Bannockburnin taistelu käytiin lähellä Stirlingin linnaa Keski-Skotlannissa, Bannockburnissa kesäkuussa 1314. Taistelussa skotlantilaiset ottivat yhteen englantilaisten kanssa New Park -tasangon ja Bannock-joen välisellä alueella. Taistelu päättyi Robert Brucen johtamien skotlantilaisten voittoon.
Taustaa 1290-luvulla oli Edvard I:llä paljon poliittista valtaa Skotlannissa, koska hänet oli kuningas John Balliolin kuoltua valittu Skotlannin epäviralliseksi hallitsijaksi. Vuonna 1296 Edvard pyysi joukkoja Ranskaa vastaan Skotlannin aatelisilta, jotka kieltäytyivät. Edvard kokosi armeijan ja löi skotit samana vuonna Dunbarissa.
1297 alkoi William Wallacen kapina. Wallace menestyi sissisodalla ja löi Englannin Stirlingissä. Tämän jälkeen hän valloitti Yorkin, joka oli Pohjois-Englannin suurin kaupunki. 1298 Edvard kokosi 90 000 sotilasta ja voitti Wallacen Falkirkissä. Tämän jälkeen tuli kuninkaaksi Robert Bruce, joka kruunattiin palmusunnuntaina 1306. Methvenin taistelussa 1306 Edvardin lähettämä armeija löi Brucen, ja samana vuonna Bruce hävisi taistelun Dalrighissa englannin puolella taistelevaa Macdougallin klaania vastaan. Seuraavana vuonna Bruce palasi värväten itselleen uuden skottiarmeijan, ja alkoi käyttää vastaavaa sissitaktiikkaa kuin voittoja saavuttanut Wallace aiemmin, tukeutuen maastoon ja liikkuvuuteen eikä kiinteisiin linnoituksiin. Bruce voitti lukumääräisesti suuremman englantilaisarmeijan Loundon Hillin taistelussa 1307, käyttäen hyväkseen maastoa joka rajoitti englantilaisten ratsuväen mahdollisuuksia. 1307 Edvard I kuoli ja hänen seuraajakseen tuli heikompi hallitsija Edvard II. Edvard II ei suostunut rauhaan, minkä jälkeen Bruce joukkoineen suoritti hävitysretkiä Pohjois-Englantiin. 1309 Bruce oli saanut vallattua Edinburghin ja Roxburghin. Vuonna 1313 skotit aloittivat Stirlingin linnan piirityksen, jonka aikana sovittiin, että jos englantilaiset eivät lähettäisi apua seuraavan vuoden 1314 juhannukseen mennessä, linna antautuisi. Tämä uutinen otettiin Englannissa iloiten vastaan ja kutsuntoja järjestettiin. Loppuen lopuksi saatiin armeija, jonka koko oli yli 20 000 sotilasta.
Taistelijat Skotit Brucen joukot kasvoivat voittojen myötä ja useampi lordi liitti joukkonsa Brucen joukkoihin. Skotlannilla oli noin 7 000–10 000 sotilasta, joista noin 500 oli kevyitä ratsumiehiä. Tärkeimpänä aseena jalkaväellä oli keihäs, etenkin englantilaisten raskasta ratsuväkeä vastaan jalkaväki käytti lähes kuusimetrisiä keihäitä. Brucen lisäksi komensi mm. Morayn jaarli Thomas Randolph. Skotlantilaisten taistelumieliala oli korkea voitoista ja Brucen karismaattisista kyvystä johtuen. Sitä pienensi kuitenkin tulevan vihollisen ylivoima.
Englantilaiset
Englantilaisten määrä oli noin 15 000–20 000, ehkä ylikin. Joukoista 2 000 oli raskasta ratsuväkeä. Sotilaiden mieliala oli hyvä ylivoimasta johtuen, mutta kenraalit olivat keskenään riidoissa.
