Operaatio Barbarossa (, ’tapaus Barbarossa’) oli koodinimi, joka viittasi Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon toisen maailmansodan aikana vuonna 1941. Suurhyökkäys käynnisti Euroopan itärintaman vastineena länsirintamalle, jossa Saksa oli edellisenä vuonna vallannut Ranskan.

Hyökkäyksen taustalla oli Adolf Hitlerin ja kansallissosialistien ajama oppi elintilasta (Lebensraum) idästä. Hitler oli esitellyt elintilaopin 1920-luvulla julkaistussa kirjassaan Taisteluni. Hitlerin mukaan Saksan tulisi laajentua itään eli Neuvostoliiton suuntaan, sillä idässä nähtiin olevan runsaasti tilaa Saksan kasvavalle väestölle sekä Saksan tarvitsemia raaka-aineita, kuten öljyä. Neuvostoliitolta vallatuille alueille oli tarkoitus asuttaa miljoonia saksalaisia osana idän yleissuunnitelmaa. Operaatio nimettiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Fredrik I Barbarossan mukaan, joka johti vuonna 1189 aloitettua kolmatta ristiretkeä.

Tehokkaaseen salamasotaan perustuneen hyökkäyksen odotettiin lamauttavan ja kukistavan Neuvostoliiton nopeasti. Kesällä ja syksyllä 1941 eteneminen olikin ripeää, ja Saksa sai haltuunsa laajoja maa-alueita ja miljoonia sotavankeja. Saksan sodanjohto oli kuitenkin aliarvioinut Neuvostoliiton sotilaallisen potentiaalin ja reservien koon, ja hyökkäys jumiutui vuoden loppuun mennessä. Moskovan taistelussa Saksa kärsi huomattavan tappion. Neuvostoliitosta tuli osa maailmansodan liittoutuneita, ja se sai huomattavasti materiaaliapua Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Sota jatkui vuoteen 1945 asti, ja se päättyi Saksan antautumiseen pian Berliinin taistelun jälkeen.

Taustaa Saksan ja Neuvostoliiton kumppanuus

pienoiskuva|Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus oli voimassa elokuusta 1939 aina operaatio Barbarossan alkamiseen asti. Kuvassa saksalainen ja neuvostoliittolainen upseeri tapaavat Puolan valtauksen aikana syyskuussa 1939. Puola jaettiin maiden kesken Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa solmitun etupiirijaon mukaisesti. Hieman ennen toisen maailmansodan syttymistä Saksa ja Neuvostoliitto solmivat 23. elokuuta 1939 Molotov–Ribbentrop-sopimuksena tunnetun hyökkäämättömyyssopimuksen. Siinä maat sitoutuivat olemaan liittymättä sellaiseen valtaryhmittymään, joka oli tähdätty toista sopimusosapuolta vastaan. Sopimuksella Saksa sai turvattua itäisen selustansa sen varalta, että sota syttyisi länsivaltojen kanssa. Lisäksi sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta, jossa Puola, Romania, Baltian maat ja Suomi jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin.

Sekä Hitler että Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin ennakoivat, että Saksa ja Neuvostoliitto tulisivat ajautumaan keskinäiseen sotaan ennemmin tai myöhemmin. Saksa oli esimerkiksi vuonna 1936 solminut Neuvostoliiton-vastaisen Antikomintern-sopimuksen, ja syksyllä 1940 se vahvisti liittonsa akselivaltojen eli Italian ja Japanin kanssa osana kolmen vallan sopimusta. Stalin taas näki Yhdysvallat ja Ison-Britannian tulevina liittolaisinaan. Keväällä 1941 Stalin totesi, että vain Neuvostoliitolla ja Yhdysvalloilla olisi riittävästi resursseja Saksan kukistamiseksi.Braithwaite 2006, s. 57

