Saraakallion kalliomaalaukset sijaitsevat Keski-Suomessa Laukaassa Saraakallion jyrkänteellä 1,5 kilometriä kirkolta itään Saraaveden itärannalla. Kohteita on kaksi. Saraakallio I sijaitsee jyrkässä kalliossa sen 40 metriä pitkässä seinämässä, josta katsoen pienempi Saraakallio II sijaitsee 230 metriä eteläkaakkoon. Saraakallio I on todennäköisesti Fennoskandian suurin kalliomaalaus ja siitä on tunnistettu noin 200 kuviota tai niiden katkelmaa. Kuvakentän suuruus ja jyrkkyys haittaavat havainnointia, joten määrä on todennäköisesti suurempikin. Nykytietojen mukaan kallion maalaaminen alkoi varhaiskampakeraamisena aikana eli noin 5000 eaa. Sen päättymisestä ei voida sanoa mitään, sillä kallion kuvat on tehty vinosti nousevan kielekkeen yläpuolelle.
Löytyminen ja tutkimus Saraakallion maalaukset on varmaan tunnettu aina, koska ne näkyvät kalliolla selvästi. Maalauksista ilmoitti ensimmäisenä Heikki Hirvinen 1970-luvulla Keski-Suomen museoon, mutta häntä ei silloin otettu todesta. Vasta kun hän ilmoitti asiasta Museovirastoon, tuli arkeologi Mirja Miettinen tarkastamaan kalliomaaluksia vuonna 1975. Kuvia tutkittiin vuosina 1975, 1978 ja 1982 sekä tarkastettiin vielä vuosina 1985 ja 1993. Pekka Kivikäs löysi Saraakallio II:n vuonna 1989.
Saraakallioiden kuvioiden ikähaarukkaa on ollut vaikeaa määrittää. Maankohoaminen antaa maalauksille ehdottoman takarajan, koska alue oli alkuun meren ja järven pinnan alla. Koska alue kohosi vedestä ennen 4900 eaa., on maalaamisen alkuhetki määritetty sinne. Vaikuttaa ilmeisen selvältä, että kuvakenttää on laajennettu järven pinnan alennettua.
Maalauskallion seinämän juurelta on tehty koekaivauksia, jolloin on löytynyt tasakantainen nuolenkärki. Läheisen Kuusveteen laskevan Sahinjoen etelärannalla on sijainnut kampakeraaminen asuinpaikka Hartikka, jonka läheisyydestä on tutkittu myös kalmisto. Keramiikan koristelu viittaa Ka II -tyyliin, jota kutsutaan tyypilliseksi kampakeramiikaksi. Joitakin saviastioita on maalattu punamaalilla. Kalmistosta on löytynyt 15 punamultahautaa.
Muinainen ympäristö Järvien kehitys Saraavesi ei ole nykyään luontaisessa korkeudessaan, sillä koskien perkaukset, kanavan suluttaminen ja Kuhankosken voimalaitoksen rakentaminen vaikuttavat vedenkorkeuteen. Muinainen järven pinnankorkeus aiheutui aivan muista seikoista. Jääkauden jälkeen maanpinta oli jäätiköiden hävittyä painuksissa ja palautui hiljalleen maankohoamisena ennalleen. Saraaveden seutu oli aluksi merenpohjaa, mutta kohosi pintaan saaristoksi ja myöhemmin niemiksi ja syviksi lahdiksi. Muinaisen Suur-Saimaan kuroutuminen järveksi tapahtui 7500 eaa. ja muinaisen Päijänteen 6500 eaa.. Muinainen Päijänne laski Perämeren syvään lahteen kuroutumiskohdastaan Pihtiputaalla nykyisen Kalajoen kohdalla. Myös muinaisen Suur-Saimaan vedet alkoivat laskea vetensä Päijänteen kautta mereen. Järvien kehityksen luonnonhistoriassa tätä vaihetta kutsutaan Sisä-Suomen suurjärveksi, ja sitä kesti pari sataa vuotta. Saraakallion ympäristö kokosi nämä vedet lasku-uomaan, joten ihmisillä oli mahdollisuus liikkua Suur-Saimaan ja Päijänteen välillä ja käydä Itämerellä tämän seudun kautta.
