thumb|300px|Naispatsaita Nek Chandin Kivipuistossa (Rock Garden), Chandigarhissa, Intiassa. thumb|Sveitsiläisen Adolf Wölflin (1864 –1930) teos. thumb|Leonard Knightin Pelastuksen vuori (Salvation Mountain), Nilandissa, Yhdysvalloissa. Outsider-taide on taidemaailman käytäntöjen, kuten taidekoulutuksen, galleriamaailman ja apurahajärjestelmän ulkopuolella tehtyä kuvataidetta. Outsider-taiteilijat tekevät taidetta omassa asuinympäristössään tai he tarvitsevat erityistä tukea taiteen tekemiseen. Heidän teoksiaan saatetaan kuitenkin esittää näyttelyissä, taidegallerioissa ja taidemuseoissa.
Outsider-taiteessa on kaksi pääsuuntausta. Toinen korostaa ulkopuolisuutta ja itseoppineisuutta art brut -taiteen perinteitä jatkaen. Toinen pääsuuntaus perustuu kansantaiteeseen ja kansanomaiseen oppimiseen. Näiden lisäksi käsitteen piiriin ovat tulleet 2000-luvulla erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden ateljeet ja heidän tekemänsä erityistaide.
Outsider-taide on taidetta, jossa on naivistinen ominaisuus. Sitä tekevät usein ihmiset, joita ei ole koulutettu taiteilijoiksi tai joita ei tavallisesti yhdistetä taiteen tekemiseen. Tähän ryhmään kuuluvat lapset, psykiatriset potilaat ja vangit.
Eurooppalaisten outsider-taiteen parissa työskenteleviä henkilöiden ja organisaatioiden yhteistyöverkosto on vuonna 2009 perustettu European Outsider Art Association EOA.
Suomessa tunnetuimpia outsider-taiteen muotoja ovat nykykansantaide eli ITE-taide ja erityistaide. Outsider-taide viittaa perinteisesti visuaaliseen taiteeseen. Kuvataiteilijoiden lisäksi Suomesta löytyy erinomaisia outsider-muusikoita, performanssia, teatteria sekä maailmallakin kiertäneitä elokuvia.
Outsider Art Finland - verkoston ylläpitämä Outsider Art Festival, OAF, järjestetään vuosittain osana Helsingin juhlaviikkoja. Outsider Art Festivalin ohjelmiston suunnittelun ja päätökset tekee taiteellinen työryhmä, joka koostuu outsider-taiteen tekijöistä ja taiteilijamentoreista musiikin, kuvataiteen, elokuvan ja esittävän taiteen aloilta. Ohjelmisto on kuratoitu avoimella, valtakunnallisella haulla. OAF festivalin tuottaa Outsider-taiteen agentuuri Pertin Valinta
Lisätietoja www.outsiderart.fi OAF
Juuret ”mielisairaiden taiteessa” Outsider-taiteen juuret ovat mielisairaaloiden potilaiden taiteessa. Vanhimmat säilyneet potilaiden piirustukset ovat peräisin 1800-luvun alkupuoliskolta Yhdysvalloista ja Britanniasta. 1800-luvun loppupuolella pieni joukko lääkäreitä alkoi kerätä potilaiden töitä diagnostisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin. Aiemmin oli yleisesti tapana hävittää potilaiden työt päivän päätteeksi. 1900-luvun edetessä suhtautuminen psykiatristen potilaiden taiteeseen alkoi vähitellen muuttua. Länsimaisen kulttuurin piiri oli avautumassa vieraille vaikutteille, ja mielisairaiden luomien teosten löytäminen taiteeksi oli osa tätä kehitysprosessia. Outsider-taide sai alkusysäyksen näiden kuvataiteesta kiinnostuneiden psykiatrien myötä. Psykiatrisen taiteen huomioimiseen vaikuttivat myös Sigmund Freudin ja Carl Jungin suuren suosion saavuttaneet teoriat alitajuisesta.John MacGregor, 1989. The Discovery of the Art of the Insane. Princeton University Press.
Merkittäviä julkaisuja Haveri, Minna 2010, s. 32–33. Nykykansantaide (väitöskirja). Helsinki: Maahenki. : Italialainen lääkäri ja psykiatrisen taiteen keräilyn uranuurtaja Cesare Lombroso julkaisi vuonna 1864 teoksen Genio e follia (Nerous ja hulluus). Vuonna 1907 Paul Gaston Meunier julkaisi kirjailijanimellä Marcel Réja teoksen L’Art chez les fous (Hullujen taide). Meunier oli lääkäri ja psykiatri, joka kirjoitti myös taidearvosteluja. Vuonna 1921 sveitsiläinen Walter Morgenthaler julkaisi laajan tutkielman Ein Geisteskranker als Künstler (Mielisairas taiteilijana), jossa käsitteli myöhemmin kaikkien aikojen tunnetuimmaksi outsidertaiteilijaksi kohonneen Adolf Wölflin tuotantoa ja taiteilijuutta. Vuonna 1922 ilmestyi Hans Prinzhornin kirja Bildnerei der Geisteskranken (Mielisairaiden taide). Prinzhorn, joka oli opiskellut psykiatrian lisäksi myös taidehistoriaa ja filosofiaa, analysoi teoksessaan Heidelbergin psykiatrisen klinikan kokoelman potilastöitä.
Ranskalainen taiteilija Jean Dubuffet sai käsiinsä Prinzhornin teoksen vuonna 1923. Hän ei osannut lukea teoksen saksankielistä tekstiä, mutta teosten kuvat tekivät häneen voimakkaan vaikutuksen. Parikymmentä vuotta myöhemmin Dubuffet palasi taiteen valtavirran ulkopuolella tuotettujen teosten pariin ja alkoi kerätä psykiatristen potilaiden taidetta. Dubuffet totesi teosten nimittämisen mielisairaiden taiteeksi liian leimaavaksi ja päätti ottaa käyttöönsä kunnioittavamman termin art brut eli raakataide.
Aikalaiskansantaide Yhdysvaltalaiset ammattitaiteilijat puolestaan kiinnostuivat 1920-luvulla kansantaiteesta. Se heille merkitsi samanlaista innoittajaa kuin primitiivinen heimotaide eurooppalaisille modernisteille. Vastauksena taidemaailman mielenkiinnolle, Yhdysvalloissa järjestettiin 1930-luvulla useita merkittäviä kansanmaalaustaidetta esitteleviä taidenäyttelyitä, kaksi niistä New Yorkin Modernin taiteen museossa MoMA:ssa. Nämä näyttelyt tarjosivat amerikkalaisen vastineen Tullimies Rousseau -ilmiölle.
Amerikkalaisen kansantaiteen museon perustaminen vuonna 1961 oli merkittävä käänne amerikkalaisen nykykansantaiteen synnyn kannalta. Aiemmin kansantaide oli yhdistetty menneeseen kansanluovuuteen, mutta museon kuraattori Herbert W. Hemphill halusi päivittää sen aikalaistaiteeksi. Vuonna 1970 museossa järjestettiin näyttely Twentieth Century American Folk Art and Artist, joka esitteli 1900-luvulta peräisin olevaa kansantaidetta. Näyttelyssä oli esillä puuveistoksia, tienvarsikylttejä, leluja, tekstiilitöitä, kasaamatöitä sekä valokuvia kauppojen julkisivutaiteesta, hautausmaataiteesta, linnunpeläteistä, fantasiapuutarhoista sekä laajoista teosympäristöistä. Neljä vuotta myöhemmin Hemphill julkaisi yhdessä Julia Weissmanin kanssa näyttelyn nimeä kantavan kirjan, joka määritteli kansantaiteen aikalaistaiteeksi uudella, myöhemmin outsider-taidepuheesta tutulla tavalla. Kirjoittajien mukaan kansantaide voidaan käsittää kahdella tavalla: kansanomaiseksi käsityöksi (folk arts and crafts) ja aikalaiskansantaiteeksi (contemporary folk art). Nykykansantaiteessa käytetään osittain samoja materiaaleja ja työtapoja kuin traditionaalisessa kansantaiteessa, mutta yksilöllinen luovuus ja itseilmaisu olivat etusijalla.
Tähän syntyneeseen nykykansantaiteen käsitteen alaan suomalainen ITE-taidekin 2000-luvulla liittyi, vaikka sillä onkin vahva kansallinen ominaisluonne.
Outsider-taiteen synty Brittiläinen taidehistorioitsija Roger Cardinal kiinnostui 1970-luvulla Dubuffet'n teorioista ja art brut -taiteesta. Hän aloitti työnsä taidemaailman ulkopuolisen taiteen kentällä tutkimalla postimies Ferdinand Chevalia (1836–1924) ja hänen mammuttimaista luomustaan Palais Idéalia. Cardinal tutustui myös Dubuffet’n, Prinzhornin ja Wölfli-säätiön kokoelmiin. Kahdessa vuodessa hän kirjoitti outsider-taiteen klassikoksi nousseen teoksensa Outsider Art (1972), jossa hän rinnasti historiallisen mielisairaalataiteen, art brut -taiteen sekä yhdysvaltalaiset nykykansantaiteilijoiden teosympäristöt.
Vaikka outsider-taidetta usein käytetään vastineena ranskankieliselle art brut -termille, se oli jo syntyjään sitä väljempi käsite. Outsider-taide on ajan kuluessa jatkuvasti laajentanut alaansa. Colin Rhodesin mukaan outsider-taide on käsitteenä tärkeä, koska se yhä tekee näkyväksi taidetta, joka muuten voisi jäädä huomaamatta.
