Helsingin valtiopäivät 1863–1864 olivat Suomen autonomian ajan toiset säätyvaltiopäivät. Ne kutsuttiin koolle Venäjän keisari Aleksanteri II:n määräyksestä. Vuoden 1863 valtiopäivät käytännössä aloittivat 1900-luvun alkuun saakka jatkuneen valtiopäivien säännöllisten kokoontumisten ajan ja siten päättivät 54 vuotta – aina Porvoon valtiopäivistä asti – jatkuneen ”valtioyön”.
Helsingin valtiopäivien valtakirjojen tarkastus tapahtui 15.–16. syyskuuta, järjestäytymisistunnot 17. syyskuuta, ja Aleksanteri II:n suorittama valtiopäivien varsinainen avaus 18. syyskuuta 1863. 15. huhtikuuta 1864 Aleksanteri II ei pitänyt itse valtiopäivien päättäjäispuhetta, jonka luki hänen edustajanaan kenraalikuvernööri. Kenraalikuvernöörinä oli jalkaväenkenraali Platon Rokassovski, jonka viransijaisena 1864 toimi kenraaliluutnantti Johan Mauritz Nordenstam, Suomen Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana 1858–1882.
Tausta Aleksanteri II esitti valtiopäiväkutsun 18. kesäkuuta 1863. Heinäkuussa hän vieraili Parolassa tarkastamassa suomalaisia joukkoja. Vierailunsa yhteydessä keisari hyväksyi kielireskriptin.
Avajaiset thumb|R. W. Ekman: Aleksanteri II avaamassa valtiopäiviä 1863 (1865). pienoiskuva|Aleksanteri II muistomerkki vuoden 1863 valtiopäivistä, (valmistui 1894), Helsingin senaatintorille. Keisari avasi valtiopäivät 15.–19. syyskuuta 1863 pidetyissä juhlallisuuksissa. Helsinkiin oli saapunut juhlavieraita ympäri maata. Viralliset avajaiset alkoivat 18. syyskuuta Nikolainkirkossa juhlajumalanpalveluksella ja jatkuivat Keisarillisessa palatsissa pidetyllä valtaistuinpuheella. Puheen jälkeen luettiin ääneen keisarin antamien armollisten esitysten otsikot. Lopuksi säädyt kiittivät keisaria. Avajaisiin liittyi 20 000 sotilaan ohimarssi Kauppatorilla. Avajaiset huipentuivat illalla tanssiaisiin Helsingin rautatieaseman hallissa, joka oli ainoa riittävän suuri tila Helsingissä. Seuraavana aamuna keisari lähti paluumatkalle Pietariin säädyille Keisarillisessa palatsissa tarjotun varhaispäivällisen jälkeen. Varsinainen valtiopäivätyö pääsi alkamaan vasta juhlallisuuksien jälkeen.
Keisarin seurueeseen kuuluivat hänen neljän poikansa lisäksi ulkoministeri Aleksandr Gortšakov, sotaministeri Dmitri Miljutin ja laivastoministeri Nikolai Krabbe.Volanen s. 204.
Valtaistuinpuhe Valtaistuinpuheessaan keisari lupasi säädyille aloiteoikeuden kaikissa muissa paitsi perustuslakikysymyksissä eli vallanjakoa koskevissa kysymyksissä:
”Useat säännöt Suuriruhtinanmaan perustus-laeissa eivät enää ole sopivat niissä suhteissa, jotka sen yhdistys Keisarikunnan kanssa on synnyttänyt; toisissa taas ei ole tarpeellista selkeyttä ja vakavuutta. Haluten saada nämä puutteet autetuiksi, tahdon Minä valmistaa selitysten ja lisäysten ehdotuksia erinäisiin kohtiin perustus-laeissa, pantaviksi säätyjen tutkinnon alle tulevilla valtio-päivillä, jotka Minä aion kolmen vuoden kuluttua kutsua kokoon. Pysyvä sen perustus-laillisesti rajoitetun ruhtina-vallan pohjalla, jota Suomen kansan mieli-ala suosii ja joka on kasvanut maan lakien ja laitosten kanssa yhteen, tahdon minä mainituilla ehdotuksilla laajentaa sen itseveroitus-oikeuden, joka säädyillä perustuslakia myöten nyt on, kuin myös antaa säädyille takaisin sen ehdotus-oikeuden valtio-päivillä, joka heillä vanhastaan on ollut, kuitenkin pidättäen ainoastaan Itselleni oikeuden nostaa kysymystä perustus-lakien muuttamisesta.”Hänen Majesteetin Keisari ALEKSANTERI IIsen, Suomen Suurruhtinan Puhe Suomen Valtio-säädyille avattaessa Valtiopäiviä Helsingin kaupungissa 18:na päiv. syyskuuta 1863 (AsK 34/1863).
