thumb|T-O-kartta Isidorus Sevillalaisen teoksen Etymologiae ensimmäisestä painetusta versiosta. Kartan mukaan kolmesta tunnetusta maanosasta Aasiassa (ylhäällä) asuivat Seemin, Afrikassa (alaoikealla) Haamin ja Euroopassa (alavasemmalla) Jaafetin jälkeläiset.
thumb|right|200px|Hereford Mappa Mundi noin vuodelta 1300 Herefordin katedraalissa Englannissa. Klassinen T-O-kartta, jossa Jerusalem on keskellä, itä ylhäällä, Eurooppa alavasemmalla ja Afrikka alaoikealla.
T-O-kartta on keskiaikainen maailmankarttatyyppi, jossa nykyisestä käytännöstä poiketen oli itä ylhäällä. Sitä sanotaan myös Beatuksen kartaksi, koska yhden varhaisimmista tämän tyyppisistä kartoista laati 700-luvulla espanjalainen munkki Beatus Liébanalainen. Hänen karttansa oli hänen 12-osaisen ilmestyskirjaa selittävän teoksensa johdannossa.
Yleisemmin käytetty nimitys T-O (tai O-T) on mahdollisesti lyhenne latinan sanoista orbis terrarum, maan piiri, mutta viittaa samalla tällaisen kartan tyypilliseen ulkoasuun: siihen oli korostetusti merkitty Välimeri sekä suuret joet Don (Tanais) ja Niili, joita tuolloin pidettiin maanosien rajoina ja jotka yhdessä muodostivat kartalle T-kirjaimen muotoisen kuvion, sekä kartan reunoissa ympyrän eli ison O-kirjaimen muotoiseksi kuvattu valtameri (Okeanos).
Historia ja kuvaus
T-O-kartta esittää maailmaa sellaisena kuin sen ensimmäisenä kuvasi 600-luvulla Isidorus Sevillalainen teoksensa Etymologiae 14. luvussa, de terre et partibus)
Vaikka Isidorus kirjoitti Etymologiae-teoksessaan maan olevan "pyöreä", sanan merkitys ei ole yksiselitteinen. Joidenkin myöhempien tulkitsijoiden mukaan hän tarkoitti pyöreän kiekon muotoista litteää maata. Toisista Isidoruksen kirjoittamista teoksista käy kuitenkin selvästi ilmi, että hän piti maata pallon muotoisena. Teoria, jonka mukaan Maa on pallon muotoinen, olikin useimpien oppineiden käsitys viimeistään Aristoteleen ajoista lähtien, joka oli jakanut maailman ilmastovyöhykkeisiin. Aristoteleen mukaan napaseuduilla oli kylmä vyöhyke, päiväntasaajan lähettyvillä tappava kuuma vyöhyke sekä niiden välissä asuttava lauhkea vyöhyke.
thumb|left|Keskiaikaisten maailmankarttojen idealisoitu ennallistus (teoksesta Meyers Konversationslexikon, 1890, Aasia oikealla) thumb|Nykyaikaisen maantieteellisen tietämyksen mukainen "T-O-kartta", itä ylhäällä T-O-kartta esittää ainoastaan pallomaisen maailman pohjoista pallonpuoliskoa. Todennäköisesti sitä pidettiin, vaikkei asiaa näin suorastaan ilmaistukaan, eräänlaisena pohjoisen pallonpuoliskon lauhkean vyöhykkeen kuvaamiseen hyvin soveltuvana karttaprojektiona. Koska eteläisen pallonpuoliskon lauhkean vyöhykkeen uskottiin olevan asuttamaton ja saavuttamattomissa, sitä ei tarvinnut kuvata kartoilla. Tuolloin uskottiin, ettei kukaan voisi kulkea päiväntasaajan seutujen kuuman vyöhykkeen poikki toisella pallonpuoliskolla oleviin tuntemattomiin maihin. Näitä kuviteltuja maita sanottiin antipodeiksi (lat. vastapuoli).
T-kirjaimen muotoinen kuvio jakoi kartassa näkyvät maa-alueet kolmeen osaan. T:n pystyviiva tarkoittaa Välimerta, vaakaviiva Niiliä sekä Mustaamerta, Asovanmerta ja siihen laskevaa Donia, joka keskiajalla tunnettiin nimellä Tanais. Nämä jakoivat maan kolmeen maanosaan, Aasiaan, Eurooppaan ja Afrikkaan. Näitä ympäröi ison O-kirjaimen muotoinen valtameri. Jerusalem sijoitettiin yleensä kartan keskikohtaan. Aasia oli yleensä yhtä suuri kuin molemmat muut maanosat yhteensä. Koska aurinko nousee idästä, Paratiisin eli Eedenin oletettiin sijaitsevan idässä, siis Aasiassa, ja Aasia sijoitettiin kartan yläosiin muiden maanosien yläpuolelle.
Tätä kvalitatiivisen ja käsitteellisen keskiaikaisen kartografian tyyppiä voitiin käyttää, paitsi yksinkertaisiin kuvauksiin, myös äärimmäisen yksityiskohtaisiin karttoihin. Varhaisimpiin karttoihin oli merkitty vain muutamia kaupunkeja ja tärkeimmät vesialueet.
Pyhän Maan neljä pyhää jokea olivat aina mukana. Matkustajien kannalta karttaa käyttökelpoisempia olivat kuitenkin matkakäsikirjat, joissa lueteltiin järjestyksessä niiden kaupunkien nimet, joiden kautta oli kuljettava tietystä paikasta toiseen, sekä periplus, jossa lueteltiin vastaavalla tavalla satamat ja maamerkit rannikolla. Myöhemmin saman peruskaavan mukaisiin karttoihin merkittiin monia jokia ja kaupunkeja niin Itä- kuin Länsi-Euroopastakin sekä muita ristiretkien aikana tavattuja kohteita. Uusien maantieteellisten kohteiden lisäksi karttoihin lisättiin myös koristeellisia kuvia. Tärkeimpiä kaupunkeja esittivät niiden nimien lisäksi erilliset linnoitusten ja tornien kuvat, ja tyhjät tilat täytettiin myyttisten olentojen kuvilla.
Kuvia
Lähteet
Aiheesta muualla
Kirjallisuutta
Luokka:Keskiajan tiede Luokka:Karttatyypit Luokka:Kartografia