Koska maa kohosi luoteessa nopeammin kuin kaakossa, kallistuivat järvialtaat ja viettivät vedet etelään päin. Järvien luoteisrannat kohosivat vedestä ja kaakkoisrannat painuivat veden alle. Pinnan nousu kaakossa ylitti Päijänteellä vedenkynnyksen Heinolan harjulla noin 4900 eaa. ja mursi Päijänteelle uuden lasku-uoman Suomenlahteen. Kynnys oli muodostunut hiekasta ja sorasta, joka kului hetkessä syväksi uomaksi ja aiheutti nopean vedenpinnan alenemisen. Luonnonmullistus vaikutti heti myös Laukaan seudulla, koska vesi laski eri arvioiden mukaan muutamassa vuodessa 4–10 metriä. Saraakallion ylimmät maalaukset on voitu maalata, kun vesi oli laskenut huippuarvostaan 3–4 metriä.
Maalauskallion ympäristö Saraakallio sijaitsi Heinolan harjun puhkeamisen aikoihin saaressa, joka oli 4,3 kilometriä pitkä ja 300–1 800 metriä leveä. Saaren keskellä kohosi kukkula, jota kutsutaan Ahvenpyhäksi. Saaren länsireunassa oli noin 700 metriä pitkä niemi, jonka kärjessä Saraakallio oli. Kun vesi oli laskenut noin 93 metrin korkeudelle (meren pinnan yläpuolella, m.p.y.), yhdistyi saari pohjoisesta muodostaen etelään työntyvän niemen. Ahvenpyhä näkyy kauaksi ympäröiville järville.
Maalauksien korkeudet Saraakallion kuvakenttien suuri korkeusvaihtelu on Suomen suurimpia. Saraakallio I alkaa 89,95 metrin korkeudelta merenpinnan yläpuolelta (mpy.) ja yltää 102,0 mpy. Saraakallion terassi sijaitsee noin 96–99,8 mpy. Sarakallion II:n maalauksien vastaavat korkeusluvut ovat 96,9–98,6 mpy. Saraaveden nykypinta on säännöstelty ja on noin 84,7 metrin korkeudella. Ylin maalaus Saraakallio I:ssä sijaitsee 17,3 metrin korkeudella järven pinnasta ja alin 5,3 metrin korkeudella. Saraakallio II:ssa ne sijaitsevat 12,2–13,9 metrin korkeudella. Korkeudet asettavat katselijalle haasteen, sillä puut varjostavat korkealla olevia kuvioita eikä kalliolle saa kiivetä.
Saraakallio I Kuviopaneelien esittelyn tunnukset ovat Saraakalliota paljon tutkineen Pekka Kivikkään käyttämiä nimityksiä ja kirjaimia.
Vasen reuna (A) Kuviot sijaitsevat noin 98 metriä merenpinnan yläpuolella (mpy) ja 13 metrin korkeudella maasta pystysuorassa kallioseinämässä, jossa on kallion lohkeilemisesta johtuva kulmaus. Ne on voitu maalata vain, kun vesi oli nykyistä paljon korkeammalla. Yleisesti ajatellaankin, että kuviot on tehty veneestä tai järven jään päällä seisoen. Ryhmässä on ylinnä vinoristi (noin 10 cm), sen alla vaakasuuntainen loivasti kaarteleva viiva ja alinna hirven kuvio. Kaartelevaa viivaa, jonka yläpuolelta nousee kolmioita tai pystyviivoja, muistuttaa venekuviota. Tässä tapauksessa viiva ei ole pelkästään kaareva vaan hieman aaltomainen. "Miehistö" on maalattu kolmioksi. Hirveltä näkyy pitkä jalka, ja se on umpeen maalattu. Hirvi on vielä jäkälän peitossa. Ryhmän yläpuolella on punamaalivärjäymä, joka erottuu vain sadepäivinä.