Toinen taide Suomalaisessa taidepuheessa on satunnaisesti käytetty myös nimitystä toinen taide viittaamaan outsider-taiteeseen. Minna Haveri kertoo Nykykansantaide-väitöskirjassaan, että "toinen taide" -termi syntyi suomennoksena ”annan konst” -nimitykselle professori Seppo Knuuttilan käydessä terminologista keskustelua ruotsalaisten kollegoidensa kanssa. Sittemmin se esiintyi outsider art -termin suomennoksena Colin Rhodesin teoksen Toinen taide – Luovat erot (2004; Outsider Art: Spontaneous Alternatives, 2000) nimessä sekä Kiasman kesän 2005 kansainvälisen katselmuksen nimessä Omissa Maailmoissa – Toinen taide. Serlachius-museo Gösta puolestaan esitteli kesällä 2015 outsider-taidetta Korine ja Max E. Ammannin kokoelmasta Toisten taidetta -näyttelyssä.
Outsider-taideympäristöt Outsider-taideympäristöt voivat olla esimerkiksi taideinteriöörejä, patsaspuistoja, arkkitehtonisia rakennelmia, linnoja tai koristeltuja puutarhoja. Itseoppineiden taiteilijoiden suuria teosympäristöjä kutsutaan usein visionaarisiksi ympäristöiksi. Ne ovat tyypillisesti muodostuneet orgaanisen kehitysprosessin tuloksena, joten ympäristöissä ei ole sommitelmallista hierarkiaa, vaan teosympäristöissä arkkitehtuuri, kuvailmaisu ja ympäristö sulautuvat toisiinsa.
Maailman suurin taideympäristöjen suojelu-, tutkimus- ja arkistokeskus on yhdysvaltalainen SPACES – Saving and Preserving Arts and Cultural Environments. Eurooppalaisia outsider-taiteen ympäristöjä esittelee Outsider Environments Europe -sivusto.
Suomen tunnetuin visionaarinen taideympäristö on ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen Patsaspuisto Parikkalassa. Tunnettuja kansainvälisiä outsider-taideympäristöjä ovat muun muassa: Simon Rodia: Watts Towers, Los Angeles, USA. Nek Chand: Rock Garden, Chandigarh, Intia. Leonard Knight: Salvation Mountain, Niland, USA. Ferdinand Cheval: Palais idéal, Hauterives, Ranska.
Outsider-taiteen ateljeet Outsider-taide ei ole laajenevasta kentästään huolimatta täysin unohtanut mielisairaalataiteen historiaan ulottuvia alkujuuriaan. Psyykenlääkkeiden laajan käytön on kuitenkin väitetty paitsi vähentävän pitkäaikaisen sairaalahoidon tarvetta, myös vaimentavan ahdistuksesta kumpuavan ilmaisuvoimaisen luovuuden, joka aikaisemmin usein puhkesi psyykkisen sairauden yhteydessä. Myös taideterapian on katsottu heikentäneen outsider-taiteen esteettistä laatua. Kuitenkin monet tunnetuista outsider-taideteoksista ovat syntyneet nimenomaan taideterapialaitoksissa. Toisen kiistellyn mutta merkittävän outsider-taiteen synty-ympäristön muodostaa erityistaiteilijoiden ateljeetyöskentely taidekeskuksissa. Professori Colin Rhodesin mukaan tuettu ateljeetyöskentely tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle taidekoulutukselle, taideakatemioille, joiden opetus yleensä on taiteellisesti lahjakkaidenkin erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ulottumattomissa.
Tunnettuja kansainvälisiä taidekeskuksia outsider-taiteen kentällä ovat muun muassa: Gugging Hereenplaats Gaia Inuti Creative Growth
Outsider-taiteen vastaanotto Outsider-taiteen markkinointi on ollut menestyksellistä. New Yorkissa on järjestetty jokavuotiset outsider-taiteen messut vuodesta 1992 alkaen.
Outsider-taiteen yhteydessä on pohdittu ulkopuolisuuden merkitystä. The New York Timesin taidekriitikko Roberta Smith kirjoitti New Yorkissa alkuvuodesta 2009 pidetystä outsider-taiteen messuista: ”Tähän mennessä outsider-sana on tullut lähes tolkuttomaksi venyvyydessään. Se viittaa itseoppineisuuteen, jota myös monet insider-taiteilijat ovat; se tarkoittaa myös eristyneisyyttä, vaikka nykyisin nuoret outsiderit saavat vaikutteita aikaisemmilta sukupolvilta”.
Taiteen ulkopuolisuuden sanastoa
Virallisen taidemaailman ulkopuolisista taidesuuntauksista käytetään useita nimiä kansainvälisissä yhteyksissä. Nimityksistä yleisin on Outsider Art eli outsider-taide. Termin julkaisi 1972 englantilainen taidehistorioitsija Roger Cardinal. Myös seuraavia, ITE-taidetta lähellä olevia suuntausten nimiä käytetään: Folk Art tai Contemporary Folk Art, Self-taught Art, Art brut tai Raw Art.Elore 1/2003, 10. vuosikerta Taidealan kansainvälinen lehti on Raw Vision. Raw Vision-lehden verkkosivut. Viitattu 14.2.2009.
Useat käsitteet kuvaavat virallisen kulttuurin ”ulkopuolisuutta”. Näiden termien määritelmät vaihtelevat ja jotkut niistä sekoittuvat toisiinsa.