thumb|Turun tuomiokirkon ympäristö heti palon jälkeen vuonna 1827 Turun palo oli Turun kaupungin lähes kokonaan tuhonnut kaupunkipalo, joka tapahtui tiistaina 4. syyskuuta – keskiviikkona 5. syyskuuta 1827. Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo tuhosi kolme neljäsosaa kaupungista ja jätti kodittomiksi 11 000 turkulaista. Palo tuhosi yhden Pohjoismaiden suurimmista keskiaikaisperäisistä kivikaupungeista.
Turku oli palon sattuessa Suomen suurin kaupunki, ja tulipalo oli Suomessa suuri kansallinen katastrofi. Palo sai alkunsa porvari Hellmanin talosta Aninkaistenmäellä vähän ennen yhdeksää illalla. Palo eteni nopeasti Pohjoisessa korttelissa, levisi Eteläkortteliin ja ylitti Aurajoen sytyttäen Kirkkokorttelin ennen puoltayötä. Vain neljäsosa kaupungista, lähinnä kaupungin länsi- ja etelälaidoilla, säilyi tulipalolta. Palo tuhosi kaupungin historiallisen keskustan mukaan lukien Turun tuomiokirkon ja Turun akatemiatalon, jotka säilyivät vain osittain. Verrattuna suuriin aineellisiin menetyksiin henkilövahingot olivat pienemmät, mutta palossa kuoli ja loukkaantui kuitenkin useita ihmisiä.
Turku on palanut historiansa aikana ainakin 31 kertaa, mutta vuoden 1827 palo on näistä tapahtumista tuhoisin ja vaikutuksiltaan pitkäaikaisin. Kolme pääsyytä Turun palon poikkeukselliselle tuhoisuudelle olivat syksyä edeltänyt kuiva kesä, joka kuivatti kaupungin puutalojen pärekatot, iltaan sattunut myrsky sekä se, että suuri osa kaupungin porvareista oli Tampereella markkinoilla, joten sammuttajia ei ollut tarpeeksi. Hannu Salmi on teoksessaan Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827 (2022) esittänyt palon leviämisen syyksi kaupungin byrokratian. Zacharias Topelius syyllisti aikanaan Maamme kirjassa palvelustyttöä, mutta se on perätön tieto, muistuttaa Salmi.
Palon jälkeisiä uudelleenrakentamistöitä johti kenraalikuvernööri Arseni Zakrevski. Hänen esityksestään senaatti nimitti arkkitehti Carl Ludvig Engelin laatimaan Turun uuden asemakaavan. Turun keskusta-alueen kaupunkirakenne perustuu edelleen Engelin laatimaan, 15. helmikuuta 1828 vahvistettuun asemakaavaan, joka on säännöllinen ruutukaava. Kaupungin keskustan suurimmat rakennukset Tuomiokirkko ja Akatemiatalo kunnostettiin, ja joitakin muitakin rakennuksia kuten Vanha Raatihuone sekä entinen sokeritehdas kunnostettiin vanhoille muureille. Pääosin kaupunki kuitenkin rakennettiin kokonaan uudestaan. Turun uusi ruutukaava vaikutti merkittävästi muiden Suomen kaupunkien asemakaavoitukseen.
Tapahtumien kulku
Palon lähde pienoiskuva|pysty|Turun tuomiokirkko ja kirkkokortteli ennen paloa Carl Ludvig Engelin vuonna 1814 maalaamassa akvarellissa. Palo sai alkunsa ruokatavarakauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Aninkaistenmäellä vähän ennen kello yhdeksää tiistai-iltana 4. syyskuuta 1827.Junnila 1986, 98 Hellmanin talo käsitti Turun kaupungin tontit numero 125, 126 ja 127 kaupungin pohjoisessa korttelissa Aninkaistenmäellä. Talon pohjoispuolella sijaitsi Vähä-Brahenkadun pää ja itäpuolella Brahenkatu. Sen länsipuolella oli kapea kuja. Eteläpuolella oli pieni rakentamaton kallio, jota käytettiin tavaroiden varastopaikkana. Hellmanin talo sijaitsi siis kutakuinkin nykyisen Puutorin eteläpuolella. Aninkaistenmäen rakennukset kuuluivat kaupungin huonoimmin rakennettuihin. Ne olivat lähinnä tiheissä rykelmissä olleita puutaloja, joissa oli tuohi-, malka- tai turvekatot. Asuinalueella ei myöskään ollut juurikaan vesilähteitä, ja vaikka Hellmanin talon pihassa olikin kaivo, sen vesi ei riittänyt sammuttamaan suurempaa tulipaloa.Nikula, s. 35
