pienoiskuva| Brexit (yhdistelmä engl. sanoista British exit, ’Britannian lähtö’) oli prosessi, joka johti Yhdistyneen kuningaskunnan eroamiseen Euroopan unionista (EU). Brexit sai alkunsa kesäkuussa 2016 pidetystä neuvoa-antavasta EU-kansanäänestyksestä, jossa 51,9 prosenttia äänesti EU:sta eroamisen puolesta. Syitä kannatukseen olivat muiden muassa Britannian suvereniteetti, Euroopan unionin peruspilareihin kuuluva työvoiman vapaa liikkuvuus sekä Euroopan pakolaiskriisi vuonna 2015.
Brexitin aikajana
2016
23. kesäkuuta: Britanniassa järjestettiin kansanäänestys eroamisesta Euroopan unionista. 51,9 prosenttia äänestäneistä äänesti eron puolesta. 24. kesäkuuta: David Cameron ilmoitti eroavansa pääministerin tehtävästä. 25. kesäkuuta: Brittiläinen EU-komisaari Jonathan Hill ilmoitti aikovansa erota komissaarin tehtävästä. 13. heinäkuuta: David Cameron erosi virallisesti ja Theresa May hyväksyi kuningattaren kutsun muodostaa uusi hallitus. David Davis nimitettiin juuri perustetun Euroopan unionista eroamisasioiden ministerin virkaan valvomaan eroneuvotteluja. 27. heinäkuuta: Euroopan komissio nimitti ranskalaisen poliitikon Michel Barnierin Euroopan unionin pääneuvottelijaksi Britannian EU-eroon liittyviin neuvotteluihin. 3. marraskuuta: Englannin ja Walesin High Court määräsi, että Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ei voi aloittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklan 50 mukaista eroamismenettelyä ilman parlamentin hyväksyntää. 7. joulukuuta: Alahuone äänesti 461–89 Theresa Mayn suunnitelman puolesta käynnistää artikla 50 maaliskuun 2017 loppuun mennessä.
2017
24. tammikuuta: Britannian korkein oikeus päätti hallituksen valitettua High Courtin tuomiosta, että parlamentin on hyväksyttävä artikla 50 käynnistäminen lainsäädännöllä. 26. tammikuuta: Britannian hallitus esitteli parlamentissa 137 sanan pituisen lakialoitteen, jolla valtuutettiin pääministeri käynnistämään artikla 50. Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn kehotti kansanedustajiaan tukemaan lakia. 1. helmikuuta: Alahuone hyväkyy lakialoitteen äänin 498–114. 16. maaliskuuta: Laki sai Elisabet II:n kuninkaallisen hyväksynnän. 29. maaliskuuta: Theresa May ilmoitti kirjeessä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille käynnistävänsä artikla 50:n, mikä aloitti kahden vuoden mittaisen prosessin, jonka oli määrä päättyä Britannian eroon EU:sta 29. maaliskuuta 2019. 18. huhtikuuta: Theresa May ilmoitti, että uudet parlamenttivaalit järjestetään 8. kesäkuuta. 8. kesäkuuta: Britanniassa järjestettiin parlamenttivaalit. Vaalien seurauksena parlamentin tulos hung-parlamentti. Konservatiivit olivat edelleen suurin yksittäinen puolue alahuoneessa, mutta menettivät parlamentaarisen enemmistönsä, minkä seurauksena muodostettiin uusi vähemmistöhallitus, jolla on luottamusjärjestely pohjoisirlantilaisen Demokraattisen unionistipuolueen (DUP) kanssa. 19. kesäkuuta: Brexit-neuvottelut Britannian ja EU:n välillä alkoivat.
2018
6. heinäkuuta: Britanniassa julkaistaan Britannian ja EU:n tulevasta suhteesta ns. valkoinen paperi, joka tunnettiin nimellä Chequersin suunnitelma. 8. heinäkuuta: Davis erosi Euroopan unionista eroamisasioiden ministerin tehtävästä. Dominic Raab nimitettiin hänen seuraajakseen seuraavana päivänä. 9. heinäkuuta: Boris Johnson erosi ulkoministerin tehtävistä. 21. syyskuuta: EU hylkäsi Britannian Checkersin suunnitelman. 14. marraskuuta: Brexit-erosopimus julkaistiin. 15. marraskuuta: Raab erosi Euroopan unionista eroamisasioiden ministerin tehtävistä. Steve Barclay nimitettiin hänen seuraajakseen seuraavana päivänä. 25. marraskuuta: 27 muuta EU:n jäsenvaltiota hyväksyi erosopimuksen.
