Ginger Rogers (oik. Virginia Katherine McMath; ) oli Oscar-palkittu yhdysvaltalainen näyttelijä, tanssija ja laulaja. Rogersia pidetään yhtenä Hollywoodin kulta-ajan legendaarisimmista näyttelijöistä, sillä vuonna 1999 Yhdysvaltain elokuvainstituutti valitsi hänet kaikkien aikojen 14. merkittävimmäksi naisnäyttelijäksi.
Rogers aloitti uransa vaudeville- ja Broadway-viihdyttäjänä, jonka jälkeen hän siirtyi Hollywood-elokuviin. Hän tuli kuuluisaksi etenkin musikaaleista Fred Astairen kanssa. Rogers ja Astaire esiintyivät yhdessä lukuisten musikaalielokuvien pääosissa Hollywoodin kulta-ajalla, ja heistä tuli aikansa valovoimaisimpia elokuvapareja. Heitä pidetään yhdysvaltalaisen elokuvan historian legendaarisimpana parina. Rogers näytteli menestyksekkäästi myös draamoissa ja komedioissa. Hänet palkittiin parhaan naispääosan Oscar-palkinnolla draamaelokuvasta Kitty Foyle (1940). Pitkän uransa aikana Rogers esiintyi niin elokuvissa, teatterissa, televisiossa kuin radiossakin.
Varhainen elämä
Virginia Katherine McMath syntyi Independencen kaupungissa Missourissa 16. heinäkuuta 1911. Hän oli vanhempiensa William Eddins McMathin (1880–1925) ja Lela ”Lelee” Emogene McMathin (omaa sukua Owens; 1890–1977) ainoa lapsi. Virginian isä oli ammatiltaan sähköinsinööri ja äiti sihteeri, sanomalehden toimittaja ja käsikirjoittaja. Virginian vanhemmat olivat avioituneet 25. joulukuuta vuonna 1908 Utahin Salt Lake Cityssä. He olivat saaneet ensimmäisen lapsensa vuonna 1910, mutta lapsi oli kuollut pian syntymänsä jälkeen. McMathin suku oli kotoisin Skotlannista. Virginialla oli myös irlantilaisia sukujuuria.
Vanhemmat erosivat pian Virginian syntymän jälkeen, ja Virginia muutti äitinsä kanssa asumaan tämän vanhempien, Walter ja Saphrona Owensin, luokse lähelle Kansas Cityä. McMathien ero ei ollut helppo huoltajuuskiistan takia, ja William-isä oli kaapannut Virginian kahdesti. McMathien avioero myönnettiin vuonna 1915. Virginia asui isovanhempiensa luona äitinsä ollessa kaksi vuotta 1910-luvun lopulla Hollywoodissa käsikirjoittajana. Virginialla ja hänen isoisällään oli läheiset välit. Virginialle tarjottiin ensimmäistä sopimusta mykkäelokuviin jo vuonna 1917 hänen ollessaan vain 6-vuotias. Hänen äitinsä kieltäytyi tarjouksesta, koska ei halunnut päästää tytärtään alalle liian varhaisessa iässä. Vuonna 1918 Lela Owensista tuli yksi ensimmäisistä merijalkaväkeen liittyneistä naisista.
