Uskonnoton etiikka eli sekulaari etiikka on etiikkaa, jonka mukaan moraali ja etiikka ovat inhimillistä alkuperää. Sana sekulaari viittaa ei-uskonnolliseen tai uskonnollisesti sitoutumattomaan. Sekulaari etiikka on itsenäistä etiikkaa eli jumalallisista arvovalloista riippumatonta. On esitetty, että sekulaari etiikka on käytännön välttämättömyys kehittyneessä ja moniarvoisessa yhteiskunnassa.
Humanismi on elämänkäsitys, joka korostaa inhimillisiä arvoja ja ihmisen toimijuutta uskonnollisten käsitysten sijasta. Uskonnottoman maailmankatsomuksen puolustaminen voidaan jakaa esimerkiksi ateismin, naturalismin, humanismin ja sekularismin perustelemiseen.
Sekulaari etiikka
Ateismin ja humanismin historian yhteydessä mainitaan usein antiikin ajattelija Epikuros ja epikurolaisuus. Useat valistusajan ajattelijat arvostelivat uskontoa moraalisilla perusteilla. Paroni d’Holbach katsoi teoksessaan Système de la nature (1770), että jos ihmiset ymmärtävät itsensä oikein luonnon osana, he voivat oppia että onnellisuus saavutetaan elämällä rauhassa ja sopusoinnussa toisten kanssa.
pienois|Alankomaalainen lehti De Vrijdenker. Uskonnottomat järjestäytyivät länsimaissa 1800-luvulta alkaen vapaa-ajattelijoiden ja humanistien yhdistyksinä. Vapaa-ajattelijain maailmanliiton julkilausumien mukaan vapaa-ajattelijat pyrkivät hyvyyteen etiikan ja oikeudenmukaisuuteen yhteiskunnallisen työn avulla. Kansainvälisen humanistiliiton määritelmän mukaan ”humanismi on kansanvaltainen ja eettinen elämänasenne, joka katsoo että ihmisellä on oikeus ja velvollisuus antaa omalle elämälleen merkitys ja muoto. Se puolustaa inhimillisempää yhteiskuntaa etiikalla, joka perustuu inhimillisiin ja muihin luonnollisiin arvoihin käyttäen inhimillisiä kykyjä järjen ja vapaan tutkimuksen hengessä. Se ei ole jumalauskoista, eikä hyväksy yliluonnollisia käsityksiä todellisuudesta.”
Filosofisessa etiikassa eli moraalifilosofiassa tutkitaan moraaliin liittyviä kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, oikeaa ja väärää sekä hyvää elämää. Moraalinormien määrittämistä kutsutaan ohjeelliseksi eli normatiiviseksi etiikaksi. Normatiivisen etiikan tunnetuimmat suuntaukset jaetaan tavallisesti kolmeen luokkaan: velvollisuusetiikka, seurausetiikka ja hyve-etiikka. Filosofi Graham Oppyn mukaan moraalisia periaatteita sovellettaessa punnitaan tavallisesti sekä seurauksia, oikeuksia, velvollisuuksia että hyveitä. Monet uskonnottomat ovat asettaneet etusijalle seurausetiikan, koska se huomioi käytännön seuraukset. Tällöin velvollisuuksia, hyveitä ja oikeuksia arvioidaan sen mukaan, millaisia seurauksia niillä on.
2010-luvulla on tehty tutkimuksia uskonnottomien arvoista eri maissa. Niiden mukaan uskonnottomat eivät suuresti poikkea arvoiltaan muusta väestöstä. Ateistit tai agnostikot arvostavat muun muassa vapautta, tasa-arvoa, hyväntahtoisuutta, myötätuntoa ja perhettä. Useat vastaajat ovat korostaneet tieteellisen ajattelun ja inhimillisten arvojen merkitystä elämänkatsomukselleen. Useissa vastauksissa on mainittu elämän rajallisuuden ja nykyhetken arvostaminen. Koska ihmisellä on vain yksi elämä, siitä kannattaa tehdä mahdollisimman hyvä esimerkiksi ”toimimalla toisten hyväksi sekä suojelemalla luonnonympäristöä tuleville sukupolville.” Muun muassa filosofi Ilkka Niiniluodon mukaan tietoisuus yksilön elämän äärellisyydestä ja sitä seuraavan kuoleman lopullisuudesta on perustava tekijä, joka tekee elämästä ainutlaatuisen vastuullisen ja arvokkaan.
Humanismi ja posthumanismi
Jumalauskon puuttumisesta ei voida päätellä ihmisen muita kantoja. Uskonnottomuus voi kuitenkin yhdistyä laajempaan yhteiskunnalliseen liikkeeseen, johon kuuluu myös tietyn etiikan edistäminen. Humanismi (latinan humanitas ’ihmisyys, inhimillisyys, sivistys’) on elämänkäsitys, joka korostaa inhimillisiä arvoja ja ihmisen toimijuutta uskonnollisten käsitysten sijasta. Filosofi A. C. Graylingin mukaan on harvinaista kohdata ateisti, joka ei olisi humanisti. Graylingin mukaan humanisteille on yhteistä se, että keskustelu ihmisen hyvästä koskee ihmistä todellisessa maailmassa. Graylingin mukaan sekulaari humanismi on valistuksen ajasta lähtien vaikuttanut tieteelliseen, tekniseen ja kansanvaltaiseen kehitykseen.
