Pihtihäntäiset (Dermaptera) on hyönteisten luokkaan kuuluva lahko. Sen tunnusmerkki on kalvomaiset siivet lyhyiden nahkamaisten etusiipien alla. Takaruumis jatkuu paljon siipien taakse ja päättyy usein, muttei aina pihtimäiseen rakenteeseen. Lahkossa on noin 1900 tunnettua lajia.
Orvaskesitäit (Hemimerinoidea) ja lepakkopihtihäntäiset (Arixeniidae) ovat niin erikoistuneita pihtihäntäisiä, että ne luettiin aiemmin omiksi alalahkoikseen varsinaisten pihtihäntäisten (Forcifulina) ja sukupuuttoon kuolleen Archidermaptera-alalahkon ohella.Haas, Fabian: Biodiversity of Dermaptera. Teoksessa Kehityshistoriallisesti ne kuuluvat kuitenkin Forcifulina-ryhmän sisään, ja nykyään kaikki nykyiset pihtihäntäiset luetaan samaan Neodermaptera-alalahkoon. Sukupuuttoon kuolleita alalahkoja ovat Archidermaptera ja Eodermaptera.
Kiviaineksessa säilyneitä pihtihäntäisten fossiileja tunnetaan jo trias- ja jurakaudelta. s. 106–107 Myöhemmin sedimentteihin hautautuneita tai meripihkaan joutuneita yksilöitä tunnetaan useimmista liitu- ja tertiäärikausilla syntyneistä esiintymistä. Kaikkiaan fossiiliaineistosta on voitu määrittää yli 80 erilaista esihistoriallista pihtihäntäislajia.
Piirteitä Pihtihäntäiset ovat melko yleisiä mutta yöaktiivisina ja muutenkin melko piilottelevan elämäntapansa vuoksi niitä harvoin tapaa sattumalta. Ne ovat vaihtelevan ruskeansävyisiä, litteitä, pitkänomaisia hyönteisiä, joiden takaruumiin kärjessä on tavallisesti pihtimäiset lisäkkeet. Pihtejä käytetään apuna ainakin puolustautumisessa, saalistuksessa ja lenninsiipien taittelemisessa peitinsiipien alle. Koiraat käyttävät pihtejä myös aseenaan kilpaillessaan naaraista. Koiraiden pihdit ovat tavallisesti kaarevat kun naarailla ne ovat lähes suorat. Osalla lajeista on siivet, jotka tavallisesti ovat taitettuina lyhyiden, nahkamaisten peitinsiipien alle. Lentotaitoonsa pihtihäntäiset turvautuvat kuitenkin vain harvoin ja silloinkin lentomatkat ovat lyhyitä. Osa lajeista on kokonaan siivettömiä. Muodonvaihdos on osittainen: toukat muistuttavat pienikokoisia aikuisia, mutta ovat siivettömiä. Toukkavaiheita on 4–5.http://tolweb.org/Dermapterahttp://www.mm.helsinki.fi/mmeko/kurssit/ME473/Suomen%20hyonteislahkot.pdf
Pihtihäntäiset käyttävät sekaravintoa; ne syövät eläviä tai kuolleita kasvien osia tai saalistavat toisia hyönteisiä. Vaikka näitä eläimiä joskus eksyy sisälle asuntoihin, ihmiselle pihtihäntäisistä ei ole haittaa.http://www.islington.gov.uk/DownloadableDocuments/Environment/Pdf/pestearwig.pdf
Yleensä hyönteiset eivät huolehdi jälkeläisistään, mutta pihtihäntäisillä naaras hoivaa aktiivisesti munia ja niistä kuoriutuvia poikasia. Naaras munii syksyllä ja talvehtii munien kanssa. Se myös puhdistaa munat säännöllisesti, jotta ne eivät homehdu tai sairastu muutoin. On voitu osoittaa, että naaras tunnistaa jälkeläistensä tuoksusta niiden kunnon ja huolehtii ainoastaan hyväkuntoisista toukista. Myös naaraan into hankkia ravintoa jälkeläisilleen on sitä suurempi, mitä terveemmältä poikaskatras tuoksuu.http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/276/1668/2847
Uskomuksen mukaan pihtihäntäiset ryömivät ihmisen korvaan.http://urbanlegends.about.com/library/owt/blowt-earwig.htm Tähän uskomukseen pohjautuu mm. englanninkielinen nimi earwig ja ranskan perce-oreille.
Pihtihäntäiset Suomessa Euroopan reilusta kolmestakymmenestä pihtihäntäislajista Suomesta on tavattu kolme lajia.
isopihtihäntä (Forficula auricularia) on yleinen eteläisessä Suomessa ja kaikkialla Euroopassa. pikkupihtihäntä (Labia minor) on Euroopan pienikokoisin laji ja esiintyy harvinaisena eteläisessä Suomessa. pensaspihtihäntä (Apterygida media) esiintyi Suomessa aluksi vain Ahvenanmaalla, mutta on sittemmin levittäytynyt lounaasta alkaen eteläiseen Manner-Suomeen.
Lähteet
Aiheesta muualla ITIS: Dermaptera Funet
* Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit