Kuhmoisten taistelu käytiin Suomen sisällissodan aikana 10. maaliskuuta 1918 Kuhmoisten kirkonkylän tuntumassa. Se liittyi punaisten läntisen rintaman viimeiseen yleishyökkäyseen, jonka tarkoituksena Päijänteen länsirannalla oli Kuhmoisten valtauksen jälkeen edetä Jämsään ja sieltä edelleen kohti strategisesti tärkeää Haapamäen rataa. Punaiset hyökkäsivät Kuhmoisiin noin tuhannen miehen voimin, mutta valkoiset onnistuivat saartamaan heidän joukkonsa kylän eteläpuolella. Osa punaisista onnistui perääntymään iltapäivän kuluessa, mutta saartorenkaan sisään jääneet pääsivät murtautumaan ulos vasta kiivaan taistelun jälkeen illan hämärtyessä. Kuhmoisten taistelu tunnetaan erityisesti Harmoisten kylässä tapahtuneesta joukkomurhasta, jossa valkoiset teloittivat toistakymmentä punaisten kenttäsairaalan potilasta ja hoitajaa.
Taustaa Helmikuun lopussa punaisten läntisen rintaman ylipäälliköksi nimitetty Hugo Salmela ryhtyi suunnittelemaan Kuhmoisten ja Jämsän valtausta heti tehtävään siirryttyään. Salmela sekä Tampereen esikuntaan kuulunut K. M. Evä laativat hyökkäyssuunnitelman rintamanoikaisusta, jonka tarkoituksena oli siirtää Vilppulasta Padasjoelle kulkeva itäinen siipi Jämsän pohjoispuolelle. Samalla poistuisi myös Tamperetta uhkaava saarrostus.
Rintamapäälliköksi määrättiin Venäjän armeijassa aliupseerina palvellut Lambert Grönroos, jolla oli kolmen vuoden kokemus ensimmäisen maailmansodan itärintamalta. Operaatio oli tarkoitus tehdä noin 1 400 miehen voimin. Mukana olisi reilut 500 Kuhmalahden Vehkajärvelle koottua lähipitäjien punakaartilaista, 250 Padasjoen kautta Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä saapuvaa punaista sekä 600 Länkipohjaan majoittunutta Pohjois-Hämeen punakaartilaista, joiden tehtävänä kuitenkin oli ainoastaan valkoisten pakoreitin sulkeminen.
1. maaliskuuta annetun hyökkäyskäskyn mukaan Grönroos sekä Eräjärven punaisia johtanut V. Lahtonen yhdistävät voimansa Vehkajärvellä 8.–9. maaliskuuta ja valtaavat Kuhmoisten kirkonkylän yhdessä Padasjoelle 6. maaliskuuta saapuneiden apuvoimien kanssa. Tämän jälkeen punaisten joukot jäävät Kuhmoisiin odottamaan lisäohjeita. Länkipohjan punaisia johtaneen Vihtori Hurrin tehtävänä oli samanaikaisesti katkaista vihollisen perääntymistie Jämsän suuntaan. Suunnitelma sisälsi myös Längelmäen ja Kuhmoisten välisen maantien puolivälissä sijaitsevan Leppäkosken miehittämisen Grönroosin vasemman sivustan turvaamiseksi. Kuhmoisten valtaamisen jälkeen punaisten oli tarkoitus edetä Jämsään, joka vallattaisiin samanaikaisesti etelästä ja lännestä tapahtuvalla hyökkäyksellä.
Edeltävät tapahtumat Ensimmäinen hyökkäys Kuhmoisiin Punaiset hyökkäsivät Kuhmoisiin ensimmäistä kertaa jo 20.–21. helmikuuta. Asikkalassa sijaitsevaan Kurhilan kylään koottiin 17. helmikuuta noin 400 punakaartilaisen osasto, joka miehitti Padasjoen ja hyökkäsi edelleen Kuhmoisten kirkonkylään 20. helmikuuta. Hyökkäykseen osallistui ainakin Hämeenlinnasta saapuneita Riihimäen punakaartilaisia sekä pieni määrä venäläisiä vapaaehtoisia. Kuhmoisissa puolestaan oli tuolloin jääkärikapteeni Mauri Rantasalon johtama 90 miehen osasto, joka seuraavana päivänä sai avukseen neljä Pohjois-Hämeen rykmentin komppaniaa.
Punaiset hyökkäsivät Kuhmoisiin kahden päivän ajan, mutta eivät kuitenkaan onnistuneet murtamaan valkoisten puolustuslinjaa, vaan joutuivat lopulta vetäytymään takaisin Padasjoelle. Suomen sotasurmat -tietokannan mukaan taistelussa kaatui viisi valkoista ja yksi punainen.
22. helmikuuta Kuhmoisiin saapui valkoisten avuksi virolaisen upseerin Hans Kalmin johtama 80 miehen osasto, jonka hän oli hieman aikaisemmin muodostanut Lauri Pihkalan ja Niilo Sigellin kanssa Ähtärissä toimivan Tuomarniemen metsäkoulun oppilaista. Samalla myös paikkakunnalla jo olleet Pohjois-Hämeen rykmentin komppaniat siirrettiin Kalmin alaisuuteen.