Taistelun kulku 1. päivä Skotit ryhmittyivät kolmeen schiltrom-muodostelmaan, jolloin keihäät sojottivat ulospäin muodostelmasta. Asemien paikka oli tarkkaan valittu Stirlingiin johtavalla tiellä siten, että englantilainen ratsuväki ei voinut kiertää muodostelmien selustaan johtuen pehmeästä ja upottavasta suomaasta sekä joesta. 23. kesäkuuta Englannin ratsuväki hyökkäsi päin skotteja ja yksi johtajista, Henry de Bohun, hyökkäsi Brucen kimppuun. Kaksintaistelu oli turnajaismainen ottelu, jossa komentajat ratsastivat päin toisiaan. Bruce onnistui halkaisemaan vastustajan kallon. Skotit työnsivät voitetun ratsuväen pois ja todistivat, että englantilaisten ratsuväki ei ollut voittamaton.
1.–2. päivän välinen yö Yöllä armeijat valmistelivat seuraavan päivän taisteluja. Englantilaiset siirtyivät yöksi leiriin tieuralta ensimmäisen päivän taistelupaikan itäpuolelle harjulle ylittäen Bannock-joen. Englantilaisilla oli keskenään kiistaa siitä, kenen tulisi johtaa etujoukkoa. Gloucesterin jaarli oli ehdottanut taistelun lykkäystä, jolloin Edvard syytti häntä pelkuruudesta. Yön aikana skottiritari Alexander pakeni skottileiriin ja kertoi Brucelle, että Englannin taistelumieliala oli heikko. Bruce otti tästä tilaisuudesta kiinni ja jätti puolustusasemat hyökäten englantilaisten leiriin auringonnousun aikaan.
2. päivä Aamulla alkoi taistelu. Pelkuruussyytöksistä ärsyyntynyt Gloucester lähti omaan rynnäkköönsä. Hänen pieni miesjoukkonsa saarrettiin pian ja surmattiin. Pian taisteluun yhtyivät loput englantilaiset ja taistelu alkoi toden teolla. Ratsuväki saarrettiin ja tuhottiin. Englantilaiset olivat valinneet yöllisen leirin sijaintinsa huonosti: leiriä ympäröi kolmelta sivulta joko joki, tai soinen maasto, joka teki ratsuväen liikkeistä lähes mahdotonta ja rajasi myös jalkaväen liikkumista. Todennäköisesti kyseinen paikka oli ollut Brucen suunnitelmissa Englannin armeijan motittamiseksi alun alkaen. Skottiarmeija oli harjoittanut itsensä liikkumaan keihäsmuodostelmissa, painaen englantilaiset joukot toisiaan vasten. Avoimen kenttätaistelun puuttuminen rajoitti myös englantilaisten jousimiesten käyttömahdollisuutta ja paniikki levisi yhteenpakkautuneitten joukkojen keskuudessa. Kun huomattiin että skotit olivat voitolla, vietiin Edvard pois taistelukentältä. Jaarli Giles de Argentine ilmoitti, että ei ole tottunut perääntymään ja hyökkäsi päin skotteja, jolloin hän sai surmansa.
Skottien voittoon oli useita syitä. Ennen taistelua Bruce oli kouluttanut joukkojaan viikkoja siten, että joukot osasivat liikkua tiukassa muodostelmassa. Lisäksi Bruce valitsi itselleen taistelukentäksi suotuisan maaston jonka ominaisuuksia hänen joukkonsa käyttivät maksimaalisesti hyväkseen. Varsinaiseen taisteluun heillä oli tarkka suunnitelma, karismaattinen johtaja sekä pitävät muodostelmat.
Seuraukset Stirlingin linnoitus antautui Brucelle taistelun jälkeen ja Bruce tuhosi linnoituksesta osia siten että sen sotilaallinen merkitys väheni. Voiton jälkeen Englannin valta heikkeni Skotlannissa ja Englanti jäi alttiiksi skottien ryöstöretkille, jotka loppuivat vasta Dupplin Moorin ja Halidon Hillin voittoihin. Edward II:n sisäpoliittinen asema heikkeni merkittävästi Bannockburnissa kärsityn tappion myötä.
Pidemmällä aikavälillä taistelun voitto mahdollisti Skotlannin itsenäisyyden saavuttamisen, vaikkakin Edinburgh-Northamptonin sopimus joka lopetti sodan ja legimoi Brucen aseman Skotlannin kuninkaana solmittiin vasta vuonna 1328.
Lähteet
Luokka:1310-luku Luokka:Skotlannin historia Luokka:Englannin taistelut Luokka:Keskiajan taistelut Luokka:Euroopan sotahistoria