Sopimus Euroopan perustuslaista (, ) oli Euroopan unionin (EU) perustuslailliseksi sopimukseksi tarkoitettu sopimus, joka olisi lakkauttanut EU:n jäsenvaltioiden kesken vallitsevat kansainväliset valtiosopimukset (Euroopan unionin perussopimukset) ja korvannut ne liittovaltion perustuslain kaltaisella perustuslailla kuitenkaan täysin muuttamatta unionin valtioliittoluonnetta täydelliseksi liittovaltioksi. Nimestään huolimatta perustuslakisopimus olisi koskenut vain EU:n jäsenmaita eikä Euroopan maanosaa.
Ehdotus perustuslakisopimukseksi valmisteltiin Ranskan entisen presidentin, Valéry Giscard d’Estaingin johtamassa EU-konventissa eli valmistelukunnassa. Tämä hallitustenvälinen konferenssi pääsi kesäkuussa 2004 sopuun luonnoksesta Euroopan perustuslaiksi ja virallinen allekirjoitusseremonia pidettiin Roomassa 29. lokakuuta 2004. EU:n perustuslain ratifiointi kuitenkin epäonnistui, sillä sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät sopimuksen kansanäänestyksessä touko-kesäkuussa 2005. Aikaisimmillaan perustuslaki olisi voinut tulla voimaan marraskuussa 2006.
23. kesäkuuta 2007 Eurooppa-neuvosto sopi uuden hallitustenvälisen konferenssin käynnistämisestä. Sen tehtävä oli sopia yksityiskohdista, joilla osa perustuslakisopimuksen uudistuksista saatetaan voimaan muuttamalla voimassa olevia sopimuksia. Tästä uudesta perussopimuksesta muovautui Lissabonin sopimus, joka astui voimaan joulukuussa 2009.
Perustuslakisopimuksen kaksoisluonne: liittovaltion ja valtioliiton sekoitus Perustuslakisopimuksen nimen alkuosa ”perustuslaki” viittaa liittovaltion eli federaation perustuslakiin, kun taas ”sopimus” viittaa valtioliiton eli konfederaation jäsenten väliseen kansainväliseen valtiosopimukseen, mistä ilmenee perustuslakisopimuksella perustettavaksi tarkoitetun EU:n kaksoisluonne. Sopimuksen nimi ei siis viittaa liittovaltion perustuslakiin, vaan valtioliiton jäsenvaltioiden keskeiseen kansainväliseen valtiosopimukseen siitä, että vain osa niiden itsemääräämisoikeuteen kuuluvasta päätösvallasta siirretään EU:n yksinomaisen toimivallan federalistiseen piiriin. Tämä kuitenkin luo perustaa Euroopan yhdentymisen syvenemiselle ja mahdollistaa samalla nykyistä pidemmälle menevän liittovaltiokehityksen.
Käsitteet valtioliitto tai liittovaltio eivät ole merkitykseltään yksiselitteisiä, vaan kumpaankin valtiomuotoon sisältyy runsaasti eroavaisuuksia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 1787 säädetty perustuslaki on federalistinen, mutta varsinaisesti Yhdysvallat yhtenäistyi liittovaltioksi vasta sisällissodan jälkeen liittovaltion miehittäessä sisällissodan hävinneen valtioliiton osavaltioita vuosia sodan jälkeen saattaen voimaan oman järjestyksensä. Entinen europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on käyttänyt konfederaatiosta suomeksi popularisoitua nimitystä ”hajautettu liittovaltio”.
Nykyinen Euroopan unioni ei ole Maastrichtin sopimuksen (1993) ja sitä täydentävien sopimusten perusteella liittovaltio, vaan ainoastaan edeltäjiensä Euroopan yhteisön (EY) ja Euroopan talousyhteisön (ETY) tapaan jäsenvaltioidensa keskinäisillä kansainvälisillä sopimuksilla muodostettu valtioliitto, missä jäsenvaltioiden suvereniteettiin liittyvää valtaa siirretään erillisillä sopimuksilla EU:n päätöksentekovallan piiriin. Nykyistä unionia ei pidetä puhtaana valtioliittona, koska päätöksentekojärjestelmänsä ja tavoitteidensa vuoksi se on ”ainutlaatuinen”, sui generis, millaista ei ole aikaisemmin ollut olemassa.
Toteutuessaan perustuslakisopimusehdotus olisi tehnyt EU:sta oikeushenkilön, mitä EEC tai Maastrichtin sopimuksen jälkeinenkään EU ei ollut. Samalla se olisi vahvistanut perustuslakisopimuksen EU:n jäsenvaltioiden perustuslakien ensisijaiseksi normiksi (lakihierarkia), mikä olisi tarjonnut mahdollisuuden liittovaltiokehityksen jatkumiseen.
