Kreevinit olivat nykyisen Latvian etelärajoilla elänyt kansanryhmä, jonka katsotaan polveutuneen alueelle 1400-luvulla sotavankeina tuoduista vatjalaisista. Kreevinin kieli, jota pidetään vatjan kielen murteena, sammui 1800-luvun puolessavälissä. Kreevinien nimitys on peräisin latvian kielestä, missä krieviņš tarkoittaa ’pikku venäläistä’. Latvian kansallisrunoilijan Jānis Rainisin (Pliekšāns) ja näyttelijä Uldis Dumpisin on väitetty polveutuvan kreevineistä.Vots Roots=Saknes
Historia 200px|thumb|vasen|Vatjalaisten rakentama Kalparitariston linna Bauskassa. Kielensä perusteella kreevinien on päätelty polveutuvan Inkerinmaalla eläneistä vatjalaisista. Inkerinmaa oli ollut 1200-luvulta lähtien katolilaisen kirkon kiinnostuksen kohteena. Kalparitaristo rakensi alueelle Kaprion linnan, mutta joutui luopumaan siitä myöhemmin. Saksalaiseen ritarikuntaan kuulunut Vinke von Overberg teki alueelle vuosina 1444–1447 sotaretken, jonka aikana ritarikunta otti noin 3 000 vatjalaista sotavankia, jotka siirrettiin Bauskan kaupunkiin Zemgalen alueelle Latviaan rakentamaan linnaa. Monet alueen alkuperäiset asukkaat olivat kuolleet kulkutauteihin, joten työvoimaa piti tuoda muualta. Kun linnoitus valmistui, vatjalaiset jäivät Bauskan alueelle maanviljelijöiksi.
Ensimmäinen kirjallinen lähde, jossa kreevinit mainitaan, on vuodelta 1636. Erään arvion mukaan Bauskassa ja sen lähistöllä asui vuonna 1805 noin 1 200 kreeviniä. Vuonna 1810 paikallinen pappi Karl Lutzau arvioi alueella olevan vielä 12–15 kreeviniä osaavaa henkilöä. Suomalainen Anders Johan Sjögren teki alueelle tutkimusmatkan vuonna 1846 ja arvioi kreevinin kielen jo lähes hävinneen alueelta; hänen kielenoppaanaan käyttämänsä vanha mies valitti, ettei enää osaa kunnolla kieltä, jota ei ole puhunut kymmeniin vuosiin. Tämän jälkeen kreevineistä ei enää saatu tietoja. Sjögrenin aineistoja toimittanut ja julkaissut kielentutkija Ferdinand Johann Wiedemann yhdisti ensimmäisenä vuonna 1871 kreevinit Inkerin vatjalaisiin.
Kulttuuri 160px|thumb|oikea|Kreevinimies ja -nainen kansallispuvuissaan, piirtänyt M. de Pauly. Koska kreevinit olivat eläneet satoja vuosia erossa muista vatjalaisista, oli heidän keskuudessaan säilyneillä kansatieteellisillä erikoisominaisuuksilla ja heidän kielellään, josta tosin saatiin niukasti muistiinpanoja, erityistä tutkimuksellista arvoa. Esimerkiksi kreevinien tapaa kutsua asuintaloaan riiheksi virolaisten tapaan on nähty todisteeksi vatjalaisten ja virolaisten yhteydelle.
Monet varhaiset kreevinien tutkijat huomasivat heidän poikkeuksellisen pukeutumisensa. Kreevinien miestenpuku (kiut, kiuting) erosi latvialaisesta kauluksen kirjonnan suhteen. Kirjonta oli tehty punaisella ja sinisellä langalla, samaan tapaan kuin Inkerissä. Paita oli ilmeisesti napiton ja kiinnitettiin nauhoilla kaulan alle. Toinen miehenpuvun merkittävä osa on pitkä päällystakki (viita, viite, viiten), joka oli tehty villaisesta kankaasta. Tämä vaate oli ilmeisesti lainattu samalle alueelle muuttaneilta saarenmaalaisilta. Latvialaisperäisiä asusteita olivat lyhyet polvihousut, pitkät sukat ja kengät. Takin päällä pidettiin vyötä, jolla riippui usein tuppipuukko. Kreevinitytöt ovat vatjalaisista poiketen pitäneet hiuksensa palmikoituna. Lisäksi he käyttivät jonkinlaista seppeleen kaltaista koristetta, jonka takana riippui nauhoja. Naiset käyttivät päähuivia, jonka tapaisia käytettiin myös Inkerissä. Lisäksi he pitivät sen päällä kirjavaa huivia, jota voi verrata vatjalaisten silkkihuiviin.Gustav Ränk, Vatjalaiset, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1960
Kielinäyte ”Isä meidän” -rukous kreevinin murteella:
Lähteet
Luokka:Vatjalaiset Luokka:Latvian etniset ryhmät