Vaajakosken historia

thumb|Naissaarta ja Vaajavirtaa 1960-luvun puolivälissä. Kuvassa on Vaajakosken vesivoimalaitos. thumb|300px|Vaajakosken keskustaa vuonna 1963

Vaajakosken historia on paljolti teollistumisen historiaa 1800-luvun alusta 1900-luvun loppupuolelle. Vaajakoski kasvoi pienestä maalaiskylästä sahateollisuuspaikkakunnaksi 1800-luvulla, jolloin T. & J. Salvesen oli paikkakunnan suuri työllistäjä. Vuonna 1916 SOK osti paikkakunnan sahat maa-alueineen ja laajensi toimintaa muille teollisuudenaloille. SOK:n Vaajakosken tehtaat työllistivät enimmillään noin 2 000 henkeä.

Vaajakoski on alue Jyväskylässä keskustaajaman itälaidalla. Se sijaitsee noin seitsemän kilometriä kaupungin keskustasta. Usein Vaajakoskella tarkoitetaan hieman laajempaa aluetta kuin varsinainen Vaajakosken kaupunginosa; siihen katsotaan kuuluvan myös osia naapurikaupunginosista. Vaajakosken alue on kuulunut historian saatossa Sysmän, Rautalammin ja Laukaan pitäjiin, vuodesta 1868 vuoteen 2009 pääosin Jyväskylän maalaiskuntaan, nykyään Jyväskylän kaupunkiin.

SOK luopui tehdastoiminnasta 1980-luvun alussa, minkä jälkeen tehdasrakennukset ovat olleet pienteollisuuden ja muiden yritysten käytössä. Vaajakosken teollisuusmiljöö on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.

Vaajakoskella on toiminut myös suuri tukinuittoreitti ja tukinerottelu. Vuoteen 1920 paikkakunnan nimi oli Haapakoski. Uusi nimi on peräisin koskesta, joka sijaitsee Vaajavirrassa Kymijoen vesistöalueella Leppäveden ja Päijänteen välissä.

Esihistorialliselta ajalta 1700-luvulle Vaajavirran tienoot olivat jo esihistoriallisina aikoina seudulla liikkuvien metsästäjien ja kalastajien asuinpaikkaa. Seudulta on löydetty erityisen paljon pronssikaudelta ja rautakauden alusta peräisin olevia lapinraunioita.Kolu 1992, s. 6 Vanhimpien asiakirjojen mukaan erämaan omistivat hämäläiset aatelissuvut, joiden omistuksessa alue pysyi 1600-luvun lopulle. Ensimmäiset maatilat perustettiin seudulle 1500-luvun lopulla. Niiden asukkaat olivat vuokraviljelijöitä, lampuoteja.

Haapaniemen ja Oksalan talot perustettiin vuonna 1606. Ne olivat välillä aatelissukujen ja välillä kruunun vuokralaisia. 1700-luvulla maanviljelijöille tuli mahdollisuus ostaa tilansa. Haapaniemen talo osti maansa omaksi 1760-luvulla. Vuonna 1771 Oksalan tila jaettiin kahtia veljesten kesken.Kolu 1992, s. 7 1600- ja 1700-lukujen aikana asukasluvussa ei tapahtunut suuria muutoksia. 1800-luvun alussa asukkaita oli noin 50.

Suomen suurruhtinaskunnan aika

Maalaiskylästä sahateollisuuspaikkakunnaksi Vuonna 1819 Carl Christian Bröijer ja kamreeri Bengt Stenius perustivat Vaajavirran rannalle sahan. Loviisalainen liikemies Julius Björksten tuli sahan osakkaaksi 1832 ja osti myöhemmin sen kokonaan itselleen.Kolu 2001, s. 12 Skotlantilainen Finland Wood -osakeyhtiö osti yrityksen 1871 ja rakensi paikalle uuden tehokkaamman sahalaitoksen. James Salvesen tuli Haapakoskelle 1876 setänsä toimeksiannosta tarkastamaan tämän osittain omistaman yhtiön toimintaa. Hän havaitsi sen toiminnassa heikkouksia ja tarjoutui sahan uudeksi johtajaksi. Hän myös kehotti setäänsä ostamaan yrityksen kokonaan itselleen.Kolu 2001, s. 15-16

