pienoiskuva|Robert Wilhelm Ekman, Piispa Henrik kastaa ensimmäisiä suomalaisia Kupittaan lähteellä, 1850-luku. Maalaus pohjautuu perimätietoon, jolla tuskin on historiallista todellisuuspohjaa.Gardberg s. 7 pienoiskuva|Turun tuomiokirkko on Suomen ensimmäisiä kirkkorakennuksia ja sitä pidetään kansallispyhäkkönä. Kristinuskon historia Suomessa ulottuu viikinkiaikaan, jolloin ensimmäiset kristilliset vaikutukset saapuivat Suomeen pääosin idästä. Suomeen kohdistuneille ristiretkille lähdettiin ainakin Tanskasta ja Ruotsista, mahdollisesti myös Norjasta ja Saksasta. Ortodoksisen Novgorodin kerrotaan levittäneen uskoaan mm. Karjalaan ja Suomeen. Kirjallisia lähteitä suomalaisten varhaisimmista kosketuksista läntiseen katolilaisuuteen ei ole juurikaan säilynyt,Kristinuskon historia 2000: Kristinusko Suomessa s. 12 ja historioitsijat ovat myöhemmin kyseenalaistaneet varhaiset tarinat katolilaisuuden leviämisestä Suomeen. Esimerkiksi piispa Henrikin Suomeen suuntautuneen ristiretken todenperäisyydestä kiistellään tutkijoiden keskuudessa.Kristinuskon historia 2000: Kristinusko Suomessa s. 14
Kristillisiä esineitä on löytynyt ainakin 900-luvulta peräisin olevista haudoista. Suomen vanhin tunnettu kirkko perustettiin 1100–1200-lukujen taitteessa Ravattulan Ristimäkeen, Kaarinaan.
Piispasta, tuomiokapitulista ja papistosta alkoi muotoutua hengellinen sääty, joka sai Maunu Ladonlukolta verovapauden vuonna 1281. Karjalaiset liittyivät hitaasti ja asteittain Novgorodin alaisuuteen ja omaksuivat ortodoksisen uskon. Ruotsin ja Venäjän välisen Inkerin sodan päättäneessä Stolbovan rauhansopimuksessa vuonna 1617 taattiin Ruotsiin liitetyn alueen ortodoksiselle väestölle oikeus harjoittaa omaa uskontoaan, mutta käytännössä he joutuivat vaikeaan asemaan ja Pohjois-Karjalan, Karjalan kannaksen ja Inkerin alueet luterilaistuivat.
1500-luvulla Saksasta lähteneen uskonpuhdistuksen keskeisimmät henkilöt olivat Suomessa Mikael Agricola ja Paavali Juusten. Keskeisimpiä periaatteita oli kristinuskon opettaminen kansan kielellä ja tähän liittyen Agricola loi kirjoitetun suomen kielen Ensimmäinen suomenkielinen kirja oli Agricolan Abckiria, jossa oli papeille kristinopin ydinkohdat ja tärkeimmät rukoukset. Hän kirjoitti myös Rucouskirian (1544) ja kirkkokäsikirjan (1549). Uuden testamentin käännös Se Wsi Testamenti painettiin 1548.
1600-luku oli Ruotsissa ja Suomessa puhdasoppisen luterilaisuuden aikakautta. Suomenkielinen Biblia julkaistiin 1642. Saamelaisia kastettiin yleisesti, mutta monet muinaisuskon piirteet säilyivät jopa 1900-luvulle asti. Suomeen noitavainojen uusi aalto saapui 1660-luvulla, mutta vainot jäivät suhteellisen vähäisiksi.
Kirkollinen pietismi alkoi kasvattaa merkitystään 1700-luvulla. Rahvaan lukutaidon kehittyessä, suomenkielisiä kirjoja alkoi ilmestyä entistä enemmän. Arthur Dentin kirja Totisen kääntymisen harjoitus sai 1756 aikaan Uudellakirkolla (Kalannissa) herätyksen joka levisi nopeasti kaikkialle Varsinais-Suomen länsiosaan ja Satakunnan rannikkoseudulle.