Kaksoisveneet (B) Edellisestä rististä noin 10 metriä oikealla samalla korkeudella sijaitsee niin sanottu kaksoisvenekuvio. Se on säilynyt hyvässä kunnossa ilmeisesti yläpuolisen lipan suojaamana. Varsinkin venepari on erittäin selvä kuvio, joka erottuu maahan asti. Sitä onkin vahvistettu useita kertoja, ja se on väriltään tummanpunainen. Veneet muodostuvat loivista kaarista, joiden päissä on lyhyet viivat alaviistoon. Ylemmässä veneessä "miehistöä" kuvaa 17 pystyviivaa ja alemmassa 13 täyteen maalattua kolmiota. Maalausten väri on veneiden päistä haalistunutta ja niissä saattaa olla jäänteitä hirvenpäästä. Veneen etu- ja takapää vaikuttavat hyvin symmetrisiltä.
Veneiden alla on kolme haalistunutta kuviota. Pienemmällä ihmishahmolta erottuvat koukkupolvet, toinen käsi, ja sitä on ehdotettu naiseksi mahdollisten rintojen takia. Tämän alla suurempi ihmiskuvio, joka on myös tikku-ukkomainen, seisoo jalat harallaan tai, jos jalat ovat haalistuneet pois, myös koukkupolvisena. Käsissään hänellä on leveä kaari, jonka vastine voi olla jousi. Hahmon pää muistuttaa kolmiota. Ihmisten vasemmalla puolella on eläinhahmo, mahdollisesti hirvi.
Näitä kuvioita ylempänä, noin 1,5 metriä oikealle, sijaitsee kaksipäinen hirvivene. Kivikäs mainitsee, että alun perin venekuvaksi tarkoitettu kuvioon on myöhemmin lisätty hirvenpäät kumpaankin päähän venettä. Samalla veneeseen on lisätty hirven etujalka kummankin pään alle. Hirven selkä muodostuu viidestä umpeen maalatusta kolmiosta, jotka on sijoitettu mahakaaren päälle. Lähellä on vielä vasemmalle katsova pieni hirvi ja jokin pystykuvio jäkälien alla.
Alin maalauskohta (C) Kohde sijaitsee aivan Museoviraston kohteen rauhoitusta osoittavan kyltin yläpuolella noin 5 metriä Saraaveden yläpuolella. Kyltin yläpuolella on venemäinen kuvio, jonka oikealla puolella noin metrin korkeudella maasta on ihmishahmon katkelma ja eläinhahmo. Näiden yläpuolella olevat pystyviivoitus saattaa olla luontainen värjäymä. Oikealla puolella on jäänteitä kolmesta kuviosta.
Harmaa kulmaus (D) Rannasta nousevan jyrkän rinteen puolivälissä on maatasanne, jonka yllä on harmaan värinen ja rosoinen kallionkulmaus. Noin 2–3 metrin korkeudella sijaitsee kuvio sivulta maalatusta pystyselkäisestä tikku-ukosta, jonka käsi on taivutettu eteen ja jalka on polvesta koukussa. Lähelle on maalattu eläinhahmo, jolla on pitkä vartalo ja häntä. Ylimpänä on pitkä- ja lyhyt tasapohjainen vene. Epäselvässä pitkässä veneessä on 10–12 miehistön jäsentä ja tuhruisessa pienessä on alle viisi. Kuviot ovat sään kuluttamina vaikeita hahmottaa. Näiden alla on ylös loikkaava hahmo. Käsien asennosta päätellen se esittää ihmistä, mutta kuonomainen uloke kertoo toista. Eräs tulkinta ehdottaa hahmon päähän päähinettä.