Suomalaiset olivat toivoneet, että valtiopäivät saisivat itsenäistä päätösvaltaa keisariin nähden, mutta tämä toivomus ei toteutunut, ei edes keisarin lupaamaan aloiteoikeuden osalta, vaan valtiopäiväasiat kiersivät senaatin ja kenraalikuvernöörin kautta keisarin hyväksyttäviksi, tosin vuoteen 1898 saakka keisari vahvisti jokaisen lain siinä muodossa kuin valtiopäivät sen päättivät.
Toiminta ja päätökset pienoiskuva|Ritarihuone ja Ritaritalon puistikko vuoden 1890 paikkeilla. Säädyt kokoontuivat kukin erikseen. Ensimmäiset istunnot pidettiin Ritarihuoneella 17. syyskuuta. Säätyjen edustajien toiminta oli aluksi hapuilevaa, koska edellisistä valtiopäivistä oli kulunut yli 50 vuotta. Lisäksi toimintaohjeet, jotka oli julkaistu edellisenä keväänä, oli jouduttu kokoamaan Ruotsin vallan aikaisista säädöksistä.
Valtiopäivät ottivat käyttöön Ruotsin mallin mukaisen puhemiesneuvoston, jonka tehtävänä oli sopia etukäteen, mitä asioita säätyjen täysistunnoissa käsiteltiin. Jokaisella säädyllä oli puhemies, jonka keisari oli valinnut. Aatelissäädyn puhemiehen titteli oli maamarsalkka. Puhemiesneuvoston muodostivat maamarsalkka ja muiden säätyjen puhemiehet sekä kaksi edustajaa kustakin säädystä. Puhemiesneuvoston tarkoituksena oli, että asiat tulisivat samanaikaisesti kaikkien säätyjen käsittelemiksi. Lisäksi säädyt asettivat valiokuntia, joiden tehtävänä oli valmistella keisarin armollisiin esityksiin liittyvät asiat ennen säätyjen täysistuntokäsittelyä.
Valtiopäivät sai käsiteltäväkseen 50 keisarilta saatua armollista esitystä, joita tämä oli hahmotellut valtaistuinpuheessaan. Asiamäärän runsauden takia valtiopäivien kestoa pidennettiin kahteen otteeseen. Vuoden 1863 valtiopäivät päättivät kuntien erottamisesta seurakunnista. Tästä annettiin myöhemmin erillinen vuoden 1865 kunnallisasetus, joka edellytti kunnallishallinnon erottamista maaseutukunnissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista 1865 tai siirtymäajan jälkeen 1866.
Valtiopäivät hyväksyivät hallitsijan esityksen useiden aatelin privilegioiden lakkauttamisesta. Näitä olivat muun muassa aatelin yksinoikeus säterien omistukseen, vapautus henkirahan maksamisesta, oikeus pitää säteritiloilla krouveja sekä oikeus erityiskohteluun kaksintaisteluja koskeneissa oikeusjutuissa.Johanna Aminoff-Winberg (toim.): Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 68–71. Minerva, Helsinki 2013. Lisäksi Helsingin valtiopäivät myönsivät lisävaroja kansakoulujen perustamiseen ja kielsivät paloviinan kotipolton. Jatkossa oikeus paloviinan valmistamiseen oli vain tehtailla.
