Leiri on Lappeenrannan kaupunginosa ja tilastoalue. Se sijaitsee kaupungin keskustassa ydinkeskustan ja Lappeenrannan lentoaseman välisellä alueella osittain Saimaan rannalla. Leiri on Lappeenrannan viides kaupunginosa ja saanut nimensä siellä järjestetyistä sotaväen leireistä. Siellä sijaitsevat muun muassa Rakuunamäen kasarmialue, Fazerin (aiemmin Chymoksen) makeistehdas ja Prisma-hypermarket. Leirin tilastoalueella oli 2 213 asukasta vuonna 2013.

Historiaa

Sotaväen leirit thumb|Sotilaita leirikentällä vuonna 1891. thumb|Keisari Aleksanteri III:n vierailu Lappeenrannassa vuonna 1891.

Lappeenrannan linnoituksesta lounaaseen sijaitsevalla Leirin alueella oli sotilastoimintaa jo vuodesta 1788 alkaen Suomen sotaan asti, jolloin läheisen Tyysterniemen ja nykyisen makeistehtaan välisellä Saimaan rantakaistaleella toimi Venäjän Saimaan laivasto.Immonen 1992, 112–115. Sisämaassa alueen tasaisen maaston katsottiin soveltuvan erityisen hyvin sotaväen majoitus- ja harjoitusalueeksi. Venäläisten leiritoiminta alueella alkoi jo ennen vuotta 1812 keisari Aleksanteri I:n kaudella (1801–1825).Immonen 1992, 226.Immonen 1992, 170. Suuren esikaupungin (nykyiset Keskus ja Kylpylä) länsipuolella ja Nikolain etulinnakkeen eteläpuolella sijainnutta kenttää nimitettiin Joutsenkentäksi. Kenttää laajennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1821. Alueen merkitys kuitenkin väheni Hämeenlinnan rautatien valmistuttua vuonna 1862 ja leirien siirryttyä Parolaan.

Vuonna 1880 Lappeenrannan valtuusto tarjosi leirialuetta Suomen suuriruhtinaskunnan armeijalle, joka oli luotu vuoden 1878 asevelvollisuuslain myötä.Immonen 1992, 123. Tuon ajan asevelvollisuusarmeijoilla oli tapana järjestää suuria yhteistoimintaharjoituksia, leirikokouksia, joiden esikuvana pidetään vuonna 1857 perustettua Châlonsin leiriä lähellä Châlons-en-Champagnea Ranskassa.Immonen 1992, 157–158. Sotaväen saamista Lappeenrantaan pidettiin edullisena kaupungin kehitykselle. Sotaväkeä alueelle houkuttelivat maaston lisäksi parantuneet liikenneolosuhteet sekä Saimaa, läheisen linnoituksen vallitukset ja alueen metsät, jotka mahdollistivat monipuoliset harjoitukset. Leiri rakennelmineen päätettiinkin perustaa vuonna 1883. Pääosin kaupungin omistamista Mustolan ja Ihalaisten tiloista koostunut alue vuokrattiin valtiolle 50 vuodeksi. Lappeenrantaan päätettiin sijoittaa myös Viipurin tarkk’ampujapataljoonan alainen Lappeenrannan reservikomppania vuonna 1882. Sen alue sijaitsi Leiristä noin kilometrin länteen nykyisessä Kuusimäen kaupunginosassa.Immonen 1992, 148–149.

Ensimmäinen leirikokous Lappeenrannassa järjestettiin vuonna 1885, ja siihen osallistuivat tarkk’ampujapataljoonat ympäri Suomen, yhteensä noin 4 500 miestä.Immonen 1992, 242. Lappeenranta sai samana vuonna myös rautatien, kun Simola–Lappeenranta-rata ja Lappeenrannan rautatieasema valmistuivat leirialueen itäpuolelle. Ensimmäistä leiriä ja rautatien aukeamista korosti keisari Aleksanteri III:n ja puolisonsa Maria Fjodorovnan vierailu. Leirejä järjestettiin myös vuosina 1888, 1891, jolloin keisaripari vieraili leirillä toistamiseen, 1894, 1896 ja 1899.Immonen 1992, 251–252. Leirit, rautatie ja keisariparin vierailut piristivät kaupungin elämää huomattavasti sekä sosiaalisesti että taloudellisesti. Venäläiset joukot palasivat alueelle vuonna 1893 Parolan käytyä ahtaaksi ja käyttivät sitä ensimmäiseen maailmansotaan asti.

Lappeenrannan leirikenttä oli useamman virstan pituinen ja kokonaispinta-alaltaan 905 tynnyrinalaa, ja se ulottui myös nykyisten Lentokentän ja Kesämäen kaupunginosien puolelle. Lentokentän koillisnurkka onkin nimeltään Leirikenttä. Venäläisten majoitusrakennukset sijoittuivat juuri tälle alueelle, jossa nykyisin toimii Maasotakoulu. Suomalaisten rakennukset sijaitsivat siitä kaakkoon kentän toisella puolella.

Leirikirkko

thumb|Leirikenttä, Leirikirkko ja sen ympäristöä vuonna 1904.

Vuonna 1901 rakennettiin Lappeenrannassa kesäleirejään pitäneelle suomenmaalaiselle tarkka-ampujaprikaatille pieni puukirkko leirikentän ja Lappeenrannan kasarmialueen väliin. Vuonna 1903 Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov, käytyään tarkastusmatkalla Lappeenrannassa, määräsi rakennettavaksi Venäjän keisarikunnan arvolle sopivan uuden, isomman kirkon. Entinen leirikirkko purettiin ja uuden kirkon rakennustyöt alkoivat toukokuussa 1903. Leirikirkko vihittiin käyttöön 17. kesäkuuta 1904. Kirkon suunnitteli sotilasinsinööri M. Redjko ja sen kullatut sipulikupolit lahjoitti lappeenrantalainen kauppias Ivan Wolkoff. Kirkko oli Venäjän valtakunnan ja armeijan suojeluspyhimyksen Pyhän Nikolaoksen nimikkokirkko ja kirkkosalissa oli tilaa noin 400 henkilölle. Kirkko toimi venäläisen sotaväen leirikirkkona kesäleirien aikoina.

Suomen itsenäistyttyä kirkko jäi pois käytöstä ja siirtyi valtiolle. Osa kirkon ikoneista siirrettiin Linnoituksen alueella sijainneeseen ortodoksiseen kirkkoon. Kirkko rappeutui ja joutui venäläisen vallan symbolina ilkivallan kohteeksi. Kirkon purkamisesta alettiin keskustella kesällä 1919 ja se myytiin lopulta huutokaupalla purettavaksi heinäkuussa 1921. Huutokaupassa korkeimman tarjouksen teki kenkätehtailija Pekka Kinnunen.

Rakuunamäki thumb|Vuoden 2014 lippujuhlan päivän kalustoesittely Rakuunamäellä. thumb|Rakuunakillan perinneratsukoita. Rakuunat olivat ratsain liikkuneita ja jalan taistelleita sotilaita.

Kaupunginosaan kuuluu sen pohjoisosassa sijaitseva Rakuunamäen kasarmialue, jonka rakentaminen alkoi vuonna 1889, kun Lappeenrantaan perustettiin ratsuväen joukko-osasto Suomen rakuunarykmentti. Tältä ajalta ovat peräisin muun muassa Sebastian Gripenbergin ja Johan Jacob Ahrenbergin suunnittelemat kolmikerroksiset punatiiliset kasarmit, upseerikerho (1890), komentajan talo, upseerien ja aliupseerien asuinrakennukset, ruokala (myöhemmin sotilaskoti), päävartio, kanslia ja Sairaalanmäen sotilassairaala.Immonen 1992, 196. Suomen rakuunarykmentti lakkautettiin jo vuonna 1901 ensimmäisen sortokauden venäläistämispyrkimyksien vuoksi ja aluetta käytti sittemmin vuoteen 1914 asti 55. suomenmaalainen rakuunarykmentti, joka nimestään huolimatta oli venäläinen.Immonen 1992, 229–230. Venäläiskaudella alueella tehtiin lisärakentamista, muun muassa kaksi kaksikerroksista kasarmia ja uusi ruokala.Immonen 1992, 215. Oman kokonaisuutensa alueella muodostavat erilaiset huolto-, varasto- ja tallirakennukset, joita on rakennettu eri aikoina.

Suomen itsenäistymisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana alueella toimineita joukko-osastoja olivat Tykistökoulu (1918–1919),Immonen 1992, 300–303. jonka kouluttamista joukoista perustettuja tykistön joukko-osastoja oli Lappeenrannassa vuoteen 1922 asti,Immonen 1992, 307–308. sekä Uudenmaan rakuunarykmentistä ja Hämeen ratsurykmentistä muodostettu Ratsuväkiprikaati (1920–1944).Immonen 1992, 309–312. Sotavuosina 1939–1945 siellä majoittui ja perustettiin lukuisia joukkoja.Immonen 1992, 324–327. Sotien jälkeen Rakuunamäellä toimivat Karjalan tykistörykmentti (1944–1980)Immonen 1992, 329–330 ja 333. ja URR, myöhemmältä nimeltään Uudenmaan rakuunapataljoona (1944–1989).Immonen 1992, 333–334. Rakuunat jalkautettiin lopullisesti 1. maaliskuuta 1947 komentajansa, eversti Adolf Ehrnroothin komennolla ”Valmiiksi – ratsailta”, mihin päättyi Suomen ratsuväen historia.Immonen 1992, 340.

Lappeenrannan varuskunnan ja nykyisen joukko-osaston Maasotakoulun toimintoja, muun muassa esikunta, on edelleen Rakuunamäellä, mutta 2000-luvulla monet rakennuksista on muutettu asuin- ja toimistotiloiksi ja alueelle on tullut myös uudisrakennuksia. Alue sai ensimmäisen osayleiskaavan vuonna 1998. Osayleiskaavassa ja sitä täsmentävässä asemakaavassa vanhat rakennukset on merkitty sr-1- ja sr-2-suojelumerkinnöin. Sotilastoimintoja on siirtynyt naapurikaupunginosa Lentokentän Leirikentälle, jota alettiin rakentaa nykymuotoonsa 1930-luvulla Ragnar Ypyän ja sittemmin Osmo Lapon suunnitelmin. Siellä vuonna 1945 aloitti toimintansa Jalkaväen aliupseerikoulu, josta useiden nimen- ja organisaatiomuutosten myötä tuli Maasotakoulu vuonna 2001.Immonen 1992, 334–335.

Viidennen kaupunginosan asemakaavoitus

thumb|Lappeenrannan kartta vuodelta 1894. Rakuunamäki lähes keskellä karttaa, venäläisten leiri siitä lounaaseen kartan vasemmassa reunassa ja suomalaisten leiri etelään kartan alareunassa. Viides kaupunginosa eli nykyinen Leiri välittömästi Rakuunamäen eteläpuolella huomattavasti nykyistä pienempänä.