1800-luvulla Suomen jouduttua Venäjän vallan alaisuuteen, keisari Aleksanteri I, vaikka olikin ortodoksi, oli Suomessa luterilaisen kirkon päämies.
Kansan keskuudessa vaikutti monia luterilaisia herätysliikkeitä, kuitenkin monilla alueilla seurattiin kirkollista luterilaisuutta. Herännäisyys levisi Savosta Pohjanmaalle. Siitä erosi omat herätysliikkeet Mikkelissä, Karjalassa ja Lounais-Suomessa, 1817 syntyi uusi hurmoksellinen hyppyherätys. Henrik Renqvistin kirjojen vaikutuksesta Lounais-Suomen hyppyherätys kehittyi rukoilevaisuudeksi. Kirkon johto huolestui herätysliikkeiden vaikutuksesta papiston arvovaltaan ja kirkon järjestykseen. Se luopui 1840-luvulla heränneiden ahdistamisesta, kun heidät oli todettu poliittisesti vaarattomiksi. Ruotsin Lapissa syntyi 1840-luvulla perustajansa Lars Levi Laestadiuksen mukaan nimetty lestadiolaisuus.
Ranskan valistuksen vaikutuksesta 1850-luvun puolivälin jälkeen kirkko joutui puolustuskannalle, ja sen hallintoa alettiin uudistaa. Vuosien 1865–1870 aikana siitä kehittyi oma valtiosta erillinen organisaatio. Vuoden 1870 kirkkolaki perusti muun muassa kirkolliskokouksen.
Kirkon uusiutumista todisti myös lähetystyön leviäminen. 1859 perustettiin Suomen Lähetysseura, joka koulutti lähetyssaarnaajia ja hankki kohteen Ambomaalta ovambojen keskuudessa nykyisen Namibian pohjoisosista. Ambomaan lähetystyötä johti kymmeniä vuosia Martti Rautanen. Suomalaiset auttoivat Ambomaalla luomaan ovamboille kirjakielen, opettivat luku- ja kirjoitustaitoa, vastustivat vahingollisia tapoja, pyrkivät kohentamaan toimeentuloa ja parantamaan sairaanhoitoa.
Uskonnollinen auktoriteetti säilyi pitkään esimerkiksi todistajan ja kalastuksenvalvojan valatilaisuuksissa juhlallisen vakuutuksen pohjana, vaikka kirkko oli erotettu valtiosta. Kirkonkirjat olivat vuosisatojen ajan väestötietojärjestelmän pohjana. Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta hoitivat väestökirjanpitotehtäviä yhdessä maistraattien kanssa vuoteen 1999 saakka.
Kristinuskon Suomeen saapumiselle on pystytetty muistomerkki Köyliön Kirkkokariin vuonna 1955.
Kirkon ja valtionhallinnon yhteistyö näkyy edelleen esimerkiksi valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa, ja valtioneuvoston edustajana kirkolliskokouksessa. Kirkko on julkisoikeudellinen toimija, joka tekee oikeudellisia toimia esimerkiksi vihkiessään avioliittoon.
Rautakausi Kristinuskon uskotaan saapuneen Suomeen kahdelta suunnalta: Skandinavian kautta lännestä ja Venäjältä idästä kauppiaiden ja lähetyssaarnaajien mukana.Muutosten maailma 5: Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan . s. 27 Ajatusta, jonka mukaan Suomen varhaisimmat kosketukset kristinuskon kanssa saapuivat idästä, tukee se, että useat keskeiset kristilliset sanat ja nimet ovat tulleet suomen kieleen muinaisvenäjästä. Näitä sanoja ovat esimerkiksi pappi, pakana, suntio, risti ja Raamattu, sekä kristilliset nimet, kuten Pietari (, Pjotr) ja Paavali (, Pavel).
