Suomen lähetyskunta, () 1808, oli Suomen kaikkia neljää valtionsäätyä edustanut diplomaattinen lähetystö, jota johti Turun säätykokouksesta puhemieheksi valittu vapaaherra Carl Erik Mannerheim. Lähetyskunta määrättiin syyskuun lopussa 1808 matkustamaan Suomen vallanneen Venäjän keisarikunnan pääkaupunkiin Pietariin Suomen sodan aikana. Lähetyskunta neuvotteli osapuolena Venäjän keisarin perustamassa kolmikantaisessa neuvottelukunnassa. jossa osapuolet tekivät ehdotuksia ja neuvottelivat Suomen sodan jälkeisen ajan uudishallinnosta. Lähetyskunta kutsuttiin audienssiin missä suomalaiset vannoivat kunnioitusta uudelle hallitsijalle.
Matkan aikana lähetyskunta laati ryhmäkokouksissa kaikkiaan kolme memoriaalia, jossa lähetyskunta esitti Suomeen monia hallintoa koskevia toimenpiteitä, jotka se luovutti vahvistettavaksi keisari Aleksanteri I:lle. Venäläisten viranomaisten käskystä muodostettu lähetyskunta kuitenkin kieltäytyi 20. marraskuuta (1. joulukuuta) 1808 ottamasta säätyvaltiopäivien roolia, sillä joitakin sen jäsenistä ei valittu valtiopäivävaaleja koskevien säädösten mukaisella tavalla. Suomen lähetyskunta kuitenkin valmisteli ja esitteli keskeisimmät osat Suomen autonomian syntyyn liittyneistä päätöksistä.
Porvoon valtiopäivämiehillä ei periaatteessa ollut päätösvaltaa ruotsinsuomalaisten maakuntien hallintoalueilla, sillä näissä lääneissä oli sodanaikana voimassa vielä Ruotsin perustuslait, toisaalta lakeja ei koskaan myöskään kumottu sillä keisari vahvisti Suomessa jo voimassa olevat ruotsinaikaiset lait ja oikeudet.
Keisari antoi suomalaisille ukaasin 24. joulukuuta 1808 (Greg. 5. tammikuuta 1809), jossa hän ilmoitti liittävänsä Suomen maakunnat osaksi Venäjän keisarikuntaan.
Porvoon valtiopäivät päätti lähetyskunnan työn 15. (27) maaliskuuta 1809 tapahtuneessa valtioaktissa, jossa vahvistettiin lähetyskunnan esitykset, jonka jälkeen suoritettiin keisarin ja Porvoon valtiopäiväsäätyjen antama vakuutus Suomen perustuslaista, jolla vahvistettiin "Suomi kuuluvaksi kansakuntana, kansakuntien joukkoon" tästä Suomen valtiopäiväsäätyjen antaessa julkisen tunnustuksen valassa.
Lähetyskunnan esitykset vahvistettiin lopullisesti Porvoon valtiopäivillä 15. (27) maaliskuuta 1809 keisarin allekirjoituksella.
Lopullinen uskottava voimaantulo saavutettiin vasta Suomen sodan päätyttyä rauhansopimuksessa 5. (17) syyskuuta 1809. Lähetyskunnan työtä jatkettiin 6. (18) elokuuta 1809 perustetussa Suomen hallituskonseljissa.
