Nicolás Maduro Moros (s. 23. marraskuuta 1962 Caracas) on venezuelalainen poliitikko ja entinen ammattiliittojohtaja, joka toimi Venezuelan presidenttinä vuodesta 2013 vuoteen 2026, jolloin Yhdysvallat syöksi hänet vallasta, kun he kaappasivat ja vangitsivat hänet. Maduro toimi maansa ulkoministerinä vuodesta 2006 ja varapresidenttinä vuodesta 2012.
Maduro voitti täpärästi vuoden 2013 presidentinvaalit. Hän on jatkanut edeltäjänsä Hugo Chávezin sosialistista politiikkaa. Hänen kaudellaan maassa on ollut pahoja talousongelmia, mikä on näkynyt vakavana pulana. Vaikka Maduron puolue hävisi vuoden 2015 parlamenttivaalit, hän jatkoi presidenttinä. Keväällä 2017 oppositio aloitti laajan protestiaallon häntä vastaan. Vuonna 2017 hän siirsi lainsäädäntövallan parlamentilta korkeimmalle oikeudelle. Siten hän pystyi hallitsemaan maata ilman parlamenttia. Kun hän voitti vuoden 2018 presidentinvaalit, oppositio ja monet ulkomaat pitivät vaaleja laittomina. Vuoden 2019 alussa tilanne kärjistyi, kun parlamentin puhemies Juan Guaidó julistautui maan väliaikaiseksi presidentiksi ja vaati Maduron eroa.
YK:n ihmisoikeusneuvoston tutkijaryhmän mukaan Maduro ja hänen hallituksensa ovat suoraan vastuussa tuhansista murhista ja järjestelmällisestä kidutuksesta. Ryhmä kävi lävitse 2 552 vuoden 2014 jälkeen tapahtunutta tekoa, joissa yhteensä 5 094 ihmistä kuoli turvallisuusjoukkojen käsissä. Tutkimusryhmän johtajan mukaan nämä rikokset on "koordinoitu ja toteutettu osana valtion politiikkaa, komentajien ja keskeisten virkamiesten tietäen ja suoralla tuella". Maduro itse on osallistunut näihin rikoksiin antamalla määräyksiä turvallisuuspalvelu SEBIN:lle. Tekoja on tehty rikollisuuden vastaisen taistelun varjolla, mutta niiden tarkoituksena on ollut opposition vaientaminen. Maduron hallinto kiistää YK:n tiedot.
Yhdysvallat kaappasi iskussaan Venezuelaan 3. tammikuuta 2026 Maduron ja hänen vaimonsa ja vei Maduron Yhdysvaltoihin tuomittavaksi väitetyistä huumerikoksista. Maduro on Metropolitan Detention Center (MDC) -nimisessä pidätyskeskuksessa Brooklynissa New Yorkissa.
Nuoruus ja varhainen ura Nicolás Maduro syntyi 23. tammikuuta 1962 Caracasissa Venezuelassa. Hän syntyi vasemmistolaisperheeseen. Hänen isänsä oli ammattiliiton johtaja ja vasemmistolainen MEP-militantti. Maduron äiti oli kolumbialainen. Maduro meni lukioon, muttei valmistunut sieltä. Hän aloitti poliittisen uransa lukion opiskelijayhdistyksessä. Hän työskenteli 1980-luvulla vuosia bussinkuljettajana. Hänestä tuli epävirallinen bussinkuljettajien ammattiliiton edustaja. Hän oli vasemmistolaisen José Vicente Rangelin henkivartija tämän epäonnistuneen presidentinvaalikampanjan aikana. Maduro opiskeli sosialismia Kuubassa vuonna 1986.
