Kadonnutta aikaa etsimässä () on Marcel Proustin seitsenosainen romaanisarja, jonka hän kirjoitti vuosina 1908–1922. Se ilmestyi Ranskassa vuosina 1913–1927.Otavan kirjallisuustieto, s. 601, artikkeli ”Proust, Marcel”. Helsinki: Otava. . Suomeksi se on ilmestynyt kymmenenä niteenä.
Kadonnutta aikaa etsimässä kertoo elämästä: nuoren ihmisen kehittymisestä, illuusioiden katoamisesta, kasvusta idealismista realismiin. Mutta tämän sinänsä normaalin kehityskertomuksen Proust toteuttaa täysin omalla ja aikanaan vallankumouksellisella tavallaan: teoksen kerronta on samanaikaisesti äärisubjektiivista ja ääriobjektiivista, assosiatiivista ja kauttaaltaan analyyttisen psykologisoivaa: se kuvaa inhimillisen todellisuuden rakentumista muistin, viettien, libidon ja mielleyhtymien kautta. Proust pyrkii selvittämään kertojan jokaisen mielleyhtymän ja motiivin, kuten myös – mahdollisuuksien mukaan – jokaisen muun henkilön teot motiiveineen, taka-ajatuksineen ja niin edelleen. Tästäkin syystä teos etenee hyvin hitaasti ja siitä tuli laaja.
Proustin kieli on monipolvista, tarkkaa, täsmällistä ja erittäin ilmaisukykyistä. Kirjallisen tyylin psykologinen oivaltavuus oli uutta ja oikeastaan vailla aikaisempaa esikuvaa. Teos oli julkaisuaikanaan myös varsin uskalias, sillä homoeroottiset kuvaukset liittyvät kiinteästi useisiin teoksen henkilöihin. Näiden tekijöiden summasta koostuu teoksen maine: kyse on yhdestä 1900-luvun keskeisimmästä kaunokirjallisesta teoksesta.
Teoksen osat pienois|Claude Monet, Hotelli Des Roches Noires Trouville-sur-Merissa, 1870. Luettelossa ovat teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä osat, ensin alkuperäisteokset ja sitten niiden suomennokset. Otava julkaisi vuonna 2017 kaikki kymmenen osaa.
Du côté de chez Swann ilmestyi kirjailijan kustannuksella (Grasset) vuonna 1913, sittemmin muokattu versio (Gallimard) vuonna 1919. Suomennoksen osa 1: Swannin tie: Combray. Suomentajat Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Otava, Helsinki 1968. Ilmestynyt myös André Nicolas Suterin kuvittamana (Ex libris, Helsinki 1972 Suomennoksen osa 2: Swannin tie: Swannin rakkaus ja Paikannimet: nimi. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Otava, Helsinki 1977 Niteen ensimmäinen jakso Swannin rakkaus on ilmestynyt erillisenä teoksena Helsinki: Otava, 2001 À l’ombre des jeunes filles en fleurs (Gallimard 1918) Teos sai samana vuonna Goncourt-kirjallisuuspalkinnon. Suomennoksen osa 1: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 1: Rouva Swannin ympärillä. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki Otava, 1979 Suomennoksen osa 2: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 2: Paikannimet: paikkakunta. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki Otava, 1982 Le côté de Guermantes ilmestyi kahdessa osassa 1920–1921 (Gallimard). Suomennoksen osa 1: Guermantesin tie 1. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki Otava, 1984 Suomennoksen osa 2: Guermantesin tie 2. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki Otava, 1986 Sodome et Gomorrhe I et II (Gallimard, 1921–1922) Suomennos: Sodoma ja Gomorra I–II. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki Otava, 1989 La Prisonnière ilmestyi postuumisti 1923 (Gallimard). Suomennos: Vanki. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki Otava, 1994 Albertine disparue ilmestyi postuumisti 1925 (Gallimard) ja sen alkuperäinen nimike oli La Fugitive. Suomennos: Pakenija. Suomentanut Inkeri Tuomikoski. Helsinki Otava, 2003 Le Temps retrouvé ilmestyi postuumisti 1927 (Gallimard). Suomennos: Jälleenlöydetty aika, suomentanut Annikki Suni, Helsinki Otava 2007
Teoksen lähtökohdat Kadonnutta aikaa etsimässä kuuluu maailmankirjallisuuden keskeisiin teoksiin. Teoksesta on tullut useiden käsitteiden, sanontojen, mielikuvien ja analyysien lähde. Teoksen pohjalta on kirjoitettu tuhansia artikkeleita ja lukuisa määrä jopa lääketieteellisiä väitöskirjoja.https://www.goodreads.com/quotes/1176883-for-medicine-being-a-compendium-of-the-successive-and-contradictory. Teos alkaa kertojan pohdinnalla unensaantivaikeuksistaan: "Longtemps je me suis couché de bonne heure" ('Pitkät ajat menin varhain nukkumaan'). Lisäksi teoksen ehkä kaikkein tunnetuin kohtaus on se, jossa kertoja elää uudelleen erään lapsuutensa tapahtuman kastaessaan madeleineleivosta lehmuksenkukkateehen.Nalbantoglu, Minna : Kritiikin klassikot, Madeleinet. Helsingin Sanomat 9.3.2007.
