pienoiskuva|300px|Meyers Konversations-Lexikon, 1885–1890: 1600–1800-lukujen eurooppalaisia asuja. Pukeutumisen tutkimus on tieteenala, jossa käsitellään vaatetukseen, ulkonäköön, muotiin ja kulttuuriseen ihmisruumiiseen liittyviä teemoja. Pukeutuminen on ilmiönä erittäin moniulotteinen ja tarjoaa paljon erilaisia tutkimusmahdollisuuksia. Tutkimusalana pukeutuminen on monitieteinen ja tieteidenvälinen. Pukeutumisella on käytännöllinen, esteettinen ja kommunikatiivinen ulottuvuus, jolloin se mahdollistaa kulttuurisen vuorovaikutuksen dynaamisen prosessin. Aiheesta käytetään myös termejä pukeutumistutkimus, pukututkimus, vaatetustutkimus ja vaatetutkimus.
Yleistä Vaatetusala pyrkii ymmärtämään ja tulkitsemaan vaatetuksen kulttuurisia ja yksilöllisiä merkityksiä.Koskennurmi-Sivonen 2000, s. 17. Vaatetusfilosofia käsittää sekä yksilön arkiset pukeutumiskäytännöt että yleiset kulttuuriset pukeutumisen toimintaperiaatteet.Koskennurmi-Sivonen 2000, s. 19. Filosofisesta näkökulmasta ihminen todellistuu pukeutumisen kautta. Vaatetusfilosofiseen pohdintaan kuuluu lisäksi kaikki tutkimusalueen määrittämiseen liittyvät päätökset.
Pukeutumisen tutkimus ja siihen liittyvä julkaisutoiminta vilkastui 1990-luvulla. Pukeutumisen tutkiminen voi olla luonteeltaan taiteellista, humanistista, yhteiskuntatieteellistä, taloustieteellistä tai teknistä, riippuen siitä, mistä näkökulmasta vaatetta tai pukeutumista lähestytään. Pukeutuminen voi olla prosessi, tuote tai väline. Se on yhteyksissä materiaaliseen maailmaan, mutta on ymmärrettävissä myös laajemman aatteellisen viitekehyksen kautta. Pukeutumista, estetiikkaa ja ulkonäköä tutkittaessa haasteena on ilmiöiden käsitteellistäminen ja tutkiminen laadullisten tai määrällisten menetelmien kautta.
Termistöä Pukeutumiseen liittyvä termistö on arkikielessä hyvin laaja ja tulkinnanvarainen. Tieteellisessä tutkimuksissa termistön selkeyttäminen ja tarkka määritteleminen on kuitenkin olennaista. Vaate (cloth) viittaa yksittäisiin vaatekappaleisiin ja asusteisiin. Vaatetus (clothing) puolestaan on ihmisen yllä oleva vaatteiden kokonaisuus. Puvulla (costume) viitataan esimerkiksi miesten pukuun tai yöpukuun, mutta käsitteeseen liittyy myös historiallinen, kansallinen, taiteellinen ja sosiaalinen kytkös. Costume-termillä tarkoitetaan lisäksi teatteripukuja ja muita rooliasuja. Pukeutuminen (dress, tarkoittaa joissain yhteyksissä myös mekkoa tai leninkiä) kattaa kaiken ulkonäön manipuloinnin, tapahtui se sitten vaatetuksella, koruilla, kampauksilla, tatuoinneilla tai lävistyksillä. Pukeutumisella voi olla erilaisia merkityksiä yhteyksistä riippuen, useimmiten kuitenkin vaatetus on konkreettinen osa pukeutumista.
Pukeutumistutkimukseen on liitetty myös ruumiillisuus (body), joka ottaa huomioon myös ruumiin asennot, eleet ja ilmeet. Tässä yhteydessä jotkut tutkijat käyttävät pukeutumisen sijaan termiä ulkoasu (appearance).
Pukeutumisen kulttuuris-historiallinen näkökulma thumb|300px|Élisabeth Vigée-Lebrun, Arkkiherttuatar Marie Antoinette, 1783. Pukuhistoriaa on perinteisesti tutkittu taiteen avulla. Maalaus osoittaa rokokoo-tyylin koristeellisuuden, joka vaikutti vaatteiden lisäksi arkkitehtuurissa ja muotoilussa. Vaatetus on vahvasti kulttuurinen, ja vaatteet kertovat menneistä ajoista ja katoavaisuudesta. Kulttuuris-historiallinen näkökulma on vanhin pukeutumisen tutkimussuunnista. Antropologinen ja etnologinen tutkimus on määritellyt vaatteen kulttuuriseksi artefaktiksi ja näin ollen kulttuurin kannalta merkitykselliseksi. On myös tutkittu vaatteen alkumuotoja, pukeutumisen syitä sekä konkreettisesti vaatteiden valmistustapoja. Etnologisessa pukeutumisentutkimuksessa olennaista on vaatteen kulttuurisuuden ja yhteisöllisyyden korostaminen.
