Bahai-uskon historia

Bahai-uskon historia käsittää pääsääntöisesti ajanjakson bahai-uskon perustamisesta vuodesta 1863 lähtien. Kuitenkin Bahain historia juontaa juurensa jo aikaisemmin 1800-luvun alusta. Silloin islaminuskon šiialaisen haaran sisällä kasvoi šaikhilainen uskonnollinen liike, josta kehittyi myöhemmin baabilaisuus ja lopulta bahai-usko.

Šaikhilaisuus syntyy šiialaisuudesta

1700-luvun luvun šiialaisessa maailmassa uskonnollinen valta kuului kokonaan oppineistolle. 12-šiialaisuuden mukaan valta kuuluu kokonaan kahdellatoista imaamilla, mutta tämä oli kätkeytynyt vuodesta 941 alkaen. Oppineiston valta pysyisi niin kauan kunnes kahdestoista imaami ilmestyisi takaisin maailmanlopun aikana. Šaikhilaisuuden perustaja oli bahrainilainen Ahmad al-Ahsa’i (1753–1826). Hän oli pohjimmiltaan itseoppinnut vaikka hän käytti liikkeen uskomuksen mukaan yhteyttään henkimaailmassa olevaan salattuun opettajaan.Hämeen-Anttila 1999, s. 171 Hänen johtamansa uskonnollinen liike kyseenalaisti oppineiston uskonnollisen vallan ja lisäsi šiialaisuuden oppirakennelman yhden peruspilarin lisää. Tämän neljännen peruspilarin mukaan ihmisen ja Jumalan välissä on henkilöitynyt taso, joka saa sanomansa suoraan kätketyltä imaamilta, Mahdilta.Hämeen-Anttila 1999, s. 172 al-Ahsa’i katsoi itse olevansa kyseinen kätketyn imaamin sanoman välittäjä. Šaikhilaisuuteen liittyy myös tuhatvuotisen valtakunnan odottaminen, mutta varsinaisesti ei puhuta kätketyn imaamin paluusta. Al-Ahsa’ita syytettiin harhaoppineisuudesta, mutta vain pieni osa šiialaisista johtohahmoista tuomitsi hänen ajatuksensa.Hämeen-Anttila 1999, s. 173 Ahmad al-Ahsa’i kuoltua liikkeen uudeksi johtajaksi nousi Sayyid Kazim Rishti, jonka kuoleman jälkeen liikkeellä ei ollut selvää johtohahmoa. Šaikhilaisuuden voimahahmot siirtyivät kannattamaan uutta profeettaa Babia.Hämeen-Anttila 1999, s. 174

Baabilaisuus ottaa etäisyyttä valtauskontoon

Bahain aikajana1844Bab nousee šaikhilaisuuden johtoon.1850Bab teloitetaan Persian Tabrizissa1853Baha’ullah karkotetaan Osmanien valtakunnan Bagdadiin.1863Baha’ullah siirretän ensin Istanbulin ja sieltä Edirneen.Ridvanin puutarhan ilmestys, josta kerrotaan julkisesti vuonna 1866.1868Baha’ullah siirretään Akkoon.1892Baha’ullah kuolee Akkossa.Testamentin perusteella Abdulbaha’ nousee johtoon.1908Abdulbaha’ vapautetaan vankilasta.1921Abdulbaha’ kuolee Haifassa.Shoghi Effendi nimitetään Uskon suojelijaksi.1957Shoghi Effendi kuolee Englannissa.1963Yleismaailmallinen oikeusneuvosto valitaan.

Šaikhilaisuuden johtajana Bab seurasi aluksi edeltäjiään ja väitti olevansa neljäs pilari. Samalla hän ilmoitti olevansa kätkeytyneen imaamin portti (Bab).Hämeen-Anttila 1999, s. 176 Hän esitti väitteitään aluksi yksityisesti, mutta alkoi kohottaa omaa uskonnollista asemaansa asteittain. Väitteet johtivat liikkeen jakautumiseen Babin seuraajiin ja maltillisiin šaikhilaisiin.Hämeen-Anttila 1999, s. 177 Liike aloitti lähetystyön, joka levitti sanomaan kätkeytyneen imaamin odotuksesta.Hämeen-Anttila 1999, s. 178 Baabilaisuuden kasvava kannatus alkoi hermostuttaa maallista valtaa ja niinpä siirrettiin Persian luoteiskolkkaan sisäiseen maanpakoon vuonna 1847. Vuonna 1848 Bab ilmoitti julkisesti vankilasta käsin olevansa itse kätkeytynyt imaami, mikä oli šiialaiselle oppineistolle kapinan merkki.Hämeen-Anttila 1999, s. 180 Syyskuussa 1848 šaahin kuolema johti maan poliittiseen sekasortoon ja osa baabilaisista marssi joukkoineen Māzandarāniin. Sieltä käsin he taistelivat puolen vuoden ajan hallituksen joukkoja vastaan ja lopulta heidät tapettiin verilöylyssä. Tämän jälkeen liike hiipui ja siirtyi maan alle. Kapina voimistui uudestaan alkuvuodesta 1850 mikä sai hallituksen turvautumaan äärikeinoihin. Bab teloitettiin 9. heinäkuuta 1850, minkä jälkeen kapinointi väheni.Hämeen-Anttila 1999, s. 182

