Elizabeth Rosemond Taylor () oli brittiläis-yhdysvaltalainen näyttelijä ja filmitähti. Hän aloitti uransa lapsinäyttelijänä 1940-luvulla ja jatkoi uraansa 1960-luvulle, jolloin hän oli alan parhaiten palkattu naistähti. American Film Institute nimesi hänet seitsemänneksi suurimmaksi naiselokuvatähdeksi vuonna 1999.

Taylor eli lähes koko elämänsä julkisuuden valokeilassa. Äitinsä ponnistelujen ansiosta hän nousi tähdeksi 11-vuotiaana Yli esteitten -elokuvan pääosassa. Vuosien varrella hänestä kehittyi Hollywoodin hallitseva kauneuskuningatar ja yksi alansa tunnetuimmista näyttelijöistä. Taylor oli 1950-luvulla studionsa Metro-Goldwyn-Mayerin suurimpia kassamagneetteja elokuvien Paikka auringossa (1951), Jättiläinen (1956) ja Kissa kuumalla katolla (1958) ansiosta.

Taylor palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla rooleistaan elokuvissa Ei rahasta (1960) ja Kuka pelkää Virginia Woolfia? (1966). Jälkimmäisestä hän sai myös Baftan vuonna 1967. Lisäksi hän voitti Golden Globen vuonna 1960 elokuvasta Äkkiä viime kesänä.

Taylorilla oli kahdeksan avioliittoa. Näyttelijä Richard Burtonin kanssa hän avioitui ja erosi kahdesti. Burtonin kanssa hän myös teki osan tunnetuimmista elokuvistaan, kuten Kleopatran (1963). Uransa kulta-aikoina Taylorin imagoon vaikuttivat useat julkiset skandaalit. 1980-luvulta alkaen Taylor työskenteli AIDS-potilaiden hyväksi.

Sukutausta ja varhaisvaiheet

Elizabeth Taylor syntyi helmikuussa 1932 varakkaassa Hampsteadin kaupunginosassa Lontoossa. Hänen vanhempansa Francis Lenn Taylor (1897–1968) ja Sara Viola Warmbrodt (1895–1994) olivat amerikkalaisia, jotka asuivat tuolloin Englannissa. Elizabeth oli pariskunnan toinen lapsi, hänen isoveljensä Howard oli syntynyt 27. kesäkuuta 1929.Spoto 1995, s. 28. Molemmilla oli syntyjään Britannian sekä Yhdysvaltain kaksoiskansalaisuus.Mann 2009, s. 76.

Taylorin vanhemmat olivat kotoisin pienestä teollisuuskaupungista Kansasissa. Molemmat olivat lähtöisin alemmasta keskiluokasta. Elizabethin isä oli ammatiltaan taidekauppias ja äiti entinen näyttelijä, taiteilijanimeltään Sara Sothern. Heidän sukujuurensa olivat enimmäkseen amerikkalaiset, mutta Sara Warmbrodt oli myös neljäsosaksi sveitsiläinen. Sara Sothern pääsi nuorena mukaan varieteeryhmään, eteni 1920-luvulla Broadwaylle ja tuli tunnetuksi roolistaan Channing Pollockin näytelmässä The Fool. Hän tapasi New Yorkissa uudelleen Francis Taylorin, jonka oli tuntenut pintapuolisesti jo Kansasissa. Sothern lopetti näyttelijänuransa avioiduttuaan Taylorin kanssa lokakuussa 1926.Mann 2009, s. 68, 69, 81.

Taylorit asettuivat vuonna 1929 Lontooseen, jonne Francis Taylorin eno Howard Young perusti taidegallerian. Perhe eli Lontoossa yltäkylläisesti, mikä oli paljolti Elizabethin epävirallisen kummisedän, majuri Victor Cazaletin ansiota. Heillä oli palveluskuntaa, maaseutuasunto Kentissä sekä rantahuvila Devonissa. Elizabeth alkoi kolmevuotiaana käydä balettitunneilla ja opetteli ratsastamaan omalla hevosellaan. Jo tuolloin Sara Taylor toivoi tyttärestään elokuvatähteä.Spoto 1995, s. 29, 33, 34.