Kristillisiä esineitä, kuten kaularistejä, krusifikseja ja ikoneita, on löytynyt ainakin 900-luvulta peräisin olevista haudoista.Muutosten maailma 5: Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan . s. 33 Arkeoastronomi Marianna Ridderstadin hautatutkimusten perusteella kristinusko saapui Suomeen jo rautakauden viikinkiajalla, ehkä jo 800-luvulla. Tällöin alettiin haudata vainajia pääsiäissuuntaan.Anniina Wallius: Suomalaiset alkoivat kääntyä kristinuskoon odottamattoman varhain 3.3.2017 Yle.fiMarianna Ridderstad: Christian graves in Finland
Arkeologisista tutkimuksissa on selvinnyt myös, että Ahvenanmaalla, Vakka-Suomessa ja Satakunnassa on alettu käyttää kristillistä eli esineetöntä hautaustapaa noin 1000-luvulla.
Kiovan Venäjää hallinneen Vladimir Suuren tiedetään ottaneen kasteen vuonna 988, mikä nopeutti huomattavasti kristinuskon leviämistä idässä. Tanska ja Norja kristillistyivät puolestaan pohjoismaista ensimmäisinä 1000-luvun taitteessa ja niiden vanavedessä myöhemmin myös Ruotsi. Ruotsin Birkassa tiedetään nykytietojen perusteella kuitenkin olleen kristittyjä 800-luvulta lähtien, toisaalta maahan tehtiin ristiretkiä vielä vuonna 1123.
Keskiaika Adam Bremeniläisen kirjoittamaa Hampurin-Bremenin arkkipiispojen kronikkaa noin vuodelta 1075 on pidetty vanhimpana mahdollisena lähteenä kristillisen kirkon toiminnasta Suomessa. Kronikassa mainitaan Birkan piispa Hiltinus, joka olisi kronikkaan myöhemmin tehdyn lisäyksen mukaan ollut ”Itämeren saarten piispa”. Tämän on tulkittu merkinneen, että piispa Hiltinuksen tehtävänä oli myös vastata Itämeren itäpuolella asuvista kristityistä ja levittää kristinuskoa heidän pariinsa. Mitään konkreettisia todisteita Hiltinuksen toiminnasta tai ”Itämeren saarten” ulottumisesta Suomeen ei kuitenkaan ole.
On myös esitetty, että Ahvenanmaan alue, Vakka-Suomi ja Satakunta olisivat olleet poliittisessa yhteydessä joko liiton tai riippuvuuden kautta Ruotsiin, mikä edesauttoi läntisen kristinuskon siirtymistä Suomeen. Mahdollisesti vuoden 1120 tietämiltä peräisin olevassa niin sanotussa Firenzen muistiinpanossa Viroksi ja Lounais-Suomeksi tulkitut alueet (Hestia ja Findia) on merkitty Ruotsin maakunniksi. Toiset tutkijat ovat kuitenkin tulkinneet niillä tarkoitetun Ruotsin Gästriklandia ja Finnvedeniä.Suomen varhaiskeskiajan lähteitä. Historian Ystäväin Liitto 1989
Suomen ensimmäiset katoliset vaikutteet ovat verokirjojen kääreinä uusiokäytettyjen kirkollisten kirjoitusten perusteella olleet mahdollisesti Saksasta ja Englannista, myös joitain alkuperältään ranskalaisia tekstejä on säilynyt. Eräät Suomesta löytyneet 1000- ja 1200-luvuille ajoitetut kirkollisten tekstien katkelmat on kirjoitettu Kölnissä. Ruotsin nuori kehittymässä ollut kirkko oli tuolloin vasta opiskelemassa kirkollisten tekstien tuottamista.
Vuonna 2013 löydetyt Suomen vanhimman tunnetun kirkon jäännökset sijaitsevat Aurajoen varrella Kaarinassa, Ravattulan kylän Ristimäellä. Ravattulan kirkkoa käytettiin 1100-luvun loppupuolelta 1200-luvun alkuun eli ajanjaksona, jolloin Suomi ei ollut vielä seurakunnallisesti järjestäytynyt.
