Idries Shah ([]; , , ; 16. kesäkuuta 1924 – 23. marraskuuta 1996), tunnetaan myös nimellä Idris Shah, né Sayed Idries el-Hashimi (arabia: سيد إدريس هاشمي) ja kirjailijanimellä Arkon Daraul, oli afganistanilais-englantilainen kirjailija ja suufilaiseen perinteeseen kuuluva opettaja, joka kirjoitti yli kolmekymmentä kirjaa joiden aihepiirit vaihtelevat psykologiasta ja hengellisyydestä matkakertomuksiin ja kulttuurintutkimukseen.
Shah syntyi Intiassa afganistanilaiseen aatelissukuun ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa lähinnä Englannissa. Shahin varhaiset kirjoitukset keskittyivät magiaan ja noituuteen. Vuonna 1960 hän perusti Octagon Press kustantamon julkaisemaan suufiklassikoiden käännöksiä ja hänen omaa tuotantoansa. Hänen uraauurtava teoksensa oli The Sufis, joka ilmestyi vuonna 1964 ja otettiin kansainvälisesti hyvin vastaan. Vuonna 1965 Shah perusti Institute for Cultural Researchin, joka on Lontoossa toimiva inhimillisen käyttäytymisen ja kulttuurin tutkimukseen omistautunut sivistyksellinen hyväntekeväisyysjärjestö. Vastaava organisaatio Yhdysvalloissa on Institute for Study of Human Knowledge (ISHK), jota johtaa Stanfordin yliopiston psykologian professori Robert Ornstein, jonka Shah nimitti edustajakseen Yhdysvalloissa.
Kirjoituksissaan Shah esitti suufilaisuuden yleismaailmallisena viisausoppina, joka juontaa ajalta ennen islamin syntyä. Painottaen, että suufilaisuus ei ole muuttumaton, vaan sopeutui aina kulloiseenkin aikaan, paikkaan ja ihmisiin, Shah käytti opetuksessaan länsimaalaisen psykologian käsitteitä. Shah hyödynsi perinteisiä opetustarinoita (teaching stories) ja vertauksia, tekstejä jotka sisälsivät useita kerroksia merkityksiä ja jotka on suunniteltu herättämään lukijassa oivalluksia ja itsetutkiskelua. Hän on ehkä parhaiten tunnettu humorististen Mulla Nasrudin tarinoiden kokoelmistaan.
Shah sai ajoittain kritiikkiä orientalisteilta, jotka kyseenalaistivat hänen pätevyytensä ja taustansa. Hänen roolinsa kiistassa Omar Khaijamin Rubaijatin uudesta käännöksestä, jonka julkaisi hänen ystävänsä Robert Graves ja vanhempi veljensä Omar Ali-Shah, joutui erityisesti tarkastelunalaiseksi. Hänellä oli kuitenkin myös monia merkittäviä puolustajia, yhtenä tärkeimpänä heistä kirjailija Doris Lessing. Shahista tuli arvostettu suufilaisuuden puhemies lännessä ja hän luennoi vierailevana professorina useissa läntisissä yliopistoissa. Hänen teoksillaan on ollut merkittävä osa suufilaisuuden esittämisessä hengellisen viisauden yksilöllisenä muotona, joka ei välttämättä liity mihinkään tiettyyn uskontoon.
Lapsuus ja nuoruus Idries Shah syntyi Shimlassa, Intiassa. Hänen isänsä oli afganistanilais-intialainen kirjailija ja diplomaatti Sirdar Ikbal Ali Shah ja äitinsä skotlantilainen Saira Elizabeth Luiza Shah. Hänen isänsä suku on Musavi Sayyideja. Näiden esi-isien koti sijaitsi lähellä Kabulin Paghmanin puutarhoja.Shah, Saira (2003). Hänen isoisänsä, Sayed Amjad Ali Shah, oli Sardhanan nawab Pohjois-Intian Uttar Pradeshin osavaltiossa.Dervish, Bashir M. (1976-10-04). Tämä on perinnöllinen arvonimi, jonka suku oli saanut kiitoksena aiemman esi-isän, Jan-Fishan Khanin, palveluksista briteille.Lethbridge, Sir Roper (1893). Moore, James (1986).