Taylorit matkustivat talviksi Yhdysvaltoihin ja palasivat sinne pysyvästi vuonna 1939 toisen maailmansodan uhan kasvaessa. Francis Taylor avasi Howard-enonsa kanssa uuden gallerian Los Angelesiin elokuvaväen suosimaan Château Élysée -hotelliin. Elizabeth ja Howard ilmoitettiin läheiseen Hawthorne Schooliin, jonka oppilaina oli paljon studiopomojen lapsia. Samaan aikaan Sara Taylor pyrki sinnikkäästi saamaan Elizabethille filmisopimuksen ja liioitteli agenttien sekä muiden ihmisten kiinnostusta tyttäreensä.Spoto 1995, s. 37, 38.

pienois|pysty|Kaksivuotias Elizabeth Taylor, äiti Sara Sothern ja veli Howard, 1934.

Ura

Ensimmäiset roolit

Elizabethin äiti kuljetti tytärtään koekuvauksissa, ja tämä sai ensimmäisen sopimuksensa Universal Picturesilta vuonna 1941. Elizabeth aloitti yhdeksänvuotiaana pikkuroolilla elokuvassa There’s One Born Every Minute. Se jäi hänen ainoaksi elokuvakseen Universalille. Vuoden sisällä studio erotti Elizabethin, koska hänen sanottiin näyttävän ikäistään vanhemmalta. Seuraavan sopimuksensa hän sai Metro-Goldwyn-Mayerilta. Elizabethin sopimus MGM:n kanssa takasi hänelle 100 dollarin viikkopalkan, ja hän sai pikkuroolit elokuvista Lassie palaa kotiin (1943) ja Doverin valkeat kalliot (1944). Hänet lainattiin vaatimattomaan osaan myös 20th Century Foxin elokuvaan Kotiopettajattaren romaani (1943).Mann 2009, s. 64, 73, 79.

Taylorit tutustuivat jo ennen Yhdysvaltoihin muuttoa merkittävään juorukolumnistiin Hedda Hopperiin, joka oli siitä lähtien vahvasti läsnä Elizabethin elämässä. Kun Elizabeth oli tekemässä läpimurtoaan lapsitähtenä, Hopper yritti innokkaasti saada itselleen kunnian Elizabeth Taylorin ”löytämisestä” ja uskoi, että juuri hän oli tehnyt Elizabethista tähden. Myöhemmin hän yritti kaikin keinoin mustata Taylorin maineen.Mann 2009, s. 75, 101.

Nuori tähdenalku

pienois|pysty|Mickey Rooney ja Elizabeth Taylor elokuvassa Yli esteitten (1944). Pienet roolit arvostetuissa tuotannoissa eivät edistäneet 11-vuotiaan Elizabethin uraa. Sara Taylor haki kesällä 1943 sitkeästi tyttärelleen roolia, joka tekisi hänestä maailmanluokan tähden. Elizabeth koekuvattiin Yli esteitten -elokuvan päärooliin, johon tarvittiin englantilaisella korostuksella puhuvaa ja ratsastustaitoista tyttöä. Tuottaja Pan Berman piti Elizabethia liian pienikokoisena esittämään teini-ikäistä kilparatsastajaa Velvet Brownia, mutta Sara Taylor vakuutteli, että tyttö kasvaisi pituutta.Mann 2009, s. 93. Elizabeth alkoi liikkua enemmän ja syödä pihvejä kasvaakseen tarvittavat sentit, ja lopputuloksena hän sai roolin.

Yli esteitten oli suurmenestys, ja sen myötä Elizabeth Taylorista tuli 12-vuotiaana hänen äitinsä toivoma Hollywood-tähti. Elokuvan muissa osissa olivat nuoret näyttelijät Mickey Rooney ja Angela Lansbury. Vuosia myöhemmin Taylor kutsui tuota elokuvaa tekemistään elokuvista kaikkein jännittävimmäksi, vaikka kärsikin selkäviasta, jonka hän oli saanut kuvauksissa pudottuaan hevosen selästä.Mann 2009, s. 102.

