thumb|Perinteistä runkogeometriaa ja suunnittelua edustava kaksitahtinen Tomos-mopedi. Mopo tai mopedi on kevyt moottoriajoneuvo, jonka iskutilavuutta ja rakenteellista nopeutta on rajoitettu laissa. Lajityyppi kehittyi alun perin apumoottorilla varustetuista polkupyöristä, joita saattoi tarvittaessa polkea ilman moottorivetoa tavallisten polkupyörien lailla.
Nykyaikainen mopo on usein skootterimallinen, mutta myös isompia esikuviaan muistuttavia supermotoja ja enduroja on olemassa. Voimanlähde voi olla ilma- tai nestejäähdytteinen polttomoottori tai sähkömoottori. Polttomoottori on yhä useammin kaksitahtisen asemasta nelitahtinen. Jotkin mopot ovat hyvin tehokkaita, jopa neljä kilowattia eli viisi hevosvoimaa.
Suomessa oli vuonna 2007 rekisteröitynä 170 000 mopoa.
Nimitys Helkama antoi vuonna 1955 eräälle mopedimallilleen nimen Mopo. Nimi tuli sanasta moottoripolkupyörä. Mopedi taas on laina ruotsista (moped).
Moposta tuli nopeasti yleisnimi mopedeille. Vuonna 1959 Helkama luovutti nimen käyttöoikeuden Polkupyöräteollisuusyhdistykselle.
Nykyään kutsutaan koko ajoneuvoluokkaa virallisesti mopoksi.
Mopot ajoneuvoluokkana ja tehorajoitukset Mopo on kaksi- tai kolmipyöräinen ajoneuvo, jonka moottoriteho, huippunopeus ja usein myös koko on moottoripyörää pienempi. Suomen ajoneuvolain mukaan mopon eli ajoneuvoluokkiin L1e ja L2e kuuluvan moottorikäyttöisen ajoneuvon suurin sallittu rakenteellinen nopeus saa olla enintään 45 km/h.
Kaksipyöräisen eli luokkaan L1e kuuluvan mopon polttomoottorin iskutilavuus saa olla enintään 50 cm³ ja sähkömoottorin nettoteho saa olla enintään 4 kW.
Kolmipyöräisen mopon (luokka L2e) ottomoottorin tilavuus saa olla enintään 50 cm³, muun polttomoottorin tai sähkömoottorin teho saa olla enintään 4 kW.
Luokkaan L1e-A, moottoroitu polkupyörä, kuuluu niin sanottu pienitehoinen mopo. Se on polkimilla varustettu kaksipyöräinen ajoneuvo, jonka moottoriteho on alle 1 kW ja suurin rakenteellinen nopeus alle 25 km/h. Pienitehoista mopoa saa 15 vuotta täyttänyt kuljettaja ajaa ilman mopokorttia, eikä sitä tarvitse myöskään rekisteröidä tai katsastaa, mutta moottoriajoneuvona se vaatii liikennevakuutuksen. Poikkeuksena luokassa ovat useimmat sähköpolkupyörät, jotka erillinen laki määrittää moottorittomiksi ajoneuvoiksi.
Niin sanotutuilla viritetyillä mopoilla ajelun seuraukset liittyvät kuljettajan ajokorttiluokan riittävyyteen, ajoneuvon katsastamattomuuteen tai muutoskatsastuksen puutteeseen. Moottoripyöräksi viritetyllä mopolla ajamisesta on myös vero- ja vakuutusmaksuseurauksia.
Ennen vuotta 1985 syntyneet ovat saaneet mopon ajo-oikeuden täytettyään 15 vuotta, ilman ajotutkintoa tai -lupaa. Nykyään vaatimuksena on Suomessa 15 vuoden ikä ja hyväksytty kirjallinen tutkinto, josta saa todisteeksi AM120-luokan ajokortin. Pakollinen opetus otettiin Suomessa käyttöön 1.6.2011. Teoriakokeen lisäksi on suoritettava ajo- ja käsittelykoe. Euroopan unionin alueella ikävaatimukset vaihtelevat. Joissakin maissa kuljettajalta vaaditaan 16 vuoden ikä.
