhteistyö 1972, s. 19-28.

Politiikka Maatalous