Luxemburg eli Luxemburgin suurherttuakunta (, , ) on pieni, runsaan puolen miljoonan asukkaan perustuslaillinen suurherttuakunta ja sisämaavaltio Länsi-Euroopassa. Sen naapurimaat ovat Ranska, Belgia ja Saksa.
Luxemburg on Euroopan unionin pienimpiä jäsenvaltioita. Sen pinta-alasta (2 586 km²) noin kaksi kolmannesta on alavaa maatalousseutua, mutta pohjoisin kolmannes on vuoristoista Ardennien aluetta. Vuosisatojen varrella maa on ollut välillä itsenäinen herttuakunta, mutta usein osa naapurimaitaan Ranskaa, Saksaa ja Alankomaita. Luxemburg on toiminut aktiivisesti Euroopan unionissa alusta alkaen, ja monien kansainvälisten elimien päämajat ovat Luxemburgissa. Maan vauraus syntyi aikoinaan terästeollisuudesta, mutta viime vuosikymmeninä pankkitoiminta on noussut tärkeämmäksi.
Maantiede, luonto ja ilmasto pienoiskuva|left|Luxemburgin kartta.
Luxemburgin sijainti läntisen Euroopan sydämessä on ollut maalle sekä positiivinen että monesti negatiivinen seikka. Maan pinta-ala on 2 586 neliökilometriä, pohjois-eteläsuuntaan pituutta on enimmillään 82 kilometriä ja leveyttä 57 kilometriä lännestä itään. Maa kuuluu siis niin sanottuihin Euroopan pienvaltioihin, joskin niissä suurimpien joukkoon.
Maa jakautuu kahteen hyvin erilaiseen maantieteelliseen alueeseen. Pohjoisessa on Oesling, jonka keskikorkeus on 450 metriä merenpinnasta ja joka käsittää noin kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Alue muodostaa itäisen osan Ardennien vuoristosta. Maan keski- ja eteläosassa on Gutland eli ”Hyvä maa”. Alueen keskikorkeus on 250 metriä merenpinnasta ja se käsittää loput kaksi kolmannesta valtion pinta-alasta. Idässä alue rajoittuu Moselin maanviljelyslaaksoon ja etelässä se on osa Lothringenin tasankoa.
Luxemburgin korkein kohta on 558 metriä korkea Burgplatz Huldangessa ja matalin kohta on 130 metriä merenpinnasta Wasserbilligissä Moselin laaksossa. Pääkaupunki Luxemburg sijaitsee 304 metrin korkeudessa. Kaupungille ovat tyypillisiä erittäin suuret korkeuserot 230 metristä 409 metriin.
Maasiin laskevan Chiersin muodostamaa poikkeusta lukuun ottamatta Luxemburgin vedet laskevat Moseliin ja sen myötä Pohjanmereen.
Luxemburgin vanha kaupunki on ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1994 alkaen.
Luxemburgin tyypilliset puulajit ovat kuusi, tammi ja vaahtera. Siellä, missä metsä ei kasva, tavataan rautatammea ja kanervaa. Maan eteläosassa on pääasiassa viinitarhoja ja viljelysmaata. Kaakkoisessa Luxemburgissa tavataan kahta välimerenkasvillisuuteen kuuluvaa lajia. Metsissä elää kauriita, villisikoja ja monia lintulajeja. Maassa on myös harvinaisia lintulajeja, kuten mustahaikaroita ja pyitä. Muualla Euroopassa yleinen minervanpöllö on harvinaistunut Luxemburgissa.
Luxemburgin ilmasto on mantereisempi kuin esimerkiksi Alankomaiden; Ardennien vuoristo antaa lisäsuojaa meren vaikutukselta. Maan eteläosassa ilmasto on kuivempi ja aurinkoisempi kuin pohjoisessa. Talvet voivat olla varsin ankaria, lumipeite voi kestää joitakin viikkoja.