Neuvostoliitolle hyökkäämättömyyssopimus ja ystävyyssopimus tarjosivat lisäaikaa valmistautumiseen Saksan vastaiselle sodalle, kun taas Saksalle sopimus merkitsi turvallisuustakuuta siitä, ettei Neuvostoliitto yhdessä Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa hyökkäisi Saksaa vastaan Saksan hyökätessä Puolaan. Sen sijaan Neuvostoliitto osallistui hyökkäykseen ja jakoi Puolan Saksan kanssa syksyllä 1939. Saksalle liitto Neuvostoliiton kanssa tarjosi myös raaka-aineita, jotka olisi muuten osaksi haettava Britannian Kuninkaallisen laivaston valvonnan alaisena meriteitse.

Välien kiristyminen Marraskuussa 1940 Hitler luonnehti Neuvostoliittoa ”Euroopan koko ongelmaksi” ja ilmoitti sotilasjohtajilleen, että välienselvittelyyn tulisi valmistautua. Erimielisyyksiä aiheuttivat vuoden 1940 aikana lukuisat tapahtumat, kuten Saksan asekauppa Suomeen sekä Suomen ja Saksan kauttakulkusopimus. Saksa näki uhkana Neuvostoliiton suorittamat miehitykset Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan alueilla Romaniassa heinäkuussa 1940; Hitler huolestui teollisuudelleen elintärkeiden romanialaisten öljykenttien kohtalosta.Kershaw 2010, s. 570–572 Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa Saksa oli myöntänyt Bessarabian osaksi Neuvostoliiton etupiiriä mutta Pohjois-Bukovinaa ei. Vuoden 1939 myönnytyksiä, kuten Bessarabian luovuttamista sen strategisesta arvosta huolimatta, Hitler oli perustellut sillä, että selustan turvaamiseksi Neuvostoliitto oli määrä pitää tyytyväisenä, kunnes länsirintaman sota olisi ohi.Könönen 2022, s. 97–98 Ranskan kukistamisen jälkeen vuonna 1940 Saksa kuitenkin kasvatti divisiooniensa määrää itärajalla, ja Romanian diktaattori Ion Antonescun toiveesta Saksa siirsi syyskuussa 1940 omia joukkojaan Romaniaan, mikä Neuvostoliiton mukaan rikkoi Molotov–Ribbentrop-sopimusta. Romanialaisalueiden miehitys ilman ennakkovaroitusta sai saksalaiset vahvistamaan joukkojaan myös Pohjois-Norjassa, sillä Hitler pelkäsi neuvostoliittolaisten valtaavan Kolosjoen nikkelikaivoksen Suomen Petsamossa. Hitlerin käskystä Saksan sodanjohto alkoi elokuussa 1940 valmistella operaatio Renntier -nimistä suunnitelmaa, jossa Saksa valtaisi Kolosjoen kaivoksen ja Liinahamarin sataman, mikäli Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen.Könönen 2022, s. 135 Epäilyjä Neuvostoliiton uudesta hyökkäyksestä Suomeen vahvisti Baltian maiden miehitys kesällä 1940.Könönen 2022, s. 132 Petsamon nikkelin arvo Saksan silmissä alkoi nousta yhtä tärkeäksi kuin Ruotsin rautamalmi, ja sen lisäksi Hitler alkoi vuoden 1940 aikana nähdä Suomen potentiaalisena liittolaisena hyökkäyksessä Neuvostoliittoon.Könönen 2022, s. 142

Vuoden 1940 aikana ilmeni, että Saksan ja Neuvostoliiton alueellisia intressejä oli vaikea sovittaa yhteen. Hitler korosti, että olisi vaarallista antaa Neuvostoliiton lähentyä Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa.Kershaw 2010, s. 575 Hän perusteli, että Neuvostoliiton kaatuminen lisäisi Japanin valtaa Aasiassa, mikä horjuttaisi Yhdysvaltoja. Kun Yhdysvallat keskittäisi huomionsa Tyynellemerelle, brittien olisi vaikeampaa käydä sotaa Euroopassa.Beevor 2012 (Toinen maailmansota), s. 222Könönen 2022, s. 140–141 Vuoden 1940 loppuun mennessä Hitler oli varma, että Neuvostoliittoon tulisi hyökätä seuraavana vuonna. Hänelle alettiin rakentaa kenttäpäämajaa Itä-Preussiin.Kershaw 2010, s. 572–575 Se valmistui keväällä 1941 ja sai koodinimen Sudenpesä.