thumb|Pitkä pytinki Naissaaressa, takana vasemmalla Salvesenin saharakennus. Salvesenien kaudella sahatoiminta laajeni huomattavasti. James Salvesen perusti veljensä kanssa 1886 T. & J. Salvesen -yhtiön, joka perusti paikkakunnalle toisen sahan.Kolu 2011, s. 8. Patruunaksi kutsuttu James Salvesen toimi sahojen johdossa yli 40 vuoden ajan. Hän oli arvostettu johtaja, joka huolehti työntekijöidensä hyvinvoinnista.Kolu 2011, s. 10. Patruuna lahjoitti työläisilleen tonttimaata ja rakennustarpeita.Kolu 1992, s. 16. Haapakosken asukasmäärä kasvoi, ja 1880-luvulla ylitettiin tuhannen asukkaan raja.

Vuonna 1916 SOK osti Salvesenilta saha-alueen rakennuksineen ja koskiosuuksineen.Kolu 2011, s. 15. Lisäksi SOK osti maa-aluetta Salvesenilta sekä kauppias Ahlqvistin perintötilan, yhteensä 692 hehtaariaKolu 2011, s. 16.. Pian SOK alkoi laajentaa toimintaansa muuhun teollisuuteen.Kolu 2011, s. 33. SOK hankki edelleen lisää maa-alueita ja rakennuksia. Tarkoituksena oli saada koko Haapakosken alue SOK:n omistukseen.Kolu 2011, s. 30.

Politiikka 1900-luvun alussa Haapakosken työväenyhdistys perustettiin vuonna 1904. Suhtautuminen uskontoon jakoi työväenliikkeen kahtia, ja Haapakoskelle perustettiin kristillinen työväenyhdistys 1908.Kolu 2011, s. 13 Sosiaalidemokraattisen puolueen kannatus oli Haapakoskella korkea 1900-luvun alussa.Kolu 2011, s. 14 Puolueiden ääniosuus eduskuntavaaleissa 1908 Haapaniemen äänestysalueella Puolue Haapaniemi (%) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 70,5 Suomen Kristillisen Työväen Liitto 18,6 Porvarilliset puolueet 10,9 Vuoden 1918 kunnallisvaaleissa SDP sai Haapakosken kylän äänistä 73 prosenttia.Kolu 2011, s. 69

Suomen itsenäistymisestä toiseen maailmansotaan

Vuosien 1917 ja 1918 tapahtumat Suomen itsenäistymisen aikoihin Haapakoskella toimi aktiivinen punakaarti.Kolu 2011, s. 65–66. Haapakosken punakaarti perustettiin lokakuussa 1917Kolu 2011, s. 65., ja sen vahvuus oli noin 300 miestäKolu 2011, s. 66.. Suurlakon aikana se oli Keski-Suomen vahvin punakaarti. Kaarti osallistui lakon valvontaan Jyväskylässä ja järjesti sotilasharjoituksia Haapakoskella. Punakaartin kerrotaan takavarikoineen marraskuussa 1917 Haapakosken ”epäluotettaviksi katsotuilta henkilöiltä” yli 70 ampuma-asetta, pääasiassa haulikoita.

Tammikuussa 1918 Haapakosken työväestö vaati tuntuvia palkankorotuksia. Vaatimukset kävi esittämässä SOK:n paikalliselle johdolle lähetystö, jonka vahvistuksena oli kolme aseistautunutta punakaartilaista. Punakaartilaisten väitetään uhanneen tehtaiden johtoa aseiden käytöllä, tehtaiden valtaamisella ja vallankumouksella. Vaatimuksiin ei kuitenkaan suostuttu, jolloin työläiset menivät lakkoon, joka kesti viikon. Lakon seurauksena palkkoja korotettiin, mutta huomattavasti vaadittua vähemmän. Punakaartin toiminta heikkeni sen johtohenkilöiden siirryttyä Etelä-Suomeen.

Kansalaissodan sytyttyä Jyväskylän suojeluskunta piti yhtenä tärkeimmistä tehtävistään Haapakosken valloittamista ja Jyväskylä–Pieksämäki-radan ottamista valvontaansa.Kolu 2011, s. 66–67. Se onnistuikin 4. helmikuuta ilman punaisten vastarintaa. Suojeluskunta pidätti ja kuulusteli monia punakaartilaisia, ennen kaikkea saadakseen selville asekätköt. Aseita ei juurikaan löytynyt; punaiset olivat todennäköisesti upottaneet useimmat takavarikoimansa aseet koskeen päätettyään, etteivät ryhdy sotimaan.Lehtonen, s. 97–98

Punaiset yrittivät tehdä sodan aikana sabotaasi-iskuja, mutta huonolla menestyksellä. Esimerkiksi yritys suistaa suojeluskunnan sotilasjuna kiskoilta epäonnistui.Lehtonen, s. 99 Sodassa kuoli kaikkiaan 18 haapakoskelaista, joista 17 punaisia. Suurin osa kuoli vankileireillä.

Laajeneminen teollisuuskeskukseksi Patruunan aiemmasta huolenpidosta huolimatta Haapakoski oli päässyt huonoon kuntoon. Salvesen oli keskittynyt Lauritsalan sahansa toimintaan, ja Haapakoski oli jäänyt heitteille.Kolu 2011, s. 11. SOK kuvaili ostamaansa aluetta seuraavasti:Kolu 2011, s. 17.

SOK alkoi rakentaa parempia asuintaloja huonokuntoisten mökkien tilalle.Kolu 2011, s. 27. Asuntopula tuli ongelmaksi, kun Keski-Suomen Metsäkeskus Oy käynnisti oman sahansa Sammallahdessa. SOK painosti kilpailijaansa rakentamaan asuntoja työläisilleen, ja keväällä 1924 asuntotilanne todettiin jo tyydyttäväksi.Kolu 2011, s. 55–57.

thumb|Vanhaa, jo purettua Vaajakosken keskustaa: vasemmalla Nikolai Varoninin talo ja Mäki-Matin kauppa, takana yhteiskoulu, Haapakosken kylä siis jatkoi kasvamistaan. Asutus levisi Naissaaren tienoilta erityisesti Wessmanninmäelle päin, mutta myös Vaajavirran toiselle puolelle Hupeliin ja Kanavuoreen.Kolu 2011, s. 77. Haapakoskelle perustettiin 1910 SOK:lainen osuuskauppa Osuusliike Vaajala, josta ajan mittaan kasvoi myös merkittävä työnantaja.Vaajakoski-lehti 2/1970 Vaajakoskella toimi pitkään myös OTK:laisen Mäki-Matin myymälä sekä yksityisiä kauppoja, joista tunnettuja ja pitkäikäisiä olivat Fredrik Thure Wessmannin, Einari Koskisen, Nikolai Varoninin ja Pavel "Paavo" Varoninin kaupat.Kolu 1992, s. 81–83.

Haapakosken nimi muutettiin SOK:n aloitteesta Vaajakoskeksi 1920, sillä paikkakunta sekoitettiin usein Savon Haapakoskeen, mikä aiheutti hankaluuksia posti- ja tavaraliikenteessä.Lehtonen, s. 115 Vanhimmissa rautatieaikatauluissa Vaajakosken rautatieaseman nimi on Haapaniemi, ja 1921 asemankin nimi muutettiin.Lehtonen, s. 116

Tulevina vuosikymmeninä Vaajakosken asema tehdaspaikkakuntana vahvistui. Vaajakosken ensimmäinen vesivoimalaitos valmistui vuonna 1920. Vuoteen 1922 mennessä Vaajakoskelle oli perustettu harjatehdas, marjanjalostustehdas, virvoitusjuomatehdas, makeistehdas, puunjalostustehdas, paperituotetehdas, kirjekuoritehdas, tulitikkutehdas, tervatehdas ja tiilitehdas. Lisäksi SOK:lla oli saha, mylly ja korjauspaja.Kolu 2011, s. 33–55. Vuonna 1929 valmistui margariinitehdasKolu 2011, s. 138. ja 1939 vielä naulatehdas.Kolu 2011, s. 105. Vaajakosken tehtaista kehittyi yksi maailman monipuolisimpia saman omistajan omistuksessa olevista teollisuuskeskuksista.

Ensimmäiset koulut Salvesen perusti Haapakoskelle 1879 lapsille tarkoitetun koulun, "tehtaankoulun", jossa oli mahdollista suorittaa kansakoulun nelivuotinen oppimäärä. Ennen oppivelvollisuuslakia oli kuitenkin tavallista, että lapset jättivät koulun kesken heti opittuaan tyydyttävästi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.Kolu 2001, s. 77-78 Haapakosken koulu sijaitsi aluksi Varassaaressa ja myöhemmin Naissaaressa, johon valmistui uusi koulurakennus 1885. Vuonna 1905 paikkakunnalle perustettiin kunnallinen kansakoulu. Tehtaankoulu jatkoi pienten lasten kouluna, alakansakouluna, joka siirtyi SOK:n omistukseen 1918.Kolu 2011, s. 57-59 Uuden lain velvoittamana paikkakunnalle perustettiin kuusivuotinen kansakoulu 1921 ja heti seuraavana vuonna myös kansakoulun jatkoluokkia. Laukaan kunta perusti kansakoulun Janakkaan 1913. Janakan koulu siirtyi uuteen rakennukseen 1936.Kolu 2011, s. 117-118

Liikenneyhteydet 1900-luvun alussa Ennen rautatien valmistumista Vaajakoskelta Jyväskylään matkustettiin laivalla, hevoskyydillä ja kävellen.Kolu 2011, s. 139. Laivat kulkivat vain sulan veden aikaan. Vuoroja oli esimerkiksi vuonna 1926 arkisin neljä ja pyhäisin kolme.Kolu 2011, s. 63. Vaajakosken rautatieasema otettiin käyttöön vuonna 1918. Linja-autoliikenne alkoi 1925. Eri bussiyhtiöiden välinen kilpailu oli kovaa, ja vuoroja kulki useita tunnissa.Kolu 2011, s. 64. Laivaliikenne lopetettiin vuonna 1928 muiden kulkuneuvojen kasvaneen suosion vuoksi.

Tukinuitto työllistäjänä thumb|Tukinuittoa Vaajakoskessa 1900-luvun alussa 1800-luvun puolivälissä Suomessa purettiin metsien käytön ja höyryvoiman sääntely, ja sahateollisuus alkoi kasvaa. Aiemmin tukkeja ei ollut tarvinnut tuoda sahoille kaukaa, mutta lisääntynyt tuotanto aiheutti kuljetusmatkojen pidentymisen, minkä seurauksena sahateollisuuden oli siirryttävä yhteisuittoon. 1870-luvulla yhteisuitto laajeni Haapakoskelle, jossa toiminnan aloitti uittoyhdistys Kymin lauttausyhtiön tytäryhtiö Ääne–Haapakosken lauttausyhtiö.Kolu 1992, s. 24–25

Järvillä tukit kuljetettiin nippuina laivojen vetäminä. Joissa ja koskissa niput oli purettava ja tukkien annettava kulkea irrallaan. Koska eri yhtiöiden tukit kulkivat virtaa alas sekaisin keskenään, oli virran loppupäässä oltava erottelupaikka, jossa kunkin yhtiön tukit koottiin omiksi nipuiksi. Vaajakoskella eroteltiin pohjoisesta Keski-Suomesta tulevia tukkeja edelleen kuljetettavaksi laivalla Päijänteellä. Suuri tukkien erottelupaikka sijaitsi Vaajavirran alajuoksulla Varassaaren ja Hupelin välissä.Kolu 1992, s. 26–27 Tukkeja uitettiin vain kesäisin, joten työpaikat olivat tilapäisiä ja suuri osa työläisistä ulkopaikkakuntalaisia. 1920-luvulla tukkityöläisiä varten rakennettiin tukkikämppä Hupeliin ja 1940-luvulla toinen asuntola Haapaniemeen.Kolu 1992, s. 28–29 Tukinerottelussa työskentelevien määrä oli 1940-luvulla noin 300.

Urheiluseurat