Mopolla saa ajaa tien oikeassa laidassa tai pientareella. Mopoille on oma mopokaista vuodesta 2004 asti uudistetun tieliikennelain mukaan. Vuodesta 2004 eteenpäin valmistetuissa mopoissa tulee olla tieliikennekäytössä sivuheijastimet ja kuljettajan vasemmanpuoleinen peili. Moposta ei kanneta Suomessa autoveroa. Joissakin maissa mopoja ei tarvitse rekisteröidä.
Vuoden 2005 syyskuusta lähtien on kaksipaikkaiseksi rekisteröidyllä mopolla saanut kuljettaa matkustajaa, matkustajan iästä riippumatta. Muuten kaksipyöräisellä mopolla saa kuljettaa yhtä enintään kymmenvuotiasta lasta, mikäli lasta varten on tarkoituksenmukainen istuin ja tarpeelliset jalkojen suojukset.
Mopojen liikenneonnettomuudet Suomessa Tietoon tulleita ja tilastoituja loukkaantumiseen tai kuolemaan johtaneita mopo-onnettomuuksia tapahtui Suomessa vuoden 2011 aikana 1 110, joista aiheutui yhdeksän kuolemantapausta. Vuonna 2011 kuolleista viisi kuoli elokuussa. Liikenneturvakeskuksen mukaan suuressa osassa onnettomuuksia mopoilijat ovat syyllisiä. Mopo-onnettomuuden todennäköisin tapahtumakuukausi on heinäkuu.
vuosi lukumäärä kuolleita 2009 7 2010 7 2011 1 110 9 2012 1 Varkaus
Mopon historia Suomessa
thumb|Venäläinen mopedi ZiD-50 "Pilot".
Moottoripolkupyörät thumb|Moottoripolkupyörä
Ensimmäiset mopedit olivat polkupyöriä, joissa oli pieni apumoottori. Vauhtia näille moottoripolkupyörille kertyi parhaimmillaan noin 20 km/h ja suurin osa energiasta tuli yhä kuljettajan jalkalihaksista.
Apumoottori lisälaitteena polkimien lisäksi polkupyörään on ilmaantunut alun perin noin vuoden 1900 vaiheilla. Silloin käytetyn polttomoottorin teho on ollut 3/4 — 1 hevosvoima. Tavallisimmin moottori oli hihnavälityksellä kiinnitetty takapyörään. Nimen omaan ylämäissä on pitänyt käyttää sekä polkimia että moottoria riittävän tehon saavuttamiseksi. Tällainen viritys lienee ollut mopon esiaste. Varsinaisia moottoripyöriähän on valmistettu jo 1800-luvun puolella.
Tuontimopot 1950-luvun lopussa Suomen ensimmäiset mopot alkoivat tulla markkinoille. Näissä mopedeissa oli kaksi käsikäyttöistä vaihdetta ja polkimet sekä levyrunko. Suomessa kuuluisia alkuvuosien mopoja olivat saksalainen Zündapp-mopo, ruotsalainen Monark-mopo. Saksalaisia ja ruotsalaisia mopoja halvempi vaihtoehto 1960-luvulle tultaessa oli Jawa-mopo, jota alettiin tuoda maahan uudestaan uudenmallisena 1980-luvullakin. Vuonna 1995 Suomen liityttyä Euroopan unioniin, Suomen laista poistettiin mopoja koskenut painorajapykälä, jonka mukaan mopo ei saanut painaa yli 50 kg.
Suomalaiset mopot thumb|Tunturi-mopo.
Myös Suomessa alettiin valmistaa mopoja, kuten turkulaisen Oy Rautateollisuus Ab Pyrkijän Pyrkijä, ensimmäinen sarjavalmisteinen suomalainen, tamperelaisen Kone ja Terä Oy:n Jaguar, Helkaman Hopeasauma - Mopo, Tunturi, Suomen Polkupyörä- ja Konetehtaan Supo ja Solifer.