2019
15. tammikuuta: Ensimmäinen äänestys erosopimuksesta järjestettiin Britannian parlamentin alahuoneessa. Britannian hallituksen esitys kaatui äänin 432–202. 12. maaliskuuta: Toinen äänestys Britannian hallituksen kanssa tehdystä erosopimuksesta hylättiin äänin 391–242. 14. maaliskuuta: Britannian hallituksen esitys artiklan 50 määräajan pidentämisen pyytämiseksi hyväksyttiin alahuoneessa äänin 412–202. 20. maaliskuuta: Theresa May pyysi EU:ta jatkamaan 50 artiklan määräaikaa 30. kesäkuuta 2019 asti. 21. maaliskuuta: Eurooppa-neuvosto ehdotti, että artiklan 50 määräaikaa pidennetään 22. toukokuuta 2019 asti, jos erosopimus hyväksytään 29. maaliskuuta 2019 mennessä, mutta jos ei, niin Britannialla on 12. huhtikuuta 2019 asti aikaa osoittaa etenemistapa neuvotteluissa. Jatkosta sovittiin virallisesti seuraavana päivänä. 29. maaliskuuta: Artiklan 50 -eromenettelyn alkuperäinen määräaika loppui ja samalla alkuperäinen suunniteltu brexitin päivämäärä raukesi. Kolmas äänestys erosopimuksesta järjestettiin sen jälkeen, kun se erotettiin poliittisesta julistuksesta. Britannian hallitus hävisi äänestyksen äänin 344–286. 5. huhtikuuta: Theresa May pyysi toisen kerran EU:ta jatkamaan artiklan 50 määräaikaa 30. kesäkuu 2019 saakka. 10. huhtikuuta: Eurooppa-neuvosto myöntää 50 artiklan eromenettelylle toisen pidennyksen 31. lokakuuta 2019 asti tai erosopimuksen hyväksymiskuukautta seuraavan kuukauden ensimmäiseen päivään sen mukaan, kumpi tulee ensin. Jos Britanniassa ei järjestetä europarlamenttivaaleja toukokuussa 2019 (kuten se myöhemmin tapahtui), Britannia lähtee 1. kesäkuuta 2019 Euroopan unionista. 23. toukokuuta: Britanniassa järjestettiin europarlamenttivaalit, joissa toisaalta Nigel Faragen johtama Brexit-puolue on suurin puolue 29 paikalla, ja toisaalta puolueet, jotka kannattivat uutta kansanäänestystä saivat 37 paikkaa ja yhteensä 55,5 prosenttia äänistä. Brexitiä vastustavista puolueista sai liberaalidemokraatit Vince Cablen johdolla 16 paikkaa. Työväenpuolue sai vain 10 paikkaa. Konservatiivit putosivat neljään paikkaan 8,8 prosentin ääniosuudella, mikä on kaikkien aikojen suurin hallitsevan puolueen tappio koko Britannian laajuisissa vaaleissa. 24. toukokuuta: Theresa May ilmoittaa eroavansa konservatiivipuolueen johtajan tehtävästä 7. kesäkuuta alkaen, koska hän ei saanut brexit-suunnitelmaansa läpi parlamentissa, ja useiden epäluottamusäänestysten vuoksi hänen hallituksensa jatkaa toimitusministeristönä, kunnes konservatiivit valitsevat uuden johdon. 18. heinäkuuta: Alahuoneen jäsenet hyväksyivät 41 äänen enemmistöllä muutoksen Pohjois-Irlantia koskevaan lakiin, joka estää parlamenttityön keskeyttämisen 9. lokakuuta ja 18. joulukuun välisenä aikana, ellei uutta Pohjois-Irlannin hallitusta muodosteta. 24. heinäkuuta: Theresa May erosi virallisesti ja Boris Johnson hyväksyi kuningattaren kutsun muodostaa uusi hallitus ja hänestä tuli Britannian pääministeri, kolmas brexit-kansanäänestyksen jälkeen. 25. heinäkuuta: Britannian parlamentin molemmat kamarit olivat kesätauolla 25. heinäkuuta – 3. syyskuuta. 28. elokuuta: Boris Johnson ilmoitti aikovansa keskeyttää parlamentin toiminnan 9. syyskuuta alkaen, kunnes kuningattaren on puhe valtaistuimelta 14. lokakuuta aloittaa uuden istunnon. Tämä oli kiistanalainen toimenpide Johnsonilta, koska se rajoittaisi parlamentin aikaa hyväksyä lainsäädäntöä ennen 31. lokakuuta asetettua eropäivämäärää. Elisabet II hyväksyi aikataulun valtaneuvoston kokouksessa Balmoralissa. 3. syyskuuta: Esitys hätäkeskusteluksi hyväksyvä laki, joka sulkee pois yksipuolisen sopimuksettoman brexitin pakottaa hallituksen saamaan parlamentin hyväksynnän joko erosopimukselle tai sopimuksettomalle brexitille. Tämä esitys, joka sallii keskustelun seuraavana päivänä, hyväksyttiin äänin 328–301. Esityksen puolesta äänesti 21 konservatiivista kansanedustajaa. 