Punainen seinämä (E) Punaisella seinämällä on eniten niin sanottuja sarvivenekuvia Suomessa. Kuvakentän väri on punertava ja siksi huomiota herättävä. Kalliossa on tasainen pystypinta, johon maalauksia on tehty. Vaikuttaa siltä, että koko pystypinta on ollut maalattuna, ja alaosissa olevat kuvat erottuvat selvästi, kun taas yläosan kuvioista on jäljellä muutamia katkelmia. Yläkuvien dokumentointi on vaikeaa suurten korkeuserojen takia. Alimmat kuvat ovat 97,65 metriä ja ylimmät katkelmat noin 100 metriä merenpinnan yläpuolella. Ylin säilynyt kuvio on venekuvio, jonka alapuolella näkyy joskus kahden ihmisen hahmot. Pian näiden alapuolella on niin sanottu venekuvapari eli kaksi sarvivenettä vierekkäin. Näiden kanssa päällekkäin on leveäviivainen vinoristi, joka risteää alimman veneen päällä. Näiden maalausjärjestyksestä ei ole tietoa. Ristin alapuolella on kaksi venekuvaa. Veneiden miehistöviivat ovat näillä täyteisiä kolmioita ja veneiden päässä on kaareva "pystypuu". Kahden alimman veneen köli on maalattu kaarevammaksi kuin ylempien ristin alle jääneiden veneiden. Alinna on vaakahalkeama, jonka alapuolelle jää haalistunut oikealle katsova hirvi. Tämän selässä on venekuvapari ja hirven takana vinoristi. Kuvien sivuilla on jäkälää, jonka alta pilkistää vielä punaista väriä.
Päämaalauskohta (K) Päämaalauskohtaa on kutsuttu myös Kämmenten seinämäksi, sillä ne erottuvat ensimmäisinä. Kuivana kesäpäivänä kenttä on lähes ilmeetön, mutta syksyn koleat sumut ja kevään sulavat kylmät vedet nostavat kuviot pintaan. Kuvakenttä on mahdottoman puuroutunut paksun punavärin alle. Kuvioita on mahdollista erottaa kentän reuna-alueilta. Hahmottamista haittaa myös kalliopinnan pakkasrapautuminen, joka on lohkaissut pois joitakin alueita kokonaan. Maalauskentän alapuolelta maasta on löytynyt katkennut kivinen nuolenkärki.
Ylinnä ovat kaksi selvemmin erottuvat kaksi oikean käden kämmenpainaumaa. Ne sijaitsevat 98,73 metriä mpy.. Näiden vasemmalla puolella on vielä kolmas haalistunut kämmenkuva. Kämmenet ovat noin 17 senttimetriä pitkät. Kämmenien alla on pitkäselkäinen ja -jalkainen peuramainen eläin, joka on täyteisesti maalattu. Tämän alla on kolme ääriviivoin maalattua hirveä, jotka ovat jääneet myöhemmin maalattujen kuvioiden alle. Suurimman hirven pituus on 36 senttimetriä. Näiden vasemmalla puolella on täyteisesti maalattu peuramainen eläin, jonka pää on haalistunut ja jalat ovat pitkät. Selässä on 3–4 kolmiota.
Kuvakentän yläosan poikki kulkee haalistuneita linjoja, jotka osuvat selkeämpien kuvioiden päälle ja vaikeuttavat niiden hahmottamista. Kolmioselkäisen peuran alla on koukkupolvinen ihminen (pituus 32 senttimetriä), joka melkein koskettaa päällään peuran etujalkaa. Ihmisen pää on maalattu pyöreäksi pyöräyttämällä sormea u-muotoisesti. Hartiat on painettu vahvasti, mutta loput käsistä katoavat poikittaisen linjan taakse. Vasemman käden kohdalla on pyöreän muotoinen kuvio. Myös vasen sääri jää pyöreän kuvion alle. Ihmisen oikealle puolelle jää kuviovyyhti, josta erottuu kaksi ihmishahmoa.