Proustin teos luokitellaan tajunnanvirtakirjallisuuteen, joskin Proust eittämättä loi tästä kirjallisuudenlajista aivan oman sovellutuksensa. Usein puhutusta vaikeaselkoisuudesta huolimatta teoksen ensimmäisen niteen osa Swannin rakkaus, joka on usein julkaistu omana niteenään, on kuulunut Ranskassa muun muassa pääsykoekirjoihin. Tässä osassa Proust käsittelee kirjan keskeisiin henkilöihin kuuluvan Charles Swannin ja Odette de Crécyn suhteen tunteellisia ja äkillisiä muutoksia. Koska tämä osa on myös suhteellisen lyhyt, sitä pidetään usein eräänlaisena helpompana johdantona itse teokseen.
Kirjallista taustaa
pienois|Bertall, Charles Augustin Sainte-Beuve, noin 1860. Sainte-Beuve oli Proustin varhaisten kirjoitusten aihe. pienois|pysty|John Ruskin, Omakuva, 1861. Proustille oli suurta apua varhaisista kirjoituksistaan, kun hän lopulta päätti toteuttaa laajan teoskokonaisuutensa Kadonnutta aikaa etsimässä. Toinen näistä postuumina ilmestyneistä teoksista oli Contre Sainte-Beuve (Vastalause Sainte-Beuvelle, 2003), jota Proust kirjoitti vuodesta 1908 lähtien aina siihen saakka, kun hän aloitti Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen kirjoittamisen noin vuonna 1910. Teos ilmestyi viimeistelemättömänä katkelmana 1954, ja se sisältää myös lukuisia filosofisia ajatuksia, jotka myöhemmin saavat paikkansa Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksessa. Toinen näistä teoksista on vuosina 1896–1899 kirjoitettu Jean Santeuil. Teos ilmestyi keskeneräisenä vuonna 1954. Vaikka sen kerrontametodi on täysin erilainen kuin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksessa, se sisältää kuitenkin useita kokonaisuuksia, jotka sisältyivät myöhemmin Proustin pääteokseen.
Vaikka Marcel Proustia pidettiin yleisesti vain hienostelevana dandynä, joka haaveili kirjailijan urasta, ennen suurtyötään hän ehti kuitenkin julkaista vuonna 1896 omalla kustannuksellaan kirjan Les plaisirs et les jours, johon hän sai Anatole Francen kirjoittamaan esipuhee. Tyyliltään ajan hengen mukaisesti dekadentin ja symbolistisen teoksen esseillä hän valmentautuu kirjalliseen ilmaisuun.Mäkelä, s. 52–53 Samoin kaksi merkittävää käännöstyötä englannista ranskaksi, John Ruskinin La Bible D’Amiens (alkuteos Bible of Amiens) 1904, ja Sésame et les lys (alkuteos Sesame and Lilies) 1906, toivat esille hänen kykynsä tarkkaan ja monivivahteiseen ilmaisuun, joka on ominaista teokselle Kadonnutta aikaa etsimässä.
Proust käänsi äitinsä avustamana, sillä hän ei juuri osannut englantia. Ranskannoksiin, varsinkin ensimmäiseen, jäikin paljon virheitä.Laurinen, "Proust Ruskinin poluilla". Teoksessa Marcel Proust, Lukija. s. 83–87. Helsinki Basam Books 2023
Tiivistelmä pienoiskuva|Cabourg, Normandian Calvadosissa oli eräs Proustin romaanien tapahtumapaikkoja, joka esiintyy kirjoissa nimellä Balbec. Proustin teoksen lyhyt ja yksiselitteinen yhteenveto on vaikeaa. Kirjassa ei ole varsinaista juonta, sillä siinä ei ole keskeistä tapahtumaa tai yhtä ainoata teemaa, jonka ympärille yhteenvedon voisi rakentaa. Monty Python on sketsissään The Summarize Proust Competition järjestänyt kilpailun parhaasta 15 sekunnissa tehdystä Proustin yhteenvedosta. Kirjan kerronnallisista puitteista voi kuitenkin tehdä yhteenvedon:
Marcel on erikoisen herkkä nuorimies, joka on syntynyt pariisilaiseen porvarisperheeseen 1800-luvun loppupuolella. Hän haluaa ruveta kirjailijaksi. Seurapiirielämän viehätykset ja houkutukset saavat kuitenkin hänen huomionsa pitkäksi aikaa, ja varsinainen tavoite, kirjailijanura, unohtuu. Belle Époquen aristokratian ihmeellisyys ja loisto kiinnostavat häntä, samoin muodissa olleet kylpyläkaupungit (Balbec Normandian rannikolla). Samaan aikaan hän vähitellen löytää maailman, rakkauden ja homoseksuaalisuuden olemassaolon. Sairaus ja sota kuitenkin katkaisevat hänen suhteensa seurapiireihin, ja hän tiedostaa äärimmäisen sosiaalisen turhamaisuutensa sekä omat tavoitteensa kirjailijanurasta, joka lopulta toteutuu ja realisoituu kadonneen ajan etsinnässä.