Tapahtumia värimerkintä = erityinen / keskeinen tapahtuma
Lähteitä: päivätapahtuma1808heinä–syyskuulähetyskunnan vaalit suoritettiin viidessä Suomen läänissä.syyskuun lopussalähetyskunta matkasi keisarin kutsusta Pietariin, neuvottelemaan Suomen sodan ajan jälkeisestä hallinnosta.31. lokakuu (12. marraskuu)lähetyskunnan ensimmäinen istunto jossa laadittiin lähetyskunnan ensimmäinen ja kaikkien jäsenten kannalta tärkein memoriaali, jossa esitettiin perustettavaksi Suomen väliaikaishallitus ns. (halllitustripunaali), Keisari hyväksyi esitykset 7. (19) tammikuuta 1809.17. (29) marraskuulähetyskunnan jäsenten palkitseminen keisarin virkahuoneessa.18. (30) marraskuuKeisarin vastaanotto lähetyskunnan jäsenille.19. marraskuu (1) JoulukuuG. M. Sprengtporten esitettiin Suomen hallituskomitean päälliköksi ja Suomen kenraalikuvernööriksi, Suomen hallintolaitoksen ylimmän siviilikanslian perustaminen.19. marraskuu (1) Joulukuulähetyskunnan toinen memoriaali, jossa jäsenet kieltäytyivät toimimasta Suomen säätyeduskuntana.14. (26) marraskuuGabriel Erik Haartman ja Robert Henrik Rehbinder saapuivat Pietariin.20. (2) joulukuuG. M. Sprengtporten antoi ensimmäisen memoriaalin.4. (16) joulukuulähetyskunnan kolmas memoriaali.4. (16) joulukuulähetyskunta 1. joulukuuta annetussa memoriaalista sai vastaukset keisarilta 29. (11) joulukuuta, lähetyskunnan marraskuussa saapuneet jäsenet vapautettiin lähetyskunnan tehtävistä 4. (16) joulukuuta.180924. joulukuuta (5) tammikuuOulun ja Vaasan läänin edustajat saapuivat Pietariin myöhässä, koska molemmissa lääneissä oli käynnissä sotatila.24. joulukuu (5) tammikuuSuomen valloitetut osat liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaan, keisarin antamalla ukaasilla.7. (19) tammikuulähetyskunta sai esityksistään keisarilta myönteisiä lupauksia, joitakin esityksistä ratkaistiin jo ennen lähetyskunnan paluumatkaa.7. (19) tammikuulähetyskunnan jäsenet, kahta ylimääräistä, sekä Oulun ja Vaasan läänistä saapuneista jäseniä lukuun ottamatta palasivat Suomeen.20. tammikuu (1) helmikuukeisari antoi käskykirjeen Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivistä ja järjestettävästä Porvoon kaupungista.10. (22) maaliskuuvaltiosäätyjen kutsuminen kokoon Porvoon valtiopäiville.13. (25) maaliskuuvaltiopäivämiesten valtakirjat tarkastettiin Adolf Tandefeltin toimesta ja keisarilliset airuet kuuluttivat valtiopäivät alkaneeksi ja säädyt aloittivat toimintansa.15. (27) maaliskuuKeisari saapui Pietarista Porvooseen, mukanaan lähetyskunnan hovioikeuden edustaja ja vastavalittu Suomen valtiosihteeri R. H. Rehbinder, jonka tehtävä oli kirjoittaa lähetyskunnan esityksistä laaditut asiakirjat puhtaaksi ja keisarin allekirjoitettavaksi. Keisari vahvisti allekirjoituksella Suomen konstituution, sekä tämän lisäksi muita asiakirjoja.17. (29) maaliskuujuhlallinen seremonia Porvoon tuomiokirkossa, jossa Suomen valtiosäädyt antoivat valan, sekä vahvistettiin Suomen perustuslait.
