Rosina Heikel

Emma Rosina Heikel (17. maaliskuuta 1842 Kaskinen – 13. joulukuuta 1929 Helsinki) oli Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri.

Suku ja koulutus

Rosina Heikelin vanhemmat olivat Kokkolan pormestari ja Oulun laamanni Carl Johan Heikel (1786–1850) ja Kristina Elisabet Dobbin (1813–1896). Hänellä oli ainakin kuusi sisarusta.Hiski-tietokanta: Kaskisten, Oulun ja Vaasan kastettujen luettelot Isä kuoli vuonna 1850 ja kaksi vuotta myöhemmin kahdeksanlapsinen perhe menetti kotinsa Vaasan palossa. Rosina saattoi kuitenkin käydä sukulaisten tuella koulua Pietarsaaressa, Pietarissa ja Helsingissä.

Hän kävi pientenlasten koulun Vaasassa, tyttökoulun Pietarsaaressa, myöhemmin Porvoossa Peranderien luona naisopistoa ja Helsingissä. Hänen lapsuudenystävänsä, taidemaalarina tunnetuksi tullut Fanny Churberg kävi Porvoossa samaa koulua. Isänsä kuoltua 1850 Rosina Heikel joutui keskeyttämään taloudellisista syistä opintonsa jo 17-vuotiaana. Tämä katkeroitti häntä, sillä perheen pojat Alfred (k. 1868) ja Emil Heikel (k. 1872) saivat jatkaa lääketieteen opintojaan Wienissä taloudellisesta puutteesta huolimatta. He molemmat kuolivat jo nuorina kulkutauteihin.

Suomessa ei ollut 1860-luvulla ylempää oppilaitosta, jonne nainen olisi päässyt, mutta Rosina Heikel oli päättänyt valmistua lääkäriksi. Suunnitelmiensa tueksi hän sai neuvoja veljiltään; Alfred Heikel mainitsi myös, että Yhdysvalloissa naislääkäreillä oli ollut mahdollisuus hoitaa myös miespuolisia potilaita. pienoiskuva|Rosina Heikel noin 1860-luvulla. Heikel päätti jo nuorena opiskella lääkäriksi. Vuosina 1865–1866 hän suoritti voimistelukurssin Tukholman Gymnastiska Centralinstitutissa ja valmistui sieltä sairasvoimistelijaksi. Tämän jälkeen hän suoritti vuonna 1867 kätilökurssin Helsingin yleisessä sairaalassa, vaikka kyseistä ammattia ei pidetty säätyläisnaiselle sopivana. Vuonna 1869 hän matkusti Tukholmaan saamaan yksityisopetusta luonnontieteissä ja tekemään anatomisia leikkelyharjoituksia Gymnastiska Centralinstitutissa ruumiille, jonka hän oli itse ostanut. Vuonna 1870 Heikel palasi Helsinkiin aloittaakseen lääketieteen opinnot, vaikka naisilla ei vielä ollut oikeutta opiskella yliopistossa. Vuonna 1871 kuitenkin lääkäriksi haluavat naiset saivat luvan osallistua opetukseen lääketieteellisessä tiedekunnassa, vaikka eivät olleetkaan yliopiston kirjoissa tai suorittaneet ylioppilastutkintoa. Rosina Heikel oli kirjoittautunut yliopiston luonnontieteelliseen tiedekuntaan jo 1860-luvun lopulla ja aloittanut lääketieteen opinnot.

Syksyllä 1870 Rosina Heikel pääsi kuuntelemaan fysiologian luentoja Helsingin yliopistoon. 1871 annetun "armollisen kirjeen" perusteella hän saattoi harjoittaa erivapaudella lääketieteen opintoja olematta virallisesti kirjoilla yliopistossa.

Kuten veli Alfred Heikel oli varoittanut kirjeissään, Rosina Heikelin ei ollut helppoa päästä anatomian saleihin. Professori Georg Asp antoi hänelle mahdollisuuden tehdä anatomisia kokeita yksityishuoneessaan anatomiasalissa, mutta työ oli tehtävä yksin. Heikel suoritti muun muassa ruumiinavauksia kotona kuolleille lapsille. Kun Fanny Churberg sairastui, Rosina Heikel hoiti häntä. Churbergin kuoltua vuonna 1892 hän teki jopa ystävänsä ruumiinavauksen. pienoiskuva|Rosina Heikel 1870-luvulla. Vuonna 1873 Heikel suoriutui lääketieteen kandidaatin tutkinnosta tenttimällä kullekin professorille yksityisesti ja suoritti tutkintoon vaadittavat kuulustelut kirurgiassa, sisätautiopissa, oftalmologiassa eli silmätautiopissa ja patologiassa, valmistuen lisensiaatiksi vuonna 1878 Pohjoismaiden ensimmäisenä naislääkärinä. Naisena Heikel ei voinut toimia laillistettuna lääkärinä, mutta hän sai rajoitetun toimiluvan ”venia practicandi” eli luvan hoitaa vain naisia ja lapsia. Täysiä lääkärinoikeuksia hän ei saanut koskaan. Kaikki naimattomat naiset tarvitsivat lääkärinammattiin erillisen luvan vuoteen 1914 saakka, naimisissa olevat vuoteen 1926.

Ensimmäisen naislääkärin valmistumista juhlittiin Vaasassa ja Helsingissä 1878, jolloin Naissivistyksen ystävät perusti Helsingin yliopistoon stipendirahaston ”Rosina Heikels stipendium”, josta jaettiin hänen muistonsa säilyttämiseksi apurahoja naispuolisille lääketieteen opiskelijoille. Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtaja valtioneuvoksetar, vapaaherratar Sofie von Willebrandt (1830–1914) ojensi neiti Adelaïde Ehrnroothin lahjoittamat 2 000 markkaa stipendirahaston perustamiseksi. Pian summa oli viisinkertaistunut, ja ensimmäiset stipendit naispuolisille lääketieteen opiskelijoille voitiin julistaa haettavaksi. Ongelmaksi muodostui se, ettei päteviä hakijoita ollut. Kun viisi vuotta oli kulunut, Rosina Heikel sai itse oikeuden hakea apurahaa ulkomaanmatkalleen, joka suuntautui kolmen kuukauden ajan Ruotsiin ja Tanskaan.

Lääkäri Vuonna 1878 Heikel harjoitteli sairaanhoitolaitoksissa Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Vuodesta 1879 alkaen hän piti yksityistä vastaanottoa naisten- ja lastentautien lääkärinä Vaasassa ja häntä ehdotettiin kaupungin toisen lääkäriviran köyhäinlääkärin virkaan. Hänen pyytämäänsä kiinteään palkkaan ei kuitenkaan suostuttu, mutta todellisuudessa hänen kotonaan toimi köyhien klinikka.

Miespuolisten lääkärikollegojensa tavoin Rosina Heikel täydensi opintojaan ulkomailla. Hän opiskeli 1880 Pietarissa, Dresdenissä professori Winkelin johdolla, Tukholmassa professori Abelinin johdolla, Strasbourgissa professori Freundin ja Kööpenhaminassa professori Howitzin johdolla. Vuonna 1881 hän sai matka-apurahan voidakseen erikoistua gynekologiaan eli naistentauteihin ja pediatriikkaan eli lastentautioppiin. Berliiniläisille klinikoille häneltä evättiin kuitenkin pääsy naisopiskelijana.

Hän muutti Helsinkiin vuonna 1882 häntä varten perustettuun naisten- ja lastentautien aluelääkärin eli kaupungingynekologin virkaan monien vastustuksesta huolimatta. Kaikkiaan 600 nimen anomus tarvittiin taivuttelemaan päättäjät, ennen kuin hänet valittiin tähän virkaan. Vuonna 1886 kaupunginvaltuusto ehdotti, että Rosina Heikel ottaisi myös toisen piirilääkärin tehtävät. Hän oli kuitenkin jo niin työllistetty, ettei voinut suoriutua enemmästä. Uudesta virasta ei olisi tullut myöskään lisäkorvausta. Vuonna 1889 hänen virkansa laajennettiin lasten- ja naistentautien kaupunginlääkäriksi.