Suomalaiset eivät omaksuneet kristinuskoa yleensä vapaaehtoisesti, vaan väkivallan uhan pakottamana. Vuodelta 1171 tai 1172 säilyneessä paavi Aleksanteri III:n Gravis Admodumin kirjoittamassa kirjeessä kuvaillaan suomalaisten kääntyvän kristityiksi aina vihollisen uhatessa, mutta vaaran väistytyttyä palaavan takaisin "pakanallisiin tapoihin" ja saarnaajien vainoamiseen.
Paavi Innocentius III kirjeessä vuodelta 1209 kerrotaan Suomen kääntyneen muutamien ylhäisten "huolenpidon" avulla kristinuskoon. Suomella tarkoitettiin tuohon aikaan nykyistä Varsinais-Suomea. Pakkokäännyttäminen johti kuitenkin Hämeen kapinaan vuonna 1237, jonka yhteydessä hämäläiset palasivat alkuperäisen uskontonsa harjoittamiseen. Paavi Gregorius IX vaati ruotsalaisia kristittyjä ja "läheisissä saarissa asuvia katolisia miehiä" hyökkäämään sen vuoksi hämäläisten kimppuun.
Ensimmäinen historiallisessa lähteessä mainittu Suomen piispa on Piispa Tuomas, joka toimi virassaan mahdollisesti vuosina 1220–1245. Paavi Gregorius IX:n kirjeessä vuodelta 1229 todetaan Suomen piispan käännyttäneen "suuren pakanakansan" Suomessa ja läheisissä maissa. Gregorius IX totesi kuitenkin kolmen vuoden kuluttua Semgallien piispalle lähettämässään kirjeessä katolisen kirkon olevan Suomessa edelleen "vähäisen". Gregorius IX antoi Suomen piispalle luvan valloittaa käännytyksen kohteeksi joutuneiden pyhät lehdot ja muut pyhäköt ja pyrki samana vuonna myös estämään Suomen piispan pyynnöstä gotlantilaisten aseiden, hevosten, laivojen ja elintarvikkeiden myymisen ei-kristityille suomalaisille. Suomalaiset olivat paavin mukaan pyrkineet näiden tarvikkeiden avulla "tuhoamaan kristinuskon alueelta".
Piispasta, tuomiokapitulista ja papistosta alkoi muotoutua hengellinen sääty, joka sai Maunu Ladonlukolta verovapauden vuonna 1281 ja joka oli riippumaton maallisista tuomioistuimista.
Ristiretket
Katolista uskoa levitettiin Suomeen aseellisten hyökkäysten avulla kuten myös Baltiaan. Suomeen kohdistuneille niin sanotuille ristiretkille lähdettiin ainakin Tanskasta ja Ruotsin eri alueilta. Tanska teki Suomeen ristiretkiä ainakin vuonna 1187 tai hieman ennen sekä vuosina 1191 ja 1202. Norjan kuninkaalle paavi Gregorius IX antoi puolestaan kirjeessään 6. heinäkuuta 1241 luvan vaihtaa Pyhään maahan tehtävä ristiretki "maasi naapuruudessa asuvia pakanoita vastaan". Myös saksalaiset ovat mahdollisesti tehneet väkivaltaista käännytystyötä Suomessa. Tämän puolesta puhuvat Jouko Vahtolan mukaan Neitsyt Marian kirkoiksi 1200-luvulla vihittyjen kirkkojen nimet sekä Hämeen kirkkoherrojen ja voutien saksalaisuus. Historialliset lähteet mainitsevat puolestaan ortodoksisen Novgorodin lähettäneen 500 munkkia levittämään uskoaan Venäjän pohjoisille äärille, mm. Karjalaan ja Suomeen.
Piispa Henrik
pienoiskuva|vasen|Piispa Henrik Taivassalon kirkon maalauksessa noin vuodelta 1450.