Maksim Gorki (, oik. Aleksei Maksimovitš Peškov, Алексе́й Макси́мович Пешко́в; 28. maaliskuuta (J: 16. maaliskuuta) 1868 Nižni Novgorod, Venäjän keisarikunta – 18. kesäkuuta 1936Liukkonen, Petri: Maksim Gorky (1868-1936). Books and Writers, Authors’ Calendar. Viitattu 7.4.2018. Moskova, Neuvostoliitto) oli venäläinen, sittemmin neuvostoliittolainen kirjailija, poliittinen aktivisti ja kirjallisuuden sosialistisen realismin perustajia. Vasemmistointellektuelli Raoul Palmgrenin silmissä hän oli työläiskirjailijan ihannetyyppi.

Vuosina 1906–1913 ja 1921–1929 Gorki asui ulkomailla, enimmäkseen Caprilla. Neuvostoliittoon palattuaan hän mukautui sen ajan kulttuuripolitiikkaan mutta ei saanut enää matkustuslupaa ulkomaille.

Varhaisissa novelleissaan Gorki kuvaa venäläistä yhteiskuntaa usein poikkeusyksilöiden kautta. Gorkin romaani Äiti (1907) kuvaa vuoden 1905 vallankumouksellista toimintaa. Gorkin luetuimpiin teoksiin kuuluvat kolme omaelämäkerrallista teosta: Lapsuuteni (1913–14), Maailmalla (1916) ja Nuoruuteni yliopistot (1922).

Kirjailijanimi Gorki tulee ’kitkerää’ tarkoittavasta venäjän sanasta.

Elämäkerta

Lapsuus ja nuoruus

Gorki jäi orvoksi yksitoistavuotiaana. Aluksi kuoli hänen isänsä, sitten veljensä ja lopuksi äitinsä. Orpopoika Gorki kasvoi tarinankertoja-isoäitinsä huomassa. Isovanhempien värjäämö-perheritys vei heidät vararikkoon, ja Gorki joutui työhön ansaitsemaan rahaa pennittömille isovanhemmilleen. Isoäidin kuoleman jälkeen Gorki yritti itsemurhaa joulukuussa 1887 ja kulki ympäri Länsi-Venäjää viiden vuoden ajan sekalaisissa töissä. Isoäidin tarinat ja matkoilla kerätyt kokemukset vaikuttivat suuresti Gorkin tuotantoon kirjailijana, kuten myös hänen elämänsä kurjuus ja toivottomuus.

Kirjoitustyön alku

pienois|vasen|Leo Tolstoi ja Maksim Gorki Jasnaja Poljanassa vuonna 1900. Gorki pääsi toimittajaksi maakuntien sanomalehtiin ja otti käyttöön salanimen Gorki () vuonna 1892 työskennellessään Kavkaz-lehdessä Tiflisin kaupungissa (nykyinen Tbilisi). Hänen ensimmäinen kirjansa Otšerki i rasskazy (’esseitä ja tarinoita’) saavutti menestystä. Vuosisadan vaihteesta eteenpäin hänen kirjoituksissaan oli vahvasti poliittinen sävy. Hän vastusti julkisesti tsaarinvaltaa, ja hänet pidätettiin lukuisia kertoja.

Gorki ystävystyi Vladimir Uljanovin (tunnettu myöhemmin nimellä Vladimir Lenin) kanssa vuonna 1902. Hänet valittiin vuonna 1902 kunniajäseneksi kirjallisuusakatemiaan, mutta keisari Nikolai II perui päätöksen. Protestina Anton Tšehov ja Vladimir Korolenko erosivat akatemiasta.

Elämää pakolaisena

pienois|Maksim Gorki vuonna 1900. Gorki osallistui vuoden 1905 vallan­kumous­yritykseen ja joutui vankilaan Pietari–Paavalin linnoitukseen, jossa hän kirjoitti tapahtumista vertauskuvallisen näytelmän Auringon lapset. Vuonna 1905 hän liittyi virallisesti bolševikkiryhmän jäseneksi. Vallankumousvuonna 1905 Gorki ryhtyi toimittamaan sosialidemokraattista Novaja Žizn (’uusi elämä’) -lehteä.Haltsonen, Sulo: esipuhe. Teoksessa Gorki, Maksim: Valitut teokset. Helsinki: Kansankulttuurin kirjapaino, 1958. Kun vallankumous kukistettiin ja kirjailija pidätettiin, hänen puolestaan järjestettiin maailmanlaajuisia vetoomuksia. Gorki vapautettiin ja karkotettiin maasta.