Rosina Heikel osallistui tieteellisiin kongresseihin ja teki ulkomaanmatkoja vuosina 1893, 1894 ja 1897.

Aluelääkärin virkaa hän hoiti vuoteen 1901 saakka, minkä jälkeen hänellä oli yksityisvastaanotto vuoteen 1906 asti. Rosina Heikel kiersi kaupunkilaisten kodeissa hoitamassa synnytyksiä ja hoiti kotonaan sairaita lapsia, jos näillä ei ollut tarvittavaa hoitoa.

Hän ei voinut päästä Finska Läkaresällskapetin (Suomen Lääkäriseura) jäseneksi automaattisesti ilman laillistamista, mutta seura kutsui kuitenkin hänet jäsenekseen 42-vuotiaana vuonna 1884 professori J. Pippingskiöldin aloitteesta.

Rosina Heikel koki ajan kuluvan liian nopeasti. Omaelämänkerrallisessa tilityksessään Min sista strid 1906 hän totesi, miten vaikea hänen oli alistua siihen tosiseikkaan, ettei hän kyennyt seuraamaan uusinta lääketieteellistä kehitystä ja ottamaan heikentyneen kuulonsa ja muistinsa vuoksi enää vastaan potilaita. Hän oli vakuuttunut, että tulevat sukupolvet tulisivat niittämään sadon hänen aikalaistensa kylvämistä siemenistä ja asetti toivonsa seuraajiinsa Ina Rosquistiin ja Karolina Eskeliniin. Hän toivoi erityisesti, että naispotilaat oppisivat luottamaan yhä enemmän naislääkäreihin.

Muu toiminta Heikel oli aktiivinen myös kansalaistoiminnan aloilla. Hän oli perustamassa Sokeain Ystävät (Föreningen De Blindas Vänner) -nimistä yhdistystä, toimi Raajarikkoisten Auttamisyhdistyksessä sekä Fanny Palménin perustamassa köyhien lasten työtuvan hallituksessa. Vuonna 1887 hän oli perustamassa Uskonvapaus- ja suvaitsevaisuusyhdistystä, mutta kirkko torjui hankkeen. Hänen aloitteestaan perustettiin naisopiskelijoiden opintoja rahoittava Konkordia-liitto vuonna 1888 ja hän oli mukana Naisasialiitto Unionin perustamisessa ja toiminnassa vuodesta 1892 lähtien.

Perintö Testamentissaan vuodelta 1895 Heikel määräsi ruumiinsa poltettavaksi ja tuhkansa siroteltavaksi maahan. Muistomerkin pystyttämisen hän kielsi, erityisesti myös papin puheen haudalla. Vuonna 1926 hän lahjoitti Suomen taideyhdistykselle taulunsa, joihin kuului muun muassa Fanny Churbergin töitä. Vuonna 1928 hän lisäsi testamenttiin kohdan, jossa määräsi muistokukkien sijasta rahat annettavaksi vanhusten hoitoon.

Helsingin Meilahdessa Haartmaninkadun päässä oleva puisto nimettiin vuonna 2010 Rosina Heikelin puistoksi.

Lähteet Arno Forsius: Rosina Heikel (1842–1929) – Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri Konkordia-liitto Westermarck, Helena: Finlands första kvinnliga läkare. Rosina Heikel. Söderström & Co 1930.

Viitteet

Aiheesta muualla

Turpeinen-Alitalo, Kaisa, "Rosina Heikel 1842-1929". Kirjassa Suomen Naislääkäriyhdistys 1947-1987. Helsinki 1987. Pakkala, Kaija, "Pikanttia tietoa". Aesculapius 3/79. Sundman, Carita, "Rosina Heikel, Skandinaviens första kvinnliga läkare". III Nordiska seminariet om medicinsk kvinnoforskning. Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvojulkaisuja. Sarja D: Naistutkimusraportteja 1/88.

Luokka:Suomalaiset lääkärit Luokka:Suomalaiset kätilöt Luokka:Suomalaiset feministit Luokka:Vuonna 1842 syntyneet Luokka:Vuonna 1929 kuolleet