Diakonia eli kirkollinen sosiaali- ja terveystyö on kristillisten kirkkojen ja (alun perin vain) seurakuntien järjestämää sosiaalista palvelu- ja avustustyötä.Kielitoimiston sanakirjaDiakonian oppikirja, s. 11Verraton tie, s. 176 Diakonia oli alun perin suppeampaa seurakuntien hyväntekeväisyyttä, mutta oli silloinkin monissa maissa pitkään sekä ainoaa sosiaalityötä että ainoaa terveydenhuoltoa, ja se tarjoaa monissa maissa edelleen ison osan niistä palveluista. Diakoniatyötä tekevät diakonissat ja diakonit.
Kysymyksessä on yksi kirkon perustoimintamuodoista jumalanpalvelustoiminnan ja lähetystyön ohella.Kirkko Suomessa, s. 134Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 9–11 Eri kirkkokunnissa ja eri aikakausina diakoniatyö on järjestetty ja ymmärretty hieman eri tavoin.
Diakonian etymologia ja uskonnollinen merkitys Sana diakonia on kreikkaa ja tarkoittaa palvelua.Sormunen, Eino: Diakonian oppikirja. Suomen kirkon sisälähetysseura, Sortavala, 1938, s. 27–33. Diakonian ajatellaan kristinuskossa perustuvan sekä Raamatun opetuksiin lähimmäisenrakkaudesta että alkukirkossa vakiintuneeseen tapaan huolehtia vähäosaisista. Palvelutyön ohella diakoniaan liittyy kristillinen julistustoiminta sekä kristittyjen keskinäisen yhteyden ja yhteistoiminnan vahvistaminen.Diakonissatoimi, s. 3–5, 118–123Diakonian oppikirja, s. 35–37Diakonian käsikirja, s. 13–19Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 60–61, 83, 93
Kristillisen kirkon Diakonian perustana ovat Jeesuksen opetukset ja esimerkki lähimmäisenrakkaudesta sekä alkuseurakunnan vakiintunut tapa pitää huolta vähäosaisista. Eri kirkkokunnissa ja eri aikakausina on diakoniatyö ymmärretty ja järjestetty eri tavoin.
Nykyaikaisen diakonian pioneerina voidaan pitää saksalaista Theodor Fliedneriä, joka perusti ensimmäisen diakonissalaitoksen vuonna 1836. Muutama vuosikymmen myöhemmin Helsinkiin perustettiin Diakonissalaitos fliedneriläisen mallin mukaisesti.
Käsitykset diakoniasta ovat eläneet ajan mukana. Diakonissalaitoksen nykyinen käsitys diakoniasta on tiivistetty kolmeen kohtaan: Kristillinen lähimmäisenrakkaus on diakonian voimanlähde Diakonian kärki on siellä missä hätä ja häpeä ovat suurimmat Diakoniaa ei kukaan jaksa tehdä yksin – yhteisö kantaahttps://www.hdl.fi/blog/2018/01/17/diakonia/
200px|pienoiskuva|Oulun Diakonissalaitos
Työmuodot Diakonian työmuodot käsittävät kristillisten seurakuntien ja järjestöjen harjoittaman kuntoutus-, vammais-, sielunhoito- ja retriittitoiminnan.
Kaupunkilähetykset Diakoniatyötä tehdään myös kaupunkilähetyksien kautta, joita on mm. Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Kaupunkilähetykset auttavat vähävaraisia ja sairaita, sekä ylläpitävät pyhäkouluja ja tarjoavat avioliittoneuvontaa. Kaupunkilähetykset ylläpitävät kesäsiirtoloita, lastenkoteja, nuorisotyötä, vanhusten kesäleirejä ja vanhainkoteja.Diakonian käsikirja, s. 50, 307–308
Historia Nykyaikaisen diakonian perustajina pidetään saksalaisia Theodor Fliedneria (s. 1800, k. 1864) ja Johann Hinrich Wicherniä (s. 1808). Theodor Fliender perusti ensimmäisen diakonissalaitoksen 13.10.1839 Kaiserswerthiin. Sisälähetyksen isänä tunnettu Johann Hinrich Wichern perusti Berliiniin Elisabeth-laitos nimisen sairaalan ja hän aloitti miesdiakonien koulutuksen.Diakonian oppikirja, s. 69–73Verraton tie, s. 82–85
Tunnetuimpia diakonilaitoksia ovat Aurora Karamzinin vuonna 1867 perustama Helsingin Diakonissalaitos, 1869 perustettu Viipurin Diakonissalaitos, 1905 perustettu Sortavalan Diakonissalaitos ja 1896 perustettu Oulun Diakonissalaitos.Suomen kirkon sisälähetysseuran historia. s. 15Kirkko Suomessa, s. 136Diakonissatoimi, s. 33
Suuri osa diakoniatoimintaa harjoittavista liikkeistä on perustettu ennen 1970-lukua. Raittiusjärjestöt syntyivät 1900-luvun vaihteessa ja sielunhoito yleistyi ennen toista maailmansotaa. Retriitti- ja vammaishoitotyö yleistyi 1960-luvulla. Liikkeiden syntyyn ovat vaikuttaneet erityisesti yhdysvaltalaiset ja intialalaiset vaikutteet.
