thumb|Clemens von Galen pienoiskuva
Clemens August Graf von Galen (16. maaliskuuta 1878 Dinklage, Oldenburgin Münsterinmaa – 22. maaliskuuta 1946 Münster, Westfalen) oli toisen maailmansodan aikana Münsterin katolinen piispa Saksassa. Hän vastusti pelkäämättä sekä natsi-Saksan että liittoutuneiden miehitysjoukkojen mielivaltaisuuksia. Hänen urheat puheensa toivat hänelle lempinimen Der Löwe von Münster, ”Münsterin leijona”. 9. lokakuuta 2005 paavi Benedictus XVI julisti hänet autuaaksi, mikä on katolisessa kirkossa pyhimykseksi julistamisen esiaste.
Perhetausta ja opinnot Clemens von Galen syntyi 16. maaliskuuta 1878 valtiopäiväedustaja (katolinen Zentrum) Ferdinand Heribert Graf von Galenin ja hänen vaimonsa Elisabethin (synt. von Spree) perheeseen. Hän oli yhdestoista perheen kolmestatoista lapsesta. Kreivi von Galenin suku oli ikiaikaista westfalenilaista aatelissukua, jonka jäsenistä jo aiemmin oli tullut katolisia piispoja. Hän sai kotonaan ankaran kotikasvatuksen, jonka perusperiaatteita olivat katolinen uskonnollisuus, ahkeruus, täsmällisyys ja rehellisyys. Von Galenin koulutuksesta vastasi ensin kotiopettaja, vuonna 1890 hän aloitti opinnot jesuiittojen johtamassa Stella Matutinan sisäoppilaitoksessa Feldkirchissä, Itävallassa. Koska protestanttinen Preussi ei tunnustanut katolisessa Itävallassa suoritettua ylioppilastutkintoa, von Galen siirtyi vuonna 1894 Gymnasium Antonianumiin Vechtassa, Ala-Saksissa. Siellä hän suoritti ylioppilastutkinnon 1896.
Toukokuussa 1897 von Galen aloitti filosofian, historian ja kirjallisuuden opinnot Fribourgin yliopistossa Sveitsissä. Vuonna 1898 hän teki kolme kuukautta kestäneen matkan Italiaan, muiden muassa Roomaan. Matkan aikana hän tapasi myös paavi Leo XIII:n, joka myönsi hänelle henkilökohtaisen audienssin. Matkan aikana kypsyi von Galenin päätös ryhtyä katoliseksi papiksi. Matkan jälkeen hän siirtyi asumaan jesuiittojen ylläpitämään pappiskokelaiden asuntolaan Canisianumiin Innsbruckissa ja aloitti teologian ja filosofian opinnot paikallisessa yliopistossa. Vuonna 1903 hän siirtyi pappisseminaariin Münsteriin, Westfaleniin ja jatkoi opintojaan münsteriläisessä Westfälische Wilhelms-Universitätissa. 18. toukokuuta 1904 Münsterin piispa Hermann Jakob Dingelstad vihki von Galenin papiksi Münsterin tuomiokirkossa.
Pappisura Pappisvihkimyksensä jälkeen Clemens von Galen toimi lyhyen aikaa setänsä Maximilian Gereon Graf von Galenia, joka toimi Münsterissä vihkipiispana, avustavana kappalaisena ja tuomiokapitulipappina. Vuonna 1906 hän siirtyi papiksi Berliiniin, St. Matthiaksen seurakuntaan Winterfeldplatzille. Vuonna 1911 hänestä tuli vastaperustetun Sankt Clemens Maria Hofbauerin kirkkoherra Anhaltin rautatieaseman lähellä. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä von Galen asettui tukemaan isänmaansa sotaponnistuksia ja kehotti seurakuntalaisiaan ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi rintamalle. Hänen oma anomuksensa päästä sotilaspapiksi hylättiin. Sodan päätyttyä Saksan antautumiseen 1918 von Galen väitti kotirintaman pettäneen armeijan, joka oli kentällä lyömätön (n.k. tikarinpistoteoria). Tärkeä kotirintaman moraalia heikentänyt tekijä oli hänen mielestään maallistuminen ja ennen kaikkea Preussissa vallinnut protestanttisuus. Se teki kristinuskosta virallisen valtiouskonnon, jolla ei ollut henkilökohtaista merkitystä ihmisten elämässä ja joka ei ohjannut ihmistä henkilökohtaiseen jumalasuhteeseen. 1919 hänestä tuli St. Matthiaksen seurakunnan kirkkoherra. Valtakunnanpresidentin vaaleissa 1925 von Galen tuki kansallisen oikeiston protestanttista ehdokasta marsalkka Paul von Hindenburgia eikä suinkaan katolisen Zentrumin ehdokasta Wilhelm Marxia. Vuonna 1929 Clemens von Galen, jota oli pidetty erinomaisena suurkaupungin pappina, palasi yllättäen kotiinsa Westfaleniin. Hänestä tuli Münsterin keskustassa sijaitsevan perinteikkään St. Lambertin kaupunkiseurakunnan kirkkoherra.