Virginian nuorella serkulla oli vaikeuksia lausua tämän nimeä oikein, joten hän lyhensi sen muotoon ”Ginga”. Perhe ja ystävät alkoivat kutsua Virginiaa tällä nimellä yhä enemmän, ja myöhemmin teatterimiehet muovasivat sen muotoon "Ginger". Merijalkaväkipalveluksensa jälkeen Lela-äiti avioitui toisen kerran entisen merijalkaväkimiehen John Logan Rogersin (1887–1960) kanssa toukokuussa vuonna 1920 Missourin Libertyssä. Virginia otti isäpuolensa sukunimen omakseen, vaikka Rogers ei ollut Virginiaa laillisesti adoptoinut. 1920-luvun alussa perhe muutti Texasin Fort Worthiin, missä Lela työskenteli teatterikriitikkona paikallisessa Fort Worth Record -sanomalehdessä ja John vakuutusyhtiössä. Virginia kävi koulua Fort Worth’s Central High Schoolissa, mutta ei koskaan valmistunut. Nuorena Virginia harkitsi opettajan uraa, mutta kiinnostus teatteria kohtaan kasvoi koulun näytelmäprojektien ja äidin työn ansiosta. Odotellessaan työtään tekevää äitiään paikallisessa teatterissa, Virginia alkoi esiintyä lavalla muiden teatterin näyttelijöiden kanssa. Hän osoittautui lahjakkaaksi tanssijaksi. Virginia esiintyi ensimmäisen kerran hyväntekeväisyysnäytöksessä, jossa hän oli laulanut ja tanssinut muiden esiintyjien kanssa Fort Worthin Majestic Theatren näyttämöllä ollessaan vasta 10-vuotias.
Ura Vaudeville ja Broadway
Rogersin ammatillinen viihdeura syntyi eräänä iltana vuonna 1925, kun Fort Worthiin saapunut Eddie Foyn kiertävä vaudeville-ryhmä tarvitsi sijaisen. Rogers oli sijaisena Foyn vaudeville-ryhmässä vähän aikaa, ja esiintyi tänä aikana Fort Worthin lisäksi Dallasissa. Tämän jälkeen Rogers osallistui ja voitti 9. marraskuuta 1925 Charleston-tanssikilpailun, jonka ansiosta hän pääsi puolen vuoden kiertueelle kahden punatukkaisen Charleston-tanssijan kanssa. He esiintyivät nimellä Ginger and the Redheads. Illinoisin Chicagossa punatukkaiset tanssijat liittyivät toiseen vaudeville-ryhmään, jolloin Rogers äitinsä kanssa palasi takaisin Fort Worthiin. Fort Worthista Rogers lähti äitinsä kanssa kiertelemään pian ympäri Yhdysvaltoja vaudevillen parissa. Rogers lauloi ja tanssi seuraavat neljä vuotta, jonka aikana hän esiintyi muun muassa Chicagossa, Bostonissa, Los Angelesissa, New Yorkissa ja Saint Louisissa. Lela-äiti toimi tyttärensä agenttina, puvustajana ja esiintymismateriaalien laatijana.
17-vuotias Rogers avioitui viihdetaiteilija Jack Pepperin kanssa vuonna 1929. He muodostivat lyhytikäiseksi jääneen vaudeville-kaksikon, joka sai nimekseen Ginger and Pepper. Rogersin ja Pepperin avioliitto oli ohi jo kuukausien sisällä, ja Rogers palasi kiertueelle äitinsä kanssa. Rogersin ja Pepperin avioero myönnettiin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Kun kiertue saapui New Yorkiin vuonna 1929, Rogers jäi kaupunkiin ja alkoi esiintyä radiossa laulajana vaudevillen ohella. Rogers teki Broadwaylla ensiesiintymisensä musikaalissa Top Speed, joka sai ensi-iltansa 25. joulukuuta 1929. Näytelmää esitettiin aina maaliskuuhun 1930 asti. Vuonna 1929 Rogersin äiti Lela ja isäpuoli John erosivat yhdeksän aviovuoden jälkeen.
Seuraavaksi Rogers valittiin Girl Crazy -musikaalin tähdeksi kaksi viikkoa Top Speedin ensi-illan jälkeen. Fred Astaire palkattiin auttamaan tanssijoita heidän koreografioissaan. Musikaalikomedia sai ensi-iltansa 14. lokakuuta 1930. Girl Crazy teki 19-vuotiaasta Rogersista tähden yhdessä yössä. Myös hänen vastanäyttelijästään Ethel Mermanista tuli musikaalin ansiosta tähti. Rogers lauloi musikaalissa muun muassa laulut ”(They’re Writing Songs of Love) But Not For Me” ja ”Embraceable You”. Girl Crazya esitettiin kesäkuuhun 1931 asti.
