Heinz Kohut (3. toukokuuta 1913 Wien – 8. lokakuuta 1981 Chicago) oli itävaltalaissyntyinen yhdysvaltalainen neurologi (1947), psykiatri (1950) ja psykoanalyytikko (1950), joka kehitti self-psykologiaksi nimittämäänsä teoriaa, joka on sittemmin muodostanut merkittävän koulukunnan psykodynaamisen ja psykoanalyyttisen ajattelun piirissä, ja hän on siten edistänyt analyyttisten ja dynaamisten hoitotapojen kehittymistä.
Kohut toimi 1964–65 Amerikan psykoanalyyttisen yhdistyksen puheenjohtajana ja 1965–73 Kansainvälisen psykoanalyyttisen yhdistyksen varapuheenjohtajana. Erityisesti 1960-luvulla hän edusti niin voimakkaasti ja näkyvästi perinteistä psykoanalyyttista näkemystä, joka oli vallalla Yhdysvalloissa, että hän leikillisesti nimitti itseään “herra Psykoanalyysiksi”.Strozier, Charles B. Heinz Kohut: The Making of a Psychoanalyst
Varhaisvaiheet Kohut syntyi 3.5.1913 Wienissä, Itävallassa. Hänen vanhempansa olivat Felix Kohut ja Else Kohut (o.s. Lampl). Hän oli heidän ainoa lapsensa. Kohutin vanhemmat olivat assimiloituneita juutalaisia, jotka asuivat Alsergrundissa eli 9. kaupunginosassa, ja he olivat menneet naimisiin kaksi vuotta aikaisemmin. Felix Kohut oli haaveillut konserttipianistin urasta, mutta hän joutui luopumaan siitä traumatisoiduttuaan ensimmäisessä maailmansodassa. Hän oli siirtynyt liike-elämään, ja perustanut yhtiön Paul Bellak -nimisen miehen kanssa. Kohutin äiti avasi oman liikkeen sodan jälkeen, mikä oli harvinaista wieniläiselle naiselle noina aikoina. Elsen suhdetta poikaansa voidaan kuvata sanoen hänen “kietoutuneen narsistisella ja patologisella tavalla yhteen tämän kanssa”.Strozier 2001, s. 3, 16, 19, 22, 66.
Kohut pantiin kouluun vasta viidennelle luokalle. Sitä ennen häntä opetti useampi tuutori. Erityistä painoa pantiin sille, että hän oppisi ranskan kielen. Vuodesta 1924 lähtien hän opiskeli Döblinger Gymnasium -oppikoulussa Grinzingissä eli 19. kaupungiosassa, minne Kohutit sittemmin rakensivat oman talon. Kouluaikoina Kohutilla oli vielä yksi tuutori, mutta tämän rooli näyttää rajoittuneen siihen, että he kävivät oppineita keskusteluja, ja tuutori myös vei häntä museoihin, gallerioihin ja oopperaan. Mies oli hänen elämänsä ensimmäinen ystävä. Sitä ennen Kohutin äiti eristi hänet kaikista hänen ikätovereistaan.
Koulussa erityistä painoa pantiin klassiselle kreikan kielelle ja latinan kielelle sekä Kreikan ja Rooman kirjallisuudelle. Kohut tuli myös arvostamaan Goetheä, Thomas Mannia ja Robert Musilia.Strozier 2001, s. 21, 23–24, 29, 32.
Vuonna 1929 Kohut vietti kaksi kuukautta Saint-Quay-Portrieux’ssä Bretagnessa opiskellen ranskan kieltä. Koulussa hän kirjoitti tutkielman Euripideen näytelmästä Kyklooppi. Hänen opettajansa, joka oli antisemiitti ja myöhemmin osallistui Itävallan natsiliikkeeseen, syytti häntä sanoen hänen tutkielmansa olevan plagiaatti. Tutkielma hyväksyttiin vasta, kun Kohutin isä puuttui asiaan.Strozier 2001, s. 34–35.