Kansanäänestyksiä ja ratifiointeja EU:n uusi sopimus edellytti voimaan tullakseen kaikkien jäsenvaltioiden ratifioinnin. Ilman sopimuksen hyväksymistä voimaan jäivät jäsenvaltioiden väliset kansainväliset valtiosopimukset. Kansanäänestykset ja ratifioimatta jättämiset voi nähdä myös tapana osoittaa jatkoneuvotteluja varten, miten lähellä jäsenvaltio on ”EU:n kovaa ydintä”. Euroopan unionin komission puheenjohtaja Barroso ilmoitti, ettei komissiolla ole vaihtoehtoista suunnitelmaa EU:n perustuslakisopimuksen hyväksyvien ja hyväksymättä jättävien maiden välisten suhteiden järjestämiseksi ratifioimisten jälkeen.
Useissa EU:n jäsenvaltioissa uuden perussopimuksen ratifiointi tapahtui parlamentin päätöksellä, mutta joissain jäsenvaltioista asiasta järjestettiin neuvoa-antava tai sitova kansanäänestys. Neuvoa-antavat kansanäänestyksetkin olivat käytännössä sitovia, sillä hallitukset sitoutuivat noudattamaan kansanäänestyksen tulosta. Kansanäänestys sinänsä on valtiosääntöjen määrittämän kansanedustuslaitoksen korvaava päätöksentekomuoto.
Liettuan parlamentti ratifioi perustuslakisopimuksen ensimmäisenä 27 EU:n jäsenvaltiosta äänin 84–4 marraskuussa 2004. Toisena sopimuksen ratifioi Unkarin parlamentti äänin 304–9 joulukuussa 2004. Italian valtiopäivälaitoksen alahuone ratifioi perustuslakisopimuksen äänin 216–16 huhtikuussa 2005. Saksan liittotasavallan valtiopäivälaitoksen ylähuone hyväksyi EU:n perustuslakisopimuksen perjantaina 27. toukokuuta 2005. Ranskan presidentti Jacques Chirac piti tätä kannustuksena ranskalaisille, jotka äänestivät EU:n perustuslakisopimuksesta 29. toukokuuta 2005 järjestetyssä kansanäänestyksessä.
Ranskan kansanäänestys Ranskan kansanäänestyksessä perustuslain vastustajat voittivat äänestyksen prosentein 54,68 % – 45,32 % äänestysprosentin ollessa 69,34 %. Tapahtuman johdosta Ranskan pääministeri Jean-Pierre Raffarin esitti eronpyyntönsä, minkä jälkeen uudeksi pääministeriksi nimitettiin 31.5.2005 Dominique de Villepinin.
Ranskassa ei haluttu järjestää uutta kansanäänestystä samanlaisen lopputuloksen pelossa. Toisaalta kesken kansanäänestys- ja ratifioimisprosessien ei myöskään haluttu neuvotella Ranskaa varten uudelleen perustuslakisopimuksen sisältöä, sillä se olisi voinut hankaloittaa sopimuksen ratifioimista muissa maissa.
Ranskan presidentti Chirac ehdotti 24 muulle valtionpäämiehelle tilanteen uudelleenarviointia kesäkuun 2005 huippukokouksessa. Tšekin pääministeri Jiří Paroubek arvioi, että prosessia on jatkettava, mutta mahdollisesti myöhennetyllä aikataululla.
Myönteisiä kannanottoja Ranskan kansanäänestystuloksesta esittivät muun muassa suomalaiset europarlamentaarikot Paavo Väyrynen ja Esko Seppänen sekä kansanedustaja Timo Soini. Vaalitulosta pahoittelivat muun muassa ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja, ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Paula Lehtomäki, tutkija Teija Tiilikainen ja Jean Monnet -professori Esko Antola.
Mikäli yksikin Euroopan unionin 25:stä jäsenvaltiosta ei hyväksy oikeushenkilöksi perustettavan EU:n perustuslakisopimusta, sen sisältämä määräys nykyisen Euroopan unionin jäsenvaltioiden keskeisten kansainvälisten valtiosopimusten lakkaamisesta ei toteudu, vaan nykyisen Euroopan unionin sopimukset jäävät voimaan kaikkien valtioiden kesken. Tähän riitti jo Ranskan hylkäävä päätös, mutta kansanäänestyksiä käytiin loppuun ja osa EU:n jäsenvaltioista hyväksyi perustuslakisopimuksia tästä huolimatta valmistautuakseen prosessin epäonnistumisesta seuraaviin poliittisiin keskusteluihin ja tilannearvioon Euroopan unionin tulevaisuuden päämääristä.
Hollannin kansanäänestys Hollannissa järjestettiin kansanäänestys keskiviikkona 1. kesäkuuta 2005. Hollannin hallituspuolueet ja pääoppositiopuolueet kannattivat perustuslakisopimuksen hyväksymistä, mutta Socialistische Partij (Sosialistipuolue), Lijst Pim Fortuyn (edesmenneen Pim Fortuynin lista), Groep Wilders, Staatkundig Gereformeerde Partij (Poliittisesti reformoitu puolue) ja ChristenUnie (Kristillinen unioni) olivat sopimusta vastaan. Sosialistipuolue on vasemmistopuolue, Pim Fortuynin lista ja Groep Wilders kuuluvat siirtolaiskriittiseen oikeistoon ja Kristillinen unioni on perinteinen kristillisdemokraattinen puolue.
