Pentti Kalervo Alhonen (26. helmikuuta 1939 Tampere – 5. lokakuuta 2017 Vantaa) oli suomalainen ympäristögeologi, mikropaleontologi ja limnologi.
Alhonen oli paleolimnologisen järvitutkimuksen ja ympäristögeologian uranuurtaja. Hän toimi Helsingin yliopiston geologian laitoksen opettajana 1960-luvulta lähtien ja geologian ja paleontologian apulaisprofessorina ja professorina 1970-luvulta lähtien. Alhonen toimi Suomen ensimmäisenä ympäristögeologian professorina 1999–2001. Hän oli tuottelias kirjoittaja, joka myös popularisoi tiedettä ja osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun. Alhonen muistetaan erityisesti persoonallisena ja hyvin pidettynä yliopisto-opettajana.
Alhosen vanhemmat olivat pankinjohtaja, talousneuvos Eino Alhonen (1908–1982) ja Kerttu Leimu (1908–1992). Hän oli naimisissa Säde Mantere-Alhosen kanssa tämän kuolemaan vuonna 2014 saakka. Heidän poikansa on Antero Alhonen.
Koulutie ja yliopisto-opinnot Alhonen kiinnostui kansa- ja oppikoulussa luonnosta, varsinkin kasveista, hyönteisistä ja linnuista. Hän teki havaintoja lintujen kevät- ja syysmuutosta Pohjois-Satakunnassa Ikaalisten ympäristössä sekä keräsi muun muassa laajan kovakuoriaiskokoelman. Lintuihin hänet perehdytti koulutoveri Ilkka Koivisto. Kovakuoriaisten niukan määrittämiskirjallisuuden lisäksi Ikaalisten yhteiskoulussa oli Martti Tertin lahjoittama niiden referenssikokoelma.
Tultuaan ylioppilaaksi vuonna 1958 Alhonen kirjoittautui Helsingin yliopistoon tarkoituksena suorittaa maisterin tutkinto eläin-, kasvi- ja maantieteessä sekä pätevöityä biologian opettajaksi. Hän ei kuitenkaan selvinnyt asianomaisten laitosten pääsykokeista, mutta luentokurssit sai kuunnella. Eläintieteessä Pentti Alhosta kiinnostivat ekologia ja hyönteisten etologia. Kasvitieteestä hän valitsi peruskurssit ja luonnonsuojelun. Harkittuaan eri vaihtoehtoja Alhonen aloitti opiskelut geologian ja paleontologian laitoksella, jossa opetti kansainvälinen kuuluisuus, Tulimaan tutkija professori Väinö Auer. Toimiessaan vuonna 1959 kalavesitutkimusten kesäapulaisena Hämeen-Satakunnan maanviljelysseurassa Tampereella Pentti Alhonen kiinnostui limnologiasta, joka oli sijoitettu Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Sitä opetti professori Heikki Järnefelt, jonka luennot vesien eliöstöstä ja regionaalisesta limnologiasta Pentti Alhonen kuunteli ja tentti approbatur-arvosanan 1961. Limnologiasta tulikin sittemmin geologian ja paleontologian ohella hänen toinen pääaineensa maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkintoa varten.
