Iloinen tiede (), on filosofi Friedrich Nietzschen teos. Se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1882. Nietzsche täydensi teosta viidennellä kirjalla, alkulauseella ja epilogilla vuonna 1887. Teoksen on suomentanut J. A. Hollo, säkeiden suomennokset ovat tehneet Aarno Peromies ja Toivo Lyy. Suomennoksen on julkaissut Otava 1963.
Teos on kuuluisin Nietzschen keskikauden teoksista, joissa painottuu luonnontieteellinen ajattelu. Nietzsche esittää ensimmäistä kertaa kuuluisan teesinsä Jumalan kuolemasta. Uudenaikaisessa kulttuurissa tietoa ja arvokäsityksiä ei ole enää perusteltua johtaa kristillisen ajattelutavan mukaisesta tuonpuoleisesta lähteestä. Ilmiöt ovat luonnollisten ja historiallisten tapahtumakulkujen tuotteita, joten niitä on selitettävä naturalistisesti. Teoksessa esitetään myös ikuisen paluun ajatus.https://kokemus.files.wordpress.com/2013/05/henna-seinc28ac3a4lc3a4c28a_kokemuksellisu-us-nietzschen-filosofiassa.pdf
Termi ”iloinen tiede” viittaa runouteen ja musiikkilyriikkaan. Termi gai saber on peräisin Provencesta 1200-luvulta. Esipuheessa Nietzsche kuvaa teosta: ”Huvitteluksi kauan kestäneen puutteen ja voimattomuuden jälkeen”.
Kriitikko Jukka Koskelaisen mukaan Iloinen tiede on Nietzschen hienoin teos. Filosofi tekee kirjassa armottoman tarkkoja havaintoja, kun taas hänen myöhempien teostensa spekulaatiot vallantahdosta epäonnistuvat.
Lähteet
Luokka:Vuoden 1882 kirjat Luokka:Friedrich Nietzschen teokset