Diakonissat ja diakonit Diakoniatyötä tehdään seurakunnissa sekä työntekijöiden että vapaaehtoisten voimin. Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnissa on palkattu diakoniatyöntekijöitä, jotka ovat saaneet joko diakonissan tai diakonin koulutuksen. Diakonissalla tarkoitetaan sellaista diakoniatyöntekijää, jolla on myös sairaanhoitajan ammattipätevyys. Tällöin puhutaan diakonian virasta, joka on papin ja piispan ohella yksi kirkon hengellisistä tehtävistä. Katolisessa kirkossa diakonaatti on eräänlainen pappeuden esiaste.
Katolisessa kirkossa diakoniatyöhön liittyvistä tehtävistä huolehtivat erityisesti luostarit ja niitä ylläpitävät sääntökunnat. Myös erilaiset kristilliset järjestöt tekevät diakoniatyötä, vaikka nimitykset ja toimintamuodot voivatkin vaihdella.Diakonissatoimi, s. 10–11Diakonian oppikirja, s. 52–54Diakonian käsikirja, s. 39–40
Nykyisin diakoniatyön painopiste on siirtynyt terveydenhoidosta sielunhoitoon.Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 92
Diakoniatyöntekijöiden koulutus Suomessa Alusta alkaen diakonissakasvatus oli sairaanhoitajakoulutusta, mutta myös huoltosisarkoulutusta harjoitettiin 30-luvulla Sortavalan Diakonissalaitoksessa, joka lopetettiin v. 1937, seurakuntien kysyessä pääasiassa sairaanhoitodiakonissoja.Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 107Diakonian käsikirja, s. 367–368
Ensimmäisen diakoniatyön oppikirjan laati 1938 Eino Sormunen. Diakonissakoulutus kesti aikaisemmin 4 vuotta, josta 3 vuotta käytettiin sairaanhoitajakoulutukseen.Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 109 1950-luvun alkupuolella opiskeluaikaa pidennettiin Helsingin Diakonialaitoksessa 5 vuoteen, Lahden Diakonissalaitoksessa 4 1/2 vuoteen, Oulun Diakonialaitoksessa 4 1/3 vuoteen ja Porin Diakonissalaitoksessa 4 vuoteen.Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 111
Vuoden 1957 uusi sairaanhoitajakoulutusasetus vaikutti diakonissakoulutukseen, niin että erityiskoulutus erotettiin sairaanhoitajakoulutuksesta, jonka pituudeksi määrättiin 2 1/2 vuotta. Koulutusaika muuttui vuoteen 1960 mennessä kestämään 3 vuotta 6 kuukautta - 3 vuotta 9 kuukautta.Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 113
Suomessa diakoniatyöntekijöitä koulutetaan nykyisin Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Aikaisemmin koulutuksesta vastasivat diakonia- ja diakonissalaitokset, jotka ovat olleet edelläkävijöitä suomalaisen sairaanhoidon ja sosiaalityön koulutuksen ja palveluiden kehittämisessä.Diakonian käsikirja, s. 376–379
Ruotsinkielisiä diakoni- ja nuorisotyönohjaajia koulutetaan Karjaalla sijaitsevassa Lärkkulla-stiftelsens folkakademin oppilaitoksessa.Diakonian käsikirja, s. 378
Diakonissoiksi on valmistettu evankelis-luterilaisen uskontunnustusta olevia kristillismielisiä naisia, joiden tehtävänä on hoitaa sairaita ja kärsiviä myös seurakunnissa.Suomen kirkon sisälähetysseuran historia. s. 50Diakonian oppikirja, s. 76
Diakoneiksi ja diakonissoiksi valmistuneet vihitään kirkossa virkaansa, kun he olivat toimineet tehtävissään 1–2 vuotta. Vihkimyksen suorittavat piispat.Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 16–18, 109
Vuonna 1946 seurakuntien palveluksessa oli 2 diakonia ja 396 diakonissaa, vuonna 1959 17 diakonia ja 536 diakonissaa, vuonna 1965 diakoneja 27 ja diakonissoja 578, vuonna 1968 45 diakonia ja 657 diakonissaaDiakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 136 Kuntien ja valtion palveluksessa oli vuonna 1959 diakonissoja 296 ja vuonna 1968 heitä oli 626.Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 134
Diakonissoja valmistui vuosina 1960–1965 yhteensä 647.Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, s. 133 Nykyään diakonian virkaan vihitään kaikki evankelisluterilaisen kirkon jäsenet, jotka ovat käyneet vaadittavan koulutuksen ja ovat saaneet viran tai vähintään 4 kk kestävän diakoniasijaisuuden.
