pienoiskuva|330x330px|Kiertotaloudella tavoitellaan taloudellisia ja ympäristön kannalta positiivisia hyötyjä. Kiertotalous on talousjärjestelmä, jonka tavoitteena on, että talous toimii ympäristön kantokyvyn rajoissa. Tämä tapahtuu pitämällä materiaalit ja tuotteet mahdollisimman pitkään kierrossa niin, että niiden arvo samalla säilyy. Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä. Kiertotalous on esitetty vaihtoehtona ns. lineaaritaloudelle, jossa raaka-aineita otetaan tuotteiden valmistamiseksi ja ne lopulta päätyvät jätteiksi ja heitetään pois. Ellen MacArthur Foundationin lanseeraama kiertotalouden viitekehys jakautuu sekä biologisiin että teknisiin kiertoihin.
Ylikulutus, väestönkasvu ja ilmastonmuutos pakottavat yhteiskunnat muuttumaan tehokkaammiksi ja vähäpäästöisemmiksi. Vaikka kiertotaloudella on vahvat ympäristö- ja ilmastoperusteet, se sisältää myös ajatuksen uusista ansaintalogiikoista. Nämä liiketoimintamahdollisuudet kytkeytyvät materiaalien arvon säilyttämiseen, palveluihin ja muihin jakamistalouden ratkaisuihin. Usein tuotteille luodaan lisäarvoa palveluilla sekä digitaalisiin ratkaisuihin perustuvalla älykkyydellä.
Kiertotaloutta voidaan edistää Arvoketjun eri vaiheissa. Tapoja ovat muun muassa ympäristömyötäinen tuotesuunnittelu, tuotteen käyttöiän pidentäminen, huolto, korjaus, uudelleenkäyttö ja tuotteiden yhteiskäyttöön liittyvät toimintamallit sekä kierrätysraaka-aineiden käyttö uusien tuotteiden valmistuksessa. Kiertotaloudessa tuotesuunnittelu onkin keskeistä, sillä sen on arvioitu olevan vastuussa 80 prosentista tuotteen elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Tuotesuunnittelu määrittää esimerkiksi tuotteessa käytettävät materiaalit ja komponentit, kemikaalit, valmistustavat, korjattavuuden ja kierrätettävyyden.
Kiertotalouskäsitteen historia Kiertotalouden juuret ulottuvat pitkälle ja laajalle, eikä mallin syntyä voida jäljittää tiettyyn ajankohtaan tai kirjoittajaan. Suomessa kiertotalous-sana on esiintynyt lehdistössä jo 1920-luvulla, mutta tällöin sillä on viitattu esim. kaskiviljelyyn tai hylkeenpyyntiin liittyvään elintapaan, erätalouteen. Suomen sanomalehdissä varhaisimmat yksittäiset nykymerkityksiset sanaesiintymät löytyvät vuosilta 1973 ja 1980.
Jo vuonna 1798 Thomas Malthus toi esiin huolen maailman väestön kyvystä itsensä ruokkimiseen väestönkasvun seurauksena. Vuonna 1972 Rooman Klubi, kansainvälinen tulevaisuudentutkimuksellinen keskustelufoorumi, julkaisi Kasvun rajat -kirjan (engl. Limits to Growth). Sen keskeisen viestin mukaan maailmantalous romahtaa 100 vuoden kuluessa, mikäli päättäjät eivät kykene riittävän nopeasti löytämään konsensusta resurssien ehtymiseen ja saastumiseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi.
Tutkimusraportissa Euroopan komissiolle vuonna 1976 Walter Stahel ja Genevieve Reday visioivat kiertoihin perustuvaa taloutta ja sen vaikutuksia työpaikkojen syntymiseen, taloudelliseen kilpailukykyyn, resurssien säästämiseen ja jätteen synnyn ehkäisyyn.
Sittemmin vuonna 1998, Ernst Ulrich von Weizsäcker argumentoi raportissaan Factor Four: Doubling Wealth, Halving Resource Use, että ihmisyhteisö kykenee vaurastumaan myös luonnonvaroja tuhoamatta, nykyisiä resursseja tehokkaammin hyödyntäen.
Vuonna 2002 ilmestynyt William McDonoughin ja Michael Braungartin Cradle to Cradle: Remaking the Way We Make Things (Kehdosta kehtoon) antoi keskeisen sysäyksen keskusteluun systeemisestä muutoksesta ja kiertotaloudesta. Kirjoittajien mukaan ”enemmän hyvää” -ajattelun tulisi ohjata talouskehitystä ja -ajattelua ”vähemmän pahaa” -näkökulman sijaan. Tarvitaan koko elinkaaren huomioiva systeemitason muutos, sillä paljon hukkaa tuottavan järjestelmän negatiivisten vaikutusten minimointi ei ratkaise todellisia ongelmia.
Vuonna 2006 Walter Stahel puolestaan korosti kirjassaan The Performance Economy, että liiketoimintainnovaatiot ovat avainasemassa talouskehityksen irtikytkennässä luonnonvarojen kulutuksesta.