Kohut hyväksyttiin Wienin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan vuonna 1932. Hän opiskeli kuuden vuoden ajan ja suoritti harjoittelun Pariisissa, ensin Hôtel-Dieussä ja sitten Hôpital Saint-Louis’ssa. Viimeksimainittu oli erikoistunut syfiliksen hoitoon, ja siellä Kohut sai nähdä šokeeraavia potilastapauksia. Pariisissa hän tutustui Jacques Palaci -nimiseen Istanbulista kotoisin olleeseen juutalaiseen lääketieteen opiskelijaan, ja vieraili tämän luona vuonna 1936. Seuraavana vuonna Kohutin isä kuoli leukemiaan. Jonkin aikaa tämän jälkeen Kohut aloitti psykoterapian Walter Marseilles -nimisen miehen kanssa. Alkuvuodesta 1938 Kohut aloitti psykoanalyysin August Aichhornin potilaana. Tämä oli Sigmund Freudin läheinen ystävä.Strozier 2001, s. 45, 48–52.
Kun Hitlerin Saksa liitti Itävallan Saksaan 12.3.1938, tilanne aiheutti vaikeuksia Kohutille, sillä hänellä oli vielä suorittamatta lääketieteellisen tiedekunnan loppukokeet. Lopulta hän sai suorittaa ne sen jälkeen, kun juutalaiset professorit oli siivottu pois yliopistolta. Natsit takavarikoivat lähes kaikkien juutalaisten omaisuuden; osittain juutalaiset joutuivat myymään omaisuutensa, paljon käypää hintaa alemmilla hinnoilla, ja kauppahinnoista valtio otti itselleen suuren osuuden veroina. Kohut lähti Itävallasta ja saapui pakolaisleirille Englannin Kentiin. Monet hänen sukulaisistaan, jotka jäivät Itävaltaan, tulivat surmatuiksi holokaustissa.
Vuoden 1940 helmikuussa Kohutin sallittiin matkustaa brittiläisessä saattueessa Bostonin, mistä hän matkusti linja-autolla Chicagoon. Eräs hänen Wienin ystävistään, Siegmund Levarie, joka oli aiemmin siirtynyt setänsä luo Chicagoon, järjesti Kohutille viisumin ja kutsui hänet luokseen. Levariesta tuli sittemmin tunnettu musiikkitieteilijä. Myös Kohutin äiti Else muutti Chicagoon, matkustaen sinne Italian kautta. Hän salakuljetti mukanaan rahaa, jonka avulla hän avasi Chicagoon kaupan nimeltä “De Elsie’s”.Strozier 2001, s. 56, 59–62, 68, 79–71.
Varhaiset vaiheet Chicagossa Kohut sai työpaikan Chicagon South Shore Hospital -sairaalasta, ja vuonna 1941 hän sai neurologian harjoittelupaikan Chicagon yliopiston Billings-sairaalasta, missä työskenteli ja asui vuoteen 1948 saakka. Hän saattoi päätökseen erikoistumisensa neurologiaan vuonna 1947. Noihin aikoihin hän näyttää omaksuneen kristityn identiteetin, ja hän valitsi kirkokseen unitaarisen kirkon.
Kohut ei kuitenkaan viihtynyt neurologin työssä. Liikaa aikaa kului laboratoriossa, ja työssä oli liian vähän kontakteja ihmisiin ja heidän tunteisiinsa.Strozier 2001, s. 71, 72, 74, 76.