Varhaiset elokuvaroolit ja läpimurto
pienoiskuva|Rogers elokuvassa The Thirteenth Guest (1932). Vuonna 1929 Rogers debytoi kolmessa samana vuonna kuvatussa lyhytelokuvassa. Hän allekirjoitti seitsenvuotisen sopimuksen Paramount Picturesin kanssa vuonna 1930, jolloin ilmestyi myös Rogersin ensimmäinen pitkä elokuva Young Man of Manhattan. Romanttisessa musikaalikomediassa Rogers näytteli merkittävässä sivuroolissa, ja hänen repliikistään ”Cigarette me, big boy.” tuli yleinen lausahdus amerikkalaisessa puheessa. Hän laulaa elokuvassa laulun ”I’ve Got ’It’ But 'It’ Don’t Do Me No Good”.
Pian Rogers purki sopimuksensa Paramountin kanssa, ja muutti äitinsä kanssa Hollywoodiin. Rogers oli tehnyt Paramountille viisi elokuvaa New Yorkin Queensin Astoriassa sijaitsevilla studioilla. Kun Rogers saapui Kaliforniaan, hän solmi kolme elokuvaa sisältävän sopimuksen Pathé Exchangen kanssa. Rogersin ensimmäinen Hollywood-elokuva oli The Tip-Off (1931). Pathén kanssa tehty sopimus raukesi vuonna 1932, eikä sitä enää uusittu; Rogersin elokuvaura ei ollut ottanut tuulta alleen studiolla. Rogers oli tehnyt studion tyytymättömäksi, koska oli tehnyt vain "unohtuvia" elokuvia. Vuonna 1932 Rogers ryhtyi freelanceriksi ja teki elokuvia muun muassa Warner Brothersille, 20th Century Foxille ja RKO:lle. Rogers valittiin yhdeksi vuoden 1932 WAMPAS Baby Starsista.
Vuonna 1933 Rogers teki läpimurtonsa Anytime Annien roolissa Warner Brothersin musikaalielokuvassa 42:nen katu, joka oli arvostelu- ja yleisömenestys. Rogers laulaa elokuvassa kappaleen "Shuffle Off to Buffalo". 42:nen kadun jälkeen Rogers teki monia elokuvia eri Hollywood-studioille. Kultakalat 1933 oli 42:nen kadun rinnalla suuri arvostelu- ja yleisömenestys. Elokuvassa Roger laulaa kappaleen ”We’re in the Money”.
1933–1939: Rogers ja Astaire
Rogersista tuli maailman tunnetuimpia tähtiä 1930-luvulla Fred Astairen kanssa, jolloin he muodostivat aikansa kuuluisimman elokuvaparin. He tekivät vuosien 1933–1939 aikana yhdeksän yhteistä musikaalielokuvaa. Heidän ensimmäinen yhteiselokuvansa oli Carioca (1933), jota seurasivat musikaalit Continental – hupainen avioero (1934), Roberta (1935), Top Hat (1935), Laivasto tanssii (1936), Hääkarkuri (1936), Saanko luvan? (1937), Ihanaa on elää (1938) ja Tanssin kuningaspari (1939). Mainituista suurin osa oli sekä yleisö- että arvostelumenestyksiä. Rogers ja Astaire mullistivat Hollywood-musikaalin; he esittivät tanssi- ja laulunumerot ennennäkemättömällä tavalla. Ajan suurimmat populaarisäveltäjät sävelsivät heidän elokuvalaulunsa.
