Jukka Kuoppamäki (s. 1. syyskuuta 1942 Helsinki) on suomalainen laulaja, säveltäjä, sanoittaja, lauluntekijä, äänitetuottaja ja pappi. Hän on kirjoittanut noin 2 000 musiikkikappaletta, joissa yleisiä aiheita ovat rakkaus, Suomi ja kaipaus. Kappaleet kuvastavat usein hänen maailmankatsomustaan, ja erityisesti rauhanaate on teemana säilynyt hänen musiikissaan 1960-luvulta asti.
Kuoppamäen muusikon ura alkoi vuonna 1959 lauluyhtye Nelosissa, jossa hän oli kitaraa soittava tenori. Ensimmäiset soolojulkaisut ilmestyivät 1962. Suurimman suosion aikaa Kuoppamäelle oli 1970-luvun ensimmäinen puolisko. Vuosina 1973–1979 Kuoppamäellä oli oma levy-yhtiö Satsanga Records. 1980-luvun hiljaisemman kauden jälkeen Kuoppamäki aktivoitui jälleen 1990-luvun alussa sekä laulajana että säveltäjänä.
Kuoppamäen tunnettuja levytyksiä ovat muun muassa ”Sininen ja valkoinen”, ”Kultaa tai kunniaa”, ”Paljon sanomatta jää”, ”Pieni mies”, ”Kiskot vievät etelään” ja ”Valtatie”. Lisäksi hän on kirjoittanut paljon kappaleita myös muille artisteille, kuten Katri Helenan esittämät ”Ei kauniimpaa” ja ”Anna mulle tähtitaivas”, Jari Sillanpään ”Satulinna” sekä Dannyn ja Aikamiesten ”Tämä taivas, tämä maa”. Sanoituksistaan Kuoppamäelle myönnettiin vuonna 2018 Juha Vainio -palkinto. Hän sai vuonna 2019 Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.
Kuoppamäki on asunut Saksassa vuodesta 1977 lähtien, jolloin hän aloitti siellä teologian opinnot. Hän työskenteli Kristiyhteisön pappina vuodesta 1980 eläkkeelle jäämiseensä asti 2012.
Elämäkerta Lapsuus ja nuoruus (1942–1959)
thumb|right|Jukka Kuoppamäki (keskellä) soittaa nokkahuilua noin vuonna 1955. Tamburiinia soittaa Mikko-veli ja marakassia Martti-serkku. Jukka Kuoppamäki syntyi Helsingissä 1. syyskuuta 1942.Sinivalkoiset suosikit -albumin kansilehtinen, kirjoittanut Maarit Niiniluoto 26.2.2001.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 14. Hänen isänsä oli meriupseeri Lauri Iikka Kuoppamäki (1908–1991) ja äitinsä Irja Tuulikki (o.s. Ruokonen, 1913–2008). Jukka oli perheen keskimmäinen lapsi; hänellä oli viisi vuotta vanhempi sisar Marja sekä kaksi vuotta nuorempi veli Mikko. Kuoppamäet asuivat Töölössä Topeliuksenkatu 15:ssä ja myöhemmin Pohjois-Haagassa.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 23.
Koulunkäynnin Jukka aloitti vuonna 1949 Töölön kansakoulussa ja oppikouluun hän meni 1953 Helsingin reaalilyseoon.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 17. Jukka harrasti partiota ja 15- tai 16-vuotiaana hän pääsi partioparaatin rumpaliksi.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 21–22. Keväällä 1958 hänelle myönnettiin Mannerheim-solki esimerkillisestä toiminnasta, mitä hän on pitänyt nuoruutensa suurimpana hetkenä. Hän innostui myös purjehduksesta, josta tuli myöhemmin keskeinen tapa viettää vapaa-aikaa.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 24.
Musiikista Jukka innostui 15-vuotiaana saatuaan kitaran tätinsä mieheltä, saksalaiselta oopperalaulajalta Paul Schmidtmannilta, ja hän ryhtyi jakamaan lehtiä rahoittaakseen opintonsa Ivan Putilinin kitaratunneilla. Hänen ensimmäinen levynsä oli Louis Armstrongin EP-julkaisu Spirituals. Häneen tekivät vaikutuksen myös ranskalaiset chansonit sekä muun muassa Marty Robbinsin kappale ”Big Iron”.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 27.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 29. Hän otti myös laulutunteja konservatoriossa. Äänenmurros keskeytti lauluharrastuksen hetkeksi, mutta Paul Schmidtmann sai hänet innostumaan musiikista uudelleen ja syvällisemmin.Kuoppamäki 1998, s. 57. Myöhemmin Kuoppamäki opiskeli laulua muun muassa Ture Aran avustuksella.