Vuoden kylmin kuukausi on tammikuu, jolloin Luxemburgin kaupungissa keskimääräinen alin lämpötila on −2,4 astetta. Lämpimin on heinäkuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 22 astetta.
Historia Keskiaika Luxemburg voidaan katsoa perustetuksi vuonna 963, kun Ardennien kreivi Sigfrid lunasti roomalaisen Castellum Lucilinburhuc -linnan rauniot, jotka kuuluivat Trierin Pyhän Maximinin luostarille. Linna, joka sijaitsi korkealla Bock-nimisellä kallioisella mäellä, suureni ja vahvistui vuosisatojen myötä niin, että se oli 1700-luvulla Euroopan vahvimpia linnoituksia. Loistavien puolustusominaisuuksiensa ja maantieteellisen sijaintinsa tähden sitä kutsuttiin ”Pohjolan Gibraltariksi”.
Luxemburg pysyi Pyhästä saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta itsenäisenä kreivikuntana vuoteen 1354 saakka. Silloin keisari Kaarle IV korotti sen herttuakunnaksi. Vuonna 1437 hallitseva suku sammui ja herttuakunta siirtyi lyhyeksi ajaksi Habsburgeille, kunnes Burgundin herttua Filip III Hyvä liitti sen omiin alueisiinsa vuonna 1443. Ennen Marie de Bourgognen, Filipin pojantyttären, kuolemaa vuonna 1482 herttuakunta palasi takaisin Habsburgien omistukseen. Espanjan Habsburgien omistukseen maa siirtyi vuonna 1506.
Uusi aika Ranskan Ludvig XIV liitti herttuakunnan alueisiinsa vuonna 1684. Tämä huolestutti Ranskan naapureita ja nämä muodostivat Augsburgin liiton vuonna 1686. Tästä seuranneen sodan jälkeen Ranska joutui luopumaan herttuakunnasta, joka palasi jälleen kerran Habsburgien hallintaan Rijswickin rauhassa 1697. Ranskan hallinnan aikana linnoitusta vahvistettiin tunnetun linnoitusasiantuntijan insinööri Vaubanin johdolla. Habsburgien vallankäyttöoikeus alueeseen vahvistettiin vielä 1715 ja Luxemburg integroitiin Itävallan Alankomaihin vuotta aiemmin (1714) tehdyn Rastattin sopimuksen mukaisesti.
Ranskan vallankumouksen jälkeen Ranskan vallankumouksen jälkeen Ranska valloitti Luxemburgin uudelleen, ja siitä tehtiin vuonna 1795 yksi maan departementeista (département des Forêts).
Napoleonin tappion jälkeen Wienin kongressissa 1815 Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, jonka suurherttuana oli Alankomaiden kuningas (Vilhelm I). Sotilaallisen merkityksensä tähden alueen ei annettu liittyä osaksi Alankomaiden kuningaskuntaa. Sen sijaan Luxemburg kuului Saksan liittoon ja sen puolustus oli annettu Preussin tehtäväksi. Luxemburg oli Alankomaiden kuninkaiden hallinnassa aina kuningas Vilhelm III:n kuolemaan saakka vuoteen 1890. Silloin se siirtyi Nassau-Weilburgin suvulle vanhan saalilaisen lain mukaisesti.