Shah varttui pääasiassa Lontoon ympäristössä.Westerlund, David (ed.) (2004). L.F. Rushbrook Williamsin mukaan Shah alkoi jo nuorella iällä matkustaa isänsä mukana tämän matkoilla, ja vaikka he molemmat matkustivat laajalti ja usein, he palasivat aina Englantiin, mihin perhe perusti kotinsa useiksi vuosiksi. Näiden matkojen myötä, jotka olivat usein osa Ikbal Ali Shahin suufin työtä, Shahilla oli mahdollisuus tavata ja viettää aikaa merkittävien valtiomiesten ja ansioituneiden henkilöiden kanssa sekä idässä että lännessä. Williams kirjoittaa: Tällainen poikkeuksellisen älykkäälle nuorelle miehelle, jollaiseksi Idries Shah pian osoittautui, annettu kasvatus tarjosi monia mahdollisuuksia muodostaa aidosti kansainvälinen näkökulma, laaja näkemys ja mahdollisuus tutustua ihmisiin ja paikkoihin, joita vuosiltaan varttuneempi ja pidemmän kokemuksen omaava ammattidiplomaattikin saattaisi hyvin kadehtia. Mutta diplomaatin ura ei houkutellut Idries Shahia..."Shah kuvasi omaa epäsovinnaista kasvatustaan Pat Williamsille BBC:n haastattelussa vuonna 1971. Hän kertoi kuinka hänen isänsä, sukulaisensa ja ystävänsä pyrkivät aina altistamaan lapset moninaisille vaikutuksille (multiplicity of impacts), ihmisille ja kokemuksille, jotta lapsista kehittyisi tasapainoisia persoonia. Shah kutsui tätä "suufilaiseksi lähestymistavaksi" kasvatukseen.1970 BBC interview with Idries Shah on YouTube
Hänen perheensä muutettua Lontoosta Oxfordiin vuonna 1940 pakoon saksalaisten pommituksia, hän vietti kaksi tai kolme vuotta City of Oxford High School for Boys koulussa. Vuonna 1945 hän matkusti isänsä mukana tämän sihteerin ominaisuudessa Uruguayhin isän toimiessa Indian Officen halal-liha-asiantuntijana. Shahia kohtaan esitettiin väitteitä epäasiallisista liiketoimista ja hän palasi Englantiin lokakuussa 1946.
Ura
Magiaa ja okkultismia käsittelevät teokset Shaahin varhaiset teokset olivat tutkimuksia "vähemmistöuskomuksista", kuten hän niitä kutsui. Hänen ensimmäinen teoksensa Oriental Magic, joka julkaistiin vuonna 1956, oli alun perin tarkoitus olla nimeltään Considerations in Eastern and African Minority Beliefs. Tätä seurasi vuonna 1957 The Secret Lore of Magic: Book of the Sorcerers, alkuperäiseltä nimeltään Some Materials on European Minority-Belief Literature. Näiden kirjojen nimet muutettiin vuoden 1973 Shahin juhlajulkaisun erään kirjoittajan mukaan ennen julkaisemista "kaupallisen julkaisutoiminnan käytäntöjen" takia.
Ennen kuolemaansa vuonna 1969 Shahin isä vakuutti, että hän ja hänen poikansa julkaisivat kirjoja magiasta ja okkultismista "estääkseen tämän hölynpölyn todennäköiseltä näyttävän uuden suosion ja uskon siihen merkittävän ihmisjoukon parissa. Poikani... saattoi lopulta päätökseen tämän tehtävän julkaistessaan useiden vuosien tutkimusten jälkeen kaksi tärkeää kirjaa aiheesta."Shah, Sirdar Ikbal Ali (1992).
Psychology Today -lehden haastattelussa vuonna 1975 Shah tarkensi:Magiaa käsittelevien kirjojeni päätarkoituksena oli saattaa tämä materiaali tavallisten lukijoiden saataville. Ihmiset ovat uskoneet liian kauan, että on olemassa salaisia kirjoja, piilotettuja paikkoja ja ihmeellisiä asioita. He ovat pitäneet kiinni näistä uskomuksista voidakseen pelotella niillä itseään. Joten ensimmäinen tarkoitus oli informaatio. Tätä on idän ja lännen magia. Tässä kaikki. Ei ole mitään muuta. Noiden kirjojen toinen tarkoitus oli osoittaa, että näyttää olevan olemassa voimia, joista osa on joko rationalisoitu tällä magialla tai voitaisiin johtaa siitä, jotka eivät kuulu tavanomaisen luonnontieteen piiriin tai ole osa tavallisen ihmisten kokemusta. Mielestäni tätä ilmiötä tulisi tutkia, siitä pitäisi kerätä tietoa ja sitä pitäisi analysoida. Meidän täytyy erottaa magian kemia sen alkemiasta niin sanoakseni.Hall, Elizabeth (July 1975). Shah sanoi lisäksi, että hänen kirjojaan tästä aiheesta ei ole kirjoitettu nykyisille magian ja noituuden harjoittajille ja että itse asiassa hän sittemmin joutui välttelemään näitä, koska he olisivat vain pettyneet siihen, mitä hänellä oli sanottavaa.
Seuraavaksi julkaistiin matkakertomus Destination Mecca (1957), jonka David Attenborough esitteli televisiossa.Lessing, Doris (1970). Sekä Destination Mecca että Oriental Magic sisältävät myös suufilaisuutta käsitteleviä jaksoja.Shah, Sayed Idries (1956, 1968, 1992). Shah, Idries (1971) .
Ystävyys Gerald Gardnerin ja Robert Gravesin kanssa, The Sufis teoksen julkaisu Loppuvuodesta 1950 Shah muodosti yhteyden Lontoon Wicca-piireihin ja toimi modernin Wicca-liikkeen perustajan Gerald Gardnerin sihteerinä ja kumppanina jonkin aikaa.Lamond, Frederic (2004). Noihin aikoihin Shah piti tiistai-iltaisin vastaanottoa suufilaisuudesta kiinnostuneille ravintola Cosmon pöydässä pohjois-Lontoon Swiss Cottagessa.Lamond, Frederic (2005).