Opinnot
Ylioppilas Ikaalisten yhteiskoulusta 1958 Luonnontieteiden kandidaatti 1962 Filosofian kandidaatti 1963 Filosofian maisteri 1964 Filosofian lisensiaatti 1967 Filosofian tohtori (väitöskirja hyväksytty 30.9 1967; promovoitu filosofian tohtoriksi 31.5.1969) Maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti 1969 Maatalous- ja metsätieteiden maisteri 1995
Tutkimus- ja opetustyö Alhosen väitöskirjan aihepiiri liittyi järvien pohjakerrostumiin, jotka muodostavat järven ympäristömuutosten tärkeän tietokannan. Siihen sisältyy sekä geologinen että limnologinen tutkimus. Pentti Alhonen oli ennen kaikkea paleolimnologisen järvitutkimuksen uranuurtaja ja kehittäjä ei ainoastaan Suomessa vaan myös kansainvälisellä tasolla. Erityisesti kalvoäyriäisfaunan (cladocera-analyysi) ja piikuoristen levien tuntijana hän oli alansa kärkeä. Piileväanalyysi oli yksi Pentti Alhosen vahvimmista ympäristömuutoksen sedimentti-indikaattoreista. Lisäksi niiden sovellukset ovat ulottuneet mm. arkeologian ja oikeuslääketieteen eräiden ongelmien selvittelyyn. Hänen väitöskirjansa Palaeolimnological ivestigations of three inland lakes in south-western Finland tarkastettiin filosofisen tiedekunnan matemaattis-luonnontieteellisen osaston suostumuksella Helsingin yliopiston päärakennuksen luentosalissa XII 30. syyskuuta 1967. Siitä tuli referenssiesimerkki, jossa pohjakerrostumat olivat myös järvityyppien kehityksen historiallinen arkisto, ja joka voidaan avata erilaisten stratigrafisten menetelmien avulla. Pentti Alhonen sai kansainvälistä tunnustusta erityisesti järvien rehevöitymisen kulkua kuvastavista kriteereistään, jotka yleispätevästi kuvaavat ihmisen toiminnan vaikutusta erilaisten järvien kehitykseen. Hän oli jo 1960-luvulla linjannut ympäristögeologian tieteenalan sellaiseksi, jollaisena se yleismaailmallisesti tunnetaan. Pentti Alhonen aloitti ympäristögeologian opetuksen Helsingin yliopiston geologian laitoksessa 1980-luvun alussa ja toimi myöhemmin vuosina 1999–2001 Suomen ensimmäisenä ympäristögeologian professorina. Yliopistonopetuksessa ympäristögeologia on sittemmin vakiintunut peruskurssin ohella myös maisteritutkinnon opintosuunnaksi.
Alhonen kuului lukuisiin tutkimusryhmiin, muun muassa Helsingin yliopiston yleisen historian professori Jaakko Suolahden perustamaan roomalaisia tiilileimoja tutkivaan ryhmään, johon hän ”värväsi” myös joukon geologeja. Heidän tehtävänään oli ratkaista tiilien valmistukseen käytetyn saven alkuperä Ostian ja Rooman ympäristössä kesällä 1967 kerätystä tutkimusaineistosta. Alhonen keskittyi savessa esiintyvien piikuoristen levien määrittämiseen, kun taas kallioperägeologit selvittivät tutkimusmateriaalin mineralogiaa. Suomalaista tiiliryhmää onkin pidetty ainutkertaisena yhteistyöfoorumina, jossa niin humanistit kuin luonnontieteilijät kokivat tehtävänsä kansallisena ja kansainvälisenä.Litzen, 1994 s.
Työura
Helsingin yliopisto
Geologian ja paleontologian laitoksen amanuenssi 1962–1968 Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan geologian opetuksen kurssiassistentti 1966–1972 Geologian ja paleontologian laitoksen kurssiassistentti 1966–1968 Limnologian laitoksen paleolimnologian erikoisopettaja 1968–1989 Paleolimnologian dosentti 1969–1973 Geologian ja paleontologian dosentti 1973 Geologian ja paleontologian vt. apulaisprofessori 1972–1973 Geologian ja paleontologian apulaisprofessori 1973–1998 Geologian ja paleontologian vt. professori 1977, 1979–1980, 1986–1987, 1990–1994, 1996–1997 Geologian ja paleontologian professori 1998–1999 Ympäristögeologian professori 1999–2001 Geologian ja paleontologian luentokurssin opettaja Suomen ja Skandinavian arkeologian opiskelijoille historiallis-kielitieteellisessä osastossa 1977 Pitänyt Studia Generalia-luennon aiheesta Elämän kehitys 1977
Valtion luonnontieteellinen toimikunta (nyk. Suomen Akatemia)
Tutkimusassistentti 1968–1970 Vt. nuorempi tutkija 1970 Varttunut tieteenharjoittaja 1972
Vesihallitus (nyk. Suomen ympäristökeskus)
Ylimääräinen tutkija 1970–1973
Turun yliopisto Kvartäärigeologian laboratoriomenetelmiä koskevan kurssin opettaja 1964 Paleolimnologian erikoisopettaja 1972–2000
Teknillinen korkeakoulu (nyk. Aalto-yliopisto) Vesitalouden erikoisopettaja 1980–2000 Maaperägeologiaa vuori-insinööreille -kurssin luennoitsija 1986
Helsingin kaupunki Työväenopiston tuntiopettaja 1979–1981
Julkaisutoiminta Pentti Alhosen tieteellinen julkaisutoiminta on mittava ja monipuolinen käsittäen 180 nimikettä sekä lukuisia kirjoituksia aikakaus- ja sanomalehdissä sekä historiateoksissa. Lisäksi hän kirjoitti kolme kirjaa sekä oli osakirjoittajana teoksissa Biologian perustiedot 8, 1980, Matka-arkku, Suomalaisia tutkimusmatkailijoita 1989 ja Imago Mundi, Ihmisen ja tieteen uudet maailmat 1993.
