thumb|upright|Ants Laikmaa, Muotokuva Marie Underista, 1904. Marie Under (27. maaliskuuta 1883 Tallinna, Viro – 25. syyskuuta 1980 Mälarhöjden, Tukholma, Ruotsi) oli virolainen runoilija.[ Under Marie,] Kirjasampo, viitattu 20.10.2021
Under oli Viron 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia kirjailijoita, mutta hän joutui toisen maailmansodan loppuvaiheissa pakenemaan Ruotsiin, jossa vietti loppuelämänsä.
Under avioitui runoilija Artur Adsonin kanssa.
Elämä ja ura Under syntyi Tallinnassa. Hänen vanhempansa olivat Friedrich Under ja Leena Under (o.s. Kerner). Hän kävi Tallinnassa saksankielistä yksityiskoulua vuosina 1891–1900. Under ja Karl Hackerin avioituivat 1902 ja muuttivat Moskovaan. Under palasi Tallinnaan vuonna 1906 ja alkoi osallistua kirjalliseen elämään. Venäjän vallankumouksien välisenä aikana vuonna 1917 Under liittyi uusia kirjallisuudenmuotoja edistävään Siuru-ryhmään."Siuru". Facta 2001, WSOY 1985, 15. osa, palsta 15. Hän julkaisi ensimmäisen varsinaisen kirjansa, runokokoelman Sonetid ollessaan 34-vuotias. Nämä Underin runoelmat olivat raikkaita ja sensuelleja rakkausrunoja, jotka ärsyttivät pikkuporvarillisia piirejä.
Sekasortoinen vallankumous ja ensimmäinen maailmansota vaikuttivat Underin tuotantoon, ja 1920-luvun alussa hän keskittyi runoissan yhteiskuntaa käsittelevään muotoon. 1920-luvun puolivälistä alkaen kriitikot alkoivat muualla Euroopassa kiinnostua hänestä. Underin runotuotanto saavutti määrällisen huippunsa 1920-luvun lopulla, mutta arvostus ja maine olivat suurimmillaan ennen toista maailmansotaa.
Vuonna 1935 julkaistusta teoksesta Kivi südamelt lähtien Under suuntasi taas uuteen suuntaan, ja tällä kertaa hän pyrki käsittelemään runoissaan ikiaikaisia ihmisen perusongelmia: sota ja rauha, viha ja rakkaus, pessimismi, kuolema ja sen viivyttäminen. Tätä suuntausta hän noudatti koko sota-ajan kuolemaansa saakka. Underin kypsän kauden tyylille on ominaista muotopuhtaus, vauhdikkuus ja runonsisäinen liikkuvuus. pienoiskuva|Underin ja Adsonin hauta Skogskyrkogårdenissa.
Maanpakolaisuus Ennen kuin Neuvostoliitto syyskuussa 1944 miehitti Viron, Marie Under ja hänen perheensä pakenivat Ruotsiin. Neuvostovalta julisti hänet kansanviholliseksi. Hänen runojensa julkaiseminen ja levittäminen kiellettiin, ja hänen teoksensa hävitettiin. Perhe vietti melkein vuoden pakolaisleirillä, ja vuonna 1945 he muuttivat Tukholman esikaupunkialueelle Mälarhöjdeniin, jossa Under asui kuolemaansa asti. Under kuoli Tukholmassa vuonna 1980, ja hänet haudattiin Skogskyrkogårdeniin. Tammikuussa 2015 hänet haudattiin uudelleen Viroon.
Teokset Sonetid (1917) Eelõitseng (1918) Sinine puri (1918) Verivalla (1920) Pärisosa (1923) Hääl varjust (1927) Rõõm ühest ilusast päevast (1928) Õnnevarjutus (1929) Lageda taeva all (1930) Kivi südamelt (1935) Mureliku suuga (1942) Sädemed tuhas (1954) Ääremail (1963) Mu süda laulab (1981)
Suomennettuja kokoelmia Avaran taivaan alla, suom. Aimo Rönkä, Valikoima runoja kokoelmista Meri on noussut, Kutsu, Kuollut hetki, Valkea lintu, Ikkunat on auki tähtiin, 1983 Puutarhan syksy, valikoima Marie Underin runoja 1909–1962, SKS 1978
Suomennettuja runoja antologioissa Lähde:Under, Marie, Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta Päivitetty 2.12.2020. Viitattu 16.12.2020 Antologiat Eestin runotar, WSOY 1940 Pihlaja, 1983 Tämän runon haluaisin kuulla 2, Tammi 1987 Tämän runon haluaisin kuulla 3, Tammi 2000 Iltalaulu, WSOY 1971 Tuhat laulujen vuotta, WSOY 1957, 1974, 2004
Runot A rebours, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Elojuhla, julkaisussa: Kaltio, 1989; nro 4 Epätoivoinen: 1–3, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja Huhtikuun hurmio, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Ikkunassa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Ikkunat avattu tähdille, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja Jouluyö, suom. Eila Kivikk'aho, teoksessa: Tämän runon haluaisin kuulla 3 Kalastajakylässä, suom. Pirkko Huurto, teoksessa: Purje Otava, 1980 Kaunistautuessa, suom. Sirpa Hajba, teoksessa: Joka tytön runokirja Tammi 2006 Ken?, suom. Esko Karppanen, julkaisussa: Kaltio, 1989; nro 4 Kesäyö, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja Kotiinpaluu, suom. Helka Hiisku, teoksessa: Iltalaulu Kutsu, suom. Aimo Rönkä, julkaisussa: Kaltio, 1981; nro 3 Kylpy, suom. P. Mustapää, teoksessa: Lausuntaohjelmistoa (1929), WSOY 1929 Laitakaupungissa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Lapsensurmaaja, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Luxembourgin puistossa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Luxembourgin puistossa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Tuhat laulujen vuotta, WSOY 1974, 2004 Meren kanssa yksin, Suom. Aale Tynni, teoksessa: Tuhat laulujen vuotta, WSOY 1974, 2004 Muistojen peili, suom. Aimo Rönkä, julkaisussa: Kaltio, 1981; nro 3 Muistojen peili, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja Nyt saapuu ajat öitten valkeiden, suom. P. Mustapää, teoksessa: Eestin runotar On silti niin ikävää, suom. Pirkko Ihalainen, teoksessa: Päivänlasku, Kirjayhtymä 1982 Pysähdyn, suom. Aino Kaasinen, teoksessa: Pihlaja Rajamailla: II, Sirpa Hajba, teoksessa: Hannu-Pekka Lappalainen (toim.), Päivänlasku, Kirjayhtymä 1982 Saapuvat ajat öiden valkeiden, suom. P. Mustapää ja Aale Tynni, teoksissa: Tuhat laulujen vuotta, WSOY 1957 ja Tämän runon haluaisin kuulla 2 Sireenien aikaan, suom. Saima Harmaja, teoksessa: Eestin runotar ja teoksessa: Saima Harmaja, Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa, WSOY 2013. . Suudelma, suom. Aimo Rönkä, julkaisussa: Kaltio, 1981; nro 3 ja teoksessa: Tämän runon haluaisin kuulla 2 Suviyö, suom. Aimo Rönkä, julkaisussa: Kaltio, 1981; nro 3 Talvella, suom. Esko Karppanen, julkaisussa: Kaltio,1989; nro 4 Tulo taivaaseen: Legenda: 1–4, suom. Helka Hiisku, teoksessa: Iltalaulu Tänään, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Unettoman laulu, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Unettoman laulu, suom. Otto Manninen ja Aale Tynni teoksessa: Tuhat laulujen vuotta WSOY 1957, 1974, 2004 Vaeltava järvi, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Vai?, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Valkea portti, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar Valkoinen lintu: 1–3, suom. Helka Hiisku, teoksessa: Iltalaulu Varsa, suom. Aimo Rönkä, teoksissa: Hevonen taiteessa, runoudessa, historiassa, WSOY 2003 ja toim. Tuula Korolainen, Riitta Tulusto, Minä olen sukua hevosille, Otava 1996 Vihainen kevät, suom. Esko Karppanen, julkaisussa: Kaltio,1989; nro 4 Äidin laulu, suom. Elsa-Kirsti Kostiainen, teoksessa: Äiti: runoja äidinrakkauden ylistykseksi, WSOY 1931
Lähteet
Aiheesta muualla Väitöstutkimus virolaisrunoilija Marie Underin elämästä ja vaikutuksesta (Sirje Kiin, Turun yliopisto)
Luokka:Virolaiset runoilijat Luokka:Vuonna 1883 syntyneet Luokka:Vuonna 1980 kuolleet