Vuoden 1830 Belgian vallankumous vaikutti merkittävästi myös Luxemburgiin. Maa julistautui itsenäiseksi 1835, ja suurherttua vahvisti sen kolme vuotta myöhemmin. Lontoon sopimuksella vuonna 1839 suurherttuakunta jaettiin kahtia Belgian ja Alankomaiden kesken. Lähes puolet sen maapinta-alasta liitettiin uuteen Belgian valtioon, johon se edelleenkin kuuluu Luxemburgin maakuntana. Kaikkein ranskankielisimmän osansa menettämisen myötä Luxemburgista tuli melkoisen saksankielinen valtio, joskin ranskalaisen kulttuurin vaikutus jäi hyvin voimakkaaksi. Myös Belgian markkinoiden menetys toi suuria taloudellisia ongelmia. Nämä asiat tiedostettuaan suurherttua liitti maansa Saksan tulliunioniin (Zollverein) vuonna 1842. Tämä ei kuitenkaan pystynyt estämään Luxemburgia jäämästä huonosti kehittyneeksi maatalousvaltioksi lähes sadan vuoden ajaksi. Taloudellisen kehittymättömyyden vuoksi viidennes maan asukkaista muutti siirtolaisina Yhdysvaltoihin vuosien 1841–1891 välisenä aikana.
Perustuslaillinen monarkia thumb|300px|Luxemburgin kaupungin kaupunkikuvaa.
Vuonna 1867 puhjennut kriisi Luxemburgin statuksesta oli johtaa sotaan Saksan ja Ranskan välillä. Ongelmallinen kysymys ratkaistiin toisella Lontoon sopimuksella, joka takasi valtion pysyvän itsenäisyyden ja valtiollisen neutraliteetin, sillä ehdolla, että linnoitukset purettaisiin. Niiden paikalla on nykyisin puistoja.McDonald 2007, s. 506.
Saksa valloitti Luxemburgin ensimmäisessä maailmansodassa ja miehitti sitä vuoteen 1918 saakka. Ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset joukot vapauttivat maan Saksan miehityksestä. Yhdysvaltain armeijan joukkoja jäi maahan sotaa seuranneiden vuosien ajaksi. Versailles’n rauhanneuvotteluissa muut osapuolet torjuivat Belgian vaatimuksen koko Luxemburgin liittämisestä Belgiaan. Suurherttuatar Marie-Adélaïdeia syytettiin saksalaismielisyydestä, ja hän luopui vallasta tammikuussa 1919 sisarensa Charlotten hyväksi.Tietosanakirja 1909, osa 11, Hakusana: Luxemburg Verkossa
Toisessa maailmansodassa toistuivat aiemmat tapahtumat ja saksalaiset miehittivät maan. Suurherttuatar eli miehitysvuodet maanpaossa Yhdysvalloissa. Sodan ja miehityksen traumoista selvittyään maa liittyi Natoon sen perustajajäsenenä vuonna 1949. Tätä ennen maa oli tehnyt talouspoliittisen liiton Alankomaiden ja Belgian kanssa, mistä alkoi Benelux-yhteistyö.
Luxemburg on ollut toisen maailmansodan jälkeen innokas Euroopan yhdentymisen kannattaja. Maa oli 1951 perustamassa Euroopan hiili- ja teräsyhteisöä, joka oli alkiona nykyiselle Euroopan unionille. Vuonna 1957 Luxemburg oli perustajajäsenenä allekirjoittamassa niin sanottua Rooman sopimusta, jolla luotiin Euroopan talousyhteisö EEC (CEE).
Luxemburg hyväksyi vuonna 2005 Euroopan perustuslain. Vuonna 2008 syntyi perustuslaillinen kriisi, kun suurherttua oli parlamentin kanssa eri mieltä eutanasiasta. Maan perustuslakia muutettiin, ja suurherttualle jäi vain seremoniallinen rooli.
Politiikka Sisäpolitiikka Luxemburg on perustuslaillinen monarkia, jonka valtionpäämies on suurherttua, nykyään Guillaume V, joka seurasi isäänsä Henriä 3. lokakuuta 2025 (katso: Luxemburgin suurherttuat). Suurherttualla ei ole suurta poliittista valtaa. Pääministeri Luc Friedenilla on maan poliittisen vallankäytön johtopaikka. Hän on ollut pääministerinä vuodesta 2023. Edellinen pitkäaikainen pääministeri oli Xavier Bettel, joka oli tässä tehtävässä vuosina 2013–2023.
Luxemburgin sisäpolitiikkaa luonnehtii hyvin merkittävä konsensus. Toisesta maailmansodasta alkaen hallituskoalitioon on kuulunut kristillissosiaalinen kansanpuolue (CSV) ja sen ohella joko sosialistinen työväenpuolue (LSAP) tai liberaali demokraattinen puolue (DP). LSAP on hyvinvointivaltion kannattaja, keskiluokan kannattama DP haluaa valtion pysyvän erossa talousasioista. Vihreä puolue perustettiin vuonna 1983. Se vastustaa ydinaseita ja ydinvoimaa.
Maan sisäpolitiikkaan on oma vaikutuksensa myös runsaalla ulkomaalaisten osuudella. Perinteisten siirtotyöläisten osuus on merkittävä ja hallitus tukee maahanmuuttoa työvoiman riittämiseksi. Aktiivisesta työvoimasta noin 30 prosenttia on Luxemburgin kansalaisia, 30 prosenttia maassa asuvia ulkomaalaisia ja 40 prosenttia kulkee päivittäin rajan yli naapurimaista.
Kansanedustuslaitos Luxemburg on perustuslaillinen monarkia ja parlamentaarinen demokratia. Kansanedustajien määrä on perustuslain mukaan 60. Heidät valitaan yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla vaaleilla käyttäen vaalitapaa, jossa jokainen äänestäjä saa antaa useampia ääniä. Kansanedustuslaitoksen vaaleja varten maa on jaettu neljään vaalipiiriin:
Etelä (23 edustajaa) Eschin ja Capellen kantonit Itä (7 edustajaa): Grevenmacherin, Remichin ja Echternachin kantonit Keskusta (21 edustajaa): Luxemburgin ja Merschin kantonit Pohjoinen (9 edustajaa): Diekirchin, Redahgen, Wiltzin, Clervaux’n ja Vianden kantonit.
Eräänlaisena ylähuoneena maassa toimii valtioneuvosto, jonka muodostavat 21 suurherttuan nimittämää tavallista kansalaista. Nimitys tehdään kansanedustuslaitoksen lausunnon jälkeen. Hallitsijaperheen aikuiset jäsenet kuuluvat itseoikeutettuina jäseninä tähän neuvostoon. Neuvoston tehtävänä on neuvoa ja avustaa kansanedustuslaitosta lainsäädännön tekemisessä.
Ulkopolitiikka Luxemburgin ulkopolitiikka keskittyy naapurimaihin ja muualle Euroopan unioniin, mutta se toimii aktiivisesti myös YK:ssa ja kehitysmaissa. Luxemburg on hyötynyt suhteellisesti paljon Euroopan unionista. Luxemburgissa toimivat muun muassa osa Euroopan parlamentin sihteeristöä, muutamia Euroopan komission osastoja, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan tilintarkastustuomioistuin ja Euroopan investointipankki.
Maa valittiin YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi kaudelle 2013–2014.
Aluejako
Luxemburgin suurherttuakunnan 12 kantonia ovat:
thumb|Luxemburgin kantonit. kehyksetön|33x33px Clervaux’n kantoni, on myös samanniminen kunta ja kaupunki kehyksetön|33x33px Wiltzin kantoni, on myös samanniminen kunta ja kaupunki kehyksetön|33x33px Vianden kantoni, on myös samanniminen kunta ja kaupunki kehyksetön|33x33px Diekirchin kantoni, on myös samanniminen kunta ja kaupunki kehyksetön|33x33px Echternachin kantoni, on myös samanniminen kunta ja kaupunki kehyksetön|33x33px Redangen kantoni, on myös samanniminen kunta ja kaupunki kehyksetön|33x33px Merschin kantoni, on myös samanniminen kunta ja kaupunki kehyksetön|33x33px Grevenmacherin kantoni, on myös samanniminen kunta ja kaupunki