Musiikkiuran alkuvaiheet (1959–1969)
thumb|left|Neloset studiossa Tapio Rautavaaran kanssa 1961. Kuoppamäki kuvassa toinen vasemmalta. Kuoppamäki perusti vuonna 1959 lauluyhtyeen Neloset yhdessä partioystäviensä Antero Luoman, Markku Marttinan, Hannu Mariston ja Jaakko Kyläsalon kanssa. Kuoppamäen rooli yhtyeessä oli kitaraa soittava tenori. Vihreä oksa -nimisen kykyjenetsintäkilpailun myötä Neloset pääsivät esiintymään Linnanmäelle ja levyttämään vuonna 1960. Ensimmäinen single ”Kostaja / Malaguena” nousi myyntilistalle ja yhtyeelle myönnettiin Iskelmä-lehden Ylennysmerkki-palkinto. Vuosina 1960–1961 yhtyeeltä julkaistiin kaikkiaan yhdeksän singleä ja neljä ep-levyä. Nelosista tuli yksi levy-yhtiö Levytukun menestyneimmistä esiintyjistä, ja se teki myös yhteislevytyksiä yhtiön tähden Tapio Rautavaaran kanssa.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 30.
Nelosten menestyksen myötä Kuoppamäki sai tehdä vuonna 1962 myös ensimmäiset soolosinglensä: ”Kilpakosijat / Oh, Gina” ja ”Rakkauden kaiho / Viulut yössä vaikertaa”. Kuoppamäen ja Levytukun yhteistyö kuitenkin päättyi siihen.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 30–31.
Kuoppamäki kirjoitti syksyllä 1962 ylioppilaaksi,Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 33. ja sen jälkeen hän kävi armeijan Suomenlinnan Merisotakoulussa.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 33–35. Syksyllä 1963 Kuoppamäki aloitti opinnot Helsingin opettajakorkeakoulussa, missä hän opiskeli myös musiikin teorian alkeita.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 35. Myös musiikkiura Nelosissa jatkui, minkä lisäksi hän kuului vuosina 1964–1965 Kukonpojat-kvartettiin. Kukonpoikien kanssa Kuoppamäki levytti kaksi singleä.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 36. Myöhemmin hän toimi muun muassa Onni Gideonin tanssiyhtyeen solistina.Kuoppamäki 1998, s. 46.
1960-luvun edetessä Kuoppamäki alkoi yhä selvemmin nähdä musiikin mahdollisena ammattina, ja hän rakensi määrätietoisesti soolouraa etenkin muodissa olleen folkmusiikin saralla.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 37. Kuoppamäki valmistui kansakoulunopettajaksi keväällä 1965 ja sai väliaikaisen opettajanpaikan Oulunkylän kansakoulusta. Samoihin aikoihin hän muutti vaimonsa ja lastensa kanssa Maunulaan.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 38.
thumb|Jukka Kuoppamäki folk-kaudellaan vuonna 1966. Opettajan työn ohella Kuoppamäki jatkoi musiikkiuraansa ja oli mukana Eero ja Jussi & The Boysin albumilla Numero 2. Hän soitti kolmessa kappaleessa akustista kitaraa ja lauloi yhden kappaleen taustoja. Samalla nauhoitettiin Kuoppamäen kolmas soolosingle ”Eikan pumppu / Hiilenlappaajan laulu”, jonka A-puoli nousi radion Kahdeksan kärjessä -listalle joulukuussa 1965.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 39.
Samalla kun Kuoppamäki levytti muiden kirjoittamia kappaleita, hän oli alkanut tehdä myös omia lauluja. Tähän vaikutti erityisesti toimittaja Markku Veijalainen, joka arveli, että Kuoppamäki voisi vauhdittaa uraansa tekemällä omia kappaleita Bob Dylanin ja Donovanin tapaan. Niin Kuoppamäki kirjoitti ensimmäisen oman laulunsa, ”Alaikäinen”.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 40. Kuoppamäki solmi levytyssopimuksen PSO:n kanssa, ja single ”Alaikäinen / En aio vielä hellittää” ilmestyi tammikuun 1966 alussa. Sitä seurasi puolitoista kuukautta myöhemmin äänitetty ”Peukaloruuvi / Etkö näe ihminen”.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 41–42. Pian ilmestyi myös ensimmäinen sooloalbumi Mitä kansa haluaa. Folkin suosio alkoi kuitenkin laantua, ja Kuoppamäki päätti siirtyä popmusiikkiin.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 43–44.
Keväällä 1966 Kuoppamäestä tuli päätoiminen laulaja-lauluntekijä. Hän ei ollut ymmärtänyt hakea tarkastajalta seuraavaksi syksyksi uutta virkaa, joten opettajantyö Oulunkylän kansakoulussa päättyi.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 42–43. Kesällä Kuoppamäellä oli Linnanmäen ulkoilmalavalla oma folkshow.
1960-luvun puolivälissä Kuoppamäki oli ihanteikas nuori, joka vastusti Vietnamin sotaa ja uskoi parempaan maailmaan. Hän kiteytti hippiaatteen sanoilla: ”Ei vihata toisiaan, eikä tehdä pahaa vaan hyvää – rakastetaan.” Syyskuun alussa Kuoppamäki esitti television Jatkoaika-ohjelmassa kappaleen ”Kukkasen valta”, jossa rauhoiteltiin kannabiksen aiheuttamaa kohua ja todettiin, että aikoinaan myös kahvi ja tupakka olivat kiellettyjä. Sanoittaja jäi tuntemattomaksi eikä kappaletta levytetty.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 45.