Maduro liittyi 1990-luvun alkuvuosina sosialistis-populistisen Hugo Chávezin MBR-200-liikkeeseen. Hän oli perustamassa Chávezia tukenutta MVR-liikettä. Hänet valittiin Venezuelan parlamentin alahuoneeseen 1998 ja varsinaiseen lakiasäätävään parlamenttiin vuonna 2000. Madurosta tuli ulkoministeri vuonna 2006. Häntä pidettiin ulkomailla 2000-luvulla yhtenä Chávezin lähipiirin kyvykkäimmistä poliitikoista. Mutta Chávezin seuraajaksi uumoiltiin yleensä parlamentin puhemies Diosdado Cabello Rondónia. Chávez nimitti lokakuussa 2012 Maduron varapresidentiksi.
Chávezin perintö Sosialisti Hugo Chávez toteutti maassa laajoja sosiaalisia uudistuksia, joiden myötä esimerkiksi lapsikuolleisuus, äärimmäinen köyhyys ja lukutaidottomuus laskivat, mutta rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti vuodesta 1999. Chávezin hallintoa syytettiin heikosta taloudenpidosta ja sananvapauden rajoittamisesta. Chavezin sosialisointi romautti monella alalla tuotannon. Maa velkaantui. Hintakatto vei säännöstelyyn ja elintarvikkeiden salakuljetukseen muualle. Korruptio, tehottomuus ja rikollisuus jäytivät taloutta. Maasta tuli entistä riippuvaisempi öljystä, mutta sen hinta laski vuosina 2008–2009. Vuonna 2012 Chávez valittiin uudelleen presidentiksi 55 prosentin kannatuksella.
Ensimmäinen kausi presidenttinä Chávez nimesi Nicolás Maduron mieleiseksi seuraajakseen. Chávez kuoli syöpään 5. maaliskuuta 2013. Chávezin hautajaisten jälkeen Maduro vannoi presidentin virkavalan 8. maaliskuuta ja pyysi vaaliviranomaisia määräämään uuden presidentinvaalin ajankohdan. Kun Maduro käytti Chávez-myyttiä vaalikampanjassaan, oppositio syytti häntä Chávezin matkimisesta. Maduro voitti vuoden 2013 vaalit saamalla 51 prosenttia äänistä, kun 78 prosenttia äänioikeutetuista äänesti. Maduro vannoi virkavalansa 19. huhtikuuta 2013.
Protestit Venezuelassa puhkesi laajoja mielenosoituksia vuoden 2014 alussa. Mielenosoittajat olivat tyytymättömiä Maduron hallitukseen. He arvostelivat muun muassa hallituksen elintarvikepolitiikkaa ja yhä lisääntynyttä väkivaltaa. Mielenosoittajien keulahahmo oli itseään keskustavasemmistolaisena pitävä Henrique Capriles Radonski. Capriles hävisi peräkkäiset vaalit Chávezille sekä Madurolle. Sittemmin oppositio piti keulahahmonaan Leopoldo Lópezia, joka osallistui vuoden 2002 vallankaappausyritykseen. YK on tuominnut molempien osapuolten tekemät väkivaltaisuudet.
Yhdysvallat määräsi useita sanktioita Maduron hallintoa kohtaan ja lisäsi painostustaan vedoten huoliinsa ihmisoikeuksien ja kansalaisyhteiskunnan tilasta.
Kansa alkoi vuoden 2019 alussa saada Maduron hallinnosta tarpeekseen. Häntä tuki armeijassa vain ylin sotilasjohto, jolle hän oli antanut tärkeimmät ministerinpaikat (12) ja kontrollin talouteen, kuten valtion öljy-yhtiöön, ruoanjakeluun ja satamiin sekä laittomaan huumeiden läpikulkukauppaan Eurooppaan. Tuhannet kuubalaiset tiedustelu- ja sotilasupseerit valvoivat sotilaita tiukasti kapinan estämiseksi.
