Kuningatar Elisabet, (Elizabeth Angela Marguerite; (4. elokuuta 1900 – 30. maaliskuuta 2002) oli kuningas Yrjö VI:n puoliso ja kuningatar Elisabet II:n ja prinsessa Margaretin äiti. Hän oli Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar vuodesta 1936 miehensä kuolemaan asti 1952. Yrjö VI:n kuoleman jälkeen hänet tunnettiin nimellä kuningatar Elisabet, kuningataräiti,McCluskey, Peter, Elizabeth: The Queen Mother, CBC News, viitattu 1. toukokuuta 2009 jotta olisi vältetty sekaannus hänen tyttärensä kuningatar Elisabet II:n kanssa. Hän oli viimeinen Intian keisarinna.
Skotlannin aatelistoon syntyneenä hänet tunnettiin elämänsä varhaisissa vaiheissa ensin nimellä kunnianarvoisa Elizabeth Bowes-Lyon ja Lady Elizabeth Bowes-Lyon hänen isänsä perittyä Strathmoren ja Kinghornen jaarlikunnan 1904. Elizabeth tuli julkisuuteen 1923 avioituessaan Yorkin herttuan prinssi Albertin kanssa, joka oli kuningas Yrjö V:n ja kuningatar Maryn toinen poika. Yorkin herttuattarena hän yhdessä miehensä ja tytärtensä Elisabetin ja Margaretin kanssa ilmensi perinteisiä arvoja perhe-elämässä ja julkisissa tehtävissään.Roberts, pp. 58–59 Herttuatar Elisabet alettiin tuntea "hymyilevänä herttuattarena".British Screen News: Our Smiling Duchess, British Screen Productions, London, 1930
Vuonna 1936 prinssi Albert yllättäen nousi kuninkaaksi veljensä Edvard VIII:n luovuttua kruunusta naidakseen eronneen amerikkalaisen Wallis Simpsonin. Kuningatar Elisabet oli miehensä rinnalla diplomaattisilla kiertueilla Ranskaan ja Pohjois-Amerikkaan ennen toisen maailmansodan alkua. Sodan aikana hän näytti lannistumatonta henkeä ja hankki näin moraalista tukea julkisuudessa. Tunnustaessaan Elisabetin roolin Britannian moraalin voimavarana Adolf Hitler kuvasi häntä ”Euroopan vaarallisimmaksi naiseksi”.Richard M. Langworth: HM Queen Elizabeth The Queen Mother 1900–2002 Kevät 2002, julkaisija: The Churchill Centre, haettu 1. toukokuuta 2010 Sodan jälkeen kuninkaan terveys heikkeni, ja Elisabet jäi leskeksi vain 51 vuoden iässä.
Elisabetin anoppi kuningatar Mary kuoli 1953, ja Elisabetista tuli kuninkaallisen perheen vanhin jäsen 52-vuotiaana lankonsa (kruunusta luopuneen Edvard VIII:n) muutettua ulkomaille, jolloin hän omaksui perheen matriarkan arvon. Myöhempinä vuosinaan hän oli kuninkaallisen perheen suosituin jäsen, kun moni muu kuninkaallisista haki vielä julkista hyväksyntää. Hän jatkoi aktiivista elämää julkisuudessa viimeisiin kuukausiinsa asti ennen kuolemaansa 101-vuotiaana, jolloin hänen nuoremman tyttärensä Margaretin kuolemasta oli kulunut vain seitsemän viikkoa.
Varhaisvaiheet
Elizabeth Angela Marguerite Bowes-Lyon syntyi aristokraattiseen perheeseen Glamisin lordi Claude George Bowes-Lyonin (myöhemmin Strathmoren ja Kinghornen 14. jaarli) ja Cecilia Nina Cavendish-Bentinckin nuorimpana tyttärenä ja kymmenestä lapsesta yhdeksäntenä. Hän polveutui äitinsä kautta pääministeri William Cavendish-Bentinckista ja Intian kenraalikuvernööri Richard Wellesleystä, joka oli toisen brittipääministeri Arthur Wellesleyn nuorempi veli.
