Västäräkki

Västäräkki (Motacilla alba) on västäräkkien heimoon kuuluva pitkäpyrstöinen varpuslintulaji.

Nimi Motacilla on keskiajan latinaa ja tulee osista motare ("liikkua") ja -cilla, joka on diminutiivipääte. Nimi tulee antiikin kreikan sanasta muttex, joka oli Heysychiuksen mainitsema lintu. Ornitologisessa nimistössä -cilla alettiin västäräkin perusteella virheellisesti ymmärtää sanaksi "pyrstö", minkä takia merikotkan lajinimeksi annettiin albicilla, jonka katsottiin tarkoittavan valkopyrstöistä. Lajinimi alba on latinaa ja tarkoittaa valkoista.Jobling, 2010, s, 37, 261

K.E. Kivirikon mukaan linnulla oli 1900-luvun alussa ainakin seuraavia kansanomaisia nimiä: västi, västä, pästäräkki, pästärikki, päistärikko, riukuhäntä, liinapeippo, toukolintu ja kyntäjäinen.Kivirikko, 1926, s. 237 Västäräkin italiankielinen nimi ballerina tarkoittaa "tanssijatarta".Berggren ym. 2003, s. 114

Sana västäräkki on onomatopoeettinen ja tulee linnun pitämästä äänestä.

Piirteet Västäräkki on 16,5–19 senttimetriä pitkä ja painaa 18–23 grammaa. Koiras on naarasta hiukan kookkaampi.

Västäräkillä on harmaa selkä ja valkea vatsapuoli. Pyrstössä on mustaa ja valkoista, ja siivissä on leveä valkoinen juova tummalla pohjalla. Nokka ja koivet ovat mustat. Pään etuosa on valkoinen. Koiraan päälaen takaosa, kurkku ja kuvunseutu ovat mustat, naaralla harmaat tai mustanharmaat. Nuorten ja talvipukuisten västäräkkien pää on harmaa.

Västäräkin pyrstö on pitkä ja keikkuu lajille tyypillisesti kävelyn aikana.

Västäräkin ääni on lyhyt kaksitavuinen ”tsi-tsit” ja se ääntelee liikkuessaan jatkuvasti. Laulu on hiljaista rupattelevaa lavertelua, jota koiras esittää tavallisesti kivellä tai talon katolla, hieman muuta ympäristöä korkeammalla. Pedon tai ihmisen tullessa poikaspesän lähelle emot varoittelevat sydäntä särkevästi tsilputtaen.

Vanhin suomalainen rengastettu västäräkki on ollut 7 vuotta 11 kuukautta 14 päivää vanha. Euroopan vanhin oli 12 vuoden 3 kuukauden ikäinen brittiläinen lintu.

Levinneisyys Västäräkki on laajalle alueelle Aasiaa, Eurooppaa ja Afrikkaa levittäytynyt laji, joka Suomessa esiintyy koko maassa. Pieni kanta esiintyy myös Alaskan länsiosassa. Västäräkki talvehtii Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa. Lajia tavataan ympärivuotisesti Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Korean niemimaalla ja Japanissa. Euroopan kannaksi arvioidaan 15,1–25,6 miljoonaa paria, joista 43 prosenttia Venäjän Euroopan puoleisilla alueilla ja 12 prosenttia Espanjassa. Maailman kannan on arvioitu olevan noin nelinkertainen Euroopan kantaan verrattuna. Lajin kanta on vakaa, ja se on luokiteltu elinvoimaiseksi.

Västäräkki pesii yleisesti koko Suomessa. Vuosina 2019–2024 sen pesimäkannaksi arvioitiin keskimäärin 390 000 paria. Syysmuutto tapahtuu elo–lokakuussa ja kevätmuutto huhti–toukokuussa. Se talvehtii Lähi-idässä ja Koillis-Afrikassa. Suomessa västäräkki on luokiteltu vuodesta 2019 lähtien silmälläpidettäväksi lajiksi, koska lajin kanta on vähentynyt merkittävästi, mutta vähentymisen syy ei ole tiedossa. Ennen luokituksen muuttamista laji oli elinvoimainen. Kannan arvioidaan pienentyneen kolmanneksella vuodesta 1980 vuoteen 2024.

Västäräkin Suomen pesimäkannat pareina kolmena eri Euroopan unionin raportointikautena 2008–2024 Raportointikausi Minimi Keskimäärin Maksimi 2008–2012 430 000   580 000 2013–2018 327 283 411 380 468 936 2019–2024 350 000 390 000 420 000

Ympäristöministeriön asetuksella rauhoitettujen eläinten ja kasvien arvoista (243/2025) Suomen rauhoitetuille eläimille on määritelty arvo. Västäräkin arvo on 305 euroa.

