Skitsofrenian hoidolla pyritään poistamaan psykoosi sekä estämään psykoottisten jaksojen uusiutuminen. Skitsofrenian hoito aloitetaan usein sairaalassa, jolloin se jatkuu myöhemmin avohoitona.
Hoito perustuu Suomessa yleensä psykoosilääkkeiden pitkäaikaiskäyttöön, sairaudesta kertomiseen sekä toiminta- ja psykoterapiaan. Psykoosilääkityksellä pyritään poistamaan psykoottisuutta vaimentamalla keskushermoston toimintaa, erityisesti välittäjäaine dopamiinin aktiivisuutta aivoissa. Tornion alueella on kuitenkin käytössä niin sanottu avoimen dialogin hoitomalli, jonka kulmakivi on lääkityksen sijaan potilaan kuunteleminen ja tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilas omaisineen sekä lääkäri ja muu hoitohenkilökunta.
Skitsofrenian hoito vaatii hyvää suunnittelua ja potilaan lähipiirin ja omaisten huomioon ottamista. Skitsofreenikko voi myös kohtaamiensa arkielämän vaikeuksien vuoksi ajautua kodittomaksi, jolloin hoito-ohjelman noudattaminen voi olla vaikeaa. Potilaalta voi puuttua sairaudentunto, jolloin vastuu potilaan hoitoon saamiseksi kaatuu useimmiten omaisen niskaan. Psykoottisen ihmisen voi saattaa tässä tapauksessa lähimpään psykiatriseen päivystykseen.http://www.e-mielenterveys.fi/mielenterveyden-hairiot/psykoosi/ Perheenjäsenet tai ystävät saattavat soittaa yleiseen hätänumeroon tai poliisille, jolloin paikalle saapuvat poliisit vievät sairastuneen sairaalaan.
Historia Skitsofrenian hoidossa turvauduttiin aiemmin usein lääkkeettömiin hoitoihin, kuten työterapiaan, psykiatrisiin keskusteluihin, lämpimiin kylpyihin, ns. kierrehoitoon, sänkyyn sitomiseen, eristyshuoneeseen vientiin, malariahoitoon, insuliinikoomahoitoon, sähköshokkeihin ja lobotomiaan.
Kierrehoidossa levottomat potilaat kierrettiin tiukasti viileisiin tai lämpimiin lakanoihin, kunnes he rauhoittuivat. Kierrehoitoa saatettiin käyttää myös kuuriluonteisesti siten, että potilas sidottiin pariksi tunniksi lakanoihin muutaman kerran päivässä muutaman vuorokauden ajan.
Pitkiä, jopa useita vuorokausia kestäviä, lämpimiä kylpyjä käytettiin etenkin levottomuuden ja aggressiivisuuden hoitoon niiden rauhoittavan ja väsyttävän vaikutuksen vuoksi. Kylvyillä hoidettiin myös potilaiden jännitystiloja, epäsosiaalisuutta, unihäiriöitä ja ruokahaluttomuutta.
Ulostuslääkkeet lienevät ensimmäisiä psykoottisille potilaille käytettyjä lääkehoitoja. Tämä hoitomuoto oli käytössä ennen keskiaikaa, jolloin mielisairauksien uskottiin johtuvan myrkyllisten aineiden kertymisestä paksusuoleen. Myöhemmin psykoosien hoidossa käytettiin vuosisatojen ajan oopiumia sen rauhoittavan vaikutuksen ansiosta. 1900-luvulla psykoottisia potilaita alettiin rauhoittaa morfiinilla.Ville Nissinen ja Antti Pikkarainen: Neuroleptit psykoosilääkkeinä. Kajaanin ammattikorkeakoulu.
Insuliinikoomahoitoa pidettiin suurena edistysaskeleena, sillä se vaikutti moniin potilaisiin niin rauhoittavasti, että heidät voitiin kotiuttaa, minkä jälkeen heillä oli yleensä ”parempi ja tasaisempi kausi”. Tosin lähes yksi sadasta potilaasta kuoli insuliinihoitoon.
Psykoosilääkkeet syrjäyttivät insuliinikooman käytön 1950-luvulle tultaessa, ja psykoosilääkkeiden keksimisen sanotaan mullistaneen skitsofrenian hoidon. Silti vain alle puolet skitsofreenikoista kuntoutuu työkykyiseksi, ja skitsofreniaa sairastavat tekevät selvästi muuta väestöä enemmän itsemurhia.
Hoitomuodot
Lääkehoito
Skitsofreniaa hoidetaan Suomessa Torniota lukuun ottamatta ensisijaisesti pysyvällä psykoosilääkityksellä eli neurolepteillä.