Päätöspuhe thumb|Mihály Zichy: Valtiopäivätanssiaiset Aleksanteri II.n kunniaksi Helsingissä 1863 (1864). Valtiopäivien virallinen päättäjäispäivä oli 15. huhtikuuta 1864. Kenraalikuvernööri Platon Rokassovskin lukemassa Aleksanteri II:n valtiopäivien päätöspuheessa mainittiin muun muassa: "Ollessaan erottamattomasti yhdistettynä Venäjään Suomi on säilyttänyt kaikki sille luvatut oikeudet loukkaamattoninasekä nauttii jatkuvasti lakiensa suojelemana, kaikkia niitä henkisiä ja aineellisia etuja, joihin keisarikunnan voima antaa mahdollisuuden. Venäjä tarjoaa Suomen asukkaille laajan alan kauppaa ja teollisuutta, varten, ja ystävävällismielinen Venäjän kansa on useammin kuin kerran Teidän isänmaatanne kohdanneet kovat koettelemukset, osoittanut veljellistä osanottoa ja tehokasta apua. Näin ollen tulee selvän käsutyksen Suomen todellisesta parhaasta saada Teidät lujittamaa eikä suinkaan heikentää sitä yhteyttä Venäjään, joka antaa varmat takuut Teidän isänmaanne menestymisestä.Juhani Armomäki: Sodan ja rauhan ajat, s. 93–94. Kosken Hl kunta, Hämeenlinna, Arvi A. Aristo Oy:n kirjapaino, 1983.
Puhe kokonaisuudessaan oli lyhyt ja loppuosan kannanotto koettiin napakaksi arvosteluksi valtiopäivämiesten keskuudessa.
Edustajat
Aatelissääty Oikeus osallistua valtiopäiville kuului jokaisen Ritarihuoneeseen hyväksytyn ja aateliskalenteriin kirjatun aatelissuvun päämiehelle. Osallistumisoikeus oli mahdollista siirtää valtakirjalla kenelle tahansa aatelismiehelle. Aatelissäädyn puhemies eli maamarsalkka oli Johan Mauritz Nordenstam. Säädyn edustajiin kuuluivat hän mukaan luettuna seuraavat henkilöt:Finna: Valtiopäivät 1863–64, ritaristo ja aateli. Viitattu 17.1.2021.Suomen Suuriruhtinakunnan Säätyin Päätös, tehty ja annettu yleisillä Waltiopäiwillä Helsingin kaupungissa, huhtikuun 15 p. w. 1864. Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous 19/1864, ss. 25–29. Viitattu 19.1.2021.Eduskunta. Alla armahan lakimme – Valtiopäivät 1863–1864. Edusmiehet kartalla. Viitattu 20.1.2021.Förteckning öfver Ridderskapets och Adelns medlemmar vid Landtdagens öppnande den 18 September 1863. Protokoll hållna hos Höglofl. Ridderskapet och Adeln vid Landtdagen i Helsingfors åren 1863—1864. Första Häftet. Helsingfors: Finska Litteratur-Sällskapets tryckeri, 1864, ss. 1-6.
Adolf Aminoff Fredrik Aminoff Germund Gustaf Aminoff Edvard Reinhold von Ammondt August Magnus Gustaf Armfelt Carl Magnus Mauritz Armfelt Gustaf Vilhelm Arthur Armfelt Adolf Edvard Arppe Carl August Bergenstråle Lars Magnus Björkenheim Robert Björkenheim Johan Alfred af Björksten Berndt Gustaf Emil Blåfield Adolf Vilhelm Boije af Gennäs Hans Gustaf Boije Johan Gabriel von Bonsdorff Johan August von Born Karl Fredrik von Born Evert Vilhelm Bruncrona Theodor Bruun Edvard Jonas Wilhelm af Brunér Karl Johan Carpelan Johan Axel Cedercreutz Frans Richard de la Chapelle Karl Viktor de la Chapelle Carl Magnus Creutz A. Fr. von Christierson C. Cronstedt Gabriel Anton Cronstedt Alexander von Daehn Carl Albert Edelfelt Frans Ivar Edelheim Karl Johan Edelsköld Adolf Reinhold Viktor Ehrnrooth C. Ehrnrooth Gustaf Robert Ehrnrooth Alexander Felix Carl Ekestubbe Johan August von Essen Arvid Adolf Etholén Constantin von Fieandt Karl Viktor Hjalmar af Forselles Pehr Emil af Forselles Johan William Forsman
Fredrik Wilhelm Fraser Harald Victor Wilhelm Furuhjelm Otto Vilhelm Furuhjelm Otto Robert Claes Gustaf von Gertten Otto Fabian Nimrod Granfelt Achates Ferdinand Gripenberg Carl August Edvard Gripenberg Johan Fredrik Sebastian Gripenberg Johan Ulrik Sebastian Gripenberg Adolf Grotenfelt Nils Karl Elias Grotenfelt Alfons Jerôme von Haartman Victor von Haartman Eduard Hisinger Fredrik Wilhelm Hisinger Robert Emil Hisinger Gustaf Alfred af Hällström Teodor Carl Josef Hästesko af Målagård Bernhard Indrenius Blechard Gustaf Jägerhorn Carl Johan Jägerhorn Gustaf Magnus Leonard Jägerskiöld Krister Ludvig Reinhold Jägerskiöld August Fredrik Järnefelt Artur Emil Vilhelm Klinckowström Fredrik Jonas Klingstedt Eugen von Knorring Johan Emil von Konow Oscar von Konow Adolf Fredrik Josef von Kothen Mauritz Ferdinand von Kothen Axel Henning Krabbe Carl Gustaf Mortimer von Kraemer Johan August Ferdinand Kuhlefelt Robert Olof Lagerborg Christoffer Alexander Linder Constantin Linder Fridolf Linder Georg Henrik Lybecker August Mannerheim Carl Robert Mannerheim Berndt Gustaf Mellin Karl Gustaf Johan Mellin
Clas Herman Molander Robert Montgomery Johan Reinhold Munck Karl Fredrik Munck Knut Munck Anders Lorenz Munsterhjelm August von Nandelstadh Reinhold Peter Nasacken Clas Gabriel Nordenheim Karl Adolf Nordenskiöld Nils Otto Nordenskiöld Johan Mauritz Nordenstam Georg Nordenswan Hugo Kasimir Nordenswan Boris Nordmann Wilhelm von Nottbeck Axel Gustaf August Palmfelt Nils Henrik Pinello Fredrik Josef Pipping Johan Fridolf Pipping Josef Adam Joakim Pippingsköld Georg Fredrik Pistolekors Lars Olof Prytz Fredrik Wilhelm Hugo von Qvanten Alexander Wolter Ramsay Georg Edvard Ramsay Kristian Adolf Verner von Rehausen Bernt Reinhold Alfred Rehbinder Gabriel Rein Maximilian von Rosenkampff Gustaf Fredrik Rotkirch Lars August Sackleen Johan Eberhard von Schantz Johan Gustaf Schatelowitz Berndt Otto Schauman August Schauman Wolmar Schildt Constantin Nils Lorenz von Schoultz Johan Henrik von Schrowe Karl Leonard Schulman Otto Reinhold af Schultén Johan Gustaf Emil Segercrantz Göran Erik Axel Silfverhjelm
Gustaf Johan Silfversvan Karl Vilhelm Spåre Gustaf Adolf Spåre Knut Robert Karl Walfrid Spåre Johan Fredrik Vilhelm Standertskjöld Johan Wilhelm Stjernschantz Curt Gustaf Stjernvall Fridolin Stjernvall Otto Robert Vilhelm Tandefelt Johan Reinhold Taube Carl Johan Tawaststjerna