Hänen synnyinpaikkansa on epävarma, mutta kertoman mukaan hän syntyi joko vanhempiensa Westminsterin-kodissa tai hevosvetoisessa ambulanssissa matkalla sairaalaan. Eräs mahdollinen synnyinpaikka on myös Forbes House Hamin kaupunginosassa Lontoossa, jossa hänen äidinpuoleinen isoäitinsä Louisa Cavendish-Bentinck asui.Shawcross, s. 15 Hänen syntymänsä rekisteröitiin Hitchinissä, Hertfordshiressä,Civil Registration Indexes: Births, General Register Office, England and Wales. Jul–Sep 1900 Hitchin, vol. 3a, s. 667 lähellä Strathmorejen maaseutuasunto St Paul’s Walden Burya, mikä myös merkittiin hänen syntymäpaikakseen seuraavan vuoden väestönlaskennassa.1901 England Census, Class RG13, piece 1300, folio 170, s. 5 Hänet kastettiin tuolla 23. syyskuuta 1900 paikallisen seurakunnan kirkossa, ja hänen kummejaan olivat äidinpuoleinen täti Lady Maud Bowes-Lyon ja serkku rouva Arthur James.Yvonne's Royalty Home Page— Royal Christenings Vuoden 1911 väestönlaskennan aikaan hän asui Hitchinissä, mutta hänen ei rekisteröity syntyneen siellä.
Elisabet vietti suuren osan lapsuudestaan St Paul’s Waldenin kylässä ja Glamisin linnassa, joka oli jaarlin sukukartano Glamisissa, Angusin alueella Skotlannissa. Hän opiskeli kotiopettajan alaisuudessa kunnes täytti kahdeksan. Hän piti kenttäurheilusta, poneista ja koirista.Vickers, s. 8 Kun hän aloitti koulunkäynnin Lontoossa, hämmästytti hän opettajansa varhaiskypsällä esseen aloituksella, jossa oli kaksi kreikankielistä sanaa Ksenofonin Anabasiksesta. Hänen parhaita oppiaineitaan olivat kirjallisuus ja uskonto. Palattuaan yksityiseen opetukseen saksanjuutalaisen kotiopettajatar Käthe Küblerin alaisuudessa, hän läpäisi Oxfordin paikallistutkinnon kunniamaininnan kera 13-vuotiaana.Vickers, s. 10–14
Elisabetin neljäntenätoista syntymäpäivänä Britannia julisti sodan Saksaa vastaan liittyen ensimmäiseen maailmansotaan. Neljä hänen veljistään palveli armeijassa. Hänen vanhempi veljensä Fergus Bowes-Lyon, joka oli Black Watch -rykmentin upseeri, kuoli Loosin taistelussa vuonna 1915. Toisen veljen Michaelin ilmoitettiin kadonneen 28. huhtikuuta 1917.Shawcross, s. 85 Kolme viikkoa myöhemmin perhe sai selville, että Michael oli kaapattu haavoittumisen jälkeen. Hän oli lopun sodasta sotavankileirillä. Glamisin linna oli muutettuna haavoittuneiden sotilaiden toipilaskodiksi, jonka pyörittämistä Elisabet auttoi nuoresta iästä huolimattaan. Erityisen avuliaasti hän auttoi linnan sisätilojen pelastamisen järjestämisessä vakavan tulipalon aikana 16. syyskuuta 1916.Shawcross, pp. 79–80
Avioliitto
Prinssi Albert, Yorkin herttua – lähipiirin kesken ”Bertie” – oli kuningas Yrjö V:n toinen poika. Albert kosi Elisabetia alun perin jo 1921, mutta tämä kieltäytyi sanoen ”En voi koskaan pelätä, en ole koskaan vapaa ajattelemaan, puhumaan ja toimimaan kuten tunnen että minun todella pitäisi” viitaten elämään kuninkaallisena.Ezard, John (1. huhtikuuta 2002), "A life of legend, duty and devotion", The Guardian p. 18 Kun Albert vannoi, ettei voisi naida ketään toista, hänen äitinsä kuningatar Mary vieraili Glamisissa nähdäkseen itse, kuka oli varastanut hänen poikansa sydämen. Hän tuli vakuuttuneeksi, että Elisabet oli ”se tyttö, joka voisi tehdä Bertien onnelliseksi”, mutta hän silti kieltäytyi puuttumasta asiaan.Airlie, Mabell, Mabell Ogilvy, Countess of Airlie (1962), Thatched with Gold, Lontoo: Hutchinson, p. 167 Samaan aikaan Albertin tallimestari James Stuart liehitteli Elisabetia, kunnes hän lähti prinssin palveluksesta parempipalkkaiseen työhön Amerikan öljyalalle.Shawcross, pp. 133–135