Psykoosilääkkeet luokitellaan ensimmäisen polven lääkkeisiin (perinteiset eli tyypilliset psykoosilääkkeet) ja toisen polven lääkkeisiin (epätyypilliset eli atyyppiset psykoosilääkkeet) Psykoosilääkkeet lievittävät monia skitsofrenian positiivisia oireita eli aistiharhoja, harhaluuloja ja ajatushäiriöitä. Lääkkeet tehoavat skitsofrenian oireisiin hyvin yksilöllisesti. 20−30 % potilaista ei hyödy lääkkeistä lainkaan. He kärsivät usein negatiivisista oireista, eli he ovat vetäytyviä, eivät niinkään ulospäinsuuntautuneen harhaisia. Heille psykoosilääkkeistä on helposti vain haittaa.
Usein potilaalle joudutaan kokeilemaan useita eri lääkkeitä useilla eri annoksilla ennen kuin paras mahdollinen lääke löydetään. Hyvin samankaltaisiin oireisiin voi toisella ihmisellä auttaa eri lääke kuin toisella. Usein neuroleptien vaikutus tulee esiin viikkojen, jopa kuukausien, viiveellä. Sopivan lääkityksen löytymiseen voi mennä aikaa kuukausia, jopa vuosia, ja jotkut eivät löydä sopivaa lääkettä koskaan.
Lääkehoidon ongelma on, että psykoosilääkkeiden aiheuttamat haittavaikutukset heikentävät työ- ja toimintakykyä sekä elämänlaatua. Psykoosilääkkeiden pitkäaikaiskäyttöön liittyy myös huomattavia terveysriskejä. Uusin tutkimus on antanut viitteitä siitä, että psykoosilääkkeiden säännöllinen käyttö muun muassa kutistaa aivoja merkittävästi jo muutamassa vuodessa. Neuroleptien käyttö voi aiheuttaa torticolliksen eli kieron kaulan.
Skitsofrenia on pienellä osalla potilaista hoitoresistentti, eli kokeillut hoidot eivät ole toimineet. Hoitoresistentin skitsofrenian hoitoon käytetään klotsapiinia, jolla on kuitenkin enemmän haittavaikutuksia kuin uudemmilla antipsykooteilla.
Skitsofrenian hoidossa käytetään neuroleptien ohella usein toissijaisina lääkkeinä rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä. Tämä johtuu siitä, että skitsofrenian oireisiin ja psykoosilääkkeiden sivuvaikutuksiin kuuluu usein myös rauhattomuutta ja masennusoireita.
Suomessa skitsofreniaa hoidetaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriä lukuun ottamatta ensisijaisesti dopamiiniteoriaan perustuvalla pysyvällä antipsykoottisella lääkityksellä eli neurolepteillä, joiden vaikutus perustuu keskushermoston toiminnan vaimentamiseen. Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin vuonna 2015 julkaiseman Käypä hoito uosituksen mukaan psykoosilääkkeiden teho skitsofrenian positiivisten oireiden hoidossa ja uusien psykoosivaiheiden estossa on osoitettu vakuuttavasti kontrolloiduissa tutkimusasetelmissa ja ne kohottavat potilaan elämänlaatua ja toimintakykyä sekä vähentävät psykoosin uusimisen todennäköisyyttä ja potilaiden kokonaiskuolleisuutta. Ensipsykoosia suositellaan hoidettavaksi aina vähintään 2–5 vuotta kestävällä psykoosilääkityksellä, ja psykoosin uusimista suositellaan hoidettavaksi palauttamalla lääkehoito aiemmalle tai aiempaa korkeammalle tasolle. Puutteellinen hoitomyöntyvyys heikentää seuran mukaan merkittävästi skitsofrenian hoitoa, koska 30 % sairaalapotilaista sekä 45–65 % avohoitopotilaista jättää ainakin ajoittain noudattamatta lääkitysohjetta.
