pienoiskuva|495x495px|Kartta Helsingin ja Vantaan, entisen Helsingin maalaiskunnan, aluemuutoksista vuosina 1550–2018. Vuonna 1550 tapahtuneen perustamisensa jälkeen Helsingin kaupungin rajat ovat muuttuneet monta kertaa. Kaupungin väestön lisääntyessä on tarvittu lisämaata uusille rakennuksille. Samalla on pidetty tärkeänä, että lisäalueet ovat pääkaupungin eivätkä naapurikuntien hallinnassa.
Kaupungin perustaminen vuonna 1550
Kustaa Vaasa antoi kauppa- ja purjehdussäännön 1. helmikuuta 1550. Vähentääkseen Tallinnan hallitsevaa asemaa Ruotsin ulkomaankaupan hoitamisessa hän määräsi siinä perustettavaksi Suomenlahdelle uuden kauppapaikan, Santahaminan. Sinne kauppapaikka alun perin pitikin perustaa, mutta se perustettiinkin talonpoikaispurjehduksen valtaväylän, Vantaanjoen, suualueelle. Jotta sinne saataisiin kauppiaita annettiin Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon porvareille muuttokäsky. Ankarilla uhkauksilla heidät saatiinkin vähitellen muuttamaan uuteen kaupunkiin.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 134 ja 142–143
Kaupungin tonttialue pakkolunastettiin yksityisiltä Helsingin pitäjän maanomistajilta. Maat ilmeisesti lahjoitettiin kaupungille, vaikkei tuolta ajalta tunnetakaan mitään lahjakirjaa.Harvia 1936, s. 7. Vantaanjoen länsirannalla olevaan Helsingin kaupunkiin rakennettiin asuntojen lisäksi kirkko, koulu, raastupa ja sairastupa. Kaupungin vieressä olevalle Kuninkaankartanonsaarelle rakennettiin Helsingin kuninkaankartano. Viljelysmaat sille saatiin korvausta vastaan Helsingin pitäjän Viikin (Västervik), Itä-Viikin (Östervik) ja Koskelan (Forsby) talonpojilta. Kuninkaankartanosta kruununvoudit valvoivat uuden kauppakeskuksen elämää.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 143–144
Helsinki saa erioikeudet vuonna 1569
Siirtoaikeista huolimatta kaupungin asema vakiintui, kun Juhana III myönsi sille erioikeudet eli privilegiot 3. elokuuta 1569. Tämän erioikeuskirjan nojalla uudelle kauppakaupungille myönnettiin samanlaiset erioikeudet kuin muillakin valtakunnan merikaupungeilla oli. Erioikeuksien nojalla kaupungin asukkaiden sallittiin harjoittaa vapaata kauppaa. Muilta kaupankäynti kiellettiin ankarasti.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 172
Asukkaille myönnettiin karjalaitumeksi, kalastusta ja muita tarpeita varten kaksi kylää: Kumpula (Kumtähti, Gomthecht), jossa oli kuusi taloa ja Koskela (Fårsby), jossa oli neljä taloa. Lisäksi kaupunki sai Mustikkamaan (Blåbersholmen), Korkeasaaren (Högeholmen), Sompasaaren (Sumpparin, Sompeholmen), Helsinginselän (tarkoitti ilmeisesti sekä Vanhankaupunginselkää että Kruunuvuorenselkää) sekä kaupungin puoleisen osan koskea kaupungin tarpeiksi rakennettavaa myllyä varten. Samalla asukkaiden irtain ja kiinteä omaisuus otettiin kuninkaalliseen suojelukseen kaikkea vääryyttä ja väkivaltaa vastaan. Uuden kaupungin maapinta-ala oli noin 883 hehtaaria.
Kuningas katsoi myöhemmin tulleensa harhautetuksi, kun antoi helsinkiläisille sellaista maata, johon hänellä itselläänkään ei ollut oikeutta. Niinpä hän päätti 20. heinäkuuta 1586, että Kumpulan rälssisäteri saa jäädä yksityiseen omistukseen. Helsinki sai Kumpulasta vain säteriin kuulumattomat maat. Kaupungin pinta-ala supistui päätöksellä 638 hehtaariksi.Harvia 1936, s. 8.
Kuningas Sigismund uudisti kaupungin erioikeudet 30. kesäkuuta 1594. Lahjoitusmaiden joukossa mainitaan uutena alueena Oulunkylässä (Åggelby) sijaitsevat maat, joista myöhemmin muodostui Nybondaksen tila. Tämä alue ei kuitenkaan ollut julkisoikeudellisesti kaupunkialuetta, vaan kuului Helsingin pitäjään. Kaupungin rajojen tarkkaa sijaintia ei muutenkaan näinä aikoina määritelty rajankäynnein, vaan rajat olivat ylimuistoiseen nautintaan perustuvia summittaisia linjauksia.
Kaupungin siirto Vironniemelle vuonna 1640
Vantaanjoen suulla sijaitsevan Helsingin ja Porvoon vähäinen kaupallinen merkitys sai valtaneuvoston pohtimaan uuden kaupungin perustamista. Asiaan tutustuminen oli myös syksyllä 1637 Suomen kenraalikuvernööriksi nimitetyn Pietari Brahen ensimmäisiä työtehtäviä. Hän ehdotti samalla laajempaa hallinnon uudistamista. Hänestä hallinto helpottuisi, jos laaja Uudenmaan ja Hämeen lääni jaettaisiin kahteen osaan.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 258.
Uuden maaherran residenssi eli asunto tulisi perustettavaan kaupunkiin, johon uskottiin saatavan asukkaita verohuojennusten turvin Vantaan Helsingistä ja Porvoosta. Kaupungin yhteyksiä sisämaahan tulisi parantamaan rakenteilla ollut maantie Hämeenlinnaan.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 259–260. Paikaksi valittiin Helsingin edustalla oleva Santahamina, johon kaupunki oli jo alun perinkin suunniteltu rakennettavaksi. Se ei tosin tälläkään kertaa kelvannut, sillä maaperä havaittiin kallioiseksi ja epätasaiseksi.
Kuningatar Kristiina toivoi, että uusi kaupunki erioikeuksiensa ja erivapauksiensa avulla kasvaisi kunnolliseksi kaupungiksi, jossa rehellinen porvarillinen elinkeino kehittyisi ja aikaa myöten pääsisi huomattavaan asemaan ja kukoistukseen. Uusi kaupunki luvattiin vapauttaa kahdentoista vuoden ajaksi pikkutullista, leivinuuniverosta ja kontribuutiosta eli verosta, jota kannettiin sotajoukkojen ylläpitoon, sekä lisäksi aksiisimaksusta eli valmisteverosta kaupungin oikeudenkäyttöalueella valmistetusta oluesta ja poltetusta paloviinasta.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 277.
Pietari Brahelle lähetettiin kuninkaallinen kirje 30. toukokuuta 1639. Siinä ilmoitettiin, että uuden kaupungin paikaksi hyväksyttiin Pietari Brahen kirjeessään ehdottama Sörnäistenniemi (Södernäsin niemi, Södernäs Udd). Tukholmassa otettiin mielihyvin vastaan tieto siitä, että niemi oli hyvä paikka uudelle kauppakaupungille ja lisäksi pienin kustannuksin linnoitettavissa ja varustettavissa.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 260–262.
Helsingin kaupungin erioikeuskirja annettiin Köpingissä 2. lokakuuta 1639. Kaupunki sai luvan käyttää Ruotsin kaupunkilakia ja sen nojalla valita pormestarit ja raatimiehet. Sille annettiin kaupungin sinetti, jolla vahvistettiin tuomiot, välikirjat, valtakirjat, passit ja muut varmistuskirjat. Sinetissä oli sinisellä pohjalla koskessa oleva vene, jonka yläpuolella on kullattu kruunu. Kaupunkia nimitetään tästedeskin Helsingiksi (Helsingfors). Ennen luvattujen 12 vuoden verovapauden lisäksi saatiin 12 vuoden vapautus merisotilaan pidosta ja kaupunkien yleisestä suostuntaverosta.
Kaupungissa tuomituista sakoista kaupunki sai pitää puolet kirkkojen, koulujen ja yleisten rakennusten kunnossapitoon. Sille myönnettiin myös kymmenesosa perinnöistä ja vapautus majoituksesta ja kestityksestä. Vangitsemisen uhalla kiellettiin kulkevien käsityöläisten työskentelemästä neljää peninkulmaa lähempänä kaupunkia. Lopuksi alamaisia kiellettiin aiheuttamasta vastusta taikka haittaa Helsinkiin asumaan asettuville.
Lopulta myös Sörnäistenniemeä pidettiin liian ahtaana tulevaa kasvua ajatellen. Vasta Pietari Brahen Tukholmassa käymien neuvottelujen jälkeen asia ratkesi lopullisesti.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 263. Kuninkaallisessa kirjeessä 29. lokakuuta 1640 ilmoitettiin, että kenraalikuvernöörin kanssa käydyissä neuvotteluissa oli päätetty kaupungille uusi paikka. Kaupunki perustettiin Södernäsin niemen ja Helsingin niemen (Helsingenäs) välillä olevalle Vironniemelle (Estnäs skatan). Niemen oli havaittu olevan purjehduksen kannalta paras paikka kaupungille. Sinne luvattiin myös lähettää maanmittari paaluttamaan kaupunki pohjapiirroksen osoittamalla tavalla.
Asukkaiden siirtyessä vanhasta kaupungista uuteen jäivät kaupungin maat Kumpulassa ja Koskelassa autioiksi ja kaupunkilaiset käyttivät niitä korkeintaan laidunmaina. Tilojen ei enää katsottu kuuluvan kaupungin alueeseen, vaan niitä pidettiin Helsingin pitäjään kuuluvina.Harvia 1936, s. 8–9.