Kriitikot Arlene Croce, Hannah Hyam ja John Mueller pitävät Rogersia Astairen parhaimpana tanssiparina. Heidän mukaansa Rogers osasi yhdistää tanssitaitonsa ja luonnonkauneutensa niin draama- kuin komedianäyttelijänäkin. Rogers esitti Astairen kanssa 33 tanssia, joista Croce ja Mueller ovat korostaneet erityisesti ”I’ll Be Hard to Handle” Robertassa, ”I’m Putting all My Eggs in One Basket” Laivasto tanssii -elokuvassa ja ”Pick Yourself Up” Hääkarkurissa. Muita Rogersin ja Astairen klassisia tansseja ovat "Smoke Gets in Your Eyes" Robertassa, ”Cheek to Cheek” Top Hatissa ja ”Let’s Face the Music and Dance” Laivasto tanssii -elokuvassa. Erityistä ylistystä Rogers sai tanssiesityksestään "Waltz in Swing Time" -numerossa elokuvassa Hääkarkuri. "Waltz in Swing Timessa" Rogers tanssi Astairen kanssa, ja esitystä pidetään yleisesti parhaimpana duoesityksenä Astaire-elokuvassa. Yleensä Rogers vältti soolotansseja elokuvissa, kun taas Astaire tanssi ainakin yhden soolon jokaisessa heidän elokuvassaan. Rogers tanssi vain yhden soolon elokuvan Laivasto tanssii tanssinumerossa "Let Yourself Go". Astaire ja hänen yhteistyökumppaninsa Hermes Pan laativat tanssinumeroihin koreografiat. Heidän mukaansa Rogers panosti tansseihin ja ammattitaitoonsa jopa suuren rasituksen alla, vaikka hänellä oli monia muitakin sopimukseensa määrättyjä elokuvahankkeita.
Kun RKO:ta uhkasi konkurssi, studio palkkasi Rogersin ja Astairen elokuvaan Ihanaa on elää (1938), joka ei menestynyt odotetulla tavalla. Heidän seuraavan yhteisen elokuvansa, Tanssin kuningaspari, vakava ja traaginen juoni johti myös huonoon kaupalliseen menestykseen. Rogersin ja Astairen suosio ei ollut hiipunut, vaan huonot lipputulot aiheutti 1930-luvun lama. Musikaalielokuvien budjetit olivat huomattavasti suurempia kuin tavallisiin elokuviin käytetyt, ja ne suurenivat nopeammin kuin ehtivät voittaa tuottoja. Tanssin kuningasparin jälkeen Rogers ja Astaire eivät tehneet yhteistä elokuvaa kymmeneen vuoteen.
1930-luvulla Astairen yhteistyökumppanuuden ohella Rogers teki muita menestyneitä draama- ja komediaelokuvia sekä esiintyi radiossa. Vuonna 1935 Rogers näytteli William Powellin kanssa mysteerikomediaelokuvassa Naamioitu paholainen, ja vuonna 1937 ensi-iltansa saanut Suuri hetki osoitti hänen kykynsä draaman esittäjänä. Rogers oli naispääosissa myös kaupallisesti menestyneissä komediaelokuvissa Hänen salainen vaimonsa (1938), Poikamiesäiti (1939) ja Nainen kaiken takana (1939). Vuonna 1936 Rogers vieraili Washingtonissa presidentti Rooseveltin vuosittaisilla syntymäpäiväjuhlilla.
Vuodet huipulla
upright|pienoiskuva|vasen|Rogers vuonna 1943 Rogers nautti 1940-luvun alussa elokuvayleisön ja arvostelijoiden suosiota, ja hän oli RKO:n suurin tähti. Vuonna 1940 hänellä oli pääosa Gregory La Cavan ohjaamassa draamaelokuvassa Kapea polku. Elokuvassa hän esittää prostituoidun tytärtä, joka yrittää välttää äitinsä kohtalon. Vuonna 1941 Rogers voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon roolisuorituksestaan draamaelokuvassa Kitty Foyle (1940), joka oli suuri arvostelu- ja yleisömenestys sekä Rogersin tunnetuin rooli.