Kansainvälinen diakonia Kansainvälinen diakonia perustuu samaan lähtökohtaan, mutta ulottaa kristillisen lähimmäisenrakkauden kirkon oman, maantieteellisen alueen ulkopuolelle. Kansainvälisen diakonian seuratessa diakonian perusperiaatetta toimia siellä, missä ”hätä on suurinta ja missä muut eivät auta” (Kirkkolaki 83 %), toiminta kohdistuu käytännössä maailman köyhimpiin maihin. Vuodesta 1965 alkaen osa Yhteisvastuu-keräyksen tuotosta on käytetty ekumeeniseen diakoniaan, Luterilaisen Maailmanliiton ja Kirkkojen Maailmanneuvoston välityksellä kehitysmaiden auttamiseen.Kirkko Suomessa, s. 135, 138
Kansainvälisen diakonian keskeinen toimija Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on Kirkon Ulkomaanapu. Muita toimijoita ovat lähetysjärjestöt, joiden toiminnasta osa on diakonista.
Nykyaikaisen diakoniatyön avustuksen kohteet Avustuksen kohteina ovat 1990-luvun laman johdosta ylivelkaantuneet, maahanmuuttajat, lapset, sairaat ja vanhukset.Diakonian käsikirja, s. 22–32, 183–188, 438–444
Katso myös Diakoni Diakonissa Diakonia-ammattikorkeakoulu Suomen Diakonialaitosten Liitto Helsingin Diakonissalaitos Viipurin Diakonissalaitos Oulun Diakonissalaitos Kirkon erityisnuorisotyö Suomessa
Lähteet Kansanaho, Erkki: Sisälähetys ja diakonia Suomenkirkossa 1800-luvulla, Suomenkirkon sisälähetysseura, Pieksämäki, 1960 Kansanaho, Erkki:Suomen kirkon sisälähetyksen historia. Sortavalan aika 1905-1944, Suomenkirkon sisälähetysseura, Pieksämäki, 1964 Toim. Nikolainen Aimo T., Pirinen Kauko, Simojoki Martti, Sinnemäki Maunu: Kirkko Suomessa, Weilin + Göös Ab, Tapiola, 1968 Ljungberg, Emmi: Diakonissatoimi,', Kansanvalistus-seura, Helsinki, 1889 Sormunen, Eino: Diakonian oppikirja, Suomen kirkon sisälähetysseura, Sortavala, 1938 Toim. Hissa, Pentti I.: Diakonia ja muuttuva yhteiskunta, Kirkon diakoniatoimikunta, Helsinki, 1970 Wiren, Edvin: Verraton tie. Diakonian raamatullinen pohja, historiallinen kehitys ja nykyiset työmuodot, Wsoy, Helsinki, 1947 Toim. Helosvuori R, Koskenvesa E, Niemelä P, Veikkola J: Diakonian käsikirja'', Kirjapaja, Helsinki, 2002
Viitteet
Luokka:Kristilliset käsitteet Luokka:Kristinuskon käytännöt Luokka:Kristinusko ja yhteiskunta Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit