pienoiskuva|right|Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitteen allekirjoitusten keräyspiste. Kansalaisaloite on aloite, jonka tietty määrä kansalaisia voi tehdä saadakseen valtion, alueen tai kunnan päätöksentekoelimet toimimaan aloitteessa määritellyllä tavalla, esimerkiksi säätämään tietyn lain tai päättämään joihinkin toimenpiteisiin ryhtymisestä. Kansalaisaloite, joka velvoittaa päätöksentekijöitä toimimaan aloitteen mukaisesti tai johtaa aloitetta käsittelevään kansanäänestykseen, on suoran demokratian toimintamekanismi.
Kansalaisaloitteet maittain
Yleistä
Kansainvälisesti kansalaisaloitteella voidaan tarkoittaa sekä kansalaisten aloitetta kansanäänestyksen järjestämiseksi jostakin asiasta että sellaista aloitetta, jolla kansalaiset voivat saada haluamansa asian edustuksellisen toimielimen käsiteltäväksi. Tässä tarkastelussa keskitytään jälkimmäiseen, niin sanottuun sisällölliseen kansalaisaloitteeseen (agenda initiative), jossa aloitteen kohteena oleva asia saatetaan parlamentin käsiteltäväksi ja päätettäväksi eikä menettelyyn kytkeydy kansanäänestyksen järjestämistä asiasta.
Tarkastelu kohdistuu aloitejärjestelmiin valtiollisella (kansallisella) tasolla. Useissa maissa, Suomi mukaan lukien, on olemassa kunnallisen tai alueellisen tason kansalaisaloitejärjestelmiä, mutta näitä aloitemenettelyjä ei seuraavassa käsitellä.
Tarkastelu kohdistuu eurooppalaisiin kansalaisaloitejärjestelmiin. Läntisen Euroopan maista tarkasteluun on otettu kaikki ne valtiot, joissa on sisällöllinen kansalaisaloite valtiollisella tasolla. Aloitteiden muodot ja menettelyt vaihtelevat Euroopassa maittain paljon. Eräissä maissa, kuten Itävallassa, kansalaisaloitejärjestelmä on ollut valtiollisella tasolla käytössä jo pitkään. Euroopassa on myös melko uusia kansalaisaloitejärjestelmiä. Tällaisia ovat Alankomaiden ja niin sanottujen uusien demokratioiden järjestelmät. Kansalaisaloitejärjestelmän yleistyminen liittyy pyrkimykseen lisätä kansalaisten suoran vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Sveitsissä kansalaisaloite kytkeytyy vahvasti kansanäänestysinstituutioon eikä se siten rinnastu nyt tarkasteltavana olevaan sisällölliseen kansalaisaloitteeseen. Italiassa on sekä kansanäänestykseen liittyvä kansalaisaloite että sisällöllinen kansalaisaloite, joista ensin mainittu on kuitenkin instituutiona valtiollisessa järjestelmässä merkittävämpi. Puolan ja Unkarin lisäksi myös useimmissa muissa Keski- ja Itä-Euroopan uusissa demokratioissa on käytössä sisällöllinen kansalaisaloite. Muissa pohjoismaissa ei tällä hetkellä ole sisällöllisen kansalaisaloitteen järjestelmiä valtiollisella tasolla.Hallituksen esitys kansalaisaloitelaiksi, HE 46/2011
Alankomaat
Alankomaissa kansalaisaloitteen tekemisestä säädetään parlamentin työjärjestyksessä. Kansalaisaloitteelle (burgerinitiatief) vaaditaan 40 000 allekirjoitusta eli hiukan yli 0,2 prosenttia äänioikeutetuista. Aloiteoikeus kuuluu parlamenttivaaleissa äänioikeutetuille Alankomaiden kansalaisille. Aloitteeseen osallistuvien henkilöiden on allekirjoitettava aloite sekä ilmoitettava nimensä, syntymäaikansa ja vahvistettava olevansa Alankomaiden kansalaisia.
Allekirjoitusten keräämiselle ei ole määräaikaa eikä aloitteiden rekisteröimiselle pakollista menettelyä. Viranomaiset eivät osallistu allekirjoitusten keräämisvaiheeseen, eikä mitään tarkastuksia siten suoriteta tässä vaiheessa. Parlamentti tarkastaa jälkikäteen satunnaisotannoin, että allekirjoittajat ovat äänioikeutettuja. Tämä tarkistetaan henkilötodistusten kopioista, jotka allekirjoittajien pyydetään lähettämään. Alankomaissa ei ole toistaiseksi tehty kansalaisaloitteita, joissa tuenilmausten kerääminen olisi toteutettu kokonaan sähköisesti tietoverkossa. Niissä tapauksissa, joissa osa tuenilmauksista on ollut sähköisessä muodossa, on osaa näistä allekirjoittajista pyydetty toimittamaan tietonsa myös paperilla. Jos riittävä osuus allekirjoittaneista toimii näin asetetussa määräajassa, pidetään tuenilmauksia pätevinä.
Aloite voi olla muodoltaan lakiehdotus tai toimenpidealoite, kunhan sen tavoite on ilmaistu selkeästi ja esityksellä on riittävät perustelut. Aloitteen aiheen on kuuluttava parlamentin päätösvaltaan. Aloite ei saa koskea asiaa, josta parlamentti on tehnyt päätöksen edellisen kahden vuoden kuluessa, elleivät olosuhteet ole olennaisesti muuttuneet.
Aloitteen virallinen käsittely alkaa siitä, kun se on toimitettu parlamentille. Parlamentti tutkii siten aloitteen käsiteltäväksi ottamisen edellytykset vasta sen jälkeen, kun allekirjoitukset on jo kerätty. Parlamenttikäsittelylle ei ole asetettu määräaikaa. Parlamentin kirjallisten aloitteiden ja kansalaisaloitteiden valiokunta (Commissie Verzoekschriften en Burgerinitiatieven) tarkastaa, että edellytykset aloitteen käsiteltäväksi ottamiseksi täyttyvät. Valiokunta esittää näkemyksensä parlamentille virallisessa raportissa, jossa se tekee esityksen aloitteen käsiteltäväksi ottamisesta. Raportti julkaistaan ja toimitetaan myös aloitteen tekijöiden edustajille. Parlamentti tekee päätöksen jokaisesta käsittelyyn otetusta aloitteesta. Menettelyssä on mahdollista kutsua aloitteen tekijöiden edustajat suullisesti kuultaviksi parlamenttiin.
Kansalaisaloitejärjestelmä on ollut Alankomaissa käytössä vuodesta 2006 alkaen. Vuoden 2008 toukokuuhun mennessä oli tehty ainoastaan kolme aloitetta, joista vain yksi täytti edellytykset ja otettiin käsiteltäväksi. Vuonna 2008 suoritetun arvioinnin perusteella päätettiin, että sähköiset allekirjoitukset hyväksytään paperisten ohella ja että aloitetta käsittelevässä parlamentin täysistunnossa täytyy olla läsnä joko asianomainen ministeri tai valtiosihteeri.
Espanja
Espanjassa kansalaisaloitteesta säädetään perustuslaissa ja sitä täydentävässä niin sanotussa orgaanisessa laissa vuodelta 1984. Aloitteen saaminen parlamentin käsiteltäväksi edellyttää 500 000 allekirjoitusta eli noin 1,5 prosenttia äänioikeutetuista. Aloitteen voivat tehdä vaaliluetteloon merkityt täysi-ikäiset Espanjan kansalaiset. Aloitteen täytyy sisältää jäsennelty lakiehdotus perusteluineen sekä aloitteen vireillepanijoiden täydelliset nimet ja henkilötiedot. Aloitteen vireillepanevalle kansalaiskomitealle (comisión promotora) asetetaan useita tehtäviä vuoden 1984 laissa, mutta itse komiteasta ei ole nimien ilmoittamisvelvollisuutta pidemmälle menevää sääntelyä.
Aloitteen on oltava sopusoinnussa perustuslain säännösten kanssa eikä se siten voi kohdistua perustuslain muuttamiseen. Aloitetta ei voi myöskään tehdä perustuslakia täydentävistä, perustuslain ja tavallisen lain väliin säädöshierarkkisesti sijoittuvista niin sanotuista orgaanisista laeista eikä verotusta koskevista tai kansainvälisiin asioihin liittyvistä laeista taikka armahduksista. Aloite ei voi myöskään koskea valtion budjettia, josta päätetään parlamentissa lakimuodossa.
Aloitemenettely käynnistetään antamalla aloite parlamentin puhemiehistölle, joka ratkaisee 15 päivän kuluessa, voidaanko aloite ottaa käsiteltäväksi. Hylkäämiseen voi johtaa edellä mainittu kielletty aihe tai aloitteen puutteellisuus. Samoin hylkääminen voi seurata siitä, että sama asia on edustajainhuoneessa tai senaatissa parhaillaan käsiteltävänä tai että aiemmin samoilla valtiopäivillä on käsitelty samansisältöinen aloite. Kielteisestä päätöksestä voi valittaa perustuslakituomioistuimeen.
Allekirjoitusten kerääminen voi alkaa vasta sen jälkeen, kun puhemiehistö on hyväksynyt aloitteen käsiteltäväksi. Tieto hyväksymisestä annetaan keskusvaalilautakunnalle, joka valvoo allekirjoitusten keräämistä. Aikaa allekirjoitusten keräämiselle on yhdeksän kuukautta hyväksymispäätöksestä. Aikaa voidaan pidentää puhemiehistön hyväksymän erittäin painavan syyn perusteella kolmella kuukaudella. Allekirjoittajat ilmoittavat nimensä, henkilötodistuksensa numeron sekä sen kunnan, jossa ovat merkittynä vaaliluetteloon. Allekirjoituksen tulee olla notaarin, tuomioistuimen sihteerin tai sen kunnan sihteerin, jonka vaaliluetteloon allekirjoittaja on merkitty, varmentama. Varmennusoikeus voidaan antaa myös valantehneille vireillepanevan komitean nimittämille vapaaehtoisille kerääjille. Tämä on käytännössä yleisin menettelytapa. Vuodesta 2006 alkaen allekirjoituksen on lain mukaan voinut tehdä myös sähköisessä muodossa siten kuin siitä erikseen säädetään. Allekirjoitustietojen tarkastaminen on keskusvaalilautakunnan vastuulla.