Ensimmäisiä vaatetuksen tutkijoita oli J.C. FlügelTeoksessa The Psychology of clothes, 1930., jonka mukaan pukeutumisen päämotiivit ovat koristautuminen, suojautuminen ja häveliäisyys. Koristautuminen liittyy ihmisen yleiseen esteettisyyden tarpeeseen, liittyi se sitten vartalon muokkaamiseen, vaatteisiin, koruihin, seinämaalauksiin tai tarve-esineisiin. Suojautumiseen liittyvät sekä maagiset käsitykset että fysiologiset tarpeet. Häveliäisyys liittyy sivilisaation myötä muodostuneeseen siveellisyyden ja moraalisen puhtauden käsitykseen. Tähän ovat vahvimmin vaikuttaneet kristinusko sekä ajassa ja paikassa vaihtelevat siveellisyyskäsitykset. Uusien tutkimusten ja ilmiöiden myötä motiiveihin on lisätty muun muassa kommunikaatio sekä sosiaaliset motiivit.
Pukuhistoriallista tutkimusta on tehty paljon eri tyyleihin ja aikakausiin keskittyen. Tutkimuksen apuna on käytetty kuvien lisäksi säilyneitä fyysisiä vaatekappaleita sekä kirjallisia lähteitä. Pukuhistoriaa on tutkittu perinteisesti taiteen avulla, jolloin koko pukuhistoria on taiteen avulla kirjoitettua. Sekä taide että vaate on useimmiten alistettu tyyliperiodiajattelun alle, jolloin kuva eri aikakausien pukeutumisesta on suhteellisen suppea. Vaatetuksen tutkimuskenttä voidaan nähdä rajattomana, sillä siihen kuuluvat myös vaatteet vailla tyylihistoriaa, kuten työväestön vaatetus.Lönnqvist 2008, s. 105. Lisäksi oman kulttuurisen ja paikallisen kokonaisuutensa muodostavat kansanpuvut. Kansallinen herääminen 1800-luvulla nosti kansanpuvun uudenlaisen huomion kohteeksi.
Ajatus pukuhistorian ja taiteen historiallisista yhteyksistä on myös kiinnostanut tutkijoita. Anne Hollander on tutkinut vaatteen ja vartalon yhteyksiä taiteessa ja todennut, että vaatteet taiteessa on verrattavissa ennemmin taiteeseen itseensä kuin todellisiin pukeutujiin. Taiteilijoiden on myös osoitettu eri aikakausina osallistuneen konkreettisesti muodin luomiseen. Kun pukeutumista tutkitaan minkä tahansa kuvallisen representaation avulla, täytyy ottaa huomioon idealisoimisen todennäköisyys. Hollanderin mukaan vaatteella on taiteessa ideaalinen voima yli vaatteen oikeassa elämässä, sillä vaatteet taiteessa kuvataan usein niin kuin niiden pitäisi näyttää.
Kun tutkitaan vaatetta erityisesti taiteessa, tarvitaan uudenlaista käsitteistöä. Artistisella vaatteella tarkoitetaan taiteessa esiintyvää vaatetta. Vaatteen luonne taiteessa on aina artistinen, idealisoitu ja muunneltu taiteellisiin tarkoituksiin. Taiteellisilla elementeillä, kuten draperialla, valolla ja varjolla, väreillä, tekstuurilla ja muodoilla on tuotu esiin emootioita, persoonaa ja symbolisia merkityksiä. Vaate taiteessa on toiminut myös metaforana ruumiista, asenteista ja ideologioista, ja se kertoo aikakaudesta, ajan hengestä ja estetiikasta.Hollander, Anne: Seeing through clothes. New York: The Viking Press, 1978.Niemi, Pipsa: Artistinen vaate. Pukeutumiskuvallinen tutkimus The Lady of Shalott -maalauksista. Pro gradu -tutkielma: Jyväskylän yliopisto, 2011.
Vaatetuksen ja taiteen esteettiset ja tyylilliset pyrkimykset ovat olleet hyvin läheisessä suhteessa aina 1900-luvulle saakka. Pukuhistoria on ollut aina läheisessä suhteessa muodin ja tyylien historian tutkimisessa. Näiden kolmen oletetaan olevan riippuvaisia toisistaan. Muodilla ja taiteella on paljon yhteisiä elementtejä, sillä molemmat ovat herkkiä ajan ilmiöille. Kulttuuriset, sosiaaliset ja poliittiset muutokset näkyvät niissä usein vahvasti.Koskennurmi-Sivonen 2000, s. 112–113. Pukeutumisen kulttuuris-historiallisessa tutkimuksessa onkin tärkeää, että pukeutumista tulkitaan nimenomaan siinä kulttuurisessa kontekstissa, jossa se esiintyy.