Taistelu Vehkajärvellä
Punaisilla oli helmikuun lopussa Kuhmoisten naapuripitäjässä Kuhmalahdella noin 500 miestä, jotka oli sijoitettu parikymmentä kilometriä Kuhmoisten kirkonkylän lounaispuolella sijaitsevaan Vehkajärven kylään. Kalm pelkäsi punaisten uutta iskua ja sen estääkseen hyökkäsi Vehkajärvelle 26. helmikuuta. Valkoiset onnistuivat vuorokauden kestäneessä taistelussa lyömään punaiset hajalle ja kaappaamaan heidän elintarpeita kuljettaneen kuormastonsa. Kalmin joukot eivät kuitenkaan miehittäneet kylää pysyvästi, vaan punaiset alkoivat jälleen maaliskuun alussa keskittää joukkojaan Vehkajärvelle. Niiden oli tarkoitus hyökätä Kuhmoisiin pari päivää ennen punaisten kolmannen yleishyökkäyksen alkua 10. maaliskuuta.
Hyökkäysvalmistelut Nopeasti Vehkajärven taistelun päättymisen jälkeen kylään koottiin noin 500 punakaartilaista, joista 150 oli lähetetty Tampereelta. Kaupungissa oli tuolloin lähes 8 000 punaista, mutta varustepulan vuoksi paikalle ei pystytty lähettämään enempää miehiä. Lisäksi Padasjoelle kokoontui 250 Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä saapunutta punaista, jotka myöhemmin liittyivät Vehkajärven punaisiin.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan hyökkäyksen piti alkaa jo 9. maaliskuuta kello 7 aamulla. Rintamapäällikkö Grönroos kuitenkin viivytteli odotellessaan Hämeenlinnasta saapuvia vahvistuksia ja käynnisti hyökkäyksen vasta lähes vuorokautta myöhemmin. Tämän vuoksi Länkipohjassa olleita Hurrin joukkoja ei voitu käyttää suunnitellusti Grönroosin vasemman siiven varmistamiseen, koska ne oli tuolloin jo sidottu toisaalle. Myöskään Salmelalla ei ollut lähettää tehtävään ketään, eikä Grönroos itsekään siirtänyt sivustalleen miehiä, mikä lopulta koitui kohtalokkaaksi. Lisäksi punaiset olivat menettäneet yllätysmahdollisuutensa, kun valkoisten tiedustelu onnistui saamaan haltuunsa Salmelan hyökkäyskäskyn.
Valkoisten uusi rintamapäällikkö Oskar Wilkman puolestaan lähetti Kalmin avuksi ruotsalaisen upseerin Allan Wingen komentaman Pohjois-Hämeen 3. pataljoonan, jonka jälkeen Kuhmoisissa oli noin tuhat valkoista. Wilkman saapui itse paikalle johtamaan puolustusta. Vehkajärven onnistuneesta koukkauksesta vakuuttuneena hän antoi Kalmille jälleen samanlaisen tehtävän. Tällä kertaa Kalm hajotti joukot useaan pieneen ryhmään, jotka toimivat omavaltaisesti ilman tietoa taistelun kokonaiskuvasta. Tämä johti kuitenkin siihen, että yksi komppania harhaili taistelun ajan Kuhmoisten lähimetsissä ja Päijänteen jäällä aina seuraavaan yöhön saakka. Lisäksi taisteluun osallistui ratsumestari Evert Christian Lagerspetzin komentaman Uudenmaan rakuunarykmentin 2. eskadroona.
Myös punaiset saivat tietoa vihollisen toimista, kun he hyökkäystä edeltävänä päivänä vangitsivat valkoisten tiedustelijan, joka paljasti Kuhmoisten puolustusasemien sijainnin.
Taistelu Hyökkäys kirkonkylään Punaisten hyökkäys käynnistyi lopulta aamuyöllä 10. maaliskuuta, jolloin Lambert Grönroosin johtamat joukot lähtivät kirpeässä pakkassäässä Vehkajärveltä kohti Kuhmoisten kirkonkylää. Vajaan parinkymmenen kilometrin marssin jälkeen ne saapuivat kello 8 aikaan Padasjoelle johtavan maantien risteykseen, josta punaiset karkottivat valkoisten etuvartion. Kun Padasjoen suunnasta saapunut pataljoona liittyi kohtaamispaikassa mukaan, hyökkäysosasto oli yli tuhannen miehen vahvuinen.
Valkoisten pääpuolustuslinja oli pari kilometriä kirkonkylän eteläpuolella Päijänteeseen virtaavan Myllyojan takana nousevalla metsäisellä mäellä, jossa Allan Wingen johtama osasto oli asemissaan. Puron eteläpuolella oli laaja peltoaukea, jonka yli punaiset joutuivat etenemään syvässä lumihangessa kahlaten. Varsinainen hyökkäys alkoi kello 11.30, jolloin punaisten tykistö alkoi tulittaa kirkonkylää. Hyökkäys eteni peltoaukean yli noin kilometrin levyisenä rintamana, mutta valkoisten puolustuslinja kesti, kun kaatuneiden ja haavoittuiden tilalle pystyttiin koko ajan lähettämään reservejä. Eversti Wilkman johti kymmenen tuntia kestänyttä taistelua Kuhmoisten apteekkiin perustetusta esikunnasta käsin. Kun taistelukokemusta vailla olleiden suojeluskuntalaisten keskuudessa syntyi kiivaan yhteenoton aikana pakokauhua, uhkasi Wilkman ampua jokaisen karkurin ja sai näin joukkonsa jälleen kuriin.
