Ulla Margaretha Hamberg (20. lokakuuta 1918 – 22. maaliskuuta 1985)Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 13.4.1985 sivu 20. HS Aikakone. Viitattu 26.4.2018. oli suomalainen biokemisti ja biokemian pioneeri. Hän oli Helsingin yliopiston henkilökohtainen ylimääräinen professori vuodesta 1976. Useat hänen tutkimuksistaan käsittelivät peptidihormoneja ja veren plasmaproteiineja.Facta2001, WSOY 1982, 5. osa, palsta 459. Hambergin tärkein saavutus liittyi verenpainetta alentavaan eli vasoaktiiviseen bradykiniinipeptidiin.Ulla Hamberg Tiedenaisia. Viitattu 26.4.2018.
Elämä ja ura Turkulaisen apteekkariperheen, Walter Fritiof Hambergin ja Tyyne Emilia Ekqvistin, tytär Ulla Hamberg opiskeli aluksi farmaseutiksi vuonna 1940 ja toimi tutkimusassistenttina Tukholman Karoliinisessa instituutissa vuosina 1948–1953. Filosofian kandidaatiksi Hamberg valmistui 1952 ja väitteli tohtoriksi 1962.
Hambergin ensimmäinen tieteellinen artikkeli julkaistiin vuonna 1947 yhdessä Nobel-palkitun A. I. Virtasen kanssa. Tutkimus käsitteli kasviproteiineja ja amidiryhmien erottelua niistä. Sen jälkeen Hamberg siirtyi työskentelemään Tukholmaan maineikkaan Ulf von Eulerin assistenttina. Eulerin kanssaan työskennellessä Hamberg sekä kiinnostui biokemiasta, että tuli tunnetuksi koko uransa merkittävimmistä julkaisuista. Hambergin farmaseutin tausta näkyi hänen työssään, jossa hän keskittyi farmalogisesti aktiivisiin aineisiin, joista plasmaproteiinit ja peptidit olivat tärkeässä osassa. Hän julkaisi yhdessä Eulerin kanssa yhteensä kahdeksan hyvin merkittävää tieteellistä artikkelia. Euler sekä tutkimusryhmässä ollut Sune Bergström saivat löydöksistään kumpikin myöhemmin kemian nobelpalkinnot.
1950-luvun alussa Hamberg aloitti tutkijana São Paulossa Brasiliassa. Siellä hän työskenneli Mauricio Rocha de Silvan kanssa, ja osoitti käärmeen myrkkyä hyödyntäen, että Rocha de Silvan löytämää bradykiniinia syntyy veriplasmassa isommasta kininogeeniproteiinista. Hamberg osoitti myös, että samankaltainen vaikutus oli proteolyyttisellä entsyymiteypsinillä. Näiden löydösten jälkeen Hamberg jatkoi tutkimustaan keskittyen erityisesti plasmaproteiineihin ja työskenteli myöhemmin sekä Wisconsinin että Clevelandin yliopistoissa Yhdysvalloissa.
Palattuaan Suomeen hän toimi Suomen Akatemian nuorempana tutkijana 1963–1965 sekä vanhempana itsenäisenä tutkijana 1966–1967 ja 1968–1976. Hän oli myös biokemian dosenttina Helsingin yliopistossa 1962–1976, vt. professorina Oulun yliopistossa 1965, biokemian apulaisprofessorina Turun yliopistossa 1967–1968 ja lääketieteellisen kemian vt. professorina Helsingin yliopistossa 1967–1968. Hamberg sai nimityksen biokemian henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi vuonna 1976. Samana vuonna hänestä tuli Suomen Tiedeseuran jäsen.
Saavutukset Hamberg teki Suomessa biokemian pioneerina tutkimusta peptidihormoni- ja veren plasmaproteiinitutkimuksen alalta, ja hän kirjoitti aiheesta 80 työtä. Hän oli aikalaistensa suuresti kunnioittama, ja hän osoitti esimerkillään, että pohjoismaalainen nainen voi edetä tutkimuksissaan pitkälle ja saada aikaan merkittäviä saavutuksia.
Hamberg kokosi myös hänen työtään jatkavan tutkijaryhmän, jotka saivat aikaan merkittävää edistystä plasmaproteiinien tutkimuskentällä, aivan erityisesti ottaen huomioon Hambergin käytössään olleiden resurssien rajallisuuden.
Hamberg oli vuosina 1961–1969 tieteellisten toimikuntien eniten rahoittaman viidenkymmenen tutkijan joukossa ainoana kahdesta naisesta, yhdessä kasvipatologi Annikki Linnasalmen kanssa.
Nykyään Ulla Hambergin nimeä kantava rahasto tukee syöpädiagnostiikan ja syöpäsairauksien hoitoon suuntautuvaa lääketieteellistä tutkimusta. Tämä rahasto on peruja Hambergin Suomen Tiedeakatemialle tekemästään testamentista.
Lähteet
Aiheesta muualla
Ulla Hambergin sivu researchgatessa
Luokka:Suomalaiset biokemistit Luokka:Helsingin yliopiston professorit Luokka:Suomalaiset professorit Luokka:Vuonna 1918 syntyneet Luokka:Vuonna 1985 kuolleet