Liian vahvasta yksinkertaistamisen vaarasta huolimatta Kadonnutta aikaa etsimässä -teosta voidaan pitää kertomuksena siitä, miten teos itsessään tulee kirjoitetuksi. Jo hyvin nuorena kertoja, joka kutsuu itseään myöhemmin myös Marceliksi, haaveilee kirjailijanurasta. Hän on kuitenkin fyysisesti niin sairas ja herkkä, että vanhemmat eivät pakota häntä harkitsemaan tai hankkimaan mitään muuta elämänuraa. Niin hän omistautuu seuraelämälle ja ajanvietteille. Eräänä esikuvana hänellä on kirjailija Bergotte, ja viimeisen osan lopulla kertoja ymmärtää, että hänen kohtalonsa on kirjoittaa kirja omasta elämästään.
Pohdinnan aineksia Proustin teoksen esitystapa on paradoksaalinen. Teos on tutkielma kirjoittajan omasta elämästä vähäisimpiäkin yksityiskohtia myöten. Tässä hyvin erikoislaatuisessa yhteisössä, joka koostuu 1900-luvun alun Ranskan ylemmästä porvaristosta ja aristokratiasta, hän kohoaa universaaliuteen.
Proustin teoksen filosofia ja estetismi eivät kuitenkaan voi olla kuin pieni osa koko aikakaudesta:
Bergsonin filosofiasta impressionismista Debussyn musiikista Dreyfusin skandaalista.
pienois|pysty|Perrine Viger-Duvigneau, Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua, noin 1755. Proustin kirjoitustyyli on hyvin omaperäinen. Hänen lauseensa ovat pitkiä, ja vaikka ne muistuttavatkin tässä mielessä Proustin usein siteeraaman kirjailijan, Saint-Simonin herttuan, tyyliä, vasta kuitenkin Proustin oma erityislaatuinen henkevyys on synnyttänyt Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen omaperäisen tyylin. Aikalaiset ovat kertoneet, että kirjoittaja käytti omassa puheessaan pitkälti samanlaista tyyliä.
Tämän omaperäisen tyylin ansiosta kirjoittaja voi käsitellä totuutta kaikissa ulottuvuuksissa, kaikissa mahdollisissa aistihavainnoissa ja kaikissa mahdollisissa vivahteissa. Kyseessä on impressionistien esittämä näkemys: ”Todellisuudella ei ole merkitystä kuin aistihavainnon kautta esitettynä, olipa kyseessä sitten todellinen tai kuviteltu.”
Prisma ei toimi ainoastaan teoksen eri henkilöiden välityksellä. Se on myös kertojan tapa kokea ja havainnoida, sillä hän on tarkastelee asioita ajan suhteen useista eri näkökulmista: kuluvan hetken näkökulmasta, menneen hetken näkökulmasta sekä menneen hetken näkökulmasta sellaisena kuin se ilmenee nykyisyydessä.
Proustin teos ei rajoitu vain psykologiseen ja sisäiseen ulottuvuuteen, vaan se käsittelee usein hyvin ankaralla tavalla oman aikansa yhteiskuntaa: vastakohtaisuutta Guermantesien aristokraattisten sfäärien ja Verdurinien tapaisten nousukasporvareiden välillä. Tähän tulee vielä palveluskunnan maailma kotiapulainen Françoisen kautta. Oman erikoisen lukunsa muodostavat ylhäistä syntyperää oleva paroni Charlus sekä vaatturi Jupien, joiden erilaisuus johtaa heidät seksuaaliseen kanssakäymiseen ja siten eräänlaiseen ”sovintoon” yhteiskuntaluokkien välillä. Eri osiensa kautta teos heijastelee oman aikansa historiallisia tapahtumia, kuten esimerkiksi Dreyfus-skandaalia ja ensimmäistä maailmansotaa.
Ville-Juhani Sutisen mukaan teos on ”väärin arvostettu klassikko”, joka ansaitsee arvostuksen mutta eri syistä kuin kuvitellaan. Sutisen mukaan Proust ”yrittää liikaa olla suuri kirjailija – – jos kaikki liikaa yrittävät harrastelijat määriteltäisiin klassikoiksi, tulisi kaanonissa ruuhkaa”.Sutinen, Ville-Juhani: Väärinarvostetut klassikot. Helsingin Sanomat 4.12.2022, s. B 16. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.12.2022.
Teemat