Presidenttien vierailu Tammikuussa 2015 Meksikon, Kolumbian ja Chilen entiset presidentit (Felipe Calderón, Andrés Pastrana Arango ja Sebastián Piñera) ilmoittivat vierailevansa Venezuelassa. Vierailullaan he antoivat tukensa Venezuelan oppositiolle. Maduro arvosteli suunniteltua vierailua etukäteen. Hän syyttikin entisiä presidenttejä "äärioikeiston tukemisesta". Entiset presidentit suunnittelivat vierailevansa tuomiotaan istuvan Lópezin luona. Venezuelan hallitus ei tähän suostunut. Maduro on useaan otteeseen sanonut, että hänen hallintonsa on joutunut lukuisien vallankaappausyritysten kohteeksi.
2015: vallankaappausyritys ja oikeisto-opposition vaalivoitto Hallituksen epäilemä vallankaappausyritys tapahtui jälleen 12. helmikuuta 2015. Kansankokouksen puheenjohtajan Diosdado Cabellon mukaan epäiltyyn vallankaappausyritykseen osallistui sotilaita, oppositiopoliitikkoja ja liikemiehiä. Maduro syytti Yhdysvaltoja väitetystä vallankaappausyrityksestä. Yhdysvallat kiisti väitteet "naurettavina".
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama julisti maaliskuussa 2015 Venezuelan "kansalliseksi uhkaksi". Yhdysvallat määräsi sanktioita seitsemälle venezuelalaisviranomaiselle. Tätä pidettiin askeleena kohti maalle asetettavia pakotteita.
Châvezia vastustanut oppositio voitti 6. joulukuuta 2015 parlamenttivaalit, mutta Maduro jatkoi presidenttinä. Maduro syytti Yhdysvaltoja opposition vaalivoitosta. Todellinen syy lienee ollut hallituksen inflaatiota ja pulaa tuottanut talouspolitiikka ja paheneva rikollisuus.
Oikeisto-oppositio alkoi purkaa muun muassa köyhien tukemiseen tarkoitettua asunto-ohjelmaa. Venezuelan oppositio keräsi yli kaksi miljoonaa allekirjoitusta Maduron erottamiseksi, mikä ei ollut riittävä määrä kansanäänestykseen. Presidentti ja parlamentti taistelivat vuoden 2016 alkupuoliskolla vallasta protestien ja pahenevan talouskriisin keskellä.
Paheneva talouskriisi Maduro julisti maan taloudelliseen hätätilaan tammikuun puolivälissä 2016. Maata vaivasivat paheneva ruokapula, lääkepula ja sähköpula. Venezuelan maatalous ei tuottanut kyllin ruokaa. Venezuela hankki ruokarahat öljyä myymällä. Öljyn maailmanmarkkinahintojen romahdus oli tyhjentänyt valtion kassan. Maa myi osan kultavarannostaan pois maaliskuussa 2016. Hallitus painatti seteleitä yrittäen pitää romahtavan talouden pyörimässä. IMF ennusti inflaation nousevan 750 prosenttiin. Huhtikuussa työviikko lyhennettiin 2-päiväiseksi ja kouluviikko 4-päiväiseksi. Sairaaloissa ei ollut välttämättömiä lääkkeitä ja tarvikkeita. Monilla oli varaa vain yhteen ateriaan päivässä. Paikoin ryösteltiin kauppoja. Maduro uhkasi toukokuussa 2016 pakkolunastaa valtiolle ne tehtaat, jotka kieltäytyivät tuottamasta. Toimintansa sulkeneet yritykset sanoivat, että hallituksen talouspolitiikka esti niitä toimimasta. Ulkomailla liikkui huhuja mahdollisesta vallankumouksesta tai vallankaappauksesta. Maduro voimisti hätätilaa 16. toukokuuta 2016 määräten yritykset, turvallisuuden ja ruuanjakelun hallituksen tarkkaan valvontaan.