Hellmanin talo oli suuri ja siinä asui yli 30 henkeä. Carl Gustav Hellman ja osa talonväestä oli matkalla Tukholmassa palon puhjetessa. Hellmanin vaimo Christina Elisabeth Hellman oli kuitenkin juuri palannut kotiin Paattisilta, jossa perheellä oli maatila. Elokuun 30. päivän vastaisena yönä oli Turussa satanut vettä, mutta pitkän ja kuivan kesän päätteeksi puurakennelmat olivat hyvin kuivia ja katot helposti syttyviä. Kesän heinät oli jo korjattu aiemmin ja ajettu tallin- ja navetanylisille myös Hellmanien talossa. Kämnerinoikeudessa Christina Hellman kertoi heti palon jälkeen, että hän oli ensimmäisenä havainnut jonkin olleen vinossa hieman ennen iltayhdeksää. Hän tunsi savun hajua, kiiruhti ulos pihalle ja näki, että tuuli lennätti kipinöitä läheisestä talosta Hellmanien navetan heinäparvelle, josta nousi savua. Hän huusi talonväkeä apuun, ja eräs rengeistä juoksi navettaan päästämään karjan irti. Renki myös yritti sammuttaa palon heti alkuunsa mutta ei onnistunut. Myös naapurit hälytettiin paikalle, mutta hekään eivät pystyneet rajoittamaan tulta, joka alusta asti oli päässyt leviämään kovaa vauhtia. Pian palon syttymisen jälkeen Turun tuomiokirkon kellot soittivat hälytyksen kaupunkilaisille, ja kaupungin hyväkuntoista palokalustoa ryhdyttiin siirtämään Turun pohjoisiin osiin. Kalustoa oli kuitenkin vaikea saada vietyä lähelle palopesän lähdettä. Ponnisteluja vaikeutti myös nopeasti kiihtyvä tuuli.Nikula, s. 36
Palo etenee räjähdysmäisesti
Palomiehistön tehtävä osoittautui hyvin nopeasti toivottomaksi. Parin tunnin sammutustyön jälkeen kävi selväksi, ettei pohjoista korttelia voitu enää pelastaa. Voimakas tuuli lennätti kipinöitä ja kekäleitä palomiesten yli, ja ne laskeutuivat sammutuslinjojen taakse sytyttäen uusia rakennuksia tuleen. Palomiehistön voimat alkoivat ehtyä. Kun sammutustyö kävi yhä epätoivoisemmaksi, monet palon sammuttajistakin huolestuivat omaisuudestaan. Ensin muutamat lähtivät paikalta ja lopulta lähes kaikki jättivät sammutusrivistöt mennäkseen huolehtimaan omasta talostaan. Osaksi tämä sammutustöiden laiminlyönti johtui palontorjunnan huonosta johtamisesta. Myöhemmin horjuvuudesta ja heikosta panoksesta syytettiin maaherra Erik Walleniusta, jonka olisi pitänyt johtaa sammutustöitä. Turkuun sijoitettu venäläinen varuskunta puuttui tulipaloon myöhäisessä vaiheessa ja ilmeisesti myös melko innottomasti. Myöhemmin venäläisiä sotilaita syytettiin siitä, että heidän ensimmäisenä ajatuksenaan olisi ollut hylättyjen talojen ryöstäminen. Tätä on kuitenkin myöhemmin ollut mahdotonta näyttää toteen.Nikula, s. 37
Kaupungissa puhkesi samana iltana myrsky, minkä vuoksi palo eteni räjähdysmäisesti kaupungin pohjoisesta korttelista kohti etelää. Luultiin, että palo pysähtyisi Aurajokeen, mutta kello 23:n ja 24:n välillä tuli levisi lopulta myös joen vastarannalle ja Turun tuomiokirkkoa ympäröiviin kaupungin keskuskortteleihin. Ensimmäinen joen eteläpuolella syttynyt rakennus oli professori Gustaf Hällströmin suuri, korkea mansardikattoinen kotitalo. Hällström, joka toimi samana vuonna Turun akatemian professorina, oli juuri palannut kaupunkiin, kun hänen talonsa joen varrella syttyi tuleen. Tilanne oli täysin epätoivoinen joen eteläpuolella. Kaupungin palokalusto oli juuri kuljetettu Turun tuomiokirkon läheltä joen pohjoispuolen palopesäkkeisiin ja vain yksi ruisku oli jätetty suojelemaan Turun tuomiokirkkoa. Silläkään ei pystytty pelastamaan juuri mitään.