Vuonna 1960 Shah perusti Octagon Press kustantamon. Yksi sen ensimmäisiä nimikkeitä oli Gardnerin elämäkerta Gerald Gardner, Witch. Kirjaa pidettiin Gardnerin seuraajan, Jack L. Bracelin kirjoittamana, mutta sen oli todellisuudessa kirjoittanut Shah.Pearson, Joanne (2002).
WiccalaisenFrederic Lamondin mukaan Bracelin nimeä käytettiin koska Shah "ei halunnut hämmentää suufioppilaitaan osoittamalla kiinnostusta toista esoteerista perinnettä kohtaan." Lamond sanoi, että Shah vaikutti pettyneen Gardnerin suhteen ja että Shah oli kertonut hänelle eräänä päivänä hänen vieraillessa teellä: Kun haastattelin Geraldia, toivoin joskus olevani News of the World -lehden toimittaja. Miten verratonta paljastusmateriaalia! Ja kuitenkin tiedän luotettavalta taholta että tämä ryhmä tulee olemaan tulevan ajan uskonnon kulmakivi. Mutta järkevästi ajatellen, rationaalisesti ajatellen en voi käsittää sitä!
Tammikuussa 1961 matkustaessaan Mallorcalla Gardnerin kanssa, Shah tapasi englantilaisen runoilijan Robert Gravesin.O'Prey, Paul (1984). Shah kirjoitti Gravesille matkustajakodistaan Palmalla ja pyysi mahdollisuutta "tervehtiä teitä jonakin päivänä lähiaikoina". Hän lisäsi, että oli parhaillaan tutkimassa ekstaattisia uskontoja ja että hän oli ollut "läsnä... noitien tehdessä kokeiluja Englannissa, sienten syöntiä ja sellaista" – aihe, joka oli kiinnostanut Gravesia jo jonkin aikaa.Graves, Richard P. (1998).
Shah kertoi Gravesille myös, että hän oli "tällä hetkellä paneutunut intensiivisesti ekstaattisen ja intuitiivisen tiedon edistämiseen." Gravesista ja Shahista tuli pian läheiset ystävät ja uskotut. Graves kiinnostui Shahin kirjallisesta urasta ja tuki ja rohkaisi häntä julkaisemaan arvovaltaisen esityksen suufilaisuudesta länsimaisille lukijoille sekä käytännön keinoista sen opiskeluun. Tästä teoksesta tuli The Sufis. Shah onnistui saamaan kirjasta huomattavan ennakkomaksun, mikä ratkaisi hänen tilapäiset rahavaikeutensa.
The Sufis ilmestyi vuonna 1964 Doubledayn julkaisemana ja sisälsi Robert Gravesin kirjoittaman pitkän johdannon.Cecil, Robert (1996-11-26). Teos käy läpi suufilaisuuden voimakkaan vaikutuksen länsimaisen sivistyksen ja perinteen kehitykseen 600-luvulta lähtien sellaisten henkilöiden töiden kautta kuten Roger Bacon, Ristin Johannes, Ramon Llull, Chaucer jne. ja kirjasta on tullut klassikko.Staff. Huomionarvoista The Sufis -teoksessa, kuten Shahin muissakin aihetta käsittelevissä kirjoissa, on sellaisen terminologian välttäminen joka voisi samaistaa hänen tulkintansa suufilaisuudesta perinteiseen islamiin.Smith, Jane I. (1999).
Kirja käytti myös tarkoituksella "sirottelevaa" kirjoitustapaa (scattered style). Shah kirjoitti Gravesille, että sen tavoitteena oli "purkaa ihmisten ehdollistuminen ja estää heidän uudelleenehdollistamisensa"; muussa tapauksessa hän olisi voinut käyttää perinteisempää esitystapaa. Kirja myi aluksi huonosti ja Shah käytti huomattavan määrän omia rahojaan sen markkinointiin. Graves kehotti häntä olemaan huoletta; vaikka hänellä oli joitain epäilyksiä kirjoituksen suhteen ja hän oli loukkaantunut, koska Shah ei ollut antanut hänen oikolukea sitä ennen sen julkaisemista, hän sanoi olevansa "erittäin ylpeä oltuaan avuksi sen julkaisemisessa" ja vakuutti Shahille että se oli "ihmeellinen kirja, joka tullaan tunnustamaan sellaiseksi ennen pitkää. Anna sen löytää ne lukijat jotka kuulevat äänesi leviävän, ei heitä jotka Doubleday sille kaavaili."
Gravesin esipuhe, jonka kirjoittamisessa Shah avusti, sanoi Shahin kuuluvan "profeetta Muhammadin vanhimpaan miespuoliseen sukulinjaan" ja hänen perineen "salaisia mysteereitä" esi-isiltään kalifeilta ja että hän on tosiasiassa "a Grand Sheikh of the Sufi Tariqa..." Yksityisessä kirjeenvaihdossa ystävälleen Graves kuitenkin tunnusti, että tämä oli "harhaanjohtavaa: hän on yksi meistä eikä mikään muslimipersoona."