Elinympäristö Västäräkki pesii monenlaisissa ympäristöissä ja sopeutuu hyvin ihmisen muokkaamiin alueisiin. Sitä tavataan sekä rakennetuissa ympäristöissä että luonnon avoimissa paikoissa, kuten saarilla, rannoilla, tienvarsilla, hakkuuaukeilla, pelloilla, niityillä ja valoisissa männiköissä.

Lisääntyminen pienoiskuva|Kuvassa vasemmalla käen (Cuculus canorus canorus) muna ja oikealla västäräkin (Motacilla alba) munia. Västäräkin pesäpaikkojen kirjo on hyvin laaja. Se tekee pesänsä korsista ja sammalista, ja vuoraa sen villalla ja karvoilla. Naaras munii toukokuussa 2–7 munaa. Munat kuoriutuvat 10–15 vuorokauden kuluttua, ja pesästä poikaset lähtevät 11–16 vuorokautta myöhemmin.

Ravinto Västäräkki syö hyönteisiä kuten sääskiä, päivänkorentoja, vaaksiaisia, kovakuoriaisia, sudenkorennon toukkia, perhostoukkia ja koita sekä muita selkärangattomia. Se voi syödä myös leivänmuruja ja ruoantähteitä.

Kansanperinteessä

Västäräkki on pidetty lintu kansanperinteessä; sen on sanottu tulevan kurkien selässä tai niiden siipien alla (kuten myös syksyllä pois muuttaessaan). Kautta Pohjolan on uskottu, että jos ensi kertaa keväällä västäräkin kohdatessaan se tulee suoraan vastaan ja sen mustan leukalapun näkee, on se tiennyt huonoa onnea ja vastoinkäymisiä. Sitä vastoin takaa päin nähty ensimmäinen västäräkki on ollut onnen ja ilon enne.

”Västäräkistä vähäsen” viittaa siihen, ettei enää ole pitkä aika kesään västäräkkihavainnon jälkeen. Hämeenkyrössä ”västäräkki voin sulaa, pääsky päivän lämmittää”. Kansanperinteessä on uskottu, että västäräkit talvehtivat kivikasoissa. Uskomus on lähtenyt siitä, että niitä on nähty hyvin pian sen jälkeen kun lumi on kiviröykkiöistä sulanut. Västäräkkien ilmaannuttua ei takatalvi ole kuitenkaan voinut enää yllättää, niin varma kevään merkki ”kallonpotkuttaja” on ollut. Tällä nimellä lintua on kutsuttu ainakin lounaisrannikolla, ja se on viitannut västäräkin tuloon suurin piirtein jäiden lähdön aikaan eli sen kuvaannolliseen kykyyn hajottaa jäät; ”kallo” tarkoittaa nimittäin rantajäätä.

Ympäri Suomea on pidetty selvänä, että mitä enemmän on västäräkkejä kynnön tai kylvön aikaan pellolla hyppelemässä, sitä parempi viljavuosi on tulossa. Sortavalassa lintua on kutsuttu jopa kylvättäjäksi. Nousiaisissa on puolestaan perunavuosi mennyt piloille, jos ei perunanistutuksen aikaan ole västäräkkejä pellolla ollut seurana. Lounais-Suomessa yksi västäräkin nimi on ollut kyntäjäinen, Karjalassa puolestaan vagolindu, jotka molemmat kielivät samasta asiasta. Kyntö- tai kylvötöitä seurailevaa västäräkkiä ei ole pitänyt mennä tappamaan; pahimmassa tapauksessa surmaajalta on kuollut pian härkä.

Merikarvialla puolestaan on kalavuosi ollut sitä parempi, mitä enemmän on västäräkkejä merenrannalla tepastellut. Ahvenanmaalla rannalla kirmaileva "västi" eli västäräkki on ollut oiva merkki onnistuneesta hylkeenpyyntireissusta, mutta merelle lentävä lintu on tarkoittanut, että on voinut jättää haaveet saaliista sikseen.

Kauhajoelta on peräisin toteamus, että jos joku on oikein nätti, iloinen ja vikkelä, sanotaan ”on kuin västäräkki”.

Symbolina Västäräkki on valittu Latvian kansallislinnuksi sekä Pirkanmaan maakuntalinnuksi.

Lähteet

Viitteet

Kirjallisuutta Hildén, Olavi 1983: Paljonko västäräkkejä pesii maanteittemme varsilla? – Lintumies 2.1983 s. 90–91. LYL. Leinonen, Matti. Västäräkistä vähäsen. Kirjayhtymä. 1980. . Magnusson, Arno 1977: Underligt beteende hos sädesärla Motacilla alba. – Lintumies 3.1977 s. 98–99. LYL. Tast, Johan 1982: Västäräkki, Motacilla alba ahdisteli samalla ikkunalaudalla pesivää harmaasieppoa, Muscicapa striata. – Lintumies 2.1982 s. 98. LYL.

Aiheesta muualla

Luokka:Västäräkit (suku) Luokka:Suomen maakuntalinnut Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit Luokka:Latvian kansallissymbolit