Näistä ehkä maaseudun suosituimmaksi 1950- ja 1960-luvun mopoksi tuli Tunturi, jonka suosituinta tyyppiä kutsuttiin Pappa-Tunturiksi siksi, että se oli ikääntyvien, maatilastaan ja traktoristaan perillisten hyväksi luopuneiden miesten kulkuneuvo. Pappa-Tunturi oli kuitenkin myös suosittu aktiiviväestön keskuudessa maaseudulla esimerkiksi metsätyömaiden työmatkaliikenneajoneuvona, jota käytettiin myös talvella.
Mopojen suosio kasvoi merkittävästi vuodesta 1957 alkaen, jolloin ajokorttipakko poistettiin alle 50-kuutioisilta ajokeilta, joiden rakenteellinen nopeus oli korkeintaan 35 kilometriä tunnissa.
Entisaikoina ei mopon kuljettajalta vaadittu kypärää, vaan erityisesti talvella suosittiin nahkaista päähinettä, jollaista käyttivät myös moottoripyöräilijät ennen kuin moottoripyöräkypärästä tuli pakollinen ajovaruste.
Mopoa haluttiin lainsäädännöllä pitää pitkään moottoripolkupyöränä, joka edelleen etäisesti muistutti polkupyörää ja jossa oli poljettavat polkimet polkupyörän tapaan. Poljinpakko poistui vasta 1970.
Käytännössä kuitenkaan ei mopoa jaksanut polkea, koska sen massa oli sentään yleensä lähellä lainsäädännön rajoittamaa viittäkymmentä kiloa. Polkimilla olikin ajateltu lähinnä autettavan heikkotehoisena pidettyä moottoria mäissä. Ehkäpä oli helpompi siirtyä polkupyörän käytöstä mopolla ajamiseen, kun jalat olivat tutuilla polkimilla. Toisessa vaiheessa poljettavien polkimien vaatimuksesta luovuttiin. Mopoihin saatettiin ottaa automaattivaihteet, mikä joissain mopomalleissa näkyi "Automatic"-merkintänä.
1970-luvun alussa mopoista, varsinkin nuorisomopoista, vaikka perinteisiäkin mopoja myytiin, tuli kevytmoottoripyörän näköisiä. Niissä, Tunturi Sportissa ja myöhemmin Tunturi Super Sportissa samoin kuin 1974 valmistamaan aletussa Solifer SM:ssä sekä Helkaman Raisussa olivat kiinteät jalkatapit, kuten moottoripyörissä ja vasemmalla jalalla toimiva ensin kolmivaihteinen, sitten nelivaihteinen jalkavaihde aikaisemman käsikahvasta vaijerilla toimivan vaihteiston sijaan.
Moottorien ja vaihteiston kehittyminen Moottori oli usein puhallinjäähdytteinen. 1960–1970-lukujen taitteessa yleistyi ajoviimajäähdytteinen moottori ja vuonna 1970 tehdyn lakiuudistuksen jälkeen yleistyivät jalkavaihteet ja syrjäyttivät yhdessä jalkatappien kanssa käsivaihteet ja polkimet.
Vaihteiden määrä kasvoi yhdellä jo 60-luvun puolella, kun urheilumopot yleistyivät. 1970-luvulla mopoissa oli jo yleisesti neliportainen vaihteisto.
Erilaiset mopot Mopot jaetaan useisiin alaryhmiin. Näistä vanhimmat ovat ns. pappamopoja. Näiden seuraajina ilmestyivät urheilumopot, joiden nimitys on sittemmin vaihtunut sanaan isopyöräiset erotuksena minimopoista. Enduromopot valtasivat markkinoita 90-luvun taitteessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat skootterimopot yleistyneet huomattavasti. Uusin ilmiö ovat täyskatetut sporttimopot, sekä "minimotot", jotka ovat pienipyöräisten mopojen kokoisia replikoita sportti- tai maastomoottoripyöristä. Lisäksi käytetään suomimopot-termiä, jotta erotetaan Suomessa valmistetut vanhemmat mopot uusista ulkomaisista. Muita nimityksiä tämänkaltaiseen erotteluun ovat esim. "uusenska" ts. "uusenduro". -Ajan hengen mukainen (skootteri)mopokäsite on kiinamopo.