Komitean keskeiset esitykset ja ratkaisupäivät Lähteet:
nro.esitysensiesitysvahvistettulisätietoesityksen käsitellytratkaisupäivävahvistettulisätieto1.Konstituutiostaneuvottelukuntakonstituution vahvistaminen valtiopäivilleesityksen allekirjoittaja keisari15. (27) maaliskuuta 1809 (allekirjoituspäivä)Porvoon valtiopäivilläasiakirjan vakuuttaminen Porvoon tuomiokirkossa 17. (29) maaliskuuta 1809.2.Hallituskonseljistaneuvottelukuntahallituslaitoksesta perustamispäätös annettu Pietarissa 7. (19) tammikuuta 1809. ratkaistu ilman ohjesääntöjäohjesäännön laadinta ja vahvistaminen valtiopäivillevaltiopäivien konseljikomitea6. (18) elokuuta 1809Pietarhovissaesityksen mukaan perustettu Pietarissa 1808 ja ohjesääntö sisällytetty 18. elokuuta 1809.3.Waihetus-, Laina- ja Depositioni-Contoristaneuvottelukuntahallituslaitoksen alaisesta pankkilaitoksesta annettu perustamispäätös Pietarissa 7. (19) tammikuuta 1809. ratkaistu ilman ohjesääntöjäohjesäännön laadinta ja vahvistaminen valtiopäivillevaltiopäivien raha-asianvaliokunta30. marraskuuta (12. joulukuuta) 1811Pietarhovissaohjesääntö siirretty viimeisteltäväksi, sekä ratkaistavaksi hallituskonseljiin4.Porvoon valtiopäivätneuvottelukuntaKäskykirje valtiopäivätoiminnan aloittamiseksi, allekirjoitus Georg Magnus Sprengtporten ja annettu Pietarissa Aleksanteri I määräyksestä 20. tammikuuta (1.helmikuuta) 1809.esitys Porvoon valtiopäivistäkeisari20. tammikuuta (1. helmikuuta) 1809PietarhovissaPorvoon valtiopäivät kutsuttiin kokoon 10. (22) maaliskuuta ja juhlallisuudet aloitettiin 13. (25) maaliskuuta 1809.12.Tulli- rajavartiolaitos- ja valtionrajaesityksetneuvottelukuntaSuomen sodan aikana Venäjän valloittamia Suomen läänejä liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaan, hallitsijan antamalla ukaasilla 24. joulukuuta 1808 (5. tammikuuta 1809).päätökset jäi odottamaan Suomen sodan päättymistä (ns. pöytääminen)Haminan rauhasta neuvottelevat osapuolet5. (17) syyskuuta 1809HaminassaHaminan rauhaa edeltävät esitykset Pietarissa sekä Porvoon valtiopäivillä saivat lopullisen voimaantulon
Tausta pienoiskuva|upright|vasen|Lähetyskunnan koollekutsuja, kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevden. Venäjä valloitti eteläisen Suomen jo Suomen sodan ensimmäisten kuukausien aikana talvella ja keväällä 1808 sekä torjui Ruotsin yrityksen vallata alueet takaisin kesällä ja syksyllä. Syyskuun lopussa solmittiin Lohtajan aselepo ja 7. (19) marraskuuta Olkijoen aselepo, joka jätti käytännössä koko Suomen Venäjälle.Tommila 2008, s. 34–36, 38–40. Etelä-Suomen hallinnosta vastasi aluksi miehitysarmeijan ylipäällikkö, kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevden. Hän järjesti huhtikuusta 1808 alkaen erityisesti Kaakkois-Suomessa ja läntisellä rannikkoseudulla tilaisuuksia, joissa suomalaiset vannoivat julkisen uskollisuudenvalan Venäjälle. Idässä valalla pyrittiin ehkäisemään levottomuuksia rintaman selustassa, lännessä sillä haluttiin sitoa suomalaisia Venäjään mahdollisten Ruotsin maihinnousujen varalta.Tommila 2008, s. 48–49, 51–53. Vala oli vapaaehtoinen, ja moni Ruotsin voittoa odottanut suomalainen kieltäytyi siitä, vaikka venäläiset uhkasivat heitä lainsuojattomaksi julistamisella. Suurempaa vastarintaa ei kuitenkaan ilmennyt, koska Suomen johtavat henkilöt Turussa vannoivat valan ensimmäisten joukossa.
Keisarillisessa manifestissa ilmoitettiin 5. (17) kesäkuuta 1808 Suomen liittämisestä Venäjään. Manifestissa luvattiin aiempaa täsmällisemmin pitää voimassa suomalaisten vanhat lait ja oikeudet.