Vuonna 1932 von Galen julkaisi teoksen ”Pest des Laizismus” und ihre Erscheinungsformen – Erwägungen und Besorgnisse eines Seelsorgers über die religiös-sittliche Lage der deutschen Katholiken (”Maallistumisen rutto ja sen ilmenemismuodot – erään sielunhoitajan mielipiteitä ja huolenaiheita Saksan katolilaisten tilasta”). Otsikon käsite ”maallistumisen rutto” on peräisin paavi Pius XI:n ensyklikasta Quas primas. Von Galenin kritisoi kirjassaan ennen kaikkea käsitystä, jonka mukaan elämä tulisi muodostaa vain tämän ajan käsitysten perusteella, ottamatta huomioon Jumalaa ja hänen tahtoaan. Samoin hän kritisoi sitä, että maailman pahuus ja ongelman nähdään vain epätäydellisyydestä ja vääristä valinnoista johtuviksi, kun niiden oikea alkuperä on klassisen kristinopin mielestä perisynti. Täten myös ihminen katsotaan pohjimmiltaan hyväksi, mikä von Galenin mielestä oli kauhistuttava harhaoppi. Se kielsi sekä synnin todellisuuden että Jumalan armon ja Kristuksen lunastustyön. Von Galen kääntyi voimakkain sanakääntein sellaisia katolisia henkilöitä ja instituutioita vastaan, jotka syyttivät katolista kirkkoa vanhakantaisuudesta ja ymmärtämättömyydestä oikeaa ja väärää koskevissa opetuksissa sekä vaativat kirkon sopeutumista nykyajan käsityksiin. Hänen mielestään tällaisten ajatusten esittäjät, paitsi kielsivät kirkollisen opetusviran aseman ja olivat siten harhaoppisia, myös edistivät yhteiskunnassa ilmennyttä ateismin ja uuspakanuuden henkeä. Muita maalistumisen hengen ilmentymiä olivat von Galenin mielestä liberaali talouskäsitys ja sosialismi. Liberaali talouskäsitys esitti talouden kehittyvän parhaiten, mikäli sen annetaan kehittyä täysin vapaasti, sosialismi taas näki yksityisomaisuuden kaiken pahan alkuna. Von Galen totesi edellisen näkemyksen uhraavan yksittäiset ihmiset talousjärjestelmälle, sosialismi taas romutti Jumalan antaman oikeuden yksityisomaisuuteen. Kolmas maallistumisen ilmenemismuoto on hänen mielestään poliittisten puolueiden vallanhalu, joka saattaa ne jopa maanpetturuuden tielle. Tässä yhteydessä hän kritisoi myös demokratian käsitystä siitä, että kaikki hallitusvalta on peräisin kansalta. Hänen mielestään kansan mielipide ei saa olla ehdoton asioiden ratkaisija, vaan sen yläpuolella on Jumalan luomistahto. ”Maallistumisen rutto” herätti liberaaleissa piireissä suuttumusta, sen kirjoittajaa syytettiin konservatiiviksi ja demokratian vastustajaksi. Lisäksi hänen tyyliään pidettiin ylimielisenä ja koulumestarimaisen moittivana.
Piispanvaali Vuonna 1933 Clemens Graf von Galen valittiin Münsterin piispaksi – virka, jota hän hoiti kuolemaansa asti. Kun Vatikaanivaltio vuonna 2003 avasi vuotta 1939 edeltävät arkistonsa, saatiin lisävaloa myös vuoden 1933 piispanvaaliin. Asiakirjojen mukaan von Galenin nimi oli esiintynyt siinä ehdokaslistassa, jonka Münsterin hiippakunnan tuomiokapituli oli lähettänyt Vatikaaniin. Saksalaisen käytännön mukaan – joka juuri oli vahvistettu Saksan ja Vatikaanin solmimassa valtakunnankonkordaatissa – paavi valitsee tuomiokapitulin ehdokkaista ne kolme, joiden välillä tuomiokapituli suorittaa lopullisen valinnan (paavi voi toki lisätä joukkoon omiakin ehdokkaitaan). Von Galenin nimi ei ollut niiden kolmen ehdokkaan joukossa, jotka Vatikaani ensin esitti Münsterin tuomiokapitulille. Asiaan lienee vaikuttanut ennen kaikka paavillisen lähettilään eli nuntiuksen Cesare Orsenigon kardinaalivaltiosihteeri Eugenio Pacellille (myöhempi paavi Pius XII) lähettämänä hyvin negatiivinen arvostelu von Galenista. Hän syytti von Galenia ylimielisestä ja röyhkeästä esiintymisestä, itsepäisyydestä ja – viitaten teokseen ”Maallistumisen rutto” – tavalliselle papille sopimattomasta opettajamaisesta käytöksestä. Ensimmäisessä piispanvaalissa Münsterin tuomiokapituli valitsi piispaksi Berliinissä asuneen, mutta Münsteristä kotoisin olleen tuomiokapitulaari Wilhelm Heinrich Heuferin, joka kuitenkin kieltäytyi ottamasta virkaa vastaan heikkoon terveyteensä vedoten. Jäljelle jääneistä kahdesta ehdokkaasta toinen, paderbornilainen professori ja tuomiorovasti Adolf Donders pyysi, ettei häntä valittaisi, joten ainoaksi ehdokkaaksi jäi Trierin vihkipiispa Antonius Mönch. Jotta tuomiokapitulilla ylipäänsä olisi valinnanvaraa, paavi suostui lisäämään von Galenin ehdokaslistaan. Münsterin tuomiokapituli valitsi hänet yksimielisesti piispanvirkaan 18. kesäkuuta 1933. Paavi vahvisti vaalin muodollisesti 5. syyskuuta 1933. 28. lokakuuta 1933 hänet vihittiin juhlallisesti piispaksi Münsterin tuomiokirkossa. Tunnuslauseekseen tuore piispa valitsi lauseen piispanvihkimysliturgiasta ”Nec laudibus, nec timore” – ”ei kiitos eikä pelko (saa vaikuttaa meihin)”.
