Isolaakasittiäinen (Onthophagus gibbulus) on lehtisarvisiin kuuluva, lannassa elävä suhteellisen kookas kovakuoriaislaji. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR)Esko Hyvärinen, Ilpo Mannerkoski, Tom Clayhills, Eero Helve, Seppo Karjalainen, Erkki Laurinharju, Petri Martikainen, Jaakko Mattila, Jyrki Muona, Mikko Pentinsaari, Pertti Rassi, Ilpo Rutanen, Juha Salokannel, Juha Siitonen & Hans Silfverberg 2010. Kovakuoriaiset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 545–582 .
Koko ja ulkonäkö Isolaakasittiäinen on 8–15 mm, vain harvoin alle 10 mm:n pituinen pulleanmuotoinen kovakuoriainen. Pää, etuselkä ja raajat ovat mustat eivätkä yleensä lainkaan metallinkiiltoiset. Etuselän ulkoreuna on hyvin loivan S-kirjaimen muotoinen ja sen etunurkat erottuvat terävinä. Naaraalla on etuselän etureunassa selvä kyhmy. Koiraan päälaelta kohoaa pitkä sarvi, joka kaartuu kärkiosastaan eteenpäin. Peitinsiipien tyven kilveke puuttuu. Peitinsiivet ovat kellanruskeat ja niissä on epäsäännöllistä mustaa täplitystä.
Levinneisyys Isolaakasittiäisen levinneisyys ulottuu Italia–Puola-akselilta itään, Vähä-Aasiaan ja Siperian poikki Koreaan saakka. Pohjoismaista lajia on tavattu vain Suomessa sekä yhden kerran 1800-luvulla Ruotsissa. Suomessa se on aikaisemmin esiintynyt hajanaisesti maan eteläosissa, mutta on ollut ilmeisesti aina harvinainen. Vuodesta 1961 vuoteen 1995 lajista ei tehty Suomessa yhtäkään havaintoa ja sen oletettiin hävinneen kokonaan, kunnes vuonna 1995 löydettiin esiintymä Somerolta Häntälän notkoista, jolloin notkot olivat lajin ainoa elinpaikka Suomessa. Lajia löytyi myös Itä-Hämeestä Hämeenkoskelta 2025.
Elinympäristö ja elintavat Laakasittiäisten suvulle ominaiseen tapaan laji on vaatelias. Elinpaikakseen isolaakasittiäinen edellyttää kuivaa ja avointa, hiekkapohjaista laidunmaata. Laji vaatii runsaasti lämpöä ja yksilömäärä on suurimmillaan loppukesästä, vaikkakin kuoriaisia voi tavata keväästä syksyyn. Laji talvehtii täysikasvuisena ja kasvatuksessa kuoriaiset ovat eläneet yli vuoden.
Sekä toukat että aikuiset kuoriaiset elävät lantakasoissa ja ne suosivat etenkin nautojen lantaa. Aikuiset kaivavat maahan ulosteen täyttämiä käytäviä, joihin ne laskevat munansa. Toukkakehitys tapahtuu kesän aikana. Sopivassa ulosteläjässä voi elää kymmeniä kuoriaisyksilöitä.Artfaktablad
Suomessa isolaakasittiäinen on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi, sillä vaikka laji onkin ainoalla esiintymispaikallaan runsaslukuinen, esiintymisalue on pinta-alallisesti pieni ja muutokset sen laidunnuksessa voivat tehdä maanpinnan mikroilmastosta nopeasti lajille sopimattoman. Ruotsissa laji on luokiteltu alueellisesti hävinneeksi.
Lähteet
Aiheesta muualla Laji.fi: Isolaakasittiäinen (Onthophagus gibbulus) iNaturalist: Isolaakasittiäinen (Onthophagus gibbulus) University of Michigan, Animal Diversity Web (ADW): Onthophagus gibbulus Global Biodiversity Information Facility (GBIF): Onthophagus gibbulus The Scarabs of the Levant Atlas of Beetles of Russia
Luokka:Lehtisarviset