Taistelun pitkittyessä Padasjoelta lähetettiin punaisten avuksi vielä lähes tuhannen miehen vahvuinen joukko. Se ei kuitenkaan päässyt perille, kun yksi Kalmin lähettämistä osastoista sulki maantien Toritun kylän tuntumassa 13 kilometriä Kuhmoisten eteläpuolella.
Kalmin koukkaus Hans Kalmin johtama kolmen komppanian vahvuinen osasto lähti liikkeelle samaan aikaan kuin punaiset käynnistivät oman hyökkäyksensa. Hänen tarkoituksenaan oli koukata vihollisen selustaan Padasjoen maantielle ja iskeä hyökkäysjoukkojen perässä seuraavaan kuormastoon. Samalla voitaisiin myös pysäyttää Tampereelta mahdollisesti lähetettävät punaisten apuvoimat.
Kalmin ensimmäinen komppania saavutti punaiset jo Vehkajärvelle johtavalla maantiellä noin kello 13. Yllätyshyökkäyksen myötä punaisten kuormasto joutui sekasortoon ja hajosi, kun osa miehistä pakeni kohti Kuhmoisten kirkonkylää ja osa taas Päijänteen jään kautta Padasjoelle. Valkoiset saivat haltuunsa toista sataa hevosta sekä muun muassa kenttäkeittiön ja runsaasti elintarvikkeita. Saatuaan tiedon jälkijoukkoon tehdystä iskusta, Lambert Grönroos ratsasti kello 14 ottamaan tilanteesta selvää, mutta pakeni Päijänteen jäälle ja jätti joukot oman onnensa nojaan. Sodan jälkeen Grönroos kertoi valkoisten kuulusteluissa paenneensa kahden Valkeakosken punakaartin miehen kanssa Padasjoen kautta Hämeenlinnaan. Hänet vangittiin kotoaan Viialasta puolitoista viikkoa myöhemmin ja toimitettiin punaisten esikuntaan Tampereelle.
Punaisten läpimurto Grönroosin paon jälkeen punaiset alkoivat vähitellen perääntyä kello 16 mennessä ja noin 400 miestä onnistui ennen pimeän tuloa vetäytymään eri suuntiin. Vehkajärven maantielle yrittäneet 200 punaista jäivät kuitenkin saarroksiin kohdatessaan valkoisten tiesulun puolentoista kilometrin päässä Putkiston talon luona. Paikalla oli kaksi valkoisten komppaniaa sekä Uudenmaan rakuunarykmentin osasto. Punaiset hyökkäsivät epätoivoisesti, yrittäen läpimurtoa, jolloin rakuunoita komentanut jääkäriluutnantti Herbert af Forselles kaatui ja Hans Kalm haavoittui käteen.
Taistelun ratkaisijaksi nousi lopulta punaisten sotakoulun konekiväärikomppanian 16-vuotias oppilas Arvo Järvinen. Hän onnistui kaappaamaan takaisin valkoisten haltuun joutuneen konekiväärin, surmattuaan ensin kaksi valkoista. Järvisen konekiväärituli sai komentajansa menettäneiden valkoisten linjat sekasortoon, ja he perääntyivät. Tämän jälkeen loput saarroksissa olleet punaiset pääsivät jatkamaan kohti Vehkajärveä. Järvisen uroteosta tuli yksi sodan tunnetuimmista punaisten sankaritarinoista, jonka johdosta Aleksanteri Vasten antoi hänelle Tampereella 500 markan palkkion.
Saatuaan iltapäivällä tiedon selustaan tehdystä iskusta, Tampereen esikunta lähetti Orivedeltä ja Kangasalta apuvoimiksi vajaat 200 miestä, jotka kuitenkin jäivät Kuhmalahdella sijaitsevan Puntarin kylän työväentalolle. Kello 22 esikunta kuuli joukkojen olevan saarroksissa ja lopulta yhden aikaan yöllä lähetti vei Puntariin majoittuneille apuvoimille käskyn lähteä liikkeelle kello 4.40 aamulla. Saarroksissa olleet joukot olivat kuitenkin tehneet läpimurron jo kello 18 illalla ja viimeisetkin miehet pääsivat ulos seuraavaan aamuun mennessä. Yön aikana Kuhmoista kohti ehdittiin vielä lähettämään Länkipohjasta 550 Arvid Jalavan johtamaa Uudenmaan ja Vihdin punakaartilaista, ennen kuin tieto saarrostuksen murtamisesta saavutti aamulla Tampereen esikunnan.
Harmoisten joukkomurha