Epätasa-arvoiset sopimukset on yhteisnimitys 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella solmituille kansainvälisille sopimuksille, joilla Kiina pakotettiin luopumaan suvereniteetistaan ja monista alueistaan imperialististen länsimaiden ja Japanin hyväksi. Sopimusten toisina osapuolina olivat pääasiassa Britannia, Ranska, Saksa, Venäjä ja Yhdysvallat.Unequal Treaty Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.3.2014. Nimityksen ”epätasa-arvoiset sopimukset” käyttö yleistyi Kiinassa 1920-luvulla osana kansallismielistä propagandaa.
1800-luvun puolivälissä myös Japani joutui tekemään vastaavia sopimuksia länsimaiden kanssa.
Historia Epätasa-arvoisten sopimusten alkuna oli Kiinan ja Britannian välillä vuosina 1839–1842 käyty ensimmäinen oopiumisota ja sen päätteeksi 29. elokuuta 1842 solmittu Nankingin rauha, joka määräsi Kiinan maksamaan sotakorvauksia, luovuttamaan Hongkongin Britannialle sekä purkamaan kaupan rajoituksia. Aiemmin eurooppalaiset kauppiaat olivat saaneet käyttää Kiinan satamista vain Kantonia, mutta Nankingin sopimus määräsi kaupalle avattaviksi viisi niin sanottua sopimussatamaa, joihin kuuluivat Nanking ja Shanghai. Rauhansopimusta täydennettiin lokakuussa 1843 Humenin sopimuksella, joka antoi Britannian kansalaisille Kiinassa eksterritoriaalioikeudet eli asetti heidät Kiinan oikeusjärjestelmän ja lainsäädännön ulkopuolelle omien konsuliensa alaisuuteen. Humenin sopimus sisälsi myös suosituimmuuspykälän, jonka mukaan Kiinan pitäisi myöntää Britannialle kaikki sellaiset edut, joita se vastaisuudessa mahdollisesti myöntäisi muille maille.
Seuraavina vuosina Kiina joutui solmimaan vastaavansisältöiset sopimukset muidenkin suurvaltojen kanssa, esimerkiksi vuonna 1844 Wanghian sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa sekä Whampoan sopimuksen Ranskan kanssa. Sopimuksiin sisältyneet eksterritoriaalioikeudet loivat Kiinassa asuville ulkomaalaisille vähitellen oman laki- ja oikeusjärjestelmän, viranomaiskoneiston ja verotuksen.
Kiina joutui solmimaan lisää epätasa-arvoisia sopimuksia hävittyään vuosina 1856–1860 käydyn toisen oopiumisodan Britannialle ja Ranskalle. Vuoden 1858 Tianjinin sopimus antoi ulkomaalaisille oikeuden liikkua Kiinan sisämaassa ja lähestyssaarnaajille luvan toimia Kiinassa sekä määräsi Kiinan avaamaan kymmenen uutta satamaa ulkomaisille kauppialle ja Jangtsen kansainväliselle vesiliikenteelle, vapauttamaan oopiumin kaupan sekä luovuttamaan Pekingistä residenssit ulkomaisille lähettiläille. Samana vuonna Venäjä ja Kiina solmivat Aigunin sopimuksen, joka määräsi valtioiden välisen rajan kulun Mantšuriassa. Kiinan hallitus kieltäytyi ratifioimasta Tianjinin ja Aigunin sopimuksia, jolloin Ranska ja Britannia käynnistivät sotatoimet uudestaan ja miehittivät Pekingin. Kiina pakotettiin allekirjoittamaan Pekingin rauha, joka saattoi voimaan aiempien sopimusten ehdot. Lisäksi Kiina joutui luovuttamaan Venäjälle myös Ussurin itäpuoliset alueet. Tätä seurasi taas sarja muiden maiden kanssa tehtyjä vastaavia sopimuksia.
Kun eräs brittiläinen matkailija surmattiin Kiinassa vuonna 1876, joutui Kiina Britanniaa lepytelläkseen solmimaan Yantain sopimuksen, joka sisälsi lisää myönnytyksiä Kiinalta ja velvoitti sen jälleen uusien sopimussatamien avaamiseen. Epätasa-arvoisten sopimusten sarjaan katsotaan kuuluviksi myös Kiinan–Ranskan sodan päätteeksi vuonna 1885 solmittu Tianjinin rauha, jolla Kiina joutui luovuttamaan Annamin alueen Vietnamissa Ranskalle, sekä Kiinan–Japanin sodan vuonna 1895 päättänyt Shimonosekin rauha, jolla Kiina joutui luovuttamaan Japanille Taiwanin ja Pescadorit, avaamaan yhä lisää satamia sekä myöntämään japanilaisille etuoikeuksia Kiinassa.
Kun Kiina boksarikapinan yhteydessä yritti huonolla menestyksellä karkottaa ulkomaalaiset maasta, se joutui vuonna 1901 allekirjoittamaan boksaripöytäkirjana tunnetun rauhansopimuksen, jonka mukaan Pekingin ja rannikon väliselle alueelle sijoitettaisiin pysyvästi ulkomaisia miehitysjoukkoja. Sopimus sisälsi monia muitakin rangaistuksia Kiinalle.
Järjestelmän purkautuminen Venäjän vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjän hallitus luopui useimmista etuoikeuksistaan Kiinassa. Britannia, Ranska ja Yhdysvallat luopuivat kansalaistensa eksterritoriaalioikeuksista vasta vuonna 1946. Brittiläinen Hongkong palautettiin Kiinalle vuonna 1997 ja Portugalin Macao Kiinalle vuonna 1999.
Luettelo sopimuksista SopimusVuosiEdunsaajamaa(t) Nanjingin rauhansopimus 1842 Boguen sopimus 1843 Wanghian sopimus 1844 Whampoan sopimus 1844 Kantonin sopimus 1847 Kuljan sopimus 1851 Aigunin sopimus 1858 Tientsinin sopimus 1858 Pekingin rauhansopimus 1860 Tientsinin sopimus 1861 Chefoon konventio 1876 Livadian sopimus 1879 Pietarin sopimus 1881 Tientsinin rauhansopimus 1885 Kiinan ja Portugalin Pekingin sopimus 1887 Shimonosekin rauhansopimus 1895 Lin–Lobanovin sopimus 1896 Liaotungin niemimaan vuokrasopimus 1898 Hongkongin alueen laajentamista koskeva yleissopimus 1898 Kwangchow Wanin sopimus 1899 Boksaripöytäkirja 1901 Simlan konventio 1914 21 vaatimusta 1915 Kiinan ja Japanin yhteinen puolustussopimus 1918 Tanggun tulitaukosopimus 1933
Katso myös Kapitulaatio (sopimus)
Lähteet
Luokka:1800-luvun kansainväliset sopimukset Luokka:1900-luvun kansainväliset sopimukset Luokka:Imperialismi Luokka:Kiinan historia Luokka:Siirtomaahistoria