Erimielisyydet kärjistyivät keväällä 1941. Jugoslavian kuningaskunnassa tapahtui vallankaappaus, jossa saksalaissuuntausta ajanut hallitus vaihtui saksalaisvastaiseen, mikä haittasi saksalaisten pyrkimystä auttaa liittolaistaan Italiaa sodassa Albaniaa ja Kreikkaa vastaan. Neuvostoliitto teki Jugoslavian kanssa sopimuksen Saksan uhan vuoksi, ennen kuin Saksa yllätyshyökkäyksellä valloitti Jugoslavian.

Hyökkäyssuunnittelu Hitlerin antoi käskyn aloittaa Neuvostoliittoa vastaan kohdistuvan sodan suunnittelu 31. heinäkuuta 1940 Saksan korkeimman sotilasjohdon kokouksessa. Suunnittelu alkoi välittömästi operaationimellä Aufbau Ost, joka annettiin elokuussa. Jatkosuunnittelussa operaatiosta käytettiin koodinimiä Otto ja Fritz. Elokuussa 1940 käynnistettiin uusi varusteluohjelma, Rüstungsprogramm B, jolla varauduttiin suurhyökkäykseen.Könönen 2022, s. 154–155 Alun perin Hitler uskoi hyökkäyksen voivan alkaa jo syksyllä 1940, mutta maavoimien komentajat vakuuttivat hänet siitä, ettei suurhyökkäystä voisi toteuttaa niin nopealla aikataululla.Lucas 2003, s. 21

Marraskuussa 1940 Adolf Hitler määräsi voimaan Führerin käskyn numero 18, jonka mukaan idän hyökkäyksen suunnitelmia tuli jatkaa oli poliittisten neuvottelujen tulos mikä tahansa. Joulukuun 18. päivänä Hitler antoi käskyn 21, jossa hyökkäys ja sen strategiset tavoitteet määriteltiin. Operaatio sai koodinimen ”Barbarossa”, ja sen oletettiin käynnistyvän toukokuun 1941 lopulla.Kershaw 2010, s. 574 Salamasodalla ja nopeilla taktisilla voitoilla Neuvostoliiton odotettiin kukistuvan nopeasti, ja voittaessaan Saksa olisi Hitlerin mukaan saanut haltuunsa valtavat määrät resursseja, kuten pakkotyövoimaa, ruokaa ja öljyä.Roberts 2010, s. 202–203 Saksalaisilla oli todisteita neuvostojoukkojen heikosta aseistuksesta Puolassa, ja myös heikko menestys talvisodassa sai Saksan aliarvoimaan puna-armeijan kyvyt.Lucas 2003, s. 38

Suunnitelman lähtökohtana oli suorittaa hyökkäys leveällä Suomenlahti–Mustameri-linjalla. Hitlerin tavoitteet perustuivat pääosin poliittisiin ja sotataloudellisiin arviointeihin. Hitlerin ensimmäinen tavoite oli Leningradin valtaus, sillä kaupungissa ja sen ympäristössä oli huomattavasti teollisuutta, telakoita ja huollon keskuksia.Könönen 2022, s. 176 Itämeren hallinta turvaisi Hitlerin mukaan rautamalmikuljetukset Ruotsista Saksaan.Könönen 2022, s. 174–175 Lisäksi hän tavoitteli Ukrainan raaka-aineita ja Donetsin seudun sotatarviketeollisuuden haltuunottoa. Saksan maavoimien esikunta oli tavoitteista eri mieltä Hitlerin kanssa ja piti tärkeimpänä tavoitteena pääkaupunki Moskovaa.Lucas 2003, s. 19–21 Hitler koki ymmärtävänsä sotatalouden kenraaleitaan paremmin.Könönen 2022, s. 219