Kun vaadittava määrä nimiä on kerätty, aloitetaan menettely asian saamiseksi parlamenttikäsittelyyn. Sen jälkeen, kun vähintään 500 000 allekirjoittajan nimet on varmistettu, parlamentin puheenjohtajisto julkistaa aloitteen ja lisää sen kuuden kuukauden kuluessa täysistunnon esityslistalle. Parlamentin ohjesäännön mukaisesti myös aloitteen vireillepanijoiden edustaja voi osallistua käsittelyyn. Aloitteen käsittely jatkuu tarvittaessa parlamentin hajottamisen tai vaalikauden loppumisen yli. Jos aloite tulee parlamentissa käsiteltäväksi, voivat aloitteen tekijät vaatia valtiolta korvausta nimien keräämisestä aiheutuneista kustannuksista, kuitenkin enintään 300 000 euroa.
Espanjassa on pantu vireille kaikkiaan 45 kansalaisaloitetta, joista kuitenkin suurin osa on kaatunut sisällöllisiin rajoituksiin tai ei ole saanut riittävästi allekirjoituksia. Suuri osa aloitteista on koskenut työelämän sääntelyä tai sosiaaliturvaa. Ainoastaan yksi aloite on toistaiseksi johtanut lainsäädäntömuutoksiin.
Italia
Italian perustuslain 71 artiklan mukaan vähintään 50 000 äänioikeutettua Italian kansalaista voi tehdä lakiehdotuksen jommallekummalle parlamentin kamareista, edustajainhuoneelle tai senaatille. Kyse on luonteeltaan sisällöllisestä kansalaisaloitteesta. Vaadittujen allekirjoitusten määrä vastaa noin 0,08 prosenttia äänioikeutetuista. Aloite tulee laatia lakiehdotuksen muotoon ja se pitää perustella. Italiassa käydään oikeustieteellisen tutkimuksen piirissä keskustelua siitä, onko aloitteille olemassa sisällöllisiä rajoituksia vai ei.
Aikaa allekirjoitusten keräämiseen on kuusi kuukautta ennen aloitteen luovuttamista parlamentille. Aloitteesta ei seuraa mitään velvoitteita parlamentille eli parlamentti ei ole velvollinen keskustelemaan tai äänestämään aloitteesta.
Viimeisten 62 vuoden aikana parlamentille on tehty 253 kansalaisaloitetta. Aloitteiden vuosittainen määrä on ollut kasvussa, erityisesti 1990-luvulla. Vain pieni osuus aloitteista on johtanut lainsäädäntötoimiin. Yleisin aloitetyyppi on ollut jonkin pienen ryhmän taloudellisia etuja koskeva, yleiseltä merkitykseltään vähäinen aloite. Aloitteen taustalla on usein järjestäytynyt väestöryhmä kuten poliittinen puolue, ammattiyhdistys tai uskonnollinen järjestö.
Lisäksi Italian perustuslaki tuntee viisi erilaista kansanäänestysmenettelyä. Näistä merkittävin on niin sanottu kumoava kansanäänestys, jossa on kyse mahdollisuudesta järjestää kansanäänestys normaalissa järjestyksessä hyväksytyn ja voimassa olevan lain tai hallituksen asetuksen kumoamisesta (referendum abrogativo). Kumoava kansanäänestys on järjestettävä, jos sitä vaatii vähintään 500 000 äänioikeutettua kansalaista tai vähintään viisi maakuntaneuvostoa. Äänestystuloksen pätevyys edellyttää, että yli puolet äänioikeutetuista äänestää. Verotusta, budjettia tai armahdusta koskevista laeista kansanäänestystä ei voi järjestää. Lisäksi kansainvälisten sopimusten ratifiointi ja Italian liittyminen kansainvälisiin tai ylikansallisiin organisaatioihin on rajattu kansanäänestyksen ulkopuolelle.
Tämä kansanäänestystyyppi ei ole ainoastaan päätöksentekoa kontrolloiva väline, vaan sen avulla on myös nostettu asioita poliittiseen päätöksentekoon. Esimerkiksi vanhentuneen lainsäädännön uudistamistarve voi olla kumoavan kansanäänestyksen kohteena. Vuosina 1970–2009 tehdyistä 144 aloitteesta kumoavan kansanäänestyksen järjestämiseksi valtaosa on ollut kansalaisaloitteita.
Itävalta