Ura psykoanalyytikkona Siirtyminen psykiatriaan ja psykoanalyysin pariin Vuoden 1942 lopulla Kohut kirjoitti anomuksen päästä Chicagon psykoanalyyttiseen instituuttiin, jonka oli perustanut Franz Alexander vuonna 1932 Berliinin psykoanalyyttinen instituutti esikuvanaan. (Viimemainittu oli perustettu 1920-luvulla.) Kohutia ei hyväksytty, mutta hylkäys ei ollut ehdoton. Syy jäi epäselväksi, mutta Kohutin ei edes sallittu aloittaa koulutusanalyysia. Hän kuitenkin keksi kiertotien aloittamalla analyysin Ruth Eisslerin potilaana vuoden 1943 maaliskuussa. Eissler oli myös kotoisin Wienistä ja hän oli myös ollut August Aichhornin analyysipotilaana ja oli Chicagon instituutin koulutusanalyytikko. Lisäksi Ruth Eisslerin aviomies Kurt Eissler oli psykoanalyytikko, jota Aichhorn piti lupaavimpana johtamaan psykoanalyysia Yhdysvalloissa.Strozier 2001, s. 78–81.
Vuonna 1944 Kohut päätti jättää neurologian ja siirtyä psykiatriaan, ja vuonna 1947 hänet nimitettiin psykiatrian apulaisprofessoriksi Chicagon yliopistossa. Hän sai erikoistumisensa psykiatriaan valmiiksi vuonna 1949.
Vuoden 1946 syksyllä Kohut hyväksyttiin Chicagon psykoanalyyttiseen instituuttiin, ja hän ryhtyi heti käymään kursseilla. Vuoden 1947 kesällä hänelle annettiin kaksi ensimmäistä “kontrollipotilasta”, ja pian myös kolmas ja neljäs vuoden 1948 alkupuolella. Hän alkoi ottaa vastaan potilaita vakituisesti vuonna 1949. Vuonna 1950 hän suoritti kirjalliset kokeet ja näin hänestä tuli virallisesti psykoanalyytikko. Hänestä tuli myös koulutusanalyytikko ja instituutin henkilökunnan jäsen vuonna 1953.
Toisin kuin Franz Alexander, joka oli yrittänyt lyhentää analyyseja, Kohut käytti potilaisiin aikaa niin paljon kuin he vain vaativat. Hoidon agenda tuli täysin potilaan suunnalta, tämän tehtävänä oli sanoa, mitä hänelle vain tuli mieleen. Hän sanoi eräälle potilaalleen: “Teen mitä vain voin voidakseni auttaa sinua ymmärtämään itseäsi.”
Kohut otti potilaansa vastaan instituutin tiloissa. Hänen potilaidensa on kerrottu pitäneen häntä suuressa arvossa, vaikka uransa alussa hänellä oli tapaus, jonka suhteen hän epäonnistui pahasti. Uransa alussa hän myös saattoi saada aikaan vaihtelevia tuloksia.
Kohut analysoi useita henkilöitä, jotka olivat jo itse analyytikkoja, mutta jotka kokivat, ettei heidän koulutusanalyysinsa ollut auttanut heitä niin paljon kuin he olisivat toivoneet. Jotkut tulevat analyytikot kävivät hänellä koulutusanalyysissa. Näitä olivat Peter Barglow, Michael Franz Basch, George Klumpner ja Paul Tolpin.Strozier 2001, s. 80, 92–96, 117–118, 120–126, 128.
Psykoanalyysin opettajana Opetustyö Chicagon instituutissa muodostui Kohutille kaikkein tärkeimmäksi työmaaksi. Hän sai pian maineen Chicagon instituutin lahjakkaimpana ja luovimpana analyytikkona. Yhdessä Louis Shapiron ja Joan Flemingin kanssa hän suunnitteli instituutin opetusohjelman ja hän opetti instituutin kahden vuoden kurssia vuosikymmenen ajan. Kyseessä ei ollut psykoanalyysin historian kurssi vaan “psykoanalyyttista psykologiaa esitettynä historiallisten periaatteiden kautta”. Kurssi oli freudilainen, eikä siinä ollut viitteitä siitä, mihin suuntaan Kohutin teoreettinen ajattelu tulisi kehittymään. Näillä luentoilla Kohut näyttäytyi metapsykologian asiantuntijana.