Hyökkäystä lykättiin toukokuusta kesäkuuhun, kun Saksalle ilmaantui keväällä tarve muille operaatioille: sekä Jugoslavian valtaus että Kreikan taistelu toteutettiin huhtikuussa 1941.Könönen 2022, s. 196 Kreetan taistelu päättyi Saksan voittoon 1. kesäkuuta 1941. Operaatio Barbarossaa lykkäsivät myös rankat kevätsateet sekä Saksan ilmavoimien viiveet kuljetuskaluston jakamisessa ja lentokenttien rakentamisessa.Beevor 2012 (Stalingrad), s. 29–31

Kolme armeijaryhmää Ensimmäisen hyökkäysluonnoksen laati esikuntapäällikkö Erich Marcks. Suunnitelmassa hyökkäysjoukot olisi jaettu kahteen osaan. Friedrich Paulus kuitenkin paranteli suunnitelmaa ja ehdotti kahden sijaan kolmea armeijaryhmää.

Pohjoinen armeijaryhmä komentajanaan Wilhelm Ritter von Leeb sai kohteekseen Leningradin.Braithwaite 2006, s. 66–67 Armeijaryhmä käynnisti hyökkäyksensä Itä-Preussista.

Fedor von Bockin komentamasta keskustan armeijaryhmästa muodostettiin kolmesta armeijaryhmistä vahvin. Se aloitti hyökkäyksensä Puolasta, ja sen päätavoitteena oli Neuvostoliiton pääkaupunki Moskova. Hyökkäysreitti mukaili Ranskan Grande Arméen reittiä Minskin ja Smolenskin kautta Moskovaan Napoleonin vuoden 1812 sotaretkellä.

Etelässä toimi etelän armeijaryhmä komentajanaan aluksi Gerd von Rundstedt, jota seurasi Walter von Reichenau, joka kuitenkin kuoli muutaman viikon päästä ja johtoon nousi von Bock. Etelän armeijaryhmä hyökkäsi Puolasta, ja sen tehtävänä oli Ukrainan ja Kiovan valtaus sekä Donbassin teollisuusalueiden haltuunotto. Suurin osa Neuvostoliiton puna-armeijasta oli keskitetty suojaamaan juuri Ukrainaa.Lucas 2003, s. 24–25

Kokonaisuudessaan Hitler uskoi operaation kestävän neljä kuukautta.Kershaw 2010, s. 604 Hyökkäyksen aiheuttaman järkytyksen ja saksalaisten nopean liikkuvuuden uskottiin tuhoavan neuvostoliittolaisten taistelutahdon ennen kuin Neuvostoliitto ehtisi käyttää valtavia resurssejaan hyväkseen. Propagandaministeri Joseph Goebbels uskoi Neuvostoliiton ”sortuvan kuin korttitalo.”.Roberts 2010, s. 214

Saksan liittolaiset Suomi ja Romania laskettiin suunnitelmassa todennäköisiksi liittolaisiksi. Romanian diktaattori Ion Antonescu korosti Hitlerille marraskuussa 1940 maansa valmiutta osallistua sotaan Neuvostoliittoa vastaan.Könönen 2022, s. 181 Romania, Unkari ja vain muodollisesti itsenäinen Slovakia liittyivät kolmen vallan sopimukseen marraskuussa 1940.Könönen 2022, s. 186 Liittolaiselleen Japanille Saksa ei ilmoittanut hyökkäyksestä etukäteen.Roberts 2010, s. 203

Suomen osuus

pienoiskuva|Suomen joukkojen pisin eteneminen jatkosodan aikana.