Elokuvan markkinoinnissa MGM alkoi rakentaa Elizabethille julkista imagoa. Elizabeth esiteltiin julkisuudessa neitseellisen puhtoisena tyttönä, mutta hän näytti jo 12-vuotiaana ikäistään kypsemmältä, minkä studio pelkäsi vesittävän koko elokuvan. Sara Taylorin käskettiin pitää tytärtään entistä tarkemmin silmällä, vaikka tämä oli jo valmiiksi riippuvainen äidistään muun muassa pukeutumisessa ja ruokavaliossa. Lehdistön esittelemä Elizabeth oli viaton ja viehkeä, mutta hän oli todellisuudessa sisukas, pikkuvanha ja jopa rääväsuinen.Mann 2009, s. 99, 100, 103.

Elizabeth Taylorista tuli tähtenä osa suuren filmiyhtiön kalustoa. Hän joutui usein lähtemään kuvauksiin kesken oppitunnin, opettelemaan käsikirjoituksia, olemaan lehtikuvauksissa sekä osallistumaan tanssi- ja puhetekniikkatunneille. Taylor oli perheensä elättäjä jo 12-vuotiaana, ja myöhemmin hän kaipasi aikoja ennen elokuvauraa, jolloin oli saanut olla tavallinen lapsi.Mann 2009, s. 88.

Kohti aikuisrooleja

Yli esteitten -elokuvan roolista saadun ylistävän palautteen myötä Elizabeth sai MGM:llä lisää rooleja, jotka veivät häntä kohti kypsää tähteyttä. Uuden sopimuksensa nojalla hän ansaitsi 750 dollaria viikossa. Elizabeth jatkoi viattomien nuorten esittämistä esimerkiksi elokuvissa Ensilempi ja Isä ja me. Molemmat tulivat ensi-iltaan vuonna 1947. Ennakkona siirtymisestä aistillisempiin rooleihin oli Vanha rakkaus ei ruostu, jossa 15-vuotias Elizabeth suuteli 24-vuotiasta Peter Lawfordia. Taylor sai studiolta lempinimen ”One-Shot-Liz”, joka viittasi hänen kykyynsä näytellä kokonainen kohtaus yhdellä otoksella. Elizabethin uran alun merkittävin elokuva oli historiallis-romanttinen Pikku naisia (1949), jossa hän esiintyi omahyväisen Amyn osassa.Mann 2009, s. 111.

16-vuotias Taylor nähtiin ”aikuisen naisen” rooleissa ensi kerran elokuvissa Conspirator ja Kaikkien aikojen kohmelo. Ensin mainitussa hän näytteli 21-vuotiasta naista, joka menee tietämättään naimisiin kommunistivakoilijan kanssa. Taylorin miesvastanäyttelijät molemmissa elokuvissa olivat häntä huomattavan paljon vanhempia. Taylor oppi näyttämään aistilliselta ja provosoivalta, vaikkei omien sanojensa mukaan vielä tuntenut itseään aikuiseksi.Mann 2009, s. 112, 113.

Taylor oli 1950-luvun alussa MGM-yhtiön kuumin tuote, uhkean romanttinen unelmatyttö. Hänen valttinaan pidettiin silmiä, joita oli alettu kutsua ”orvokinsinisiksi”.Mann 2009, s. 117. Taylorin sekä hotelliperijä Conrad ”Nicky” Hiltonin häät toukokuussa 1950 olivat studion järjestämä suuri mediatapahtuma. Häät toimivat samalla julkisuuskampanjana Taylorin seuraavalle elokuvalle, komedialle Morsiamen isä (1950). Taylorilla oli häihinsä valmistautuvan nuoren morsiamen osa, isän roolissa oli Spencer Tracy.