Myöhemmin hän luovutti kurssin Philip Seitzille, joka oli kuunnellut kurssin tehden muistiinpanoja, joista keskusteli Kohutin kanssa. Hän laajensi muistiinpanojaan keskustelujen perusteella. Tämä johti heidän yhdessä kirjoittamaansa artikkeliin “Psykoanalyysin käsitteet ja teoriat: metodin ja teorian välinen suhde. Seitz julkaisi muistiinpanonsa yli 30 vuotta myöhemmin kirjana.
Kohutin sanotaan olleen säkenöivä opettaja, mutta samalla hän jätti kuulijat varjoonsa. Paul Ornsteinin mukaan (hän kuunteli tuon kurssin), Kohutin tyyli oli pedagogiselta kannalta huono. Muut kommentoijat ovat sanoneet, että Kohutin loistokkuus sai kuulijat passiivisiksi, eikä hän rohkaissut näitä ajattelemaan itse.
Kohut koki, että analyytikkojen tulisi olla tiedemiehiä eikä teknikkoja, jotka vain soveltaisivat joitakin sääntöjä työhönsä. Jos viimemainitusta tulisi alan tapa, psykoanalyysi tulisi assimiloitumaan dynaamiseen psykiatriaan ja olisi tuomittu katoamaan kokonaan.Strozier 2001, s. 127–131.
Ura hallintotehtävissä psykoanalyysin piirissä Kohut oli aktiivinen Amerikan psykoanalyyttisessa yhdistyksessä 1950-luvulta lähtien. Hän toimi myös yhdistyksen lehden (Journal of the American Psychoanalytic Association) toimitusneuvostossa, sekä useissa yhdistyksen komiteoissa. 1960-luvulla hän nousi yhdistyksen johtotehtäviin. Vuosina 1961–62 hän toimi sen sihteerinä, vuosina 1962–63 hänen nimikkeenään oli “tuleva puheenjohtaja”, ja lopulta hän toimi puheenjohtajana vuosina 1964–65. Näihin aikoihin hänen ystävyytensä Kurt ja Ruth Eisslerin kanssa vahvistui. Kurt Eissler oli tuolloin New Yorkin psykoanalyyttisen yhdistyksen & instituutin johtavia hahmoja. Hän myös ystävystyi Heinz Hartmannin kanssa, josta tuli merkittävä hahmo hänen kannaltaan.
Puheenjohtajana toimiminen tarkoitti valtavaa työmäärää, kun oli valmisteltava kokouksia ja työskenneltävä komiteoissa, samoin kuin sammutettava erilaisia pensaspaloja yhdistyksen piirissä. Oli ratkaistava mm. kysymys siitä, saivatko tai voisivatko analyytikot ilmaista julkisesti näkemyksiään Barry Goldwaterin mielenterveydestä.
Tuohon aikaan Kohut edusti perinteistä freudilaista analyysia, ja hän varoi tarkkaan sanomasta tai tekemästä mitään, mikä olisi voitu tulkita poikkeamiseksi perinteisistä näkemyksistä. Hän varoi mainettaan, jonka mukaan hän oli “valittu johtamaan seuraavaa psykoanalyytikkojen sukupolvea”. Myöhemmin hän vitsaili tästä ja sanoi, että hänen nimikkeensä 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa oli “Mr. Psykoanalyysi”.
Noina aikoina Kohut tutustui kaikkiin, joilla oli merkitystä psykoanalyysin puitteissa. Tärkein hahmo hänelle oli Anna Freud. Hän tapasi tämän ensi kerta kokouksessa Princetonissa vuonna 1964. Tämän jälkeen he olivat jatkuvassa kirjeenvaihdossa keskenään.
Vuoden 1966 syksyllä Chicagon yliopisto myönsi Anna Freudille kunniatohtorin arvon. Kohut on saattanut olla niiden joukossa, jotka tätä ehdottivat, ja kun Freud saapui Chicagoon tilaisuutta varten, hän asui Kohutien luona näiden kerrostaloasunnossa. Freudille järjestettiin ohjelmaa, ja Kohutin kannalta vierailu oli suuri menestys.