4. syyskuuta: Laki, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen läpäisi toisen käsittelyn äänin 329–300; 22. konservatiivi Caroline Spelman äänesti hallituksen kantaa vastaan. Myöhemmin samana päivänä kansanedustajat hylkäsivät Johnsonin esityksen lokakuun parlamenttivaalien järjestämisestä äänin 298–56, mikä ei saavuttanut tarvittavaa 2/3 enemmistöä lain taakse. Työväenpuolueen kansanedustajat pidättyivät äänestämästä. 9. syyskuuta: Hallitus hävisi jälleen yrityksen aikaisten parlamenttivaalien järjestämisestä. Puhemies John Bercow ilmoittaa aikovansa erota alahuoneen puhemiehen tehtävästä. Parlamentti aloitti 14. lokakuuta 2019 asti kestävän istuntotauon. 24. syyskuuta: Britannian korkein oikeus päätti yksimielisesti, että Boris Johnsonin päätös pyytää kuningatarta keskeyttämään parlamentin istunto oli lainvastainen ja että keskeytys itsessään li näin ollen mitätön. 25. syyskuuta: Parliamentti kokoontui istuntoon uudelleen. 2. lokakuuta: Hallitus julkaisi valkoisen kirjan, jossa hahmoteltiin Irlannin kysymyksen ratkaisemiseksi uutta suunnitelmaa, joka sisälsi sääntelyn yhdenmukaistamisen Irlannin saarella ja säilyttäisi tullirajan Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin välillä. 14. lokakuuta: Parlamentti palaa tauolta. Kuningatar avasi ensimmäisen istunnon. 17. lokakuuta: Yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan komissio sopivat uudesta erosopimuksesta, joka sisälsi uuden Pohjois-Irlannin pöytäkirjan. Eurooppa-neuvosto hyväksyy sopimuksen. 19. lokakuuta: Parlamentti piti ylimääräisen lauantai-istunto, jossa keskusteltiin uudesta erosopimuksesta. Parlamentin jäsenet hyväksyvät ensin äänin 322–306 Oliver Letwinin tekemän muutosesityksen, mikä viivytti sopimuksen käsittelyä, kunnes sen täytäntöönpanoa koskeva lainsäädäntö on hyväksytty. Tämä viivästys aktivoi lain, jossa säädettiin pääministerin velvollisuudesta pyytää Eurooppa-neuvostolta eromenettelyn määräajan jatkamisesta 31. tammikuuta 2020 asti. 28. lokakuuta: Eurooppa-neuvosto päätti kolmannen kerran jatkaa Brexit-määräaikaa 31. tammikuuta 2020 asti. 29. lokakuuta: Hallitus antaa lakiesityksen vuoden 2019 ennenaikaisista parlamenttivaaleista.
6. marraskuuta: Parlamentti hajotettiin. 12. joulukuuta: Parlamenttivaalit 13. joulukuuta: Konservatiivipuolue sai ylivoimaisen 80 paikan enemmistön parlamentissa. Kuningatar kutsui Boris Johnsonin muodostamaan toisen hallituksensa, jonka aikana Brexit saatetaan päätökseen. 20. joulukuuta: Erosopimus läpäisi toisen käsittelyn alahuoneessa äänin 358–234.
2020
22. tammikuuta: Pääministeri Boris Johnsonin ehdottama erosopimus hyväksyttiin sen jälkeen, kun alahuone hylkäsi useat ylähuoneen ehdottamat tarkistukset äänin 342–254. Ylähuoneen jäsenet päättivät myöhemmin olla ehdottamatta muita muutoksia. 23. tammikuuta: Erosopimusta koskeva laki saa kuninkaallisen suostumuksen. 24. tammikuuta: Ursula von der Leyen, Charles Michel ja Boris Johnson allekirjoittavat erosopimuksen. Von der Leyen ja Michel allekirjoittivat sopimuksen Europa-rakennuksessa Brysselissä ja lähettivät sitten sopimuksen diplomaattisessa postissa 10 Downing Streetiin Lontooseen, jossa Johnson allekirjoitti sen. 28. tammikuuta: Chris Pincheristä tulee viimeinen Britannian ministeri, joka osallistui EU-kokoukseen Brysselissä, kun hän oli läsnä yleisten asioiden neuvostossa. 29. tammikuuta: Euroopan parlamentti antaa suostumuksensa erosopimuksen tekemiseen äänin 621–49. Tämä oli myös viimeinen kerta, kun brittiläiset europarlamentaarikot istuivat Euroopan parlamentissa. 30. tammikuuta: Euroopan unionin neuvosto hyväksyi erosopimuksen.
31. tammikuuta: Yhdistynyt kuningaskunta erosi Euroopan unionista. 31. joulukuuta 2020 asti kestävä siirtymäaika alkoi. 3. helmikuuta: Britannian hallitus esitti tavoitteita tulevalle sopimukselle Britannian ja EU:n välille. 18. maaliskuuta: EU julkaisee ehdotusluonnoksensa uudesta kumppanuussopimuksesta Britannian kanssa. 31. joulukuuta: Brexit-siirtymäkausi päättyi.
Historia