Vuonna 2010 ilmestyneessä The Blue Economy: 10 Years, 100 Innovations, 100 Million Jobs -kirjassa Gunter Pauli hakee luonnon ekosysteemeistä analogioita talouden resurssi- ja energiavirtoihin.
Ellen MacArthur Foundation (EMF) perustettiin vuonna 2010 edistämään kiertotalouden periaatteiden leviämistä eri toimijoiden keskuudessa. Aluksi EMF keskittyi yhdistämään saman aihepiirin eri katsontakantoja kokonaisvaltaiseksi viitekehykseksi, jota alettiin kutsua kiertotaloudeksi (ks. alla). Sittemmin EMF on muun muassa julkaissut kiertotalouden taloudellisia mahdollisuuksia käsitteleviä raportteja, sekä perustanut CE100-ohjelman kiertotalousinnovaatioiden ja -yhteistyön edistämiseksi. Eri katsontakantoja kiertotalouden viitekehyksen taustalla Ellen MacArthur Foundation on koostanut geneerisen kiertotalouden viitekehyksen seitsemän eri koulukunnan pohjalta. Uudistuva suunnittelu (engl. regenerative design). Yhdysvaltalaisen John T. Lylen luoma biologisiin ja synteettisiin materiaaleihin jakautuva malli loi luultavasti perustan nykyiselle kiertotalouden mallille. Suoritetalous (engl. performance economy). Jo 1970-luvulla kiertoihin perustuvaa taloutta visioineen Walter Stahelin lanseeraamassa suoritetaloudessa edistetään tuotteen iän pidentämistä, pitkäikäisiä hyödykkeitä, uudistamista ja jätteen ehkäisyä erityisesti palveluiden keinoin. Suoritetaloudessa myydään käyttöoikeutta ja haluttua lopputulosta fyysisten hyödykkeiden omistajuuden sijaan. Kehdosta kehtoon (engl. Cradle to Cradle design). Michael Braungartin ja Bill McDonoughin kehittämä konsepti ja sertifioitu prosessi tuotteiden suunnittelemiseksi siten, että tuote tai sen materiaalit ovat helposti uudelleen hyödynnettävissä käytöstä poistamisen jälkeen. Teollinen ekologia (engl. Industrial Ecology). Tieteenala tutkii teollisuuden energia- ja materiaalivirtoja systeemitasolla tavoitellen suljettuja kiertoja eri toimijoiden välillä, paikallisiin ympäristöolosuhteisiin sopeutuen ja luonnon ekosysteemejä imitoiden. Biomimiikka (engl. biomimicry). Luonnossa esiintyvien ilmiöiden tutkiminen ja ymmärtäminen sekä soveltaminen tekniikan tutkimukseen ja kehittämiseen. Sininen talous (engl. TheBlue Economy). Gunter Paulin julkaisujen perustalle rakentuva avoin liike tuo yhteen konkreettisia case-tapauksia, joissa jätteet nähdään raaka-aineena uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi. Liikkeen fokus on useimmiten ruohonjuuritason yritystoiminnan tukemisessa. Permakulttuuri (engl. permaculture). Australialaisten ekologien Bill Mollisonin ja David Holmgrenin alun perin maataloutta tarkasteleva, mutta sittemmin kokonaisvaltaistunut luontoa kunnioittava rakennetun ympäristön suunnittelufilosofia.
Toimintaympäristön kehittyminen
Maailmanlaajuisesti Valtiotasolla yhtenä kiertotalouden edelläkävijöistä voidaan pitää Saksaa, joka julkaisi jo vuonna 1994 ”Closed Substance Cycle and Waste Management Act” -säädöksen, jonka tarkoituksena oli luonnonvarojen säästäminen ja jätteen synnyn ehkäiseminen. Myöhemmin, 2000-luvun alussa, Japani ja Kiina julkaisivat omat suunnitelmansa kierrätyksen edistämiseksi. Kiina oli ensimmäinen valtio, joka käytti kiertotalous-termiä luonnonvara- ja jätepolitiikassaan. Vuonna 2008 Kiinasta tuli myös ensimmäinen valtio, joka hyväksyi kiertotalouden edistämistä koskevan lain ”Circular Economy Promotion Law”CIRAIG (International Reference Centre for the Life Cycle of Products, Processes and Services) 2015. Circular Economy: A Critical Literature Review of Concepts. Polytechnique Montréal, Canada..
Nykyisin kiertotaloutta edistetään laajasti EU:ssa ja eri valtioissa kuten Kiinassa, Japanissa, Alankomaissa, Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa, Kanadassa ja Britanniassa. Myös monet yritykset edistävät kiertotaloutta. Kiertotaloutta on yleisesti alettu pitää taloudellisen kehityksen tavoitetilana, jonka avulla edistetään useita kestävyystavoitteita. Vastaavasti esimerkiksi useat YK:n kestävän kehityksen tavoitteista (engl. Sustainable Development Goals, SDG) myös edistävät kiertotaloutta.