Kirjat Vaakavarren ratsastaja. Tutkimusmatkailija Väinö Auerin elämä (Antero Alhosen kanssa). Edico Helsinki 2006. Lammaslampi. Kehityshistoria, nykytila ja tulevaisuuden näkymiä. Pähkinärinne-seura ry. Vantaa 2007. Planeetta Maa käsissämme. Ympäristögeologisia esseitä. Edico, Helsinki.
Luottamustehtävät ja kunnianosoitukset
Luottamustehtävät INQUA:n Baltian ja Skandinavian rannansiirtymisen komission Suomen kokouksen sihteeri 1963 Limnologikerhon sihteeri 1967 Suomen geologisen seura hallituksen jäsen 1969, 1980–1982, varapuheenjohtaja 1980, puheenjohtaja 1981. Helsingin yliopiston dosenttiyhdistyksen hallituksen jäsen 1969, sihteeri 1971–1973 Vesihallinnon tieteellisen neuvottelukunnan varamies 1974–1980 Kansainvälisen limnologiyhdistyksen paleolimnologian työryhmän jäsen 1975–2000 Suomen maantieteellisen seuran työjäsen 1975–200 Geologian alan tutkinnonuudistustoimikunnan puheenjohtaja 1977–1980 Helsingin yliopiston Satakuntalaisen osakunnan inspehtori 1986–2000. Satalinnan Säätiön hallituksen puheenjohtaja 1986–2000 Emil Cedecreutzin hallituksen jäsen 1986–2014, varapuheenjohtaja 2004–2014 Helsingin yliopiston radiohiiliajoituslaboratorion johtokunnan jäsen ja puheenjohtaja 1986–1989 Suomen Kulttuurirahaston Matka-arkku, suomalaisia maailmankartoittajia-näyttelyn asiantuntija 1989 Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratorion yhteistyöryhmän jäsen 1990–2000 Geologian laitoksen johtoryhmän jäsen 1992, laitoksen esimies ja johtoryhmän puheenjohtaja 1995–1998 Satakunnan killan hallituksen jäsen 1989–2004 Vantaan kotiseutuliiton hallituksen jäsen 1990–1994 Risto Ryti-seuran perustajajäsen ja valtuuskunnan jäsen 1992– Nousee Satakunnan kansa-kulttuuriyhdistyksen hallituksen jäsen 1992–, valtuuskunnan jäsen 1999 Satakunta-valtuuskunnan jäsen 1994–2014 Fennia-sarjan toimituskunnan jäsen 1976–2000 Suomen kasvitieteen julkaisusarjojen neuvottelukunnan jäsen 1981–1987 Bulletin of The Geological Society of Finland:n toimituskunnan jäsen 1986–1988 Satakunnan tutkimusseuran tutkijajäsen 1969
Kunniajäsen Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys 1981 Vasara ry 1987 Uppsalan yliopiston Gästrike-Hälsinge Nation 1989 Helsingin yliopiston Satakuntalainen Osakunta 2001 Satakunnan Kilta 2004
Arvonimi ja kunnianosoitukset Tasavallan presidentin myöntämä professorin nimi ja arvo 1.12.1995 Valtion virka-ansiomerkki XXX 4.12.1992 Suomen Leijonan Ritarikunnan I luokan ritarimerkki 6.12.1996 Satakuntalaisen Osakunnan kunnianauha 1988 Vasara ry:n kultainen merkki 1988 Helsingin yliopiston pro gradu -palkinto 1963 Tieto-Finlandia-palkinto (muiden kanssa) 1990
Lähteet
Aulikki Litzen (toim.), Näköala. Suomen Rooman-instituutti Villa Lantessa 1954–1994. Helsinki: Villa Lanten ystävät : Institutum Romanum Finlandiae 1994
Viitteet
Aiheesta muualla
Luokka:Helsingin yliopiston professorit Luokka:Suomalaiset professorit Luokka:Vuonna 1939 syntyneet Luokka:Vuonna 2017 kuolleet