Pukeutumisen tutkiminen suhteessa muodin tutkimiseen Muoti on Kielitoimiston sanakirjan mukaan jonakin ajankohtana vallitseva makusuunta, suosiossa oleva tyyli, kuosi tai yleinen tapa. Muotia on tutkittu pitkälti samassa yhteydessä kuin pukeutumista. Muoti on ilmiönä pukeutumista hetkellisempi, se on tuote ja ajallinen ilmiö. Lisäksi siihen sisältyy näkökulma sosiaalisesta kollektiiviudesta, sillä ihminen ei voi olla yksin muodikas. Muoti alkoi tutkimusten mukaan Euroopasta 1300-luvun puolivälin jälkeen, kun historiallinen puku alkoi osoittamaan muutoksia leikkauksissa, hihoissa ja koristeluissa. Samoihin aikoihin tapahtui yhteiskunnallinen muutos, kun ihmiset alkoivat siirtyä kaupunkeihin ja syntyi uudenlainen yksilötietoisuus.
Muoti on ollut käsitteenä lähellä tyylin käsitettä ennen kuin markkinavoimat valjastivat termin käyttöönsä. Filosofi Georg Simmelin mukaan muoti on ennen kaikkea sosiaalinen ilmiö, sillä sen pyrkimys on toisaalta jäljittelyyn, toisaalta yhtäläisyyteen, erottautumiseen ja sulautumiseen. Muoti ei ole koskaan tässä ja nyt, se on aina menossa tai tulossa. Simmelin teorioiden mukaan muodin laajeneminen johtaa kohti sen loppua, eli kun etujoukolta omaksuttu muoti päätyy kaikkien saataville, ei ilmiöitä voi enää luonnehtia muodiksi. Näin ollen tarvitaan jälleen uutta muotia.Simmel, Georg: Muodin filosofia. Helsinki: Odessa, 1986. Muoti on monissa yhteyksissä nostettu modernismin ja postmodernismin rinnalle osaksi laajempaa sosiaalista ja psykologista elämäntapa- ja identiteettikeskustelua.
Muodin ja pukeutumisen suhdetta on pohdittu useissa tutkimuksissa. Useimmiten niitä pidetään käsitteellisesti ja ilmiöllisesti synonyymeinä, mutta osa tutkijoista tekee selvän eron vaatteiden ja muodin välille. Muotia tutkineen Yuniya Kawamuran mukaan vaatteet ovat materiaalista tuotantoa, kun taas muoti symbolista. Vaatteet ovat käsinkosketeltavia ja välttämättömiä, kun taas muoti immateriaa ja ylimääräistä. Vaatteilla on hyötyfunktio, kun taas muodilla on statusfunktio. Lisäksi käsitteiden eroa voidaan lähestyä sosiologisesti, sillä vaatteita on kaikissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa, kun taas muoti rakennetaan institutionaalisesti ja levitetään kulttuurisesti.Kawamura, Yuniya: The Japanese Revolution in Paris Fashion. Oxford: Berg, 2004.
Pukeutumisen yhteiskunnallis-poliittinen näkökulma Pukeutumisen voidaan ajatella heijastavan yhteiskunnan järjestäytyneisyyttä, joka näyttäytyy sekä institutionaalisessa pukeutumisessa että tapakulttuurissa. Pukeutumisen yhteiskunnallista ja poliittista ulottuvuutta voidaan tarkastella lainsäädännön sekä normien ja arvojen tutkimisen kautta. Pukeutumisessa ovat läsnä yhteiskunnan muodostamat sosiaaliset merkitykset, jolloin yksilön toimiminen eri rooleissa ja identiteeteissä on normatiivista ja rajoitettua. Yhteiskunta valvoo asetuksilla ja julkisen mielipiteen muodossa, että pukeutumisessa toteutettu roolijärjestelmä säilyyLönnqvist 2008, s. 123.. Institutionaalisen vallan, kuten univormujen, tarkoituksena on luoda tunnistettavuutta ja auktoriteettia. Lisäksi voidaan ajatella, että yrityksillä ja valtioilla on valta työntekijöidensä pukeutumiseen, yhteisöillä valta yksilöiden pukeutumiseen.
Pukeutumisen tärkeydestä kertoo myös se, että siitä on säädetty lakeja. Kaarle Suuri määräsi vuonna 808 puku- ja ylellisyysasetukset, jotka määrittivät ihmisten pukeutumista sosiaalisen aseman mukaan, ja keskiajan Lontoossa asetuksilla säädettiin, kuinka varakas henkilön tuli olla, että hän voi käyttää tiettyjä kankaita. Myös monien muiden Euroopan maiden hallitsijat ovat määrittäneet lailla eri yhteiskuntaluokille soveltuvat pukeutumissäännöt. Pukeutumisella on aina ollut lisäksi poliittisia yhteyksiä. Luokkayhteiskunnissa pukeutumista käytettiin erottautumisen välineenä, kun taas sosialistissa yhteiskunnissa pukeuduttiin yhtenäiseen kansalaisunivormuun. Pukeutumisen yhteiskunnallis-poliittinen näkökulma näyttäytyy sekä lainsäädännössä että julkisessa keskustelussa: pohditaan muun muassa sitä, sallitaanko uskonnolliset symbolit kouluissa ja miten kasvot täysin peittäviin burkiin ja huiveihin tulisi suhtautua.
Pukeutumisen taloudellis-tekninen näkökulma