Vuonna 1968 ilmestyi Kuoppamäen toinen albumi Rakkaus on sininen, joka koostuu käännöskappaleista. Nimikappale on Luxemburgin vuoden 1967 euroviisu ”L’amour est bleu”. Se oli Kuoppamäen ensimmäinen listahitti, sillä se nousi singletilaston neljänneksi maaliskuussa 1968. Muita albumin kappaleita ovat ”Punatukkainen” (The Rolling Stonesin ”Ruby Tuesday”) ja ”Maanantai” (Cat Stevensin ”Matthew and Son”).Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 48–49.
Vuoden 1968 lopulla Kuoppamäki vaihtoi levy-yhtiötä EMI:lle.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 50–51.
Läpimurto lauluntekijänä (1969–1973)
thumb|upright|Jukka Kuoppamäki muotinäytöskeikkabussissa 1960-luvun lopulla. Lauluntekijänä Kuoppamäki teki läpimurron vuonna 1969, jolloin hänen kirjoittamiaan kappaleita nousi listoille sekä hänen itsensä että muiden esittäminä.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 52. Alkuvuodesta ilmestyi Kuoppamäen single ”Kiskot vievät etelään / Yli pahan päivän”, jonka a-puoli on Kuoppamäen kirjoittama. Kappale nousi vuoden 1969 alussa Suomen listan kuudenneksi.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 53. Se oli merkittävä käännekohta Kuoppamäen uralla, sillä hän huomasi kykenevänsä kirjoittamaan myyntimenestyksiä.
Kuoppamäki osallistui vuoden 1969 Syksyn säveleen sekä laulajana että kahden laulun tekijänä. Hänen itse esittämänsä ”Voi kaikki alkaa uudestaan” sijoittui kuudenneksi, kun taas Päivi Paunun esittämä ”Oi rakkahin” jäi viimeiseksi, vaikka menestyi kilpailun ulkopuolella paremmin. Vuonna 1969 suurin Kuoppamäen kirjoittama hitti oli kuitenkin Katri Helenan esittämä ”Ei kauniimpaa”,Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 53–54. joka nousi marraskuussa listaykköseksi ja oli kärjessä myös joulukuun listalla. Kymmenen myydyimmän joukossa ”Ei kauniimpaa” pysyi lähes vuoden. Kuoppamäki perusti oman osakeyhtiön, joka muun muassa hallinnoi kappaleiden kustannusoikeuksia.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 55.
Vuoden 1970 ensimmäinen albumijulkaisu oli kokoelma Peukaloruuvi, joka koostuu PSO:lle vuosina 1966–1970 tehdyistä levytyksistä.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 57–58. Myöhemmin samana vuonna EMI julkaisi uutta materiaalia sisältäneen albumin On the Rocks, joka nimestään huolimatta on tyyliltään Suomi-iskelmää.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 58.
thumb|Jukka Kuoppamäki vuonna 1970. Syksyn säveleen 1970 Kuoppamäki osallistui kappaleellaan ”Minä lähdin, sinä jäit”, joka sijoittui seitsemänneksi. Lisäksi hän oli mukana neljän muun kilpailukappaleen teossa. Oman kilpailukappaleensa Kuoppamäki lähetti syksyllä 1970 Tokiossa järjestetyn Yamaha Music Foundation Festival -kilpailun karsintaan, jossa se 540 esityksen joukosta valittiin 40 kappaleen loppukilpailuun. Pertti Reposen englanniksi kääntämä ”Minä lähdin, sinä jäit” sijoittui lopulta jaetulle toiselle sijalle.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 58–59. Kappale julkaistiin loppuvuodesta 1970 albumilla Kuoppamäki, josta ei tullut suurta menestystä.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 61–62. Albumilta julkaistu single ”Näin sävel soi” nousi myyntilistoille.
Vuonna 1971 Kuoppamäen taustayhtyeeksi tuli Castanja.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 62. Yhteistyö merkitsi suurta muutosta, sillä Castanja oli Kuoppamäen aiempaa taustayhtyettä selvästi rock-tyylisempi.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 63. Keväällä Kuoppamäki sijoittui Suomen euroviisukarsinnassa toiseksi kappaleella ”Uinu poikani vain”.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 64. Samana keväänä Kuoppamäen kappale ”Pieni mies” saavutti voiton Itä-Saksan Rostockissa järjestetyillä Itämeren viikon iskelmäfestivaaleilla.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 65. Kuoppamäen oman pojan innoittama ”Pieni mies” on hänen tunnetuimpia kappaleitaan, ja se sisältyy vuonna 1971 ilmestyneelle albumille Trubaduurilauluja.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 66. Loppuvuodesta Kuoppamäki oli mukana Syksyn sävel -kilpailussa kahdella tulkinnalla: ”Nouseva aurinko” sijoittui kolmanneksi ja ”Paljon sanomatta jää” kuudenneksi. Jälkimmäinen on yksi Kuoppamäen ikivihreistä kappaleista, ja sen ovat sittemmin levyttäneet useat muutkin esiintyjät.Kuoppamäki & Rantala 2014, s. 67–68.