Alueliitokset Töölön kylä vuosina 1643 ja 1644
Uuden kaupungin asukkaat halusivat kaupungin keskipisteeksi kivikirkon. Koska kaupungin tulot ja kruunun antamat avustukset eivät riittäneet edes puukirkon rakentamiseen, piti jostain saada lisätuloja. Töölön kylässä olevan kruununtilan haltijan kuoltua heräsi ajatus saada tila kaupungin haltuun. Se olisi nimittäin oiva paikka tiiliruukille, sillä sen mailla oli hyvää savea ja riittävästi puuta tiilien polttoon.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 281.
Päätöksessään 20. marraskuuta 1643 kuningatar Kristiina myöntyi uuden Helsingin porvariston anomukseen. Hän lahjoitti tilan kaupungille, jotta kaupunki voi laittaa sen tiluksille ”tiilenkuivausladon”. Tiiliruukin tulot kaupungin oli käytettävä kirkon rakentamiseen. Tilaa hallitseva leski sai korvaukseksi koko elinaikansa vuosittain 16 tynnyriä viljaa. Vasta tällä lahjoituksella kaupunki sai haltuunsa kaupunkialueen maapohjan Vironniemellä.
Toinen puoli Töölön kylästä eli 27 kyynärää (veroluku) oli autiona. Kaupungin oikeuspormestari anoi hallitsijalta sitäkin aluetta kaupungille, ja kuningatar myöntyi anomukseen vuonna 1644.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 281–282.
Kirkko ei ehtinyt pitkään palvella helsinkiläisiä, sillä 5. elokuuta 1654 se ja kolme neljäsosaa muusta kaupungista tuhoutui tulipalossa.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 285 ja 321.
Ratsumestari Skytten kuoltua hänen hallinnassaan Helsingin pitäjässä olleiden tilojen verot siirtyivät kruunulle. Kruunu puolestaan luovutti verotulot Helsingin kaupungin menojen kattamiseen. Asiasta riideltiin pitkään perillisten kanssa ja se ratkesi syksyllä 1653. Helsinki sai maistraatin palkkatiloiksi, mutta ei siis omistukseensa, Pikku-Haapalahden, Hindersnäsin (Meilahden), Talin ja Lauttasaaren.Helsingin kaupungin historia, osa I s. 284.
Suomenlinnan saaret kuuluivat vanhojen karttojen mukaan Töölön kylän tilusalueeseen ja sijaitsivat siis kaupungin rajapyykkien sisäpuolella. Koska saaret Helsingin edustalla olivat sotilaallisesti tärkeitä, alkoi kruunu rakentaa sinne valleja jo vuonna 1656. Kaupungin suojaksi ja laivaston tukikohdaksi tarkoitetun linnoituksen rakentaminen alkoi vuonna 1748. Helsinkiläisten mielestä Ruotsin kruunu anasti nämä saaret pakkotoimin ja sai ainoastaan hallintaoikeuden niihin määräämättömäksi ajaksi. Asia selkiytyi lopullisesti vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa, jossa saarista tuli Helsingin kaupunginosa numero 52.Harvia 1936, s. 32–35.
On hyvä muistaa, että ennen kaupungiksi kutsuttu yhdyskunta oli erilainen kuin nykyisin. Kaupunki nimittäin muodostui ennen vuoden 1873 kunnallishallinnon uudistusta kolmesta julkisoikeudellisesta yhdyskunnasta: 1) maaomaisuuden ja oikeuden hoidosta sekä järjestyksestä huolehtimisesta vastaavasta porvaristosta eli porvarisoikeuden saaneista kauppaa ja käsitöitä tekevistä kaupunkilaisista; 2) talonomistajista, jotka rahoittivat palotoimen, kadut ja tiet; 3) seurakunnasta, johon kuuluivat kaikki kaupunkilaiset ja joka kirkollisten asioiden lisäksi huolehti koulutoimesta ja köyhäinhoidosta.
Vuoden 1906 alueliitos pienoiskuva|Helsingin kantakaupunki 1900-luvun alussa ennen vuoden 1906 alueliitosta. Kaupungin alue loppuu Taka-Töölön ja Vallilan korkeudelle.
Vuonna 1906 liitettiin Helsinkiin maita Meilahtea, Käpylää ja Kumpulaa myöten. Jo vuonna 1899 huvilanomistajat Helsingin pitäjässä sijaitsevista Hermanninkaupungin ja Toukolan esikaupungeista lähettivät kirjeen läänin kuvernöörille, jotta heidän asuinalueelleen saataisiin parempi hallinto. He pyysivät, että joko esikaupungista muodostettaisiin taajaväkinen maalaisyhdyskunta omine hallintoineen tai ne yhdistettäisiin Helsingin kaupunkiin. Kaupunginvaltuusto kannatti näiden Helsingin kaupungin omistaman Gumtähden kartanon maalla olevien esikaupunkien liittämistä kaupunkiin. Helsingin maalaiskunta ja seurakunta puolestaan halusivat rahakorvauksen alueiden siirrosta, mitä kaupunki puolestaan vastusti.
Keisarillinen senaatti hylkäsi rahakorvaukset ja päätti vuonna 1903, että seuraavat alueet vuoden 1906 alusta yhdistetään Helsinkiin:Harvia 1936, s. 20.