Vuonna 2024 tehdyssä kyselyssä puolet suomalaisista samaistui humanismiin, kun se määriteltiin ihmisen arvoa ja itsenäistä ajattelua korostavaksi elämänkatsomukseksi. Filosofi Paul Kurtzin mukaan humanismi on myönteinen katsomus, joka ohjaa vähittäiseen paremman maailman rakentamiseen. Hänen mukaansa humanismi on yleismaailmallinen aihe, joka on kiinnostanut niin uskonnottomia kuin uskonnollisia ajattelijoita. Filosofi Julian Bagginin mukaan humanismi tarkoittaa laajassa merkityksessään käsitystä tarkoituksenmukaisesta ja moraalisesta elämästä, mutta samasta asiasta voidaan käyttää myös muita nimityksiä.
Kaikki uskonnottomat eivät kutsu itseään humanisteiksi. Joidenkin ateistien ja posthumanistien mielestä on ihmiskeskeistä olettaa, että ihmiset ovat kaikkeuden keskeisimpiä olentoja. Etiikka ei välttämättä ole ihmiskeskeistä, vaan sen keskeisiä käsitteitä voivat olla esimerkiksi olemassaolo, luonto, elämä tai tietoisuus. Posthumanismi tarkoittaa humanismia tarkistavaa ajattelutapaa. Posthumanismin mukaan ihminen on luonnon osa. Posthumanistien mukaan ihmiskeskeisyys on johtanut luonnon kestämättömään hyväksikäyttöön. Toisaalta posthumanismi jakaa humanismin kanssa näkemyksen, että ihminen voi vaikuttaa omaan kehitykseensä.
Uskonnoton moraali
pienois|pysty|alt=Filosofi osoittaa sormellaan tekstiä.|Epikuros, Agostino Scillan maalaus noin 1670–1680. Filosofi osoittaa tekstiä ”Mitä teetkin, tee se viisaasti ja ajattele seurauksia”. Jumalauskoa on perusteltu esittämällä, että moraali edellyttää jumalallista perustaa. Jumalien olemassaolo takaisi objektiivisten eli yleispätevien moraalisääntöjen olemassaolon. Saatetaan esittää, että kulttuurit ja uskonnot kannattavat yleistä, ehdotonta ja ajatonta moraalilakia. Käsityksen mukaan moraalilauseet voivat olla tosia, ja ne ovat tosia vain, jos ne saavat oikeutuksensa muualta kuin ihmisiltä. Yksi teistisen etiikan muoto on jumalallisen käskyn oppi, jonka mukaan moraali riippuu jumalasta.
Ateistit ovat vastanneet, että sekä uskonnottomat että uskovaiset voivat toimia moraalisesti hyvin tai huonosti. Monissa tutkimuksissa ateistit eivät keskimäärin eroa merkittävästi uskonnollisista ihmisistä moraalin, onnellisuuden, yhteisöllisyyden tai elämän merkityksellisyyden kokemisen suhteen.
Naturalistisen näkemyksen mukaan moraalikäsitykset heijastavat ihmisten yhteisöllistä elämää. Tutkija Pascal Boyerin mukaan ihmisillä on taipumus selittää sisäsyntyiset moraaliset käsityksensä yliluonnollisten toimijoiden aiheuttamiksi. Hänen mukaansa lapsille moraaliset käsitykset syntyvät luonnollista tietä ilman mielleyhtymiä yliluonnollisiin toimijoihin. Boyerin mukaan uskovien moraalikäsityksiin vaikuttavat enemmän muiden ihmisten kanssa jaetut käsitykset kuin uskontojen viralliset opit.
Uskonnottomat ovat puolustaneet sekulaaria etiikkaa muun muassa sillä perusteella, että jos henkilö kasvaa uskovaksi ja samastaa moraalin uskontoon, hylätessään uskonnon hän saattaa hylätä myös yhteisöllisen moraalin. Ilkka Niiniluodon mukaan esimerkiksi kultaiselle säännölle eli vastavuoroisuuden periaatteelle ei ole uskontojen piirissä löydetty yhteisesti hyväksyttyä tulkintaa, sillä sääntöä koskevan yhteisön piiri voidaan rajata eri tavoin. Ajatuksenvapaus ei myöskään kuulu kaikkien uskontojen opetuksiin. Järkiperäiseen ja sekulaariin moraaliin perustuvat oikeudet ovat Niiniluodon mielestä osoittautuneet käytännössä toimiviksi.
Tutkija Kenan Malik on huomauttanut, että Kiinan yhteiskunta perustui kahden vuosituhannen ajan ei-teistiseen moraaliajatteluun. Teoksessaan etiikan historiasta Malik kirjoittaa, että ”vain länsimaisen yksijumalaisuuden silmälapullisesta näkökulmasta voi väittää, ettei moraali voi olla olemassa ilman jumalaa.” Malik katsoo, että usko jumaliin ei ole myöskään estänyt ihmisiä arvioimasta itse, mikä on oikein. Pyhiä tekstejä on käytetty perustelemaan keskenään ristiriitaisia kantoja. Ihmisiä orjuutettiin samalla kun väitettiin, että jumala on pyhittänyt sen. Nykyisin orjuutta pidetään vääränä, koska ihmiset ovat muuttaneet mieltään. Malikin mukaan moraalikäsitykset muuttuvat yhteiskunnan mukana ja merkitykset syntyvät vain ihmisen toiminnan kautta.
Vuoden 2021 tutkimuksen mukaan ateistit ja teistit jakavat samoja moraalisia peruskäsityksiä, mutta painottavat eri tekijöitä. Ateistit arvioivat moraalisuutta useammin tekojen seurausten perusteella. Teistit puolestaan korostavat oman ryhmän yhtenäisyyttä tukevia arvoja, kuten arvovallan kunnioitusta, ryhmäuskollisuutta ja puhtautta. Ateistit pitävät moraalin kannalta tärkeämpänä esimerkiksi oikeudenmukaisuuden periaatetta. Tutkijoiden mukaan tämä ero voi selittää, miksi monet teistit suhtautuvat epäluuloisesti ateisteihin. Moniin uskontoihin sisältyy käsitys yhdestä pysyvästä moraalisesta arvovallasta. Siksi uskontojen moraalisäännöt keskittyvät sääntöjen noudattamiseen. Uskonnoton moraalikäsitys taas antaa enemmän tilaa seurausten arviointiin.
Etiikan itsenäisyys
Kritiikin mukaan jumalusko ei soveltuisi moraalin perustaksi, vaikka se olisi totta. Ateistit ovat usein puolustaneet etiikan itsenäisyyttä. Sen mukaan etiikan ei tule perustua järkiperäisestä eettisestä päättelystä riippumattomiin uskomuksiin. Humen lain mukaan tosiasiaväitteistä ei voi loogisesti johtaa arvolauseita. Vaikka jumalia olisi olemassa, se ei riittäisi perustelemaan sitä, miten asioiden tulisi olla.
Humen lain mukaan moraaliset oikeutukset ovat loogisesti riippumattomia siitä, millaisia tosiasiat ovat tai millaisiksi ne oletetaan. Vastaavasti monet ateistit ovat torjuneet sellaisen tieteeseen vetoamisen, jossa etiikalla ei ole itsenäisyyttä arvosidonnaisten kysymysten tarkastelussa. Vaikka jokin käyttäytymistaipumus olisi ollut evoluutiossa hyödyllinen, etiikan näkökulmasta voidaan kysyä, onko se hyväksyttävää nykyaikana.
Myöskään kaikki jumaliin uskovat eivät hyväksy käsitystä, että jumalien tahto määrittäisi oikean ja väärän. Euthyfronin ongelma kysyy, onko jokin hyvää siksi, että jumalat niin määräävät, vai määräävätkö jumalat sen hyväksi siksi, että se on hyvää. Jos jokin olisi hyvää vain siksi, että jumala käskee, myös paha voitaisiin määritellä hyväksi.
Kenan Malikin mukaan kysymys moraalista muuttui yhtä paljon poliittiseksi kysymykseksi, kun uudella ajalla hylättiin ajatus yhteiskunnasta valmiiksi säädettynä. Historioitsija Jonathan Israelin mukaan perinpohjaisia muutoksia vaativa valistusajattelun muoto ”murskasi kaiken oikeutuksen kuningasvallalta, ylimysvallalta, naisen alistamiselta miehelle, kirkon käskyvallalta ja orjuudelta, ja korvasi nämä yleismaailmallisuuden, tasa-arvon ja kansanvallan periaatteilla”. Malikin mukaan valistusajattelussa kysytään, millainen yhteiskunta on järkevä ja hyvä. Arvojen pohjalta kehitetään välineitä, jotta ihmiset voisivat muuttaa asiat sellaisiksi kuin niiden pitäisi olla.
Moraalilauseiden luonne
Moraalilauseiden luonteesta on esitetty erilaisia kantoja. Yhden niistä mukaan on olemassa moraalisia totuuksia. Jotta väite olisi tosiasiaväite, sillä tulee olla jokin mielen ulkopuolinen tosiseikka, joka tekee väitteen todeksi. Käsityksen mukaan olisi olemassa moraalinen todellisuus, jossa moraaliset tosiasiat sijaitsevat. Teistisen väitteen mukaan jumala on paras selitys riippumattomille moraalitotuuksille.
Filosofi John Shookin mukaan tämän käsityksen haasteena on todistaa, että moraalitotuuksia on olemassa. On olemassa useita yleisesti hyväksyttyjä moraalisääntöjä, mutta niiden kannattajat voivat hyväksyä myös poikkeustilanteita, joissa ne eivät päde. Uskonnon opetuksista voi olla vaikea löytää sääntöä, jota kaikki uskonnon kannattajat pitäisivät kaikissa tilanteissa pätevänä.