Von Galen oli ensimmäinen saksalainen piispa, joka ennen virkaanasettamistaan joutui vannomaan uskollisuudenvalan valtakuntansa hallitukselle - juuri voimaan astunut valtakunnankonkordaatti määräsi niin. Ennen vihkimystä von Galen vannoi siis tuomiokapitulissa uskollisuutta Saksan valtiolle ja sen valtakunnankansleri Adolf Hitlerille seuraavin sanoin:
”Vor Gott und auf die heiligen Evangelien schwöre und verspreche ich, so wie es einem Bischof geziemt, dem Deutschen Reich und dem Lande Preußen Treue. Ich schwöre und verspreche, die verfassungsmäßig gebildete Regierung zu achten und von meinem Klerus achten zu lassen.”
(”Jumalan edessä ja pyhiä evankeliumeita koskettaen lupaan ja vannon, kuten piispalle kuuluu, uskollisuutta Saksan valtakunnalle ja Preussin maalle. Lupaan ja vannon kunnioittavani perustuslaillisesti valittua hallitusta sekä vaativani samaa kunnioitusta myös hiippakuntani papeilta.”)
Tämän valan muoto on pienin muutoksin (kuten Saksan liittotasavalta Saksan valtakunnan ja esimerkiksi Nordrhein-Westfalen Preussin sijasta) voimassa vielä nytkin. Nykyisetkin saksalaiset piispat vannovat ennen virkaansa astumista maalleen uskollisuutta tällä valalla.
Piispa kansallissosialismin kaudella Piispa von Galenin Saksan suhtautuminen kansallissosialistisiin vallanpitäjiin muodostui alusta alkaen jännitteiseksi. Kansalliskonservatiivina tunnettu von Galen tervehti iloisesti sitä uuden kansallistunteen nousua, joka johti kansallissosialistien valtaannousuun, sitä paitsi hänen mielestään Hitlerin hallitus pystyi suojaamaan Saksaa kommunistien uhkaavalta valtaannousulta. Piispa tuki myös julkisesti Hitlerin pyrkimyksiä Versailles’n rauhansopimuksen mitätöimiseksi. Vuonna 1936 von Galen tuki avoimesti Reininmaan remilitarisointia ja onnitteli julkisesti operaatiota johtanutta Werner von Fritschiä, samoin hän asettui tukemaan asevelvollisuuden käyttöönottoa. Samoin hän tuki Saarlandin liittämistä Saksan osaksi.
Toisaalta von Galen törmäsi pian kansallissosialistisen hallinnon ongelmalliseen puoleen. 26. maaliskuuta 1934 hän lähetti hiippakunnalleen pääsiäisajan paimenkirjeen, jossa hän käsitteli kansallissosialistien ensimmäistä vuotta vallassa. Kirjeessään hän kritisoi voimakkaasti kansallissosialistisen puoleen puolueohjelmalla ollutta tunnustautumista ”positiiviseen kristinuskoon”, osoittaen käsitteen epäselväksi ja harhaanjohtavaksi. Samassa paimenkirjeessään hän tuomitsi myös kansallissosialistiset rotuteoriat kristinuskon vastaisena. Paimenkirjeen julkaisemisen jälkeen Münsterin juutalaisyhteisö tosin pyysi, että piispa vastedes pidättäytyisi julkisista tuenilmauksista. Niiden pelättiin johtavan kielteiseen julkisuuteen ja juutalaisten ahdingon kasvamiseen. Von Galenin paimenkirje teki hänestä kertaheitolla tunnetun kansallissosialistisen kirkko- ja rotupolitiikan vastustajan.