Kiista Maduron asemasta
Oppositio kertoi keränneensä 1,8 miljoonaa nimeä, kun 200 000 riittää presidentinvaalien uusimiseksi. Maduro väitti opposition tulosten perustuvan vilppiin. Lain mukaan, jos allekirjoitukset todennettaisin vasta 2017, maan johtoon nousisi silloin varapresidentti Aristóbulo Istúriz ja valta säilyisi sosialisteilla, vaikka Maduro eroaisikin. Niinpä Maduron hallinto pyrki viivyttelemään allekirjoitusten todentamista. Aiemmin Maduro oli estänyt parlamentin sosialistien vastaiset hankkeet oikeuslaitoksella, joka oli Maduron ryhmän ohjauksessa. Maduro sanoi parlamentin "menettäneen poliittisen oikeutuksensa". Mutta oppositiojohtaja Capriles oli huolissaan kansanvallan sivuuttamisesta ja pelkäsi sotilaallista ratkaisua tai sosiaalista räjähdystä. Oppositio uhkasi protesteilla, joissa vaadittaisiin kansanäänestystä Maduron erosta tai jatkosta. Maaliskuun lopussa 2017 Maduroa tukenut Venezuelan korkein oikeus otti parlamentin valtuudet. Muodollisesti tämä johtui siitä, että kolmea kansanedustajaa syytettiin äänien ostamisesta. Mutta todellinen syy oli pitää Maduron ryhmittymä vallassa, kun parlamentti oli joutunut opposition valvontaan.
Useat ulkomaiset ja maan sisäiset tahot protestoivat Maduron päätöstä, joka uhkasi laukaista suuria protesteja. Venezuelan korkein oikeus peruikin kiistellyn päätöksen. Silti tyytymätön oppositio ja kansanosa aloittivat huhtikuun alussa 2017 laajan protestiaallon. Protestoijat vastustivat ruokapulaa ja hintojen nousua. Protestoijissa oli sekä väkivaltaa käyttäviä että rauhanomaisia marssijoita. Poliisi vastasi päivittäin toistuviin, viikkokausia kestäviin suuriin mielenosoituksiin vesitykein, kyynelkaasulla ja myös ampumalla. Maduron kannattajat järjestivät omia mielenosoituksiaan. Vapun aikoihin Maduro ilmoitti aikovansa luoda perustuslakia säätävän kokouksen. Maduro myös sanoi haluavansa muuttaa perustuslakia niin, että kykenisi neutraloimaan vallankumousta vastustavat ainekset. Maduron hallinto erosi Amerikan valtioiden järjestöstä, koska Maduron mukaan se puuttui Venezuelan sisäisiin asioihin. Toukokuun loppuun mennessä protesteihin liittyvissä väkivaltaisuuksissa oli tapettu kymmeniä, satoja haavoittunut ja tuhansia pidätetty. Oppositio yritti saada armeijan puolelleen kriisin ratkaisemiseksi.
Uusi perustuslaki Maduro päätti toukokuussa järjestää äänestyksen, jossa valittaisiin perustuslakia säätävä kokous. Sen tarkoituksena oli eliminoida parlamentti ja oppositio; näin valtakamppailu loppuisi. Vastustajat ja länsimaiset tarkkailijat sanoivat Maduron ajavan maata diktatuuriin.
Oppositio järjesti heinäkuun 2017 lopussa epävirallisen kansanäänestyksen. Siinä yli 98 prosenttia äänestäneistä äänesti Maduron perustuslakisuunnitelmaa vastaan. Hallitus järjesti virallisen perustuslakiäänestyksen heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Vaalit olivat alusta asti epäreilut. Vaaleissa ei ollut mahdollista vastustaa uutta perustuslakia, vaan ainoastaan kannattaa jotain hallinnon valitsemaa ehdokasta. Oppositio boikotoi vaaleja. Hallituksen mukaan 42 prosenttia äänioikeutetuista tuki Maduron perustuslakia, mutta opposition mukaan tukijoita oli vain 12 prosenttia.