Vaikka perustuslakisopimusta vastustavat puolueet olivat pieniä, ennen vaaleja tehtyjen mielipidetiedustelujen mukaan perustuslakisopimuksen vastustajat olivat enemmistössä lukemin 58 % – 42 %. Vaalihuoneistojen sulkeuduttua vaalipäivänä ovensuukyselyiden ennakkotiedot kertoivat, että perustuslakisopimusta olisi vastustanut 63 % hollantilaisista vain 37 %:n kannattaessa ja äänestysprosentin ollessa 62 %, puolet korkeampi kuin edellisissä europarlamenttivaaleissa.
Kesäkuussa Hollannin kansanäänestyksen jälkeen Tšekin Suomessa vierailulla käynyt presidentti Václav Klaus totesi ettei EU tarvitse toimiakseen perustuslakia.
Luxemburgin kansanäänestys Luxemburgin parlamentti hyväksyi ensimmäisessä parlamenttikäsittelyssä perustuslakisopimuksen kesäkuussa 2005 äänin 55–0–5. Kesäkuussa 2005 järjestetyn mielipidetiedustelun perusteella mahdollisten ”ei”-äänestäjien määrä olisi noussut lokakuusta 2004 24 %:sta 45 %:iin.
Heinäkuussa 2005 järjestetyssä kansanäänestyksessä sopimus hyväksyttiin 56,5 %:n kannatuksella. Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker oli ilmoittanut eroavansa, mikäli kansanäänestyksessä tulisi EU:n perustuslakisopimukselle kielteinen tulos.
Britannian kansanäänestys Britanniassa kansanäänestys järjestettiin vasta vuonna 2006. Britannin hallituksen ulkoministeri Jack Straw ilmoitti tuloksen olevan sitova. Toukokuussa 2005 The Daily Telepgraph ilmoitti nimettömään hallituslähteeseen vedoten, että Britannian hallitus aikoo vedota alahuoneen jäseniin, jotta nämä luopuisivat kansanäänestyksen järjestämisestä. Myös brittien uskottiin äänestävän kansanäänestyksessä perustuslakisopimusta vastaan.
Britanniaa pidetään Ranskan tapaan merkittävänä EU-jäsenvaltiona, jonka kanta on ratkaiseva perustuslakisopimuksen onnistumisen kannalta. Lähinnä pienten jäsenvaltioiden hylkäämisen varalle perustuslakisopimukseen varattiin pykälä, jonka mukaan kahden vuoden kuluessa asiasta neuvotellaan kyseisen maan kanssa.
Muut kansanäänestykset Irlannissa Bertie Ahernin hallitus pyrki saamaan parlamentin lisäämään vuoden 1937 perustuslakiin säännöksen perustuslakikansanäänestyksestä sitovasti siten, että hallitus voi ratifioida perustuslakisopimuksen suoraan ilman parlamenttia perustuslain lisäyksen antamin valtuuksin.
Ratifioinnit ja kansanäänestykset maittain Liettua, parlamentti ratifioi 84–4–3 11.11.2004 Unkari, parlamentti ratifioi 304–9 20.12.2004 Slovenia, parlamentti ratifioi 1.2.2005 Espanja, kansanäänestys hyväksyi 20.2.2005 77 % – 17 % äänestysprosentilla 42 % Italia, valtiopäivälaitoksen alahuone ratifioi 216–16 6.4.2005 Kreikka, parlamentti ratifioi 19.4.2005 Belgia, valtiopäivälaitoksen alahuone ratifioi 118–18–8 toukokuussa 2005 Slovakia, parlamentti ratifioi 11.5.2005 Itävalta, parlamentti ratifioi 25.5.2005 Saksa, liittopäivät ratifioi 569–23 12.5. ja liittoneuvosto 27.5.2005 Ranska, hylättiin kansanäänestyksessä 45 % – 55 % 29.5.2005 Hollanti, hylättiin kansanäänestyksessä 1.6.2005 Latvia, parlamentti ratifioi 2.6.2005 äänin 71–5. Malta, parlamentti ratifioi 7.7.2005 yksimielisesti Luxemburg, kansanäänestys hyväksyi 10.7.2005, parlamentti käsitteli ensimmäisen kerran hyväksyen 28.6.2005. Viro, parlamentti ratifioi 9.5.2006 Suomi, eduskunta ratifioi 5.12.2006 Bulgaria, parlamentti ratifioi äänin 231–1 Romania, parlamentti ratifioi äänin 434–0
Ei päätöstä Puola Tanska Portugali Irlanti Britannia Tšekin tasavalta Kypros Ruotsi
Perustuslakisopimus Suomessa Päivä Ranskan kansanäänestyksen jälkeen Suomen ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja ilmoitti, että perustuslakisopimus pyritään saattamaan eduskuntakäsittelyyn jo kevätkauden aikana. Myöhemmin pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti Kuwaitista eduskunnan käsittelevän asiaa syksyllä. Ruotsin pääministeri Göran Persson mainitsi televisiohaastattelussa, että Ruotsissa perustuslakisopimusta käsitellään valtiopäivillä joulukuussa 2005.