Hällströmin talosta tuli levisi nopeasti eteenpäin muun muassa vaivaistaloon, koulurakennukseen ja sitten lopulta tuomiokirkkoon. Turun tuomiokirkon tornin kellot löivät viimeisen kerran kello kolme aamuyöllä, jonka jälkeen koko torni romahti alas. Tällöin kaupungin pohjoiskorttelit olivat jo ilmiliekeissä, ja eteläisissä kortteleissa tuli oli leviämässä kohti Uuttatoria ja jokirantaa. Joen eteläpuolella koko kirkkokortteli paloi romahtaneen kirkon ympärillä ja tuli levisi kohti Uudenmaankatua. Ilmanpaine rikkoi tulen levitessä Turun akatemian suuret ikkunat ja tuli pääsi leviämään sisään akatemian suuriin kirjavarastoihin. Suurin osa yliopiston kirjoista saatiin kuitenkin pelastetuksi, ja sekä akatemian juhlasali että konsistorisali säilyivät vahingoittumattomina. Aamun sarastaessa myös joen yli vienyt Pennisilta syttyi tuleen ja tuhoutui. Tulenhohde näkyi hyvin vielä Perniön Kirjakkalassa ja paperinpalasia lenteli Sauvoon asti. Lapualla asti eteläisellä taivaalla nähtiin omituisen värinen pilvi, joka herätti epäilyksiä tulipalosta.Nikula, s. 38
Palon sammuminen
Palo sammui lopulta keskiviikkona 5. syyskuuta noin klo 15 tehtyään tuhoa kaupungissa noin 18 tuntia. Kaupunkiin paloa sammuttamaan jääneet saattoivat vihdoin alkaa muodostaa käsitystä tuhojen laajuudesta. Vaara ei kuitenkaan ollut vielä täysin ohi, sillä kaupungin katukiveys oli yhä polttavan kuuma ja ympäri kaupunkia tuli kyti yhä. Yhtäkkiä saattoi jossakin syttyä vielä uusia tulipaloja ja vielä monta viikkoa myöhemmin 29. syyskuuta kaupunkilaiset säikähtivät kun Trappin talosta leimahti korkeita liekkejä. Koko syyskuun ja vielä lokakuussakin kaupunkiin oli sijoitettuna myös naapuripitäjien sammutusmiehistöjä.
Aikalaishavainnot pienoiskuva|pysty|Friedrich Wilhelm August Argelander Turun Akatemian tähtitieteen observaattori (vuodesta 1828 professori) Argelander oli 4. syyskuuta havaitsemassa observatoriossa Vartiovuorenmäellä. Hänen täytyi tulipalon takia keskeyttää havainnot. Hän kirjoitti havaintopäiväkirjaansa saksaksi:
Korkealla mäellä sijainnut observatorio kuitenkin säästyi. Havainnot jatkuivat 9. syyskuuta. Turun Akatemian välttämätön toiminta, kuten konsistorin kokoukset ja rehtorin kanslia, siirtyivät observatorioon.
Näin kuvaili Turun palon etenemistä Adolf Moberg, joka myöhemmin toimi muun muassa yliopiston rehtorina:
Vahingot left|thumb|Turku talvella 1827 muutama kuukausi palon jälkeen. Heti palon jälkeen suoritetuissa laskelmissa todettiin, että yhteensä 2 543 rakennusta ja rakennelmaa oli tuhoutunut palossa. Näistä 215 oli useamman huoneen kivitaloja, 38 yhden huoneen kivitaloja, 1 892 useamman huoneen puutaloja ja 398 yhden huoneen puutaloja. Jokaisella tontilla saattoi olla useita erillisiä rakennuksia. Toisen laskelman mukaan kaupungin 1 126 talosta 346 eli runsas neljäsosa oli säästynyt palolta. Säästyneet alueet sijaitsivat lähinnä kaupungin länsi- ja etelälaidoilla: Turun linnan ympäristö, Vartiovuorenmäki, Luostarinmäki ja Puolalanmäki. Kodittomaksi oli jäänyt noin 11 000 turkulaista, loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.Nikula, s. 39 Tuhoutuneen omaisuuden arvoksi arvioitiin 1 149 857 hopearuplaa ja kiinteistöjen arvoksi 1 421 123 hopearuplaa. Yhteensä tuhoutuneen omaisuuden arvo oli siis 2 570 980 hopearuplaa, eli 8 998 430 pankinruplaa. Historiantutkija Svante Dahlström arvioi menetykset myöhemmin vähintään 10 tai 12 miljoonaan pankinruplaan, mutta mitään tarkkoja lukuja ei enää jälkikäteen ole saatavilla.Nikula, s. 41
Sanomia Turusta -lehdessä vuodelta 1852 mainittiin palolta säästyneen seuraavat talot:
Irtaimiston pelastaminen oli kaupungissa vaikeaa, koska tuli levisi niin valtavalla nopeudella. Lisäksi palon sammuttajia oli kaupungissa vähän, koska suuri osa porvareista oli onnettomuuden sattuessa Tampereella markkinamatkalla ja ylioppilaistakin vain murto-osa oli palannut kaupunkiin näin varhaissyksynä. Muut kaupungissa olleet henkilöt – venäläiset sotilaat sekä kaupungin ja sen laitamien köyhempi väestö – ryhtyivät tarjoamaan apuaan, mutta usein ainoastaan maksua vastaan. Useimmat saivatkin yrittää pelastaa omaisuutensa täysin omin voimin ja siksi monia tärkeitä kohteita laiminlyötiin. Esimerkiksi kaupungin kauppiaat keräsivät merkittävät tappiot siksi, ettei kukaan ollut ryhtynyt ajoissa puolustamaan tai tyhjentämään kaupungin pakkahuonetta. Suuri tavaravarasto paloi kokonaan pakkahuoneen mukana. Myös kuljetuksia oli vaikea järjestää irtaimiston siirtoa varten, koska suurin osa hevosista oli vetämässä vesikärryjä palopaikoille.