Kalevi Reino Tamminen (5. huhtikuuta 1928 Maaria – 29. elokuuta 2018 Helsinki) oli suomalainen teologi, kasvatustieteilijä ja professori. hän oli Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori 1970–1992. Hän käsitteli julkaisuissaan lasten ja nuorten uskonnollista kehitystä, koulujen uskonnonopetusta, kirkon kasvatustyötä sekä teologien koulutusta.Facta 2001, osa 16, p. 288. WSOY 1985.
Tamminen pääsi ylioppilaaksi 1946, ja hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1948, maisteriksi 1949, lisensitaatiksi 1956, teologian kandidaatiksi 1952, lisensiaatiksi 1967, filosofian ja teologian tohtoriksi 1967. Hän toimi uskonnonopettajana Turussa, Helsingin opettajakorkeakoulussa ja Savonlinnan seminaarissa ja oli Lapuan seurakunnan kirkkoherran apulainen 1952, Pöytyän seurakunnan virallinen apulainen 1954, Kristillisen kasvatuksen keskuksen kirkon kasvatusasiain sihteeri 1955–1963, Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian assistentti 1963–1968, kasvatustieteen dosentti 1967–1970, vt. apulaisprofessori 1968–1969, käytännöllisen teologian, erityisesti uskonnonpedagogiikan vt. ylimääräinen professori 1969–1970, kiinteä ylimääräinen professori 1970–1977, varsinainen professori 1977 sekä käytännöllisen teologian dosentti 1993–1995.Kuka kukin on 1978, s. 969. Runeberg.org.Helsingin yliopiston opettajat ja virkamiehet.
Tamminen julkaisi uskonnon oppikirjoja ja runsaasti muuta uskonnonopetukseen liittyvää kirjallisuutta. Hänen väitöskirjansa vuodelta 1967 käsitteli aihetta Kansakoulun uskonnonopetus vuosisadan vaihteen murroksessa. Hän julkaisi vuonna 2004 muistelmansa Pitkin elämänkaarta polvihousuisesta seniorivuosiin.
Lähteet
Luokka:Suomalaiset teologit Luokka:Suomalaiset kasvatustieteilijät Luokka:Suomalaiset professorit Luokka:Helsingin yliopiston professorit Luokka:Vuonna 1928 syntyneet Luokka:Vuonna 2018 kuolleet Luokka:Käytännöllinen teologia