thumb|Esimerkki mikrobilääkkeestä: influenssalääke oseltamiviiri. Mikrobilääkkeet (antimikrobiset lääkkeet) ovat lääkkeitä, joilla voidaan hoitaa mikrobien aiheuttamia infektioita. Ne tuhoavat mikrobeja tai estävät niiden kasvua ja lisääntymistä.
Yleensä antibiootti-sanalla tarkoitetaan sellaisia antimikrobisia lääkeaineita, jotka ovat peräisin luonnon mikrobeista (esimerkiksi homesienen tuottama penisilliini, joka tappaa bakteereita). Kemoterapia-aineiksi kutsutaan tieteellisessä kielenkäytössä antibiootteja sekä niitä antimikrobisia lääkeaineita, jotka on kehitetty synteettisesti. Koska joitain perinteisesti antibiooteiksi kutsuttuja antimikrobisia lääkeaineita valmistetaan nykyisin synteettisesti, käsitteissä on häilyvyyttä. Kemoterapia-aine-nimitys on sikäli harhaanjohtava, että kemoterapia tarkoittaa monenlaisten tautien hoitamista lääkeainein eikä ainoastaan mikrobilääkkeiden käyttöä infektiotauteihin.
Mikrobilääkkeitä voidaan käyttää mikrobien aiheuttamien infektioiden hoitoon, koska ne ovat isäntäeliölle suhteellisen harmittomia. On olemassa erilaisia mikrobilääkkeitä, joista kukin tehoaa bakteereita, viruksia, sieniä tai loisia vastaan. Antibiootit ovat pieniä molekyylejä (paino alle 2 000 daltonia) eivätkä ne ole entsyymejä.
Historia Alun perin antibiooteilla tarkoitettiin mikro-organismien tuottamia yhdisteitä, jotka vahingoittivat toisia mikro-organismeja. Louis Pasteur havaitsi sellaisten olemassaolon jo vuonna 1887, mutta pitkään aikaan niitä ei voitu käyttää lääkeaineina, koska kaikki tunnetut antibiootit olivat vaarallisia myös ihmisille.
Oikeastaan historiallisesti voidaan todeta, että bakteerviljemiä on käytetty infektioiden paikallishoitona jo noin vuonna 500 eaa. Nimitys kemoterapia on tullut käyttöön saksalaisen lääketieteen professorin Paul Ehrlichin mukana, ja tähän kytkeytyy ajatus, että kemoterapian keinoin voitaisiin tuottaa aineita, jotka tuhoaisivat bakteereita ilman että isäntäeliö vahingoittuu. Kemoterapia-aine ja varsinkin käyttöön tullut nimitys "kemoterapeutti" ovat kuitenkin niin epämääräisiä, että on katsottu paremmaksi käyttää termiä antimikrobilääke tai antibiootti. Kemoterapeutti-nimitys sekoittuu helposti henkilöön, joka harjoittaa kemoterapiaa. Nimityksen antibiootti otti käyttöön ensimmäisenä ukrainalaissyntinen biokemisti Selman Waksman.Tuomisto & Männistö, 1982, s. 633
Ensimmäinen merkittävä synteettinen kemoterapia-aine oli vuonna 1909 keksitty elohopeapitoinen arsfenamiini eli salvarsaani, jolla hoidettiin kuppaa.
Ensimmäinen lääkinnällistä käyttöä saanut antibiootti oli penisilliini. Vuonna 1928 Alexander Fleming havaitsi, että Penicillium notatum -nimisen homesieni tuotti ainetta, joka erityisen tehokkaasti tappoi stafylokokkeja. Kuitenkin vasta vuonna 1939 Howard Florey ja Ernst Boris Chain onnistuivat eristämään tämän aineen, penisilliinin puhtaana, ja vuoteen 1941 mennessä sitä oli saatu valmistetuksi riittävästi, jotta sen ominaisuuksia voitiin tarkemmin tutkia. Tämän jälkeen sitä ryhdyttiin valmistamaan yhdysvaltalaisissa lääketehtaissa, ja toisen maailmansodan loppuvaiheessa sitä jo käytettiin liittoutuneiden haavoittuneiden sotilaiden hoitoon. Itse asiassa sulfonamidien perusaine sulfaniiliamidi oli keksitty jo vuonna 1908, mutta vasta vuonna 1932 saksalainen patologi Gerhard Domagk totesi aineen tehon bakteereita vastaan ja kokeili sitä lääkinnälliseen käyttöön seuraavana vuonnaTuomisto & Männistö, 1982, s. 643.
Mikrobilääkkeitä Mikrobilääkkeitä on anatomis-terapeuttis-kemiallisen lääkeluokituksen ryhmissä J ja P.
Bakteerilääkkeitä Antibiootteja:
beetalaktaamit penisilliinit kefalosporiinit MLS-ryhmä makrolidit linkosamidit streptogramiinit nitroimidatsolit tetrasykliinit trimetopriimi aminoglykosidit glykopeptidit muita
Synteettisiä bakteerilääkkeitä:
kinolonit fluorokinolonit sulfonamidit oksatsolidinonit linetsolidi
Viruslääkkeitä Amantadiini Asikloviiri Atsidotymidiini Famsikloviiri Oseltamiviiri Pensikloviiri Ribaviriini Tsanamiviiri Valasikloviiri
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
*