thumb|200px|Raimo Utriainen, Esirippu/Ida Aalbergin muistomerkki, 1972. Esirippu eli Ida Aalbergin muistomerkki on näyttelijä Ida Aalbergille omistettu Raimo Utriaisen pronssiveistos Helsingin Kaisaniemen puistossa, Kansallisteatterin takana, Pienen näyttämön edustalla. Yhdeksän metrin korkeuteen nouseva veistos paljastettiin vuonna 1972. Se kuvaa viitteellisesti laskostettua näyttämön esirippua.
Syntytausta thumb|left|Kuvanveistäjä Utriainen ja professori T. I. Wuorenrinne tarkastelevat pienoismallia muistomerkin ympäristöstä vuonna 1965. Ajatus muistomerkin pystyttämisestä Ida Aalbergille esitettiin Aalbergin syntymän 100-vuotisjuhlissa Janakkalan Leppäkoskella vuonna 1957.Pallasmaa 2007, s. 52, 55. Kilpailu muistomerkistä ratkesi tammikuussa 1961, ja sen voitti kuvanveistäjä Raimo Utriainen ehdotuksellaan Esirippu. Voittajaehdotus nostatti laajan polemiikin Helsingin lehdistössä.Pallasmaa 2007, s. 35–36. Sen väitettiin myös olevan yhteensopimaton Alvar Aallon keskustasuunnitelmaan sisältyneen mutta sittemmin rakentamatta jääneen Kaisaniemen puiston tiesillan kanssa.Pallasmaa 2007, s. 39. Kun kilpailun ensimmäinen kierros ei johtanut tilaukseen, jatkokilpailuun kutsuttiin Utriaisen lisäksi toisen palkinnon saanut Terho Sakki. Vuonna 1962 Utriainen voitti myös jatkokilpailun edellisestä kehittämällään luonnoksella Esirippu II. Se oli aikaisempaa kapeampi ja korkeampi, ja jalustassa oleva reliefi oli vielä niukempi.Lindgren 2000, s. 222. Materiaaliksi oli nyt tarkoitus vaihtaa ruostumaton teräs, jota ei ollut aiemmin käytetty Suomen julkisessa taiteessa, mutta lopulta veistos toteutettiin kuitenkin pronssisena.
Utriainen alkoi keväällä 1968 valmistaa Esiripun lopullista kipsimallia Helsingin Lauttasaaressa kaupungin omistamassa työtilassa, ”Marskin ateljeessa”, joka oli rakennettu 1950-luvulla Aimo Tukiaiselle Mannerheimin ratsastajapatsasta varten ja jossa myös Eila Hiltunen oli työstänyt Sibelius-monumenttia.Lindgren 2000, s. 222, 224.Pallasmaa 2007, s. 43. Esiripun kipsimalli oli valmis syksyllä 1970, mutta pronssivalu oli täynnä vastoinkäymisiä. Järvenpääläinen valimo teki työnsä huolimattomasti, jolloin valupinnasta tuli epätasainen ja kupruileva, vaikka Utriainen oli nähnyt vaivaa saadakseen kipsimallin pinnat täysin sileiksi ja särmät suoriksi. Kaiken lisäksi valmis valutyö kaatui valimon pihalle ja jäi siihen makaamaan valimoyhtiön mentyä konkurssiin. Tämä masensi Utriaista niin kovasti, että hän yritti kesällä 1972 itsemurhaa unilääkkeillä. Veistosta ei valettu uudelleen, vaan epäonnistunut valu oiottiin käsityökaluilla takomalla. Utriainen ei ollut sittenkään tyytyväinen lopputulokseen ja kieltäytyi signeeraamasta lopullista työtä. Muistomerkki paljastettiin 22. lokakuuta 1972. Utriainen ei tämän jälkeen enää tehnyt koko lopun uransa aikana valutöitä, vaan valmisti jatkossa kaikki veistoksensa suoraan metalliin, pääasiassa alumiiniin.Pallasmaa 200, s. 56, 95–96.
Raimo Utriaisen veli Martti Utriainen kuvasi muistomerkin syntyvaiheita seitsemän vuoden ajan ja leikkasi materiaalista tv-dokumentin Monumentti vuonna 1997.
Abstrakti muistomerkki Esirippua kutsuttiin suunnitteluvaiheessaan Suomen ensimmäiseksi abstraktiksi muistomerkiksi, koska ennen sitä ei nonfiguratiivinen veistos ollut voittanut yhtään julkista muistomerkkikilpailua Suomessa, vaikka joitain abstrakteja suihkukaivoveistoksia olikin toteutettu yksityisinä tilauksina julkisille paikoille. Esiripun toteutus venyi kuitenkin kestämään niin pitkään, että muun muassa abstrakti Sibelius-monumentti ehdittiin paljastaa useita vuosia ennen sitä.Lindgren 2000, s. 218–222. Valmistuessaan vuonna 1972 teosta arvosteltiin jo vanhanaikaiseksi. Kyseessä oli myös Suomen ensimmäinen muistomerkki esittävän taiteen edustajalle.
200px|thumb|Teoksen jalustassa oleva reliefi. Esiripun innoittajana oli mahdollisesti Albert Edelfeltin vuonna 1902 maalaama tunnettu Ida Aalbergin muotokuva, jossa Aalberg avaa raskasta verhoa. Utriainen kutsui teostaan ”Wagner-esiripuksi”. Hän kertoi saaneensa idean ystävältään, lavastaja Kai Lappalaiselta. Teoksen ajatus on poissaolon teema näyttämönä vailla näyttelijätärtä. Suomen teatteritaiteen suuri diiva on läsnä teatteriin ja näyttelemiseen viittavan esiripun, korkean draperian kautta. Punagraniittisessa jalustan osassa on myös kilpailun järjestäjän toivomuksesta tyylitelty reliefi näyttelijättärestä. Utriaisen ensimmäisessä kilpailuehdotuksessa reliefi mukaili Edelfeltin Aalberg-muotokuvaa, mutta lopullinen versio muistuttaa asennoltaan pikemminkin eräitä toisia Aalbergin roolimuotokuvia sekä Edelfeltin vuonna 1901 maalaamaa muotokuvaa laulaja Aino Acktésta.
Lähteet
Pallasmaa, Juhani: ”Soiva viiva”, s. 11–86 teoksessa Raimo Utriainen – Soiva viiva (toim. Juhani Pallasmaa). Raimo Utriaisen taidesäätiö ja Espoon modernin taiteen museo EMMA / Rakennustieto Oy, Helsinki 2007.
Viitteet
Luokka:Helsingin patsaat ja veistokset Luokka:Kluuvi