Aiemmin Puhakan tilaan kuulunut Leirin alue liitettiin kaupunkiin vuonna 1892 keisari Aleksanteri III:n suostumuksella.Immonen 1992, 129–130.Antikainen et al. 1988, 119–120. Valtuusto oli anonut Puhakan tilan pääosan ja Ihalaisten tilan liittämistä jo vuonna 1881, mutta Lappeen pitäjän vastustuksen vuoksi anomus hylättiin. Maanmittari Oskar Hannikainen laati keisarin vuoden 1892 lopulla hyväksymän asemakaavan (kartta oikealla), jossa olivat mukana kaupunginosat I–V eli nykyiset Linnoitus, Keskus, Kylpylä, Pallo–Tyysterniemi ja Leiri. Tässä niin sanotussa keisarinkaavassa viidenteen kaupunginosaan sijoittui 14 korttelia ja 53 tonttia. Kaava toteutui pääpiirteissään. Jo vuonna 1890 oli kaupungininsinööri Oskar von Schultzin laatiman asemakaavaehdotuksen pohjalta avattu Aleksanterinkatu eli nykyinen Valtakatu rautatien länsipuolelle itä-länsisuuntaiseksi yhdystieksi. Vuonna 1898 katu päätettiin ulottaa radan itäpuolelle Lappeen Marian kirkon ohi.Antikainen et al. 1988, 156–159. Keisarinkaavassa viides kaupunginosa oli kaupungin etelärajalla. Kaupunginosan pohjoispuolelle jäi rakuunarykmentin alue lukuun ottamatta Sairaalanmäen sotilassairaalaa, joka oli sen keskellä.

1900-luvun alussa ennen itsenäisyyden aikaa laadittiin useita asemakaavaehdotuksia, mutta mikään niistä ei toteutunut. Viidettä kaupunginosaa koski erityisesti arkkitehti Valter Thomén ja insinööri Hugo Liliuksen laatima laajennus vuodelta 1908. Vuonna 1932 tehtiin suuri esikaupunkiliitos, jonka myötä kaupungin raja siirtyi viidettä kaupunginosaa etelämmäs ja lännemmäs. Ensimmäinen merkittävä toteutunut kaava oli Viipurin asemakaava-arkkitehdin Otto-Iivari Meurmanin vuonna 1935 laatima kaupungin yleisasemakaava, joka vahvistettiin 16. syyskuuta 1936. Se tähtäsi pientalovaltaiseen kaupunkitilaan, ja sitä toteutettiin 1930–1940-lukujen aikana V–XI kaupunginosissa. 11. kaupunginosa eli nykyinen Tykki–Kiviharju sijoittui viidennen kaupunginosan kaakkoispuolelle.Antikainen et al. 1988, 160–165. Keisarinkaavassa viidennen kaupunginosan tontit olivat suurehkoja tehdastontteja, jotka menivät heikosti kaupaksi. Meurmanin kaavassa asiaa pyrittiin korjaamaan jakamalla tontteja pienemmiksi asuintonteiksi.Herranen et al. 1989, 133–135.

Meurmaninkin kaavaan tehtiin muutoksia varsin pian, kun muutamia viidennen kaupunginosan tontteja liitettiin kasarmialueeseen. Talvisodan jälkeen kaupunki sai Ruotsilta lahjaksi 22 omakotitaloa, jotka sijoitettiin viidenteen kaupunginosaan Ratsukadun ja Ihalankadun varrelle. Talot myytiin rintamamiesten perheille ja tontit vuokrattiin 50 vuodeksi. Jatkosodan jälkeen 27. lokakuuta 1944 hyväksyttiin ja 9. toukokuuta 1945 vahvistettiin laajempi viidennen kaupunginosan eteläosan kaavamuutos, jossa keskelle Meurmanin kaavassa ollutta pientaloaluetta kaavoitettiin kaksi koillis-lounaissuuntaista rautatien pistoraidetta sekä niihin liittyneet kadut, muun muassa Puhakankatu, ja teollisuus- ja varastotontit. Muutos koski kortteleita 10–28, joista vain korttelit 10–15 jäivät entiselleen pientaloalueeksi. Meurmanin kaavassa oli paikka myös urheilukentälle, minkä poikki vedettiin itä-länsisuuntainen Kannuskatu, ja alue muutettiin 16. kortteliksi, johon tuli 14 pientalotonttia. Pistoraide uudelle teollisuusalueelle valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Urheilukenttä oli syntynyt jo vuonna 1922 Lappeenrannan Luistinseuran talkoilla Meurmanin suunnittelemasta paikasta hieman koilliseen rautatieaseman länsipuoliselle aukealle, jossa niin sanottu Vanha kenttä edelleen sijaitsee.