Tammikuun kansannousu () oli Kongressi-Puolan alueilla tapahtunut kansannousu Venäjän keisarikuntaa vastaan vuosina 1863–1865. 1830-luvulla tapahtuneen marraskuun kansannousun tavoin tammikuun kansannousunkin kukisti lopulta Venäjän armeija. Kapinan seurauksena Puolan itsehallinnollinen asema Venäjän yhteydessä heikkeni entisestään.
Tausta 220px|thumb|vasen|Venäjän armeijan telttoja Varsovassa vuonna 1861. Marraskuun kansannousun jälkeen puolalaiset Venäjän hallitsemilla Puolan alueilla olivat pitkään niin lyötyjä, ettei kapinoita alkanut Itävallan ja Preussin puolalaisalueiden kapinoinnin tapaan. Uusi mahdollisuus kapinoinnille tuli kuitenkin keisari Aleksanteri II:n myötä. Vuonna 1856 Aleksanteri lakkautti Krimin sodan jälkeen Puolan kuningaskunnassa marraskuun kansannoususta lähtien vallinneen poikkeustilan.Hovi 1993, s. 80 Poliittinen elämä Puolassa heräsi jälleen henkiin, mutta kansallinen liike oli jakautunut kahtia. Punaiset kannattivat itsenäisyyden palauttamista kapinan avulla ja sitä valmisteltiin erilaisia salaseuroja perustamalla. Merkittävimpiä näistä seuroista oli Aleksandrzej Zamoyskin johtama Maanviljelysseura, johon kuului 4 000 jäsentä. Toinen kansallisen liikkeen ryhmittymä olivat valkoiset, jotka kannattivat itsenäisyyden tavoittelua muiden kuin väkivaltaisten keinojen avulla. Valkoisten johtajana toimi Aleksander Wiwlopolski. Valkoisten mielestä Venäjä ei muodostanut puolalaisille yhtä suurta vaaraa kuin Preussi. Kannatuksen takaamiseksi valkoiset vaativat punaisten tavoin Puolan entisten itäalueiden liittämistä Puolaan, mutta punaiset olivat silti kansan keskuudessa suositumpia. Wiwlopolski pääsi Aleksanterin nimittämänä Puolan siviilihallinnon johtoon ja kansannousun ehkäisemiseksi hän sijoitti Puolaan 100 000 venäläistä sotilasta. Lisäksi hän suunnitteli 30 000 miehen kutsumista armeijaan, mutta suunnitelma tuli ilmi ja kutsuttavat katosivat maan alle.Hovi 1993, s. 81
Kapina 220px|thumb|oikea|Węgrówin taistelu. Tammikuun kapina alkoi varsinaisesti Varsovan salaisen keskuskomitean perustamisen myötä 22. tammikuuta 1863. Poiketen edellisistä kapinoista kapinoitsijoilla ei tällä kertaa ollut vakinaista armeijaa, vaan kapina oli luonteeltaan sissisotaa. Lisäksi kapinalliset kehittivät maanalaisen kilpailevan hallintokoneiston. Kansannousu alkoi sissi-iskuilla venäläisiä varuskuntia vastaan. Kapina levisi nopeasti myös Venäjän puolalaisille alueille ja sieltä Liettuaan, minne perustettiin vallankumouksellinen tilapäishallitus. Liettualaisten kansannousua johti pappi Antanas Mackevičius. Preussin pääministeri Otto von Bismarck huolestui siitä mahdollisuudesta, että kapina voisi levitä myös Preussin puolalaisille alueille. Venäjä ja Preussi solmivat 8. helmikuuta 1863 sopimuksen, jossa maat sitoutuivat kukistamaan Puolan kapinan yhdessä. Tarvittaessa molemmilla oli oikeus ylittää raja jäljittäessään pakenevia kapinallisia. Kapinan pitkittyessä punaisten yhtenäisyys kärsi ja eri osastot alkoivat kilpailla keskenään. Kapinan alussa johto oli ollut Stefan Bobrowskin käsissä, mutta myöhemmin kapinan johtajaksi nousi Romuald Traugutt. Traugutt pidätettiin toukokuussa 1864, mikä merkitsi kansannousun loppua Puolassa, vaikkakin erilliset sissiryhmät jatkoivat toimintaansa vielä vuoden 1865 kesään saakka.Hovi 1993, s. 82
Kansainväliset reaktiot Kapinan synnyttämä sympatian aalto levisi läpi Euroopan, erityisen vahvana se tuntui Ranskassa. Napoleon III reagoi jyrkästi Venäjän ja Preussin väliseen sopimukseen. Pariisissa oltiin kitkeriä siitä, että Preussi oli ottanut näkyvän kansainvälisen roolin Venäjän liittolaisena. Napoleon III esitti Itävallalle ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle liittoa Venäjää ja Preussia vastaan. Huhtikuun 17. päivänä Venäjä puolestaan esitti kansainvälistä konferenssia Puolan kysymyksestä. Kesäkuun 17. päivänä Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Itävalta vaativat välitöntä aselepoa Puolassa ja autonomisen Puolan valtion perustamista. Seuraavaksi Ranska esitti liittolaisten maihinnousua Baltiaan. Ruotsin oli tarkoitus tukea maihinnousua. Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti olevansa myötämielinen, mutta puolueeton, mikä merkitsi, ettei maihinnousuun olisi saatavissa riittävästi laivastoa.Volanen s. 199. Syksyn 1863 aikana Puolan kysymys poistui vähitellen päiväjärjestyksestä, ja ulkomailta apua odottaneet kapinalliset jäivät yksin.Volanen s. 208.
Seuraukset Tuhansia puolalaisia teloitettiin tai lähetettiin Siperiaan. Tragautt ja neljä hänen läheistä johtajaansa hirtettiin Varsovan sitadellissa vuoden 1864 elokuussa. Puolan kuningaskunta lakkautettiin kokonaan, ja Puolan alueita alettiin kutsua Veikselin maakunniksi. Puolalaiset virkamiehet vaihdettiin venäläisiin ja virka- sekä koulukieliksi tuli venäjä puolan tilalle. Liettuassa rankaisutoimia johti kuvernööri Mihail Muravjov, joka sai lempinimen ”Vilnan pyöveli”. Monet aateliston omistamat maatilat takavarikoitiin, ja niiden omistajat vietiin Siperiaan. Toimet keskittyivät erityisesti aatelistoon, koska aatelistoa pidettiin suurvaltaihanteiden ylläpitäjinä. Puolassa aloitettiin poikkeustilahallinto, joka levisi vuoden 1881 jälkeen käyttöön koko Venäjän alueelle.Hovi 1993, s. 83
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Luokka:Puolan historia
Luokka:Kapinat Luokka:1860-luku