Seuraavana vuonna Taylor näytteli toista naispääosaa elokuvassa Paikka auringossa, joka oli menestys ja keräsi kuusi Oscaria.Mann 2009, s. 110, 126. Elokuvasta tuli Taylorin uralla käänteentekevä ja hän kohosi ensiluokan filmitähtien joukkoon. Ohjaaja George Stevens kertoi halunneensa Taylorin rooliin, sillä ”hänestä huokui suuri kypsyys, hänellä oli kaikki emotionaaliset valmiudet, älyä... Hän pystyi kaikkeen, mihin vain halusi.”Mann 2009, s. 135, 138, 157.

Supertähteys

Vaikka Taylor teki studiolleen kassamagneetin toisensa jälkeen, hän ei pitänyt saamistaan rooleista, jotka hänen mielestään esineellistivät naisia. Vuonna 1954 ensi-iltaan tullut romanttinen draama Muistojeni Pariisi puolestaan oli Taylorille mieluinen, sillä hän pääsi tulkitsemaan tavallista moni-ilmeisemmän hahmon. Taylorin vastanäyttelijänä oli Van Johnson, jonka kanssa hän oli näytellyt neljä vuotta aiemmin Kaikkien aikojen kohmelossa. Muistojeni Pariisi ei tuottanut yhtä hyvin kuin useat muut Taylorin elokuvat, mutta sai enimmäkseen myönteisiä arvioita.Mann 2009, s. 165.

Toisen avioliittonsa Taylor solmi Conspiratorin kuvauksissa tapaamansa Michael Wildingin kanssa hiukan ennen 20-vuotispäiväänsä. Avioliitto toimi ennen kaikkea ratkaisuna Taylorin maineen kohentamiseksi avioeroskandaalin jälkeen. Taylorin ja Wildingin liitosta syntyi kaksi poikaa, ja Tayloria alettiin esittää lehdissä paitsi filmitähtenä myös perheenäitinä.Mann 2009, s. 166–168.

pienois|pysty|Elizabeth Taylor ja Rock Hudson Jättiläisessä (1956). Vuonna 1955 Taylor kuvasi yhden merkittävimmistä elokuvistaan, Edna Ferberin romaaniin perustuvan ja Warner Brosin tuottaman Jättiläisen, joka kertoi suurkarjatilallisista ja öljypohatoista kolmessa sukupolvessa. Miespääosissa olivat Rock Hudson ja James Dean. Jättiläinen oli Warnerin historian laajimpia ja kalleimpia tuotantoja. Taylor näytteli haastavan roolin Leslie Benedictinä, ja uuden laajakuvamenetelmän vuoksi hän joutui luopumaan vähäeleisestä näyttelemistyylistään. Kuvaukset tehtiin Texasissa kesän ja syksyn 1955 aikana, mutta ne oli keskeytettävä useaan kertaan Taylorin sairastelujen vuoksi. James Dean kuoli auto-onnettomuudessa vain muutama päivä kuvausten päättymisen jälkeen. Tästä huolimatta Jättiläinen oli ilmestyessään valtaisa menestys ja Taylorin roolisuoritus luettiin hänen vahvimpien töidensä joukkoon.Mann 2009, s. 161, 165, 208.

MGM roolitti Taylorin ja Montgomery Cliftin elokuvaan Sadepuun maa (1957), jolla yritettiin toistaa Tuulen viemää -elokuvan (1939) menestys. Elokuva sijoittui Yhdysvaltain sisällissodan aikaan. Taylor piti mieleltään häiriintyneen neidon roolia ”kiehtovana”, vaikka ei pitänytkään itse elokuvasta. Kuvausten aikana Monty Clift joutui auto-onnettomuuteen lähdettyään illanvietosta Taylorin ja Wildingin luota. Taylor ryömi sisälle romuttuneeseen autoon ja pelasti Cliftin hengen kaivamalla ylös tämän kurkkuun juuttuneet katkenneet hampaat.Mann 2009, s. 203, 204.