Käypä hoito uosituksessa viitataan satunnaistettuihin plasebokontrolloituihin kokeisiin, joiden mukaan keskimäärin joka viides tai kuudes potilas saa riittävän vasteen psykoosilääkityksestä, jos lumevaikutusta ei huomioida. Minimaalisena vasteena PANSS-skaalalla pidetään yleisesti 20 % oireiden laskua lähtötasosta, mutta riittävästä vasteesta ei ole konsensusta. Esimerkiksi vuonna 2017 julkaistussa laajassa meta-analyysissa 51 % tutkituista koehenkilöistä saavutti minimaalisen vasteen, kun taas plasebolla olevista vasteen saavutti 30 %. NNT saadaan kun vähennetään lääkityksen vasteesta plasebovaikutuksen osuus, jolloin laskennallisesti lääkityksestä hyötyy keskimäärin 21 % potilaista. NNT 5 tarkoittaa, että 49 % potilaista ei hyötynyt lääkkeestä edes minimaalisen vasteen verran ja 79 % hyötyi korkeintaan plasebosta. Saman meta-analyysin mukaan hyvä vaste eli 50 prosentin lasku lähtötasosta saatiin 23 %:lla lääkityksellä olevista ja 14 %:lla plasebolla olevista. Toisin sanottuna 91 % koehenkilöistä ei hyötynyt lääkkeestä lainkaan. Tämä on tärkeä huomio lääkehoidon hyötyjä ja haittoja pohdittaessa kun tiedetään, että kliinisiin kokeisiin valikoidaan huomattavan epäedustava otos skitsofreniapotilaista ja he oletusarvoisesti reagoivat keskimääräistä paremmin lääkehoitoon, kuin skitsofreenikot keskimäärin. Vuonna 2011 julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan ensimmäisen ja toisen polven neuroleptien keskimääräinen vaste onkin noin 26 % PANSS-skaalalla mitattuna, eikä niiden välillä ollut keskimäärin merkittävää eroa. CGI-C-skaalalle muunnettuna muutos on keskimäärin -0,9, mikä jäi alle kliinisen merkitsevyyden rajan. Tutkijat toteavatkin, että neuroleptien kliininen merkitsevyys eli havaittava hyöty on tutkimuskatsauksen mukaan varsin rajallinen.
Myös vuonna 2012 julkaistun laajan meta-analyysin mukaan neuroleptien plasebovasteen osuus on kasvanut viime vuosikymmeninä plasebokontrolloiduissa kokeissa: 1999–2008 välisenä ero plasebon ja lääkkeen välillä oli keskimäärin kuusi pistettä, kun kliinisen merkitsevyyden raja-arvona pidetään tavallisesti 15 pistettä. Havainnollistaen tätä eroa, PANSS-skaalalla voi saada maksimissaan seitsemän pistettä yhdestä oireulottuvuudesta (1 ei oiretta - 7 erittäin vakavia oireita). Lääkkeellä oleva voi olla vaikka kaksi pistettä vähemmän vihamielinen, kaksi pistettä yhteistyökykyisempi ja yhden pisteen vähemmän epäluuloinen ja yhden pisteen vähemmän ahdistunut kuin plasebolla oleva. Nämä erot ulottuvuuksien sisällä eivät ole mitenkään havaittavissa olevia eroja, eivätkä ne kumuloituneenakaan muodosta muodosta kliinisesti eli hoidollisesti merkityksellistä eroa potilaiden välille.
Tutkimusnäytön arviointia vaikeuttaa lisäksi se, että suurin osa skitsofrenian hoitoon liittyvien lääketutkimusten plaseboryhmäläisistä kärsii antipsykoottien käytön lopettamisen aiheuttamista vieroitusoireista ja että tutkitusti suurimmassa osassa sokkoutus purkautuu. Esimerkiksi vuonna 2019 julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan ei ollut olemassa yhtäkään luotettavaa plasebokontrolloitua tutkimusta neuroleptejä käyttämättömillä potilailla. Toisen vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan koehenkilöt vieroitetaan edelliseltä lääkitykseltä alle kahdessa viikossa peräti 58 % kontrolloiduista kliinisistä kokeista, jotka selvittävät lääkityksen vaikutusta psykoosin uusiutumiseen. Skitsofrenian Käypä hoito uosituksissa korostetaan kuitenkin, että neuroleptilta vieroittaminen tulee tapahtua hitaasti kuukausien kuluessa. Hoitosuositukset pohjautuvat siten tutkimuksille, joissa vieroitus tehdään parissa kolmessa viikossa, ja joissa vieroitusoireet pääsevät siten vääristämään tuloksia. Psykoosilääkehoidolla on havaittu ehkäisevän psykoosin uusiutumista vain lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna, mikä saattaa selittyä suurelta osin sillä, että vieroitusoireet ovat psykoosioireiden kaltaisia. Esimerkiksi vuonna 2012 julkaistun laajan meta-analyysin mukaan lääkehoidolta vieroitettujen riski relapsiin oli alussa korkeampi kuin lääkityksellä jatkavien, mutta ero lääkittyjen ja lääkitykseltä vieroitettujen ryhmien välillä katosi kolmessa vuodessa täysin. Lääkityssä ryhmässä oli lisäksi huomattavan paljon enemmän ekstrapyramidaalioireita, merkittävää painonnousua ja lääkkeiden aiheuttamaa sedaatiota eli epänormaalia väsymystä.