Babin kuoleman jälkeinen pirstaleinen liike oli menettänyt suuren joukon kannattajiaan hallituksen vainoissa. Babin seuraajaksi nousi testamentin perusteella Subh-i azal. Hän eli eristyneenä eikä johtanut liikettä aktiivisesti. Elokuussa 1852 eräät baabilaiset tekivät murhayrityksen šaahia vastaan.Hämeen-Anttila 1999, s. 183 Liike piiloutui maan alle ja seuraavana vuonna sen johtohenkilöt karkotettiin Osmanien valtakuntaan kuuluvaan Bagdadiin. Vuonna 1856 Subh-i azalin vanhempi veli Baha’ullah nousu käytännössä baabilaisten johtajaksi.Hämeen-Anttila 1999, s. 189

Baha’ullah perustaa uskonnon

Baha’ullah organisoi hajanaiseen liikkeen ja aloitti aktiivisen lähetystyön. Hän oli kirjallisesti tuottelias ja nosti baabilaisuuden uudelle tasolle. Baha’ullahin johtama baabilaisuus kasvoi nopeasti vuoden 1860 jälkeen. Persian vallanpitäjät huolestuivat tilanteesta ja painostivat Osmanien valtakuntaa siirtämään liikkeen kannattajat kauemmaksi. Baha’ullahin kannattajat siirrettiin ensin Istanbuliin elokuussa 1863 ja tämän jälkeen Edirneen saman vuoden joulukuussa.Hämeen-Anttila 1999, s. 190 Viimeistään vuonna 1866 Baha’ullah ilmoitti julkisesti, että hän oli Babin mainitsema "Se, jonka Jumala tuo esiin".

Baha’ullahin ilmoituksen jälkeen liike hajosi kolmeen osaan: enemmistön Baha’ullahin kannattajiin, vähemmistön Subh-i azalin kannattajiin (azalit) sekä neutraaleihin (bayanit). Viimeksi mainittu hajosi pian. Bahait ja azalit joutuivat pysymään viranomaisten vuoksi Edirnessä vuoteen 1868 asti. Tällöin valtaosa bahaista siirrettiin Akkoon, kun vastaavasti azalit siirrettiin Kyprokselle.Hämeen-Anttila 1999, s. 191 Akkossa Baha’ullah joutui aluksi suhteellisen tiukkaan vankeuteen vuosina 1868–1870. Tämän jälkeen hänet siirrettiin kotiarestiin, mistä hän saattoi johtaa liikettä. Vähitelleen Baha’ullah vetäytyi syrjään käytännön johtamisesta ja antoi tilaa pojalleen Abdulbaha’lle. Baha’ullah kuoli Akkossa vuonna 1892.Hämeen-Anttila 1999, s. 192

Abdulbaha’ laajentaa uskonnon länsimaihin

Abdulbaha’ alkutaival liikkeen johdossa oli hankala, koska suurin osa perheenjäsenistä liittoutui häntä vastaan Mirza Muhammad Alin johdolla. Nuorturkkilaisten vallankumouksen seurauksena kaikki poliittiset vangit vapautuivat vuonna 1908. Vapautunut Abdulbaha’ siirtyi Haifaan, matkusti laajalti vuosina 1910–1913 ja palasi Haifaan uuden uskonnon maailmankeskukseen. Samaan aikaan Mirza Muhammad Alin joukkojen kannatus kuihtui. Abdulbaha’n vahva karisma ja haluttomuus sitoutua selkeästi määrättyyn oppiin, pitivät liikkeen yhtenäisenä sen leviämisen aikana. Baha’ullahin ja Abdulbaha’n kirjoitukset levisivät 1890-luvulta lähtien. Varhaiskauden bahailaisuus oli opillisesti baabilaisuuden jatkaja, mutta leviäminen Lähi-idän ulkopuolelle – varsinkin Amerikkaan – muutti bahai-uskoa.Hämeen-Anttila 1999, s. 193 Se sai vaikutteita kristinuskosta ja länsimaisesta humanitaarisuudesta.