Pappamopot Pappamopo kuvaa käsitteenä mopoja, joilla suomalaiset kulkivat välttämättömät ajonsa ennen autojen yleistymistä maassa. Yhteisenä tekijänä pappamopoilla oli levyrunko, polkimet ja kaksi vaihdetta. Jalkatappien syrjäyttäessä polkimet myös näihin malleihin tuli jalkavaihteet. Pappamopo on käsitteenä myöhäissyntyinen ja se kuvaa nimityksenä tyypillisintä käyttäjäkuntaa: ikääntyneet miehet ja naiset huristamassa kirkonkylälle kauppa-asioille savuttavalla kulkupelillään. Mopojen valtakaudella 1950- ja 1960-luvulla mopoilla ajoi laajempi kirjo kansalaisia, myös nuorempia ja työikäisiä. Sukupolvenvaihdos on koskettanut myös pappamopoilijoita: erilaiset perinnekerhot vaalivat nyt pappamopojen kunniaa ja säilymistä ajokuntoisina.
Suomalaisvalmisteisia mopoja: Solifer Export Tunturi Start Tunturi Maxi Tunturi Automat
Urheilumopot Nämä aikoinaan erityisesti nuoria silmällä pitäen valmistetut mopot alkoivat yleistyä 60-luvulla. Aluksi mopoissa käytettiin levyrunkoja, mutta 70-luvun puolivälin tienoilla siirryttiin esimerkiksi Tunturin ja Soliferin osalta teräsputkirunkoihin. Tämän aikakauden mopot ovat melko matalia ja pitkiä. Urheilumopojen ryhmän tunnetuimpia edustajia ovat levyrunkoinen Tunturi Sport, putkirunkoiset Tunturi Super Sport, Solifer SM ja Helkama Raisu.
Tossumopot eli pikkumopot 1970-luvun alussa Suomeen alettiin tuoda Japanista niin sanottuja "tossumopoja", eli pienirenkaisia ja muutenkin pienikokoisia, keveitä mopoja. Näiden esikuvia olivat kaksitahtinen Suzuki PV50 sekä nelitahtinen Honda Z50 Monkey, jonka tyyppisiä mopoja myydään nykyäänkin kiinalaisina jäljitelminään (Jincheng, Baotian, Honlei, Sky Team jne.) Muita tossumopoja ovat esimerkiksi Tunturi Break, Tunturi Hopper, Helkama Ässä ja Helkaman ensimmäinen ja alkuperäinen tossumopo, jota markkinoitiin kauppanimikkeellä Tossu.
Enduromopot Enduromopojen aika alkoi 1980-luvun puolessavälissä ja jatkuu yhä. Enduromopoissa on hyvät maasto-ominaisuudet. Joustovarat ovat suuret, maavara on runsas ja mm. pakoputki viety yläkautta. Ensimmäisiä suosittuja enduromopoja olivat Helkama AX, Tunturi Tiger, vesijäähdytetty Tunturin Tiger Aqua, Suzuki S ja Suzuki S1. Nykyään suosiossa ovat valmistajat Aprilia, Beta, CH-Racing, CPI, Derbi, Gas Gas, Generic, Gilera, Keeway, Kinroad, Kymco, Masai, Malaguti, MBK, Motorhispania, Peugeot, Rieju, Skyteam, Yamaha. Uusissa enduromopoissa on usein kuusi vaihdetta ja moottorit ovat suurelta osin kaksitahtisia. Uusimmat enduromopot ovat melko korkeita (n. 85–95 cm:n istuinkorkeus).
Enduromopoja: Yamaha DT50x/50r Masai db (Dirtbike) MBK X-Limit Malaguti XTM/XSM Derbi Senda Xrace/Xtreme/DRD Racing/DRD Pro/DRD Pro Malossi Aprilia SX/RX/MX Beta RR50 Motard Standard/Motard/Motard Track/Enduro Standard Ch Racing WXE/WSM Cpi SX/SM Factory Bike YR 50 Chrono/Desert Gilera SMT/RCR Peugeot XPS/ Street EVo