Helmikuussa 1922 Elisabet oli morsiusneitona Albertin sisaren, prinsessa Maryn, ja Henry Lascellesin, Harewoodin 6. jaarlin, häissä.Shawcross, pp. 135–136 Seuraavassa kuussa Albert kosi uudestaan, mutta Elisabet kieltäytyi jälleen.Shawcross, p. 136 Lopulta tammikuussa 1923 Elisabet suostui Albertin pyyntöön, huolimatta epäilyistään kuninkaallista elämää kohtaan.Longford, p. 23 Albertin vapaus valita Elisabet, brittiaatelisen tytär, katsottiin poliittisen modernisaation eleeksi; aiemmin prinssien odotettiin naivan prinsessa toisesta kuninkaallisesta perheestä.Roberts, pp. 57–58; Shawcross, p. 113 He menivät naimisiin 26. huhtikuuta 1923 Westminster Abbeyssa. EpäodotetustiShawcross, p. 177 Elisabet laski kukkakimppunsa tuntemattoman sotilaan haudalle matkallaan Abbeyyn;Vickers, p. 64 Jokainen kuninkaallinen morsian on tehnyt saman tämän jälkeen, vaikkakin vasta häätoimituksen jälkeen. Elisabetista tuli Hänen kuninkaallinen korkeutensa Yorkin herttuatarShawcross, p. 168
Yorkin herttuatar Onnistuneen Pohjois-Irlannin-vierailun jälkeen heinäkuussa 1924 Työväenpuolueen hallitus oli yksimielinen siitä, että Albert ja Elisabet voisivat kiertää Itä-Afrikkaa joulukuusta 1924 huhtikuuhun 1925.Shawcross, pp. 218–219 Työväenpuolueen hallitus hävisi konservatiivipuolueelle marraskuun vaaleissa (minkä Elisabet sanoi olevan "loistavaa" äidilleenLetter from Elizabeth to Lady Strathmore, 1 November 1924, quoted in Shawcross, p. 217) ja Angloegyptiläisen Sudanin kenraalikuvernööri, Sir Lee Stack, salamurhattiin kolme viikkoa myöhemmin. Kaikesta huolimatta kiertue jatkoi matkaansa, ja he vierailivat Adenissa, Keniassa, Ugandassa ja Sudanissa, mutta Egypti vältettiin poliittisten jännitteiden takia.
Albert puhui änkyttäen, mikä vaikutti hänen kykyynsä pitää puheita, ja lokakuun 1925 jälkeen Elisabet auttoi häntä Lionel Loguen suunnittelemassa terapiassa, jota kuvataan vuoden 2010 elokuvassa Kuninkaan puhe. Vuonna 1926 pari sai ensimmäisen lapsensa, prinsessa Elisabetin – perheen kesken ”Lilibet” – josta aikanaan tuli kuningatar Elisabet II. Toinen tytär prinsessa Margaret syntyi neljä vuotta myöhemmin. Albert ja Elisabet matkustivat vuonna 1927 ilman lapsia Australiaan, jossa he avasivat Australian parlamentin talon Canberrassa.Queen Elizabeth The Queen Mother > Royal tours, julkaisija Official web site of the British monarchy, luettu 1. toukokuuta 2009 Elisabet oli omien sanojensa mukaan "hyvin onneton jättäessään vauvan".Elizabeth's diary, 6 January 1927, quoted in Shawcross, s. 264 Heidän merimatkansa kulki Jamaikan ja Panaman kanavan kautta Tyynellemerelle. Elisabet tuskaili alinomaa vauvansa perään Britanniassa, mutta matka oli PR-menestys.Shawcross, pp. 266–296 Elisabet ihastutti kansaa Fidžissä, kun hänen kätellessään pitkää riviä virallisia vieraita seremonian keskelle käveli kulkukoira, jonka tassua Elisabet myös ravisti.Shawcross, p. 277 Uudessa-Seelannissa hän sairastui kuumeeseen ja joutui jättämään joitakin julkisia esiintymisiä väliin, mutta nautti paikallisesta kalastamisesta.Shawcross, pp. 281–282 Matkalla takaisin Mauritiuksen, Suezin kanavan, Maltan ja Gibraltarin kautta heidän aluksellaan, HMS Renownilla, syttyi tulipalo, ja he olivat valmiita jättämään aluksen ennen kuin tuli saatiin hallintaan.Shawcross, pp. 294–296
Edvard VIII:n kruunusta luopuminen Tammikuun 20. päivänä 1936 kuningas Yrjö V kuoli, ja vallan peri Albertin veli Walesin prinssi Edward, josta tuli nyt kuningas Edvard VIII. Yrjö oli ilmaissut epäilyksiä vanhinta poikaansa kohtaan, sanoen ”Rukoilen Jumalaa, ettei vanhin poikani koskaan mene naimisiin ja että mikään ei tule Albertin ja Lilibetin väliin valtaistuimelle.”Ziegler, Philip: King Edward VIII: The Official Biography, sijainti Lontoo, julkaisija Collins, 1990, s. 199