Kiertotaloutta koskevien standardien laadinta on alkanut vuonna 2018 kansainvälisessä standardisoimisjärjestössä ISOssa. Standardit sisältävät malleja, ohjeita, työkaluja ja vaatimuksia, joilla organisaatiot voivat edistää kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Valmistelusta vastaa uusi tekninen komitea ISO/TC 323 Circular economy.
Euroopassa Nykyisin Eurooppa on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna kärkijoukoissa kehittämässä kiertotalouden edistämiseen vaadittavaa politiikkaa. Vuonna 2013 julkaistussa ympäristöä koskevassa toimintasuunnitelmassa Euroopan unioni asetti vuoden 2050 visiokseen ”hyvä elämä maapallon resurssien rajoissa”. Talousjärjestelmän muuttaminen todettiin välttämättömäksi toimenpiteeksi, jotta tavoite saavutetaan.
Joulukuussa 2015 komissio julkaisi ehdotuksen, joka sisälsi kiertotalouden toimintasuunnitelman sekä joukon sitä tukevia ehdotuksia säädösmuutoksista. Tarkoituksena oli asettaa tiukemmat tavoitteet luonnonvarojen käytölle ja edistää tuotteiden materiaalitehokkuutta, kestävyyttä ja korjattavuutta. Kokonaisuutta kutsutaan usein nimellä ”EU:n kiertotalouspaketti”. Pakettiin kuuluneen ensimmäisen kiertotalouden toimintasuunnitelman tarkoituksena oli tukea muutosta kohti kiertotaloutta EU:ssa. Suunnitelmassa esiteltiin 54 toimenpidettä. Ehdotuksessa asetettiin myös EU:n yhteiset kierrätystavoitteet: 65 prosenttia yhdyskuntajätteelle ja 75 prosenttia pakkausjätteelle vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi siinä sitouduttiin kaatopaikkajätteen määrän alentamiseen siten, että vuonna 2030 enintään 10 prosenttia kaikesta jätteestä päätyy kaatopaikalle.
Kiertotalouspakettia täydennettiin vuonna 2016 ns. minipaketilla ja vuonna 2018 uudella kiertotalouspaketilla, joka sisälsi muun muassa EU:n ensimmäisen muovistrategian. Muovistrategian tavoitteena on vähentää muovijätteen ja -roskan aiheuttamia ongelmia.
EU:n ekosuunnittelusääntely on aiemmin keskittynyt pääasiassa energiaan liittyvien tuotteiden energiatehokkuuteen, mutta viime vuosina ekosuunnittelun painopistettä on viety myös kiertotalouden suuntaan. Vuonna 2019 julkaistiin ensimmäiset asetukset, joissa on ensimmäistä kertaa otettu kiertotalous kunnolla huomioon ja tuoteryhmille asetettavat vaatimukset kohdistuvat energiatehokkuuden lisäksi myös mm. laitteiden korjattavuuteen ja kierrätettävyyteen. Jatkossa tuoteryhmille asetettavat ekosuunniteluvaatimukset voivat koskea myös esimerkiksi tuotteen kestävyyttä, keveyttä, kierrätysmateriaalien käyttöä, vaarallisia aineita, kemikaaleja tai tuotteen ennenaikaisen vanhenemisen estämistä.
Maaliskuussa 2020 Euroopan komissio julkaisi uuden kiertotalouden toimintasuunnitelman, joka on merkittävä osa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa (eng. European Green Deal). Uuden toimintasuunnitelman aloitteet jakautuvat tuotteen koko elinkaarelle ja pyrkivät kehittämään esimerkiksi tuotesuunnittelua, kiertotalousprosesseja ja kestävää kuluttamista.
Suomessa pienoiskuva|Raaka-aineiden kulutus ja talouden kehitys Suomessa 2000–2015. Raaka-aineen kulutus seuraa bruttokansantuotteen kehitystä. Kiertotaloudessa tavoitteena olisi, ettei raaka-aineiden kulutus kasvaisi, vaikka bruttokansantuote kasvaa. RMC kertoo, paljonko raaka-aineita menee kotimaiseen loppukulutukseen ja pääomanmuodostukseen. Se ei sisällä vientiä. Kestävän kulutuksen ja tuotannon edistämiseksi Suomessa julkaistiin vuonna 2005 ns. KULTU-ohjelma. Alkuperäinen ohjelma ”Vähemmästä enemmän ja paremmin” oli aikanaan ensimmäisiä kansallisia kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmia maailmassa. Ohjelma sisälsi toimenpide-ehdotuksia ja tavoitteita yhteiskunnan eri sektoreille, jotta energian- ja materiaalien käytön tehokkuutta saataisiin lisättyä tuotteiden elinkaaren eri vaiheissa. Ohjelma päivitettiin vuonna 2012, ja uuden ohjelman nimeksi tuli ”Vähemmästä viisaammin”. Uudessa ohjelmassa korostettiin etenkin julkisen sektorin roolia suunnannäyttäjänä ympäristöhaittojen ja kasvihuonekaasujen vähentämisessä.