Venäjän palveluksessa ollut suomalainen kenraali ja vanha itsenäisyysmies Georg Magnus Sprengtporten ehdotti kesäkuussa 1808 ulkoministeri Nikolai Rumjantseville, että Suomen säätyjen edustajat voitaisiin kutsua Pietariin esittelemään maansa tarpeita. Ehdotuksesta ei ilmennyt, tarkoittiko Sprengtporten säätyjen edustajilla valtiopäiviä vai pienempää lähetystöä.Tommila 2008, s. 54–58. Hän oli jo kevään aikana ehdottanut useasti valtiopäivien (tai maapäivien) kutsumista koolle Turkuun Suomen asioiden järjestämiseksi, mitä Buxhoevdenkin oli aluksi kannattanut, mutta sodan ollessa edelleen kesken Aleksanteri I oli lykännyt asiaa Venäjän sotilasjohdon toiveesta.Jussila 2004, s. 54. Pietarissa ei ollut edelleenkään kiinnostusta valtiopäiviin, mutta lähetystöä pidettiin hyvänä ajatuksena.
Liitettäessä uusia alueita Venäjän valtakuntaan oli keisarilla tapana vastaanottaa liitetyn alueen asukkaita edustava lähetystö, joka ilmoitti tunnustavansa uuden esivallan ja osoitti alamaisuuttaan keisarille.Tandelfelt 2009, s. 28–31. Lähetyskunnan jäsenten valinta pienoiskuva|upright|vasen|Georg Magnus Sprengtporten Kenraali Buxhoevdenille ilmoitettiin 9. (21) kesäkuuta 1808, että Pietariin oli lähetettävä Suomen säätyjä edustava lähetyskunta. Käskykirje kehotti valitsemaan lähetyskunnan jäsenet vanhaa valtiopäivien vaalitapaa noudattaen. Buxhoevden lähetti 1. heinäkuuta käskyn edustajien valitsemisesta neljän Venäjän hallussa olleen Suomen läänin maaherroille. Läänit olivat Turun ja Porin, Uudenmaan ja Hämeen, Kymenkartanon sekä Vaasan lääni. Kolme päivää myöhemmin hän lähetti vielä erillisen käskyn Suomen piispoille. Jokaisesta läänistä tuli valita yksi aatelin, yksi porvariston ja yksi talonpoikien edustaja, sekä lisäksi Turun ja Porvoon hiippakunnista yksi papiston edustaja kummastakin. Kuopion ja Oulun läänit olivat toistaiseksi Ruotsin armeijan hallussa, joten käsky ei aluksi koskenut niitä.
Käytännössä edustajien valinnassa ei voitu noudattaa valtiopäivävaalien tapoja tai niitä koskevia lakeja. Aateliston ja talonpoikien edustajat nimesi kussakin läänissä maaherra säätyjä kuultuaan, papiston edustajat valitsi tuomiokapituli eikä papisto itse ja porvariston edustajien vaalin suorittaneet valitsijamiehet valitsi kunkin kaupungin maistraatti eikä raastuvankokous. Vaalikokouksissa arvosteltiin jyrkästi poikkeavaa valintatapaa ja tähdennettiin, että näin valittavat edustajat eivät voisi käyttää valtiopäivämiesten valtaa. Koska eräissä talvella 1808 annetuissa venäläisten julistuksissa oli luvattu kutsua Suomen säädyt koolle, oletettiin lähetyskunnan nyt korvaavan luvatun säätykokouksen. Oikeat valtiopäivät haluttiin koolle pian. Erityisesti aatelin parissa edustajien valintatapaa pidettiin säädyn oikeuksia loukkaavana, sillä Ruotsin laissa aatelin edustus valtiopäivillä perustui syntyperään ja suvun päämiehen asemaan eikä vaaliin.