Abdulbaha’n uskonnolista auktoriteettia lisättiin opilla, jonka mukaan hän oli "Liiton Keskus". Näin Abdulbaha’ yhtenäisti liikkeen itsensä taakse eikä jättänyt tilaa muille johtohahmoille. Luultavasti tämä sai osan hänen kannattajistaan liittymään kilpailevan Mirza Muhammad Alin joukkoihin.Hämeen-Anttila 1999, s. 194 Abdulbaha’ neutraali asenne uskonnollisissa opeissa loi menestystä Amerikassa ja esti puhtaasti kristittyjä näkemästä liian aikaisin bahai-uskon šiialaiset juuret.Hämeen-Anttila 1999, s. 200 Juuri Amerikassa bahailaisuus saavutti lopullisesti universaalin luonteen.Hämeen-Anttila 1999, s. 201

Bahailaisuus sai 1870- ja 1880-luvulla kannatusta myös muidenkin kuin baabilaisten keskuudessa. Liike ei vetänyt puoleensa šiialaista oppineistoa, mutta sen sijaan liike levisi erityisesti kauppiaiden ja sivistyneistön keskuudessa. Bahai-uskon nopeimman kasvun aikana vuodesta 1890 vuoteen 1920 se keräsi käännynnäisiä länsimaista sekä sorrettujen Persian juutalaisten ja zarathustralaisten keskuudesta. Laajeneminen pysähtyi 1920-luvulla kun Persian yhteiskunta muuttui maalliseksi ja bahai-uskon perinteinen kohderyhmä ei kaivannut enää uutta uskontoa.Hämeen-Anttila 1999, s. 195

Shoghi Effendi tulkitsee ja asettaa uskonopit

Shoghi Effendi oli Abdulbaha’n vanhin elossaoleva miespuolinen jälkeläinen. Abdulbaha’ kuoli vuonna 1921 ja testamenttasi johtajuuden nuorelle Shoghille. Hän järjesti bahai-uskon hierarkiseksi organisaatioksi, teokraattiseksi. Samalla Shoghi uskonopit määritteli uskonopit tarkemmin kirjalliseen muotoon. Shoghi ei ollut karismaattinen johtaja, eikä bahai-usko enää ollut yhden henkilön varassa vaan muuttui yhteisölliseksi. Hän nosti englannin kielen uskonnon pääkieleksi ja vielä nykyäänkin bahait käyttävät Shoghin englanninnoksia Babin, Baha’ullah ja Abdulbaha’n teoksista.Hämeen-Anttila 1999, s. 202 Bahai-usko irrottautui lopullisesti šiialaisista juuristaan, vaikka Lähi-idässä liike on säilyttänyt enemmän islamilaista ulkokuortaan kuin länsimaissa. Nykyinen bahai-usko perustuu Babin, Baha’ullahin ja Abdulbaha’n kanonisille teoksille, joiden tulkitsijina ja selittäjä toimi Shoghi.Hämeen-Anttila 1999, s. 203

Hän kuoli vuonna 1957 jättämättä ohjeita liikkeen jatkosta. Hänen kaudellaan karismaattinen liike muuttui rationaaliseksi ja messiaanisuuden sijaan moraali nousi keskeisimmäksi sanomaksi.Hämeen-Anttila 1999, s. 205 Shoghi korosti kommunikoivansa maallisesti, kun vastaavasti hänen edeltäjänsä Abdulbaha’n oli vielä katsottu kommunikoivan myös henkisesti. Shoghin ansiosta nykyisin tavallinen bahai-uskovainen saa johdatuksena yhteisöltä ja kanonisoiduista teoksista, kun vastaavasti bahai-uskon alkuaikojen esoteerisuus ja spiritismi on hylätty.Hämeen-Anttila 1999, s. 204

Johtajuus muuttuu yhteisölliseksi

Katso myös Bahain aikajana

Lähteet

Viitteet

Historia Luokka:Uskontohistoria