Gorki saapui vuoden 1906 alussa Suomeen, jossa hänet otettiin taiteilijapiireissä innostuneesti vastaan. Gorkin kunniaksi järjestettiin kansanjuhla. Hän kävi muun muassa Helsingissä Akseli Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa ja Hvitträskissä. Jatkettuaan Suomesta Italiaan hän kirjoitti siellä Suomelle puolustuspuheen, jossa hän sätti keisarin hallitusta, ”julmuudesta humaltunutta, rikoksista hullaantunutta” ja julisti: ”Tämä maa on kuin tienviittana monen muun maan tulevaisuudelle” kirjoituksessa, joka levisi kautta Euroopan.

Gorki matkusti vuonna 1906 Yhdysvaltoihin keräämään rahaa vallankumouksellisille. New Yorkissa paljastui kuitenkin skandaali: Venäjän suurlähetystö paljasti, ettei kirjailijan seuralainen, näyttelijä Maria Andrejeva ollut hänen laillinen vaimonsa. Amerikan lehdistö tarttui hanakasti skandaaliin. Tästä katkeroitunut Gorki kirjoitti New Yorkista teoksen Keltaisen paholaisen kaupunki sekä näytelmän Viholliset. Yhdysvalloissa hän kirjoitti myös tunnetuimman teoksensa Äiti (1907), joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Gorki itse kuvasi romaaniaan huonoksi, koska se oli kirjoitettu kiivastuksen vallassa. Lenin puolestaan piti siitä sen propaganda-arvon vuoksi, ja sillä oli aina hyvä maine Neuvostoliitossa. Gorkin seuraava kirja Vakooja (1907) puolestaan kertoo tsaarin salaisen palvelun (Ohranan) agentista, jota Gorki ei sentään kuvaa hirviönä, mutta tyhmänä ja innottomana kuitenkin.

Yhdysvalloista palattuaan Gorki asettui asumaan Caprille. Gorki pyrki perustamaan Caprin proletaarinen kasvatus -koulun, mitä Lenin vastusti, koska hän epäili Gorkin keskittyvän kulttuuriin vallankumouksen sijaan. Tämän seurauksena Leninin ja Gorkin suhteet viilenivät.

Gorkin ensimmäinen paluu Venäjälle

Vuonna 1913 Romanov-suvun 300-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi myönnettiin yleinen armahdus, ja Gorki sai palata Venäjälle, jossa hän perusti Kronikka-nimisen lehden. Ensimmäisen maailmansodan aikana Gorki otti sotaa vastustavan kannan, jonka vuoksi häntä syytettiin epäisänmaalliseksi ja saksalaisten vakoojaksi. Kun Nikolai II luopui kruunusta helmi­kuun vallan­kumouksessa, Gorki antoi lehdelleen uuden nimen Uusi elämä. Nyt hän kuitenkin kannatti sodan jatkamista, koska pelkäsi rintamalta palaavien joukkojen kaatavan tasavaltalaisen hallituksen, sekä kääntyi myös Leniniä ja bolševikkeja vastaan, kun nämä pyrkivät kaatamaan väli­aikaisen hallituksen.

Kaksi viikkoa lokakuun vallankumouksen jälkeen hän kirjoitti: ”Lenin ja Lev Trotski eivät ymmärrä mitään vapaudesta tai ihmisoikeuksista. He ovat jo vallan korruptoimia ja laiminlyövät häpeällisesti sananvapautta ja muita vapauksia, joiden puolesta demokratia taisteli.” Hänen lehtensä lopetettiin ja Lenin uhkaili tai rohkaisi Gorkia lähtemään maasta tai muuttamaan mielipiteitään. Elokuussa 1921 hänen ystävänsä ja Anna Ahmatovan aviomies Nikolai Gumiljov pidätettiin monarkististen näkemystensä vuoksi, ja pyrkiessään vapauttamaan Gumiljovin hän sai tietää Tšekan jo ampuneen tämän.

Lokakuussa 1921 Gorki matkusti Suomen kautta kymmeneksi vuodeksi Italiaan fasistien vieraaksi. Gorki lähti Italiaan myös terveydellisistä syistä, sillä häntä vaivasi tuberkuloosi.

Lopullinen paluu Venäjälle

pienois|Josif Stalin ja Maksim Gorki vuonna 1931. Gorki palasi Venäjälle kesällä 1928 ja sai kansallissankarin vastaanoton. Sen jälkeen hän vieraili Neuvostoliitossa useita kertoja. Gorki palasi lopullisesti vuonna 1932 Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin kutsusta. Gorkin tulo pois fasistisesta Italiasta oli suuri propagandavoitto. Aleksandr Solženitsynin mukaan Gorki palasi ennen kaikkea taloudellisista syistä. Vuonna 1934 Gorki valittiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi sen ensimmäisessä kokouksessa. Hänen mukaansa nimetyssä Gorki-instituutissa Moskovassa koulutettiin kaikki neuvostokirjailijat vuodesta 1935 alkaen.

Gorkin poika Maksin Peškov kuoli toukokuussa 1935 ja Gorki itse kesäkuussa 1936. Stalin ja kansankomissaarien neuvoston puhemies (vastasi pääministeriä) Vjatšeslav Molotov olivat kantamassa hänen arkkuaan hautajaisissa. Myöhemmin 1938 Nikolai Buharinin oikeudenkäynnissä tuotiin esiin syytös, että Genrih Jagodan johtama Neuvostoliiton salainen poliisi NKVD olisi myrkyttänyt Gorkin.

Gorkin tuhkauurna haudattiin tykinlaukausten kaikuessa Kremlin muuriin 20. kesäkuuta 1936. Surujuhlassa oli läsnä Stalin ja muita neuvostojohtajia. Kymmeniätuhansia työläisiä Moskovasta ja maaseudun edustajia oli keräytynyt Punaiselle torille ollakseen läsnä kirjailijan hautajaistilaisuudessa, jossa puhuivat Molotov, Bulganin ja Aleksei Tolstoi sekä Moskovassa parhaillaan vieraillut André Gide. Ammattiyhdistystalon pilarisaliin asetetun Gorkin ruumisarkun ohi oli aiemmin kulkenut satoja tuhansia ihmisiä, jotka olivat saapuneet kaupunkiin eri puolilta Neuvostoliittoa.Maksim Gorki haudattiin eilen Moskovassa, Helsingin Sanomat, 21.6.1936, nro 165, s. 11, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 20.6.2026

Teokset pienois|Anton Tšehov ja Maksim Gorki vuonna 1900. Makar Tšudra (novelli), 1892. (Novelliin perustuu elokuva Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, 1975) Matkatoverini / Seuralaiseni (novelli), 1894 Tshelkash (novelli), 1895 Orlovin pariskunta, 1895 Laulu haukasta, 1895 Vanha Igergil (novelli), 1895 Konowalow / Konovalov (novelli), 1897 Tyttö ja kaksikymmentä kuusi miestä (novelli), 1899 Foma Gordojev / Foma, kauppiaan poika, 1899 Kolme ystävystä, 1900 Pohjalla (näytelmä), 1902 Huvila-asukkaat, 1905 Auringon lapset, 1905 Amerikassa, 1906 Äiti, 1907 Viholliset, 1906 Vakooja / Joutavan ihmisen elämä, 1907 Tunnustus, 1908 Muuan äiti, 1910 Tarinoita Italiasta, 1911–13 Lapsuuteni, 1913–14 Zikovin perhe, 1914 Halki Venäjän, 1915 Maailmalla / Ihmisten parissa, 1916 Väärään aikaan ajateltua, 1917–18 Yliopistoni / Nuoruuteni yliopistot, 1922 V. I. Lenin, 1924 Artamonovien tarina, 1925 Klim Samginin elämä, 1929–36 Jegor Bulytshev ja muut, 1931

Lähteet

Aiheesta muualla

Vapaasti ladattavia Maksim Gorkin e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä Maksim Gorki. Matkatoverini. Suomennos Mikkeli-lehdelle 1902-03. Novelleja vanhoista suomalaisista sanomalehdistä: Khani ja hänen poikansa, Laulu myrskylinnusta, Markkinat Goltvassa, Olemmeko me sivistyneitä? ja Paholaisesta. Marxists.org: Maksim Gorki Maksim Gorkin teoksia Maksim Gorkin teoksia Gutenberg-projektissa Toivo Tarvas : Maksim Gorkij Caprin saarella. Muistelma, Helsingin Sanomat, 29.07.1934, nro 200, s. 17, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Luokka:Venäläiset kirjailijat Luokka:Venäläiset näytelmäkirjailijat Luokka:Venäläiset novellikirjailijat Luokka:Neuvostoliittolaiset kirjailijat Luokka